Aiheittain

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Huumehemmot liikenteesä ja muualla

Pitkään jatkunut trendi on ollut se, että ratista tavataan yhä useammin kuski, joka ajelee huumausaineiden tai sellaisiksi luokiteltujen aineiden vaikutuksen alaisena (alkavat jo ohittamaan alkoholikuskit). Tilastot meilta ja muualta kertovat karua kieltä. Yhdysvaltojen presidentti Trump luonnehti sikäläistä tilannetta kansalliseksi katastrofiksi ja viimeisin tieto on, että huumausaineen yliannostus on siellä yleisin kuolin syy alle viisikymmen vuotiailla ja määrällisesti ohittaa jo liikenteen aiheuttamat kuolemat.

Myös suhtautuminen huumeisiin on myönteistä ja sitä pidetään vaarattomana bilejuttuna. Tämä kävi hyvin esille Siltsun tapauksessa, jossa hän kertoi käyttäneensä hieman metamfetamiinia bilettääkseen. Metamfetamiini on tuhdimpaa kuin perinteinen amfetamiini ja näitä ei laimenneta millään tomusokerilla, joten yliannostuksen vaara on suuri. Kehtaa häiskä vielä valittaa tuomiostaan.

THL tutkitutti jätevesiä ja suurten kaupunkien jätevesistä paljastui käytön karu totuus eli prosentuaalisesti Helsingissä jätevesistä tehdyssä (2014-2016) tutkimuksessa  amfetamiinin käytön nousu oli 47 % (pohjat Tampereella  87 %), metamfetamiini 2154 % (Jyväskylä pisti vielä paremmaksi 4174 %), extaasi 90 % (Savonlinna johtaa eli nousua 1666 %) ja kokaiini 78 % (Tampere otti johdon myös tässä eli 544 %). Jätevesiin siirtyy kuitenkin vain hitunen, joten se ei kerro käytetyistä määristä mitään, mutta kuvastajana kertoo, että käyttö on lisääntynyt.

Yhdysvalloista on aina välillä nähty pysäyttäviä videoita, joissa vanhemmat ovat kesken ajomatkan pysähnyt piikittämään ja lojuvat autossa yliannoksen saaneina ja takapenkillä on pieni lapsi. Valitettavasti nämä pystyvät lisääntymään ja haitat siirtyvät myös syntyvään lapseen. Itse en ole nähnyt kuin alkoholistiäidin lapsen, mutta vastasyntyneen vieroitusoireiden katsominen oli sydäntä särkevää. Suomessa nykyisin myös syntyy huumevauvoja ja voin vain kuvitella heidän tuskansa. Käyttäjiä ei kuitenkaan voi pakottaa hoitoon raskauden ajaksi ja eihän noista taida monikaan hoksata raskautta, kunnes ollaan viime metreillä.

Etenkin Yhdysvalloissa, mutta myös meillä, lääkärit menivät ansaan lääketehtaiden vakuuteluun, ettei uuden polven, kovat kipulääkkeet aiheuta haittavaikutuksia tai riippuvuutta. Ketuille meni ja pahasti. Yksi yliannostuksen kuninkasta on nykyisin fentanyyli, joka on noin sata kertaa vahvempi, kuin morfiini ja kymmeniä kertoja vahvempaa kuin heroiini. Aineen ongelma on myös se, että sitä käsitellessä, ainetta imeytyy ihon läpi (valmisteet tavallisimmin laastareita). Vieläkään ei ole tiedossa paljonko on ihmisellä turvallisen tai vaarallisen määrän raja ja tässä tullaan myös yksilökohtaisiin vaikutuksiin. Fentanyylin yliannostukseen on kuollut paljon (myös meillä) ja tunnetuin taitaa olla Prince Yhdysvalloista.

Kiitos EU:n vapaan liikkumisen, niin Helsingissä pyörivät Romanian rikolliset, joka kauppaavat Rivotrilia, joka on bensodiatsepiini johdannainen ja myös samalla nimikkeellä on kaupattu ainetta, josta kukaan ei tiedä mitään, mutta käyttäjä vaipuu uneen pariksi vuorokaudeksi. Sekalainen kokoelma myös muita lääkkeitä liikkuu markkinoilla ja siihen liittyy vielä ikävä ilmiö, että lähisukulaisen lääkkeitä käytetään itse tai sitten myydään, jotta saadaan omaa kemikaalia. Tähän ilmiöön on liittynyt sekä väkivaltaa että painostusta. Todellinen lääkkeen käyttäjä saattaa siis kärsiä paljon, kun annoskoko on jotain muuta, kuin lääkärin määräämä.

Valitettavasti on otettava entinen ammattikuntani esille. Hoitajaksi pääsee kouluttautumaan helposti, mutta valitettavan usein on uutisissa kerrottu, että hoitaja on pumminut potilaan lääkkeet. Sähköinen resepti on ollut positiivinen asia, sillä reseptiväärennökset ovat käyneet vähiin. Kuitenkin tämä näkyy päivystyksissä, jossa lääkkeiden väärinkäyttäjät terrosoivat koko päivystystä. Lääkärin kieltäydyttyä uusinnasta tai reseptin kirjoittamisesta, on tapahtunut lukemattomia päälle käymisiä.

Katkohoidot ovat sitten jo ihan oma lukunsa. Kamanistit tietävät lääkkeet ja niitä vingutaan koko ajan eli katkolainen kulkee hoitajan perässä ja kertoo, mitä troppia tarvitaan. Ei auta sanoa, että on saanut jo, sillä ilmoittavat vielä milligrammamäärät, jotka auttavat vaivaan ja vapinaan. Ikävä kyllä, että nämä "katkolaiset" vievät suurimman osan potilaspaikoista sairaaloissa, terveyskeskuksissa, jne. Ne ovat kuntoutuksessa, jotta jalat taas kantavat ja kunto kestää kemikaalikuorman sekä ravitsemustaso saadaan likipitäen normaaliksi. Apteekin, alkon tai myyjän kautta kotiin "katkon" jälkeen ja hetken kuluttua samat naamat on vuodepaikalla jälleen. Itsekin kuuluin niihin hoitajiin (valitettavasti), jotka nimen kuultuaan kysyi promillet ja hupikon tuloksen. Kun yksi heitti veivinsä, niin kaksi uutta oli jo kierroksessa.

Ovatko huumausaineet ruton kaltainen musta surma vai jakaako se kansakunnan kahden kerroksen väkeen?


maanantai 29. tammikuuta 2018

Sananen presidentin vaalista

Vaalit oli kerrasta paketissa Saulin napattua pääpotin. Toki tämä oli ennalta arvattavissa, mutta potti oli suoran vaalimenetelmän suurin. Ennakkoäänestyksessä rikottiin myös ennätys ja oikeastaan varsinainen vaalipäivä ei tulosta juuri muuttanut. Haaviston kakkosija oli myöskin odotettu presidentintin vaaleissa.

Lauran kolmosija oli hienoinen yllätys minulle, sillä ennen vaalikampanjaa hän oli minulle tuntematon nimi. Oikeastaan hän esitti kampanjassaan monta hiena asiaa, mutta yhteen olisin kaivannut meikäläisen nälöistä perustelua. Laura esitti burkan kieltoa, mikä minusta on hyvä juttu. Tietysti tästä älähdettiin, mutta se minun näköinen perustelu eli kuka meillä (länsimaissa) peittää kasvonsa? Vain henkilö, joka aikoo tehdä jotain lainvastaista ja ei halua itseään tunnistettavan.

Laura jätti taakseen vanhat konkarit eli Paavon ja Matin. Luojan kiitos hännille jäivät Tuula ja Merja, joista kumpikaan ei ole saanut sotkua kummoisempaa aikaiseksi. Nilsin tulos oli mielestäni odotettu. Nyt on vanhoilla puolueilla pohdinnan paikka, sillä eduskuntavaalit alkavat kolkuttelemaan ovelle. Paavon pettymys ainakin oli syvä ja saattoi lipsahtaa paha sana. Muut eivät juuri ole kommentoineet, mutta ilmeet kertovat sanoja enemmän. Tosin huulilta voi lipsauttaa täysin päinvastaista, kuin naamavärkki kertoo.

Ei Sauli ole mielestäni toiminut ihan odotusteni mukaan, mutta on huomattavasti ylempänä kuin kävelevä katastrofi. Oudolta tuntuu myös median vertaus uudesta Kekkosesta ja koska olemme Suomi, niin tuskin Sauli onnistuu Putiineja tekemään, joten vertaus Urkkiin on perin ontuva. Itse olisin toivonut, että presidentti olisi myöntänyt maamme monet ongelmat ja käyttänyt veetto-oikeuttaan monien päättömien lakien suhteen ja erityisesti niissä, jotka ovat vahingollisia maallemme ja sen kansalle.

No, Sauli saa sitten pitää valtiolaivan kapteenin virkaa seuraavat kuusi vuotta ja Mäntyniemen lattioilla saa ravata Lennu (suloinen koira, median mukaan, mutta makuasioista ei voi oikein kinastella ja toimituksen mielipide on kaukana suloisesta) mielin määrin. Jenni edustaa sen verran kun jaksaa, mutta hyvin hän sen homman on hoitanut, vaikka maailmankuva on erilainen kuin meikäläisen. Kohta sinne tulee uusi asukas ja Lennu saa myöhemmin seuraa samalla persketiivisellä näkemyksellä olevan konttaajan.

Toivottavasti Sauli ottaa nyt itseään niskasta kiinni ja toimii kansan parhaaksi, sillä ääntänsä käyttäneistä 62,7 % piti häntä hyvänä johtamaan kansaa. Mandaatti on siis melkoinen, joten on tullut aika lunastaa tuo mandaatti ja toimia sen mukaan.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Makroskooppisia havaintoja I

Tämän alla tulee olemaan yksittäisiä havaintoja makroskooppisesti eli pilkun puolitusta en tule harrastamaan. Havainnot eivät ole yhteydessä toisiinsa, ellei läpiääliömäisyyksiä oteta lukuun, mutta tilastollisesti tämä on niin suurta, että se on sanomattakin selvää.

                                                                      °°°

Lumi-inferno iskee Etelä-Suomeen, julisti iltapäivälehdykkä. Luvattu parikymmentä senttiä lunta ja hieman tuulista. Olen vahvasti sitä mieltä, että toimittelija ei ole astunut jalallaan rinkuloiden ulkopuolelle, sillä meille tavis suomalaisille parikymmentä senttiä lunta ei todellakaan ole inferno eikä edes hidaste. Ei ollut tuo Pyryn myrskykään vaikka lunta tulikin hieman yli puolimetriä. Toimittelijan sanavalinnasta tuli mieleeni puolison kuvaus Saksasta, jossa BAG julisti suomalaisille kuskeille malttia (radio että länkky) liikenteessä, sillä oli menossa kaikkien aikojen Scheechaos. Saattaapi se olla kaaos, jos Autobahnilla on pari senttiä pakkaslunta.


                                                                      °°°
Olipa hienoa lukea, että Äitiyspakkaus säilyttää nimensä, sillä 60 % Kelan kyselyyn vastanneista oli säilyttämisen puolella. Ensinnäkin oli hienoa, että kysyivät ja nyt saivat äänensä kuuluviin (kerrankin) enemmistö. Tosin Kelan täti piti nimeä harhaanjohtavana, sillä se on perheelle tarkoitettu etuus. Pakkauksen sisältö on kylläkin suunnattu pääosin lapselle ja hieman äidille ja isään on muistettu kortsuilla.

                                                                      °°°
Koska tykkään tauottaa tekemisiäni, niin silloin pelaan pari peliä, älykkäitä ja niitä vähemmän älykkäitä. Käytän pelikonetta, koska sieltä löytyy molempia. Olen hetken aikaa miettinyt parin älypelin toiminnan loppumista ja pelien tiedoissa sanotaan, että ei toimi välttämättä vanhemmilla selaimilla. Makroskooppisesti tarkasteltuna, ilmoitus oli huijausta. Peli toimii aivan hyvin muutaman kierroksen, jos ei käytössä ole adblockia, sillä tämä torppaa pelin heti. Tosin peli tökkää muutaman kierroksen kuluttua, kun olet odottanut sen viisi sekunttia ja ohittanut mainoksen. Siis ilmaisia pelejä ja kattia kanssa. Osaisimpa vaihtaa patterin vanhaan 386:ni, niin pelejä olisi vaikka kuinka.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Ollakko vai eikö ja minkälainen

Yhdysvaltain presidentti Trump latasi eräistä valtioista, että ne ovat persläpimaita. Tästä poltti viimeiset varapäreet mm. Etelä-Afrikka, joka vaatii julkista anteiksi pyyntöä. Eräille maille on myös punainen vaate puhua kehitysmaasta. Jallajallaa maa polttaa monelta käämit ja pahan kerran. Alikehittyneestä maasta vetää osa valtioita sekalaisen kokoelman viljelystuotteita nokkaansa. Sopimatonta on myös puhua ihon pigmentin tai uskonnon mukaan maasta. Laatusanan kohdalla on usein vaikea löytää kultaista keskitietä, jos sellainen ylipäätään on.

Kun olen katsellut maailman menoa, niin afrikan maista vain yksi on jaloillaan eli Etelä-Afrikka ja muut ovat syvällä suossa ja olleet siellä jo kauan. Ensinnäkin siellä on sodittu niin kauan, että alkupistettä ei varmaan enää löydy. Jokaisessa maassa on ollut sisällissotia säännöllisesti ja yleensä siinä tappelevat keskenään heimot tai klaanit ja seuraavana puhuu armeija, joka ketterästi kaappaa vallan. Tämän jälkeen tulevat vaalit ja tyypillistä on, että tuloksesta riippumatta, joku julistautuu presidentiksi.

Yhteistä Afrikan maille on lisäksi köyhyys ja armoton korrupito. Jos otetaan pari pohjanoteerausta, niin Somalian bruttokansantuote on maailman alhaisimpia ja Zimbabwe taisi vetää pohjalukemat iflaatiolle 2008, jolloin se kirmasi 231 miljoonan prosentin vauhdilla. Ainoa tilasto, jossa afrikan maat ovat kärjessä on väestön kasvu. Tästä esimerkkinä Somalia, joka Otavan koulukartaston (v.vm. 1972) mukaan sen väkimäärä oli 2,5 miljoonaa ja vuonna 2016 reilut 14 miljoonaa. Tosin tällaisten maiden osalta voidaan puhua lähinnä arviosta ja tähän arvioituun väkimäärään on liittymässä myös useat maat, sillä Afrikan ja Vähä-Aasian maiden pakolaiset jäävät paperittomina notkumaan ja siitä määrästä taitaa olla itse Luojalla hyvin hämärä käsitys.

Entäpä Etelä-Amerikka? No itse asiassa se ei paljon Afrikasta poikkea. Presidentin vaalit ovat siellä olleet melkoista farssia ja en edes muista, että onko siellä ollut yhtään pressaa, jota ei olisi syytetty korruptiosta, joka rehottaa siellä kuin rikkaruohot kompostin vieressä. Huumeteollisuus kukoistaa, kuten Vähä-Aasiassa ja kartellit teilaavat väkeä tasaisen tappavaan tahtiin. Köyhyys on myös läsnä, kuten lukutaidottomuus, mikä myös Afrikassa on yleistä. Ruokapula on molemmissa maissa kokolailla samalla tasolla.

Olen myös huomannut useita, muita yhtäläisyyksiä Afrikan, Etelä-Ameriikan ja Vähä-Aasian maiden kesken. Tyttöjen koulutus on hyvin olematonta ja jos koulua on hieman päästy käymään, niin se loppuu järjestettyyn avioliittoon tai teiniraskauteen, jonka aiheuttaja usein löytyy perhepiiristä. Tytön kieltäytyminen tai kriittisyys olosuhteista on kuolemantuomio, kuten Malalan tapaus osoitti.

Vaikka näissä maissa on lapsi kuolleisuus suurta, niin väkimäärä lisääntyy räjähdysmäisesti. Ehkäisy tai sterilisaatio ei tule kysymykseen, eikä siitä edes puhuta. Tyttöjen sukuelinten silpominen on vanhaa perua ja tunnettiin jo faraoiden aikana, joten uskontoa tästä ei voi syyttää vaan vanhaa perinnettä. Samoin on pari Afrikan maan johtajaa kertonut torjuvansa HIV-virusta peseytymällä. Näitä sääntöjä löytyy repullinen bibliastakin ja yleisohje on peseytyä vedellä ja olla saastainen iltaan asti. Vanhat tavat ylläpitävät sairauksia ja monet tavat niiden torjumiseksi ovat verrattain vaarallisia. Ongelmaksi muodostuvat tulijat, jotka tuovat perinteisiä kulkutauteja Eurooppaan, jotka sieltä on jo hävitetty ja valitettavasti on niitä ,jotka pitävät rokotuksia tarpeettomina. No, olisiko pikkuinen musta surma taas paikallaan.

Rikollisuus on näissä armotonta ja laajaa. On ampumisia, teloituksia, happohyökkäyksiä, kivityksiä, jne. eli listaa voisi jatkaa loputtomiin. Väkivalta ja erilaiset konfliktit ovat romuttaneet näiden valtioiden taloutta eli turistit äänestävät jaloillaan. Erilaiset ryhmittymät ovat ottaneet kohteikseen nimen omaan turistit, jotka ovat tuoneet monen maan elintason kohoamisen.

Yksi ikävä ilmiö myös liittyy näihin maihin eli muoviroskapyörteet sijaitsevat näillä alueilla. Intian suurin joki Ganges on yksi saastuneimmista joista vaikka pyhä onkin. Puoliksi palaneita ruumiita (polttohautaus maan tapa) ja muuta jätettä enemmän kuin viemärissä. Sitten meitä kehoitetaan muovin vähentämiseen. Miljari ihmistä tuottaa paljon enemmän jätettä, kuin 5,5 miljoonaa ja se jälkimmäinen yrittää edes kierrättää.

Afrikan kupeessa on Israel, joka on kuitenkin Vähä-Aasiaan kuuluva maa. Siellä ei ole luonnon rikkauksia, mutta he ovatkin panostaneet koulutukseen, joten maassa on runsaasti raskasta teollisuutta, elektroniikkateollisuutta ja korkea koulutustaso. Japani on bruttokansantuotteessa mitattuna 3. paras maailmassa, mutta savusumu on siellä paha ongelma, sillä teollisuutta on paljon.

Miten määritellä maan laatu? Meillä oli kekkoslovakian aikana itäblokin maat ja sitten länsimaat sekä kehitysmaat. Kehitysmaihin on myös syydetty valuuttaa enemmän kuin Kreikan pankkien tukemiseen ja vuosikymmeniä. Valitettavasti tulos tästä on ollut heikkoa tuulta kaakosta ja syvä matalapaine pysyttelee alueen yllä.

torstai 11. tammikuuta 2018

Elämän poluilta löytyneitä XIV

Rapistelin aamun aviisia ja mietelauseen ja sanan alapuolella on tapahtumia menneiltä vuosilta ja ne on julkaistu aille päivälle, milloin se on tapahtunut. Tänään tuli kuluneeksi 51 vuotta siitä, kun Helsingissä tuli maito myyntiin litran muovisessa pussissa. Käyttää sitä ei voinut ilman kaadinta, joita valmistettiin sekä muovista että puusta. Itselläni on vielä pieni, punainen muovikoppa, johon mahtui yksi maitopussi.
Koska en vanhoista kuvista löytänyt moista, niin pakko oli hakea internetin ihmeellisestä arkistosta. Pusseja ei voinut oikein mihinkään hyödyntää, sillä niihin oli saksilla leikattava aukko, jotta kaataa voi. Muovi oli paksua, joten näppärät naiset laittoivat loimet kangaspuihin ja leikkasivat ne matonkuteiksi. Näin saatiin helposti puhdistettavaa ja kestävää mattoa. Niistä virkattiin myös vessoihin kosteuden kestäviä mattoja ja myyntiin tuli vielä värillisiä muovinauhoja, joilla mattohin sai raitoja, sillä pussin päällys oli kirjava, mutta sisus musta.

Erityisesti tässä työssä kunnostautui Lempi-täti, joka ei ole tätini vaan äidin serkun täti, mutta mitä niitä tätejä erottelemaan. Itsekin niitä kuteiksi leikkasin ja muistan ne valtavat rullat mustan, sinisen, punaise ja valkoisen kirjavaa muovikudetta. Peruina sain Lepi-tädin kutoman maton, mutta siinä on yksi huono puoli eli se on liian pitkä. Minun mökkini on pieni, mutta maton pituus on mitoitettu maatalon salin mittaiseksi ja siksi se ei koskaan ole ollut lattialla. Vinkeän värinenhän tuo retromatto on.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Miten sinä selviät

Kun aamun aviisin oli rapistellut läpi, niin tapanani on katsoa netistä sitten hieman tuoreemmat päivitykset. Silmiini osui mielenkiintoinen uutinen otsikolla: "Selviätkö sinä monta päivää ilman sähköä?" Itse olen usein talvisten sähkökatkojen aikana miettinut, että kuinka monta täällä asuvista ja oleilevista jää eloon, jos kaikki sähkö on pois ja pakkanen paukkuu kolmenkymmenen asteen paremmalla puolella.
Nyt haastateltiin Suomen Pelastusalan keskusliiton (Spek) koulutusohjaaja Aikku Eskelistä, joka toteaa yksi suoraan, että maalla pärjätään paremmin kuin kaupungeissa ja erityisen ongelman muodostaa vesi.

Vesiongelma on kaupungeissa suuri ja valitettavasti moni kaupunki, kuten omanikin, on syypää tilanteeseen. Kun omakotialueelle tuli kunnallistekniikka, niin omat kaivot määrättiin tukittavaksi, kuten minunkin kaivoni. Omalta alueelta tiedän vain yhden kaivon säästyneen ja sekin kuulemma (jo edesmenneen) oli kiinni vanhan kriisipäällikön kaunopuheisuudesta. Huhun mukaan hän oli sanonut, että kaivo on vesisuonten risteyksessä ja sen pystyy tyhjentämään 15 minuutissa ja uudelleen se on täynnä samassa ajassa. Hän oli vedonnut mahdolliseen kriisiin vesihuollossa (jollaisen sitten Nokian kaupunki järjesti kuntalaisilleen 2007) ja piti tähdellisenä, että kaupungissa on puhtaita vesipisteitä.

Eskelinen kuitenkin unohtaa yhden asian eli jos vesi ei tule, niin ei se myöskään mene. Jätevedenkäsittelylaitokset pysähtyvät kuin seinään, ellei sähköä ole. Itselläni on se onni, että minulla on vielä ulkohuussi (tosin tästä ei kotikaupunkini ole tietoinen), joten tämä ei muodosta ongelmaa. Toisin on monessa kaupungissa ja varma fakta on se, että mikä suusta menee alas, tulee koipien välistä ulos. Mitenkähän tämä sitten kaupungeissa järjestetään? Myöskään muu jäte ei kulje, joten mihin ne sitten laitetaan. No, jos kaupasta ei saa uusia kääreitä, niin vähemmän niitä tulee.

Olen luvattoman usein kuullut ihmisten kehuvan sitä, että heillä on öljylämmitys tai ilma- tai maapumput sekä kaukolämpö. Nämäkin tarvitsevat sähköä ja ilman sitä ne jässähtävät kuin paska Junttilan tuvan seinään. Kyllä kehut vähenee, kun laitteet pysähtyvät ja pirtti viilenee. Minulle ei tule hätä päivää, sillä seitsemän lämpiävää tulisijaa varmistavat kaiken. Moni kyläilijä on minulle sanonut, että heitä helvittiin tuo puuhella viemästä tilaa. Ei ole vanha Kotiliesi lentänyt mihinkään ja on monta aamua pelastanut, sillä minä en lähde käytiin ilman aamukahvia.

Minua on usein mietittänyt se, että Suomessa on mahdollista rakentaa talo ilman vaihtoehtoista lämmitystä, joka on takuu varma. Minun kotieni kaltaisista taloista on surutta purettu toimivia uuneja pois. Muistan hyvin yhden talvisen ehtoon, kun sähköt katkesivat ja elimme vielä suhteen alkuaikaa. Olohuoneen uunissa oli valkea ja yläkerta oli jo lämmitetty, kuten leivinuuni. Puolisoni sanoi, ettei nyt saada mitään syötävää, kun ei sähköä ole. Ongelmako, ei totta tosiaan eli Kotilieteen valkea ja sillä keitin pannukahvia voi leipien lisäksi ja vielä kattilassa paahdoin popcornia naposteltavaksi. Surffailimme netissä (vanha keskustelupalsta), kunnes kannettavasta pimeni akku. Siirryimme pelaamaan kynttilän valossa Trivial Pursaittia. Mitenkähän selviävät ne joiden nokka katsoo aina älylaitetta ja peukut valmiina naputtamaan?

Totaalisessa sähkökatkossa ei muuten ole enää polttoaineenjakelua, sillä pumput ovat sähköisiä, mopo pensaa lukuunottamatta. Työpaikoista moni on kiinni ja sen paremmin kuin pankista tai seinästä ei hynää tipu. Kauppojen ovet ovat kiinni ja ruuan säilyttäminen tuo ongelmia. Maalla ja kaupunkien vanhoissa omakotitaloissa viimeksi mainittu ei suuria ongelmia tuota, sillä on maakellareita, kellareita ja kuten itselläni, on lisäksi ns. kylmä eteinen, jossa lämpötila on vain viitisen astetta vähäisempi kuin ulkona.

Kirjoitin 22.4.2012 kirjoituksen Pelastussuunnitelma, jossa todettiin, että se puuttuu luvattoman monelta asuinrakennukselta ja on jopa johtanut kuolemiin. Eskelinen kertoo, että heillä koulutetaan nyt nuoria ja kaupunkilaisia, sillä heillä ei ole selviytymistaitoja. No, eihän kehärinkuloiden sisäpuolella ja suurissa kaupungeissa tarvita muita selviytymiskeinoja kuin hyvä peukuttaminen ja aina avoinna oleva kauppa.

Nyt kysynkin kaikkien kaupunkien ja kuntien päättäjiltä, että onko pelastussuunnitelma sen varalta, että infrastruktuuri sortuu. Omassa skennaarisossa lykätään minun kotini lämpöön ihmisiä vankilasta ja vanhainkodista. Joudun ruokkimaan heidät omilla pennosilla. Puurakenteisen taloni seinistä viedään lautoja nuotioihin. Miten kunnat, kaupungit ja valtio ovat varautuneet totalitääriseen infrastruktuurin särkymiseen? Tämä siksi, että kyberhyökkäyksistä kerrotaan toistuvasti ja ei ole pitkä aika, kun sairaaloita oli kyykyssä useita.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Lisää aktiviteettia työttömälle

Arkadianmäen pellesirkus tarjosi työttömille kovennetun hakemussulkeisen. Tänään esiteltiin malli, jossa työttömän on haettava työtä viikottain ja yksi jokaista viikkoa kohden. Tarkastelujakso on 12 viikkoa ja jos hakemuksia ei tehtaile tarpeeksi, niin seurauksena on 60 vuorokauden karenssi ja pöytä leivättömäksi.

Ensimmäiseksi herää kysymys, että millä työtön todistaa, että haettu on. Edellyttääkö hakemuksen lähettäminen sen, että hakemus lähetetään kirjattuna kirjeenä, josta saa tositteen ja oikein leimalla varustettuna, jonka sitten skannaa TE-toimistolle tai peräti varaa ajan ja vie 12 viikon välein nipun paperia tarkastettavaksi. Kirjatun, viikottaisen kirjeen lähettäminen rokottaa lompakkoa noin 247 egellä vuodessa eli ei mitään halpaa lystiä. Täten työtön on syyllisempi kuin rikollinen, jolla on oikeus siihen, että viranomainen osoittaa syyllisyyden ja rikollisella on myös puolustus, joka pyrkii kumoamaan esitetyt syytökset tai lieventämään niitä.

Toiseksi heräsi mieleeni, että mitä työtä hakee. Ammattisuoja kestää vain kolme kuukautta ja sen jälkeen työttömän on haettava muutakin, kuin sitä työtä mitä osaa. Tästä päästään helposti ammattien vaatimiin kortteihin, joita on tänä päivänä joka lähtöön. Jos ei korttipakasta löydy tulityökorttia, niin ei edes kolvin pistoketta saa pistää seinään. Edes ravintolaan ei pääse siivoojaksi ilman hygieniapassia. Tämä korttiluettelo on loputon ja hintava. Esimerkiksi tulityökortti (hygieniapassia lukuunottamatta) on voimassa viisi vuotta ja maksaa satasen.

Kolmanneksi tuli mieleen fyysiset ja psyykkiset kyvyt. Jätän tässä nyt väliin ne työttömyyskorvausta saavat, jotka lääkäri on todennut työkyvyttömäksi toistaiseksi, mutta työkyvyttömyyeläkettä ei ole saatu ja kuntoutus vielä pahasti kesken. Fyysiset esteet ovat monessa työssä olemassa ja niitä on esimerkiksi pituus, paino, lihaskunto, jne. Psyykkiset edellytykset on myös vakavasti otettava asia. Pistäpä introvertti ihminen paimentamaan meluavaa lapsilaumaa. Voin vakuuttaa, että työntekijä on alta aikayksikön saikulla. Myös rahtikuskin työ vaatii sen, että joka yöksi ei kotiin mennä, joten tämä työ ei sovi kovinkaan monelle, vaikka ajokortissa riittävästi kirjaimia olisi.

Antti Rinne kyllä lohkaisi osuvasti eli halutaan panna työttömät polvilleen ja ampua niskalaukaus. Valitettavasti myös puoluekollegat arvostelivat moista, mutta täyttä tottahan tuo on. Työttömät on nyt laitettu samalle viivalle vajaakuntoisten kanssa, joilla on myös todisteluvelvollisuus. Lippua ja lappua saa lähettää pino kaupalla ja aina saa hylyn, josta jälleen väännetään vastine. Itse tiedän, että vastineita on joutunut vuodessa vääntämään toista kymmentä. Ajetaanko työttömät myös samaan tilanteeseen ja tiedossa on myös se, että moni uupuu ja turhautuu, joten hiippakunnan vaihto on tullut monen eteen.

Jos eteen tulee muutto työn perässä, niin muuttajat ovat pääsääntöisesti nuoria, perheettömiä miehiä. Mitenkähän käy  muuttotappiomaakuntien? Konkurssi vai jotain sinne päin.

Tämän aiheen tekee suunnattoman ristiriitaiseksi se, että kansanedustajien ei ole tarvinnut olla aktiivinen vaan on saanut rauhassa nauttia sopeutumiseläkettä ja puuhastella siinä sivussa jotain ihqua harrastetta. Tämän hillotolpan haltioita on yhä eduskunnassa, kuten takinkääntäjien äiti Timo Soini. Setä-Timo, kuten muutkin uuvatit ovat olleet perin hiljaisia aiheesta. Työministeri Jari Lindström on ollut lähinnä kiinnostunut twiittaaman lätkästä ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan toimet asian ympärillä vaikuttavat lähinnä raakkua, jossa ei helmiä sikiä.

Entäpä sitten notkujat, jotka ovat muualta tulleet ja oikeudessa vielä vahvistettu, että toimeentulo on turvattava vaikka notkuisi sitten laittomasti ja Helsinki pisti vielä nämä etusijalle ja tarjoaa ilmaisen palvelupaketin. Missä on näiden aktivointi? Ilmeisesti pylväspyhimysten ei tarvitse olla aktiivisia eikä edes itse pylvästään kiillottaa, sillä yliopistot kouluttavat niitä riittävästi.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Aktiivimalli kuohuttaa

Ennen joululomaansa (joka on tunnetusti pitkä) Arkadianmäen pellesirkus runnoi läpi työttömien aktiivimallin, jossa sanktioita ropisee, jos työtön ei ole aktiivinen hakemaan työtä. Asiasta tehtiin kansalaisaloite, jossa todetaan, ettei aktiivisuus paljon auta, sillä työtön ei voi sille mitään, että ei tule valituksi hakemaansa paikkaan ja työtön on TE-keskuksien päätösten armoilla eikä voi niihin vaikuttaa mitenkään. Työtä ei myöskään ole kaikilla alueilla.

Martin-Éric Racine kertoi elämästään mediassa ja Antti Kirkkala sitten kirjoitti hieman vääristelevän vastineen siitä, kuinka aktiivimallialoitteet tekijä asuu ökyalueella, ei halua sijoittaa 500 egen tukeaan julkisen liikenteen kuukausikortiin ja haluaa vielä tehdä aloitteen asumistuen laskentaperusteiden muuttamiseen.Täten siis erittäin hankala tyyppi. Jotenkin minulla on hieman sellainen muistikuva, että Arkadianmäen pellesirkus nimenomaan lupasi purkaa sääntöviidakkoa, mutta teot tässä asiassa tuntuvat jäävän pahasti pakkaselle.

Tänä aamuna sitten Kirkkalan isäntä Juhan Vartiainen veti sellaisen puolustuksen rakastamalleen aktiivimallille, että siinä meni niin oksat joulupuusta, kuin ruodot silakastakin. Lainataan hieman: "Jos ei ole mahdollisuuksia, niin silloin pitää muuttaa työn perässä pois. Niin ihmiset ovat aina tehneet". Kertoo Juhana vielä olevansa kauhuissaan, jos tämä ällistyttää ihmisiä.

Juhana voi sitten saman tien suksia paikalliseen mielenterveystoimistoon kertomaan kauhuistaan. Tämä siksi, että minä ällistyin perin pohjaisesti. Ensimmäisenä heräsi kysymys asunnosta, joka muuttaessa jää taakse eli miten sen saa myytyä vai onko turvauduttava vakuutuskorvaukseen, kun hella on vahingossa jäänyt päälle kauppareissun ajaksi. Alueella, jossa töitä on niukasti, niin asunnot ovat valmiiksi jo arvottomia ja siitä saattaa olla vielä velkaa, jota myynti (jos ylipäätään onnistuu) ei edes kata.

Toinen kysymys liittyy puhtaasti perheeseen eli toisella on vielä töitä ja toisella ei, niin pakotetaanko puolisot sosiaaliseen avioeroon. Tunnettu tosiasia on, että etäsuhde muuttuu hyvin pian pysyväksi eroksi. Entä lapset? Toinen puoliso on muualla ja jäljelle jäänyt hoitaa duuninsa, lapset, kodin, lasten harrastukset ja koulun joulujuhlat, ym.

Kolmanneksi tuli mieleen, että pitääkö sen toisen, joka on hyvä töissä, irtisanoutua ja mennä puolison mukaan eli koko perhe ja rukoilla hartaasti, että töitä löytyy uudelta paikkakunnalta. Juhana ei taida olla jyvällä siitä, että tänä päivänä jo 45-vuotiaan työllistyminen alkaa olla heikkoa, 50 vuotiaana erittäin vaikeaa (jos työn saa, niin silloin on suhteita johonkin, mutta vapailta markkinoilta ei) ja 60 vuotiaana jo täysi mahdottomuus.

Sitten itse työhön. Puhelinmyyjiä haetaan jatkuvasti, mutta esimerkiksi minusta ei ole moiseen kusetukseen. Tietoteknisille aloille myös haetaan tekijöitä, mutta on paljon nuoria ihmisiä, joilla tietokoneen käyttö on ongelmallista, eivätkä selviä edes laskujen maksusta. Täten työ ja ihminen eivät kohtaa.

Myös koulutus tuo omat ongelmansa. Monella on vanhan mallin mukainen koulutus, joten uudelleen kouluttautuminen on erittäin hankalaa. Tavallisesti tie on pitkä. Otakin esimerkiksi ammattikorkeakoulun, johon pääsee lukemaan uutta alaa, jos takana on kolme vuotta kestänyt koulupohjainen ammattitutkinto. Itselläni on apuhoitajan 1½ vuotinen koulutus takana, joten pääsen AMK:n opiskelemaan vain hoitoalaa, mutta joudun ensin päivittämään itseni tai sairaanhoitajaksi opiskellen pentujen kanssa ilman hyvitystunteja eli 21 vuotta ammattikokemusta lentää kerralla pluton toiselle puolelle.

On myös ollut kovasti puhetta elämäntapatyöttömistä. Kun heitä on kuunnellut, niin alkaa hieman muistuttaa henkilöitä, joilla oppivelvollisuusaika päättyi säälinumeroihin. Älykkyys on maassamme laskenut 1990-luvulta lähtien ja tasapäinen peruskoulu lytännyt viksummat. Peruskoulu onkin nykyisin muodoltaa vanhaa hullujenhuone tasoa, sillä tasapäisyyden nimissä sijoitettiin tavisluokkaan myös ne, jotka tarvitsevat erityisopetusta ja nämä saavatkin sitten mellastaa mielensä mukaan.

TE-keskus onkin sitten mielenkiintoinen esitys. Terveydenhuoltoalan rekisteri Terhikki sentää osaa poistaa vainajat, mutta TE-keskukset ei. Hiljan oli kertomus siitä, että vuosi sitten työtön oli siirtynyt suora sääristen hiippakuntaan ja sai TE-keskukselta kirjeen, jossa kehoitetiin aktivoimaan työnhaku. Aamun aviisissa oli myös kertomus työttömäksi joutuneesta, joka sai TE-keskukselta karenssin ja päätöstä ei oltu edes perusteltu. Käsittääkseni TE-keskusten tilastojen perustella ilmoitetaan työttömien määrä. Juhana ja hänen knihtinsä Antti eivät taida tietää, että siinä listauksessa on myös ne, jotka ovat pudonneet sairauspäivärahalta. Työttömyyskorvausta saavat siis ne, joiden työkyky on pois, mutta eivät pääse työkyvyttömyyseläkkeen piiriin, koska vakuutuslääkärit pitävät työkykyisenä. Tosin heidän käsitys anatomiasta on tunnetusti harhaoppisuuden tuolla puolen.

Itse oli laitoskuntoutuksessa hetki sitten ja tapasin siellä nuoren henkilön, joka oli vammautunut. Hän oli ollut työkokeilussa, jossa todettiin, että hän kykenee osaaikaiseen työhön. Ainoa ongelma oli se, että sellaista työtä ei ollut ja hän toivoi kovasti, että työtä löytyisi. Vajaakuntoisen työllistyminen on nykyisin täysi mahdottomuus, vaikka motivaatiota työn tekemiseen löytyisi tähtiä hipovalla tasolla.

Lainataan hieman Juhanan sanoja: "Ei meillä ole Suomessa tällaiseen hyvinvointirevohkaan varaa, elleivät ihmiset ota itsestään sillä tavalla vastuuta, että muuttavat työn perässä toiselle paikkakunnalle". Tämän lauseen tekee hyvin mielenkiintoiseksi se, että hyvinvointirehvohkaan on varaa laittomasti maassa oleville ja olisi mielenkiintoista, miten Juhana sen perustelee.