Aiheittain

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Elämän poluilta löytyneitä XXIII

Arvoisa blogikollega Yrjöperskeles antoi tähän idean ja nyt saatan syyllistyä liki plagiointiin (nöyrin anteiksipyyntö kollegalta), mutta idea oli niin hyvä, että pohjaa oli pakko käyttää, mutta esittelen enemmän sivuja ja yleensä kovat kannet. Pahoittelen myös kuvien tasoa, mutta räpylä ei aina ole hommassa mukana.

Sukeltakaamme seitsemänkymmentä luvun ensimmäisiin vuosiin ja olin saavuttanut hyvän lukutaidon, joten kotikirjahylly ei juuri tarjonnut mitään, joten kirjasto tuli apuun ja siihen maailman aikaan kirjasto löytyi jokaisen koulun yhteydestä tai sen likeltä. Koska olin pahasti alaikäinen, niin kirjastokortin saamiseen tarvittiin vanhempien siunaus kirjallisessa muodossa. Jännittyneenä sitten lupalapun kanssa menin kirjastotädin eteen ja pian oli kädessäni uutuutta hohtava kirjastokortti, johon kirjastotäti kirjoitti asiakasnumeroni ja se kirjattiin lainattavan kirjan takasivulla olevaan pahvikorttiin.

Tyttölapsi kun olin niin nuorten kirjat kiinnostivat ja ensimmäisenä silmiini sattui Neiti Etsivä sarja.
Paula ratkoi jännittäviä arvoituksia yhdessä ystäviensä Bessin ja Georgen avulla. Mysteeri sai ratkaisunsa. Hassui ta kirjassa sen kirjoittaja Carolyn Keene, joka ei ole kenenkään nimi vaan kirjaa kirjoittivat useat pseudonyyminä ja hassuinta, että suurin osa oli miehiä. Samat tehtailivat myös Dana-tyttöjä, joissa sisarukset ratkaisivat mysteerejä.

Kun nämä oli kahlattu läpi, niin siirryin Enid Blytonin tuotantoon.
Salaisuus sarjassa sekä Viisikko ja SOS-sarjoissa pääosissa oli nuoret, tytöistä ja  pojista koostuvat joukkueet ratkoivat arvoituksia. Jännittävät tapahtumat tapahtuivat nuorten olessa vapaita koulutyöstä ja etsivätoimintaa haittasivat vanhemmat, jotka pistivät nuoret välillä kotiaskareiden pariin. Tämän oli luonnollista siihen aikaan meillä kotonakin, että lapset osallistuivat kotitöihin kykyjensä ja voimiensa mukaan ja vaateet kasvoivat, mitä isommiksi tultiin.

3 Etsivää taas kertoi kolmesta pojasta, Jupiter Jones (nörtti), Pete Crenshaw (autovastaava) ja Robert Andrews (taloudenhoitaja), jotka ratkoivat arvoituksia. Alun perin ne julkaistiin nimellä Alfred Hitchcock and the Three Investigators ja kirjoittajana oli Robert Arthus, joka käytti tunnetun elokuvaohjaajan profiilia nimessä ja esiintyi aina kirjan lopussa poikien raportoidessa ratkaisusta.

Kun ikää tuli lisää, niin oli siirryttävä seuraavalle tasolle ja rikoshan on aina kiinnostava, joten kotihyllyssä oli jo muutama Agatha Chrisitie ja kirjastosta löytyi lisää.
Kirjoissa tapahtuu rikos ja pääratkaisijoina toimivat Hercule Poirot, joka on herrasmies kiireestä kantapäähän ja neiti Marple, joka on touhukas vanha mummo. Monet romaanien tapahtumapaikoista sijaisivat ulkomailla ja kuvastivat aikakauttaan ennen toista maailmansotaa.

Kirjojen suurkuluttajana ja myöhemmin oman kodin kirjahyllyn täyttö sai aikaan kirjakerhoihin liittymisen. Joulun aikaan siltä sai bonuskirjoja ja eräällä kerralla bonus kirjat olivat yhtä lukuunottamatta tuttuja, joten valitsin sen tuntemattoman.
Päädyin siis fantasiaparodian maailmaan ja rakastuin siihen. Kiekkomaailma lepää neljän elefantin päällä, jotka seisovat suuren kaksosen eli kilpikonnan selässä, joka puolestaan uiskentelee pitkin universumia. Nyt luen tuota Noitia maisemissa ties kuinka monetta kertaa, mutta jaksaa yhä naurattaa.

Tietenkin luin J.R.R. Tolkien Keskimaan tarinat ja kun kuulin, että Taru sormusten herrassa on parodisoitu, niin pakkohan sekin oli hankkia.
Siinä pistetään Frodo Reppulin seikkailut ihan uusiksi.

Vanhuus taas saa tekemään päättömiä juttuja, joten olihan tämäkin kotiin tilattava.
Keskiviikko on siis jännä päivä, jolloin pääseen katsomaan Ankkalinnan tapahtumia.

Alkunsa tämä kirja sai alkunsa nettikirjoittelusta ja päätyi lopulta kirjoiksi. Yrjöperskeleen kommenteissa on usein mainittu, että hänen pitäisi pistää tarinansa kansien väliin, joka ainakaan vielä ei ole toteutunut, mutta Rauno pisti Rutinoffin kuskin toilailut kansien väliin.

Sarjassa on myös Rutinoffin kuskin suorittamat koeajot ja siihen pääsi silloin meidän auto eli Chevrolet blazer.

Tämä oli pieni katsaus kirjojen maailmaan ja minunlaiselle tyypille on Suomessa yksi vaarallinen tilaisuus ja se on Vanhan kirjallisuuden päivät. Olen siellä kerran käynyt vanhempieni kanssa ja varasin sata mummon markkaa ostoksiin. Lopputulos oli kuitenkin huomattava laina vanhemmilta, sillä kulutin kirjoihin kuusisataa mummon markkaa. Olenkin nyt toistakymmentä vuotta kerännyt rohkeutta lähteä sinne uudelleen, mutta nähtäväksi jää.









perjantai 29. maaliskuuta 2019

Makroskooppisia havaintoja IX

Minuun on näköjään iskenyt täysillä sekä kevätväsymys että armoton lorvikatari, joista jälkimmäisellekin pitäisi saada numero ICD-10 tautiluokitukseen. Kyseisestä luettelosta puuttuu muutenkin oleellinen numero vitutukselle, jota jokainen suomalainen tuntee ajoittain ja se voi olla hyvinkin armotonta. Edellä maimituista syistä on myös johtunut blogiväsymys, joka riivaa jokaista bloginpitäjää ajoittain ja saattaa muuttua krooniseksi.

                                                                    °°°

Eilinen toi melkoisen pommin eteeni, kun pakolaisia pelastanut rahtilaiva kaapattiin pakolaisten toimesta, joita rahtialus oli pelastamassa kumiveneistä. Laivan oli tarkoitus viedä pakolaiset takaisin Libyaan, mutta pakolaiset olivat toista mieltä ja olivat sitä mieltä, että laivan kurssi käännetään. Italia ilmoitti ettei heitä oteta, mutta hyväntekeväisyysjärjestö vaatii heitä kohdeltavan pakolaisina vaikka todellisuudessa ovat puhtaasti merirosvoja. Lainataan sanansta sanaan käännös: "Varhaisina ammun tunteina, noin 30 merimailia saaresta, Maltan aseistetut joukot nousivat Elhiblu-laivaan, ja ohjasivat sen maltalaiseen satamaan. Me vaadimme, että näitä 108:aa ihmistä laivalla kohdellaan pakolaisina, toivotetaan tervetulleiksi ja suojellaan." Että sellaisia, ystävällisiä tulijoita.

                                                                    °°°

 Susia lampaiden vaatteissa, sillä saimme juuri lukea pedofiiliringin julmuuksista ja yksi tekijöistä on vielä toiminut kirkon tehtävissä, kuten valtuustossa ja lapsi- ja nuorisotyössä.  Kammottavaksi tapauksen tekee se, että lapset on huumattu kristalilla ja saatettu raskata tuntitolkulla. Lisäksi teot on kuvattu ja levitetty netissä. Toivottavasti rangaistukset ovat tuntuvia. Toisin kuin Oulun tapauksissa jaetut nimelliset tuomiot, joista ensikertalaisina istuvat vain puolet ja siihenkin luetaan mukaan tutkintovankeusaika, joten monet ovat kadulla jo tänä vuonna.

                                                                    °°°

Ylen gallupin mukaan Perussuomalaiset ovat nousseet kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ja lähentelee jo toiseksi suurinta kokoomusta. Toivottavasti vaalirauha säilyy, sillä nyt on ollut ilmassa vahingontekijoja, uhkauksia ja kiinnikäymisiä. Toivon myös, että väki saadaan uurnille asti. Onhan ensi viikolla jo aukeamassa ennakkoäänestyspaikat ja varsinaisiin vaaleihin on aikaa reilu pari viikkoa.

                                                                     °°°

Rattijuoppojen määrä on vähentynyt, kertoo viimeisin tilasto ja se on hyvä suuntaus. Tilastosta käy ilmi myös huolestuttava kehityssuunta eli huumekuskien määrä on lisääntynyt merkittävästi. Viimeisin jätevesitutkimuskin tukee tätä, sillä sen mukaan huumeiden käyttö on lisääntynyt rajusti.

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Elämän poluilta löytyneitä XXII

Leivon paljon, kuten tänäänkin tein sämpylöitä ja patonkia. Kaulinta kaivaessani osui katse vanhaan papeloon (tosin jotkut kutsuvat sitä pulikaksi). Kyseessä oleva kaulin on tarkoitettu karjalanpiirakoiden pohjien tekoon. Omani sain kolmi vuotiaana joululahjaksi mummolassa.
Mommoni teki karjalan piirakoita ja hänen papelonsa oli hyvin ohut ja voitte arvata, että pikkulapsen nakkisormet yhdistettynä sentin paksuisiin päihin on hivenen hankalaa. Mummoni ei ollut mikään kärsivällisyyden huippu, mitä tulee lapsien kanssa toimimiseen, joten kuorista tuli sanomista, kuten papelon käsittelystä. Kuori ei pyörinyt itsekseen papelon alla ja mummo turhaantui ja jouduin sivusta katsojaksi, kunnes oli aika täyttää piirakoita. Sain levittää puuron, mutta mummo nypytti riisi- ja perunapiirakat. Nakkisormilla sain muutaman yrittää, mutta tuhahdukset olivat sitten jo omaa luokkaa.

Äijä katseli tuolistaan uunin vieressä touhua, sanomatta sanaakaan. Yht'äkkiä hän otti uunin pankolta lampaannahkaisen, harmaan suikkansa ja läksi ulos. Ilmeisesti hän lähti liiteriin ja valitsi sopivan koivuhalon ja veisti minulle ihan oman papelon. Tästä tai lahjan saamisesta ei minulla muistikuvia ole enempää, mutta poloinen papelo on saanut kritiikkiä osakseen. Kävin aikoinaan piirakkatalkoissa, jossa ihmisille opetettiin piirakoiden tekoa.

Noissa kinkereissä minulla oli tuo oma papelo ja sain vanhoilta muoreilta pyyhkeitä, kun esittelin vääränlaisen papelon ja osa vielä kehtasi sanoa, että puhuin papelosta, kun pulikasta olisi pitänyt. Nämä muorit olivat kuin mummoni eli milloin kuori oli liian ohut (näkyi peräti kahdeksan kirkkoa läpi) tai liian paksuja (ei näkynyt kuin torni tai kaksi), puuroa liian vähän tai sitten liikaa ja rypytyskin epätasainen, liian tiuha tai liian harva.

Viittasin myöhemmin kintaalla moisille kinkereille, kaikella kunnioituksella toki ja totesin, että pitäkää tunkkinne. Teen yhä piirakoita tuolla vanhalla papelolla vaikka olen jo vanha. Mummolta opin myöhemmin, että miten piirakan kuori pyörii papelon alla itsekseen, mutta sen fysiikan lakeja en tunne, niin vain tapahtuu.
Ei kun napostelemaan.


perjantai 8. maaliskuuta 2019

Sotesirkuksen välinäytäntö

Jo neljä eduskuntaa ja hallitusta on sählännyt soteuudistuksen kanssa ja nyt se pääsi ansaitulle tauolle ja vaalitemppuna Sipilä sitten pyysi hallituksen eroa, joka myönnettiin. Soten kompastuskiveksi näyttää nousevan keskustan ja kokoomuksen omat vaateet maakuntauudistuksesta ja valinnanvapaudesta, josta kummatkin pitävät itsepäisesti kiinni.

Koska itsepäisesti pidettiin kiinni vain omista tavotteista, niin yhteisymmärrykseen ei päästy. Monia asiantuntijoita on kuultu, mutta niiden lausunnot taisivat kaikua kuuroille korville. Paljon on tuhlattu rahaa, aikaa ja voimavaroja turhanpäiväiseen kinasteluun. Jos alustavat lausunnot olisi puitu huolellisesti, olisi sotesta jotain tullutkin.

Nyt voidaan ainoastaan todeta, että vaalikevät on avattu.

torstai 7. maaliskuuta 2019

Isis-perheiden kotiinpaluu

Isisin linnakkeiden murennuttua ovat Euroopasta sinne lähteneet alkaneet hinkua takaisin lihapatojen ääreeen. Nyt uutisoitiin suomalaisesta Sannasta, joka lähti miehensä kanssa Syyriaan, jotta voisi elää uskonnon ehdoin. Sota kuitenkin pilasi elon paratiisissa ja nyt hän tahtookin sitten takaisin Suomeen. "Haluan palata Suomeen nyt, ehdottomasti, ehdottomasti, ehdottomasti." Tahto on toive ja toteutus onkin sitten toinen juttu.

Kun lähdetään tuollaiseen valtakuntaan, niin ollaan varsin tietoisia siitä, mihin mennään. Viimeisten tietojen mukaan Sanna kolmetoistakesäinen tytär on jo naimisissa. Toivottavasti nämä lapsimorsiamet eivät saa erityskohtelua, sillä kukaan perheiden jäsenistä ei ole moiseen oikeutettu. Onhan siellä tapana opettaa lapset jo varhain terrorin tielle. Itse yritin katsella dokumenttia perheestä, mutta sen raakuuden vuoksi lopetin muutaman minuutin jälkeen, sillä perheen elämä oli hurjempaa menoa kuin elokuvissa ja vanhoissa hullujen huoneessa.

Britit tekivät mielestäni oikein, kun karanneen Shamima Begum:n kansalaisuus mitätöitiin. Hän ei edes osoittanut minkäänlaista katumusta Syyriassa olostaan ja näin hänet on koettu turvallisuusuhaksi entisessä kotimaassaan ja näin pitäisi menetellä jokaisessa maassa. Nämä perheet ovat riski ja sopeutumisen kanssakin taitaa olla niin ja näin. Lisäksi epäilen, että kynnys käyttää väkivaltaa on kohonnut huomattavasti, etenkin tilanteissa, jossa kaikki ei menekään niinkuin toivoisi.

Jos näitä päästetään palaamaan takaisin, niin ainakin karanteeni olisi syytä järjestää, sillä Isis ei ole niitä rokotemyöntyväisiä järjestöjä, joten emme voi tietää tautikirjon määrää. Tiedossa on myös, että lapsia on menehtynyt sairauksiin että aliravitsenuksen, joten karanteenille olisi siksi puoltoa.

Kun katselin tuota videota Sannasta, niin ensimmäisenä tuli mieleen, että hän on mies. Toiseksi, että hän oli hyvin likainen. Burkastakaan ei olisi valmis luopumaan. Mitä tekemistä hänellä on Suomessa. Ainakaan hän ei tule työllistymään, joten hän tulee elämään sosiaalitukien varassa ja nykyinenkin maahanmuttajapopulaation elättäminen maksaa miljardeja ja vain promille tulijoista on niitä, jotka sopeutuvat ja ryhtyvät työhön. Tällaiseen elatusautomaattiin valtiollamme ei ole varoja ja nytkin tähän tarvitaan velkarahaa.

Itse en hyväksy heidän paluutaan ja syy on puhtaasti turvallisuus ja raha. He ovat itse valinneet elämän kehitysmaassa, niin siellä saavat pysyä.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Makroskooppisia havaintoja VIII

Viron vaalit on takana ja Ekre sai suuren voiton nousemalla kolmanneksi puolueeksi. Tätä on sitten suomalainen media domonisoinut, sillä Ekre vastustaa maahanmuuttoa, joka on aiheena Virossa melko magrinaalinen, sillä sinne siirretyistä elintasopakolaisista suurin osa on nostanut kytkintä maihin, jossa on elatus suurempaa ja jäljelle jääneet pakolaiset ovat lähtökuopissa ja lähtevät heti, kun mahdollista. Yleisesti ottaen vaalit noudattivat eurooppalaista linjaa, sillä perinteiset puolueet menestyvät heikosti ja etenkin sosiaalidemokraatit.

Suomalainen media kammoaa keskustelua maahanmuutosta ja jos katsotaan Viron puoluiden vaaliohjelmia, niin missään ei puhuttu maahanmuuton puolesta eli käytännössä jokainen puolue on rasisti. Tosin virolaiset seuraavat naapurimaiden tilannetta ja tuskin haluavat samaa kuin Ruotsissa ja mihin jamaan Suomikin on pian asettumassa. Hallitusneuvotteluista povataan vaikeita, mutta Ruotsin kaltaista farssia siitä tuskin tulee.

                                                                      °°°
 Helsingissä tapahtui sovitun tapaamisen yhteydessä puukotus, jossa ex-puoliso ja hänen ystävänsä sekä perheen lapset saivat satunnaisen määrän teräsmyrkytystä. Tekijän eli isukin tuntomerkit on julkaistu ja mediassa väläytettiin kunniamurhaa syyksi. Yksi tällainen tapaus on jo oikeudessa käsitelty ja lisää tullaan näkemään. Lisäksi tekijä on yhä pakosalla ja ei ole mitenkään mahdotonta, että olisi jo poistunut maasta.
 
                                                                      °°°
 Timo Soini heitti pyyhkeen kehään ja ei lähde eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi. Tämä ei tullut mitenkään yllätyksenä, sillä takinkääntämiset ja äänestäjien pettämiset ovat vielä tuoreessa muistissa. On parempi poistua näyttämöltä häntä koipien välissä kuin julkinen nöyryytys vaaleissa. Tosin olisi mielenkiintoista olla sinisten vaalivalvojaisassa kärpäsenä katossa. Ainakin, kun on puolueen kannatus ollut lähinnä virheprosentin luokkaa.

                                                                      °°°
 Laki nuohouksesta muttui ja sitä saavat tarjota yksityiset yritykset, mutta nouhoojan koulutus on oltava. Vastuu siirtyy nuohouksesta asukkaalle ja epäilen tämän toiminnon jäävän suorittamatta. Asuinkiinteistö kun pitää kerran vuodessa nuohota. Meidän yksityinen nuohooja vielä laputtaa kiinteistöt, että homma tulee hoidettua kerran vuodessa, mutta miten lienee tulevaisuuden laita. Käykö kuten palotarkastuksen, joka on itsearviointilomake ja hoivakotiepisodista tiedämme, kuinka omavalvonta toimii, joten tässäkin kaavakkseessa varmaan moni panee rastin ruutuun kunnossa ja täysin puhtaalla omatunnolla vaikka todellisuus on toinen.
 
                                                                      °°°
 Sote-sirkus jatkuu ja valmista ei tule. Ko. pakettia on sorvannut jo neljä eduskuntaa ja tämän viimeisimmän soutaminen ja huopaaminen on saavuttanut jo sössimisen tason. Sama on koskenut kaikkia päätöksiä, mitä se on aikaan saanut tai pikemminkin ollut saamatta aikaan. Taksiuudistus oli ainoa läpi saatu, mutta se kusi reisille ja lujaa. Pahimpina häviäjinä ovat vammaiset ja sairaat, erityisesti pienillä paikkakunnilla, mutta siellä kärsivät kaikki tasapuolisesti.

                                                                      °°°
 Onneksi nykyinen eduskunta on valassa enää reilun kuukauden. Vaalikeväästä tulee kylläkin mielenkiintoinen asetelma ja nähtäväksi jää, kuka tahtipuikkoa Arkadian mäellä heiluttaa. Muistakaa äänestää.