Aiheittain

lauantai 29. helmikuuta 2020

Vihapuhesivusto

Nyt mediakohun piiriin on päätynyt myös vasemmistoliitto, kun sen toiminnanjohtaja Misha Dellingerin viestit tulivat julkisuuteen. Tiliä ei kuitenkaan ole ko. henkilö kuin perustanut (median ilmoitus) ja sinne on saanut kirjoittaa vapaasti, mitä mieleen juolahtaa. Tosin itselle tuli mieleen al-Taeen kirjoittelut, jotka väitettiin toisten kirjoittamiksi.

Sivustolla on saanut vapaasti tapattaa kaikki ilmanmuutoksesta erimieltä olevat. Vasemmistoliitto on yhtynyt vihreisiin ja ilmastonmuutoshysterilla yritettän torpata suomalainen teollisuus, yritykset ja kehärinkula kolmosen ulkopuolella asujat. Itse olen eri mieltä ilmaston muutoksesta, sillä leutoja talvia on ollut ennekin, kuten kuumia kesiä. Mummoni kertoi, että kolmekymmen vuoden alussa oli niin pitkä kuiva jakso, että heinät ja viljat korjattiin samoilla poudilla. Täten kuulun siis tapettaviin.

Toiseksi pääsi tappolistalle fasistit ja viesteissä sanottiin suoraan, että perussuomalaiset ovat fasisteja. Nimettiinpä oikein henkilöitäkin. Koska edustan kuun pimeämpää puolta, niin on henkeni taas löysällä. Itse kuitenkin olen maltillinen kansallissosialisti, joka tahtoo maallemme kaikkea hyvää ja hyvinvointivaltion kestävyyttä, työllisyyden takaamista ja tasa-arvoa kaikilla tasoilla. Tämä ei kuitenkaan tule toteutumaan huulipunahallituksen toimesta, sillä etniset ovat arvokkaamia kuin suomalainen.

Tästä syystä on aloitettu viharikostutkinta, sillä suomalainen hetro ei voi sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Toisin on fanittamani Husu Hussein laita, joka voi sanoa mitä tahansa. Viimeksi hän oli sitä mieltä, että suomalaiset naivat serkkujaan siihen tahtiin, että maa on jo sisäsiittoinen. Tosin tilastolliset tosiasiat kertovat tilanteen olevan toisin päin. Mutta etnon sanomiset ovat mannaa vihervasemmistolle.

Tuli tälle kuulle ylimääräinen kirjoituspäivä, sillä veto on jotenkin pois ja aikaiseksi kaikessa saa niin vähän. Hyvää ylimääräistä päivää lukijoille.

perjantai 28. helmikuuta 2020

Rajat aukenee

Turkki on nyt ilmoittanut, että se aukaisee rajansa Eurooppaan, sillä sitä ei ilmeisemmin haluta pitää riesanaan yli kolmea miljoonaa Syyrian pakolaista ja EU ei enään ole halukas voitelemaan sulttaanivaltiota.

Näillä näkymin tulossa on pahempi invaasio kuin 2015, jolloin maahamme saapui runsaasti pakolaisia ja erityisesti Ruotsista, joka järjesti ilmaiskuljetuksia halukkaille ja heitähän sitten riitti. Nyt lehtitietojen mukaan sadat ihmiset on jo lähteneet kohti Turkin vastaista rajaa ja kun tieto avoimesta rajasta tulle julki, niin tunkua riittää.

Edellisen invaasion porukkaa ei ole saatu integroitua, kun uusi allto on edessä. Luvassa on myös arabialainen satutinti koetuista kauhuista. Tarinoita, joiden todenperäisyydestä ole varmuutta. Epäilen, että suurin osa tulijoista haikailee vain parempien lihapatojen ääreen.

Kukaan ei ole puhunut edellisen invaasion kuluista mitään. Hallitus on ollut hiljaa koko aiheesta. Vain muutamat taloustieteilijä blogistit ovat antaneet suuntaa antavia lukuja. Paljonko rasitteita tulee lisää, jos samanlainen hyökyaalto tulee jälleen maamme rajoille. Nyt tulijoita saattaa olla monin kertaisesti enemmän.

Epäilen myös, että huulipunahallitus haalii myös lisää Kreikan leireiltä tulijoita, joten epäilen vahvasti, etti tulijamäärä rajoitus tuohon reiluun sataan viiteenkymmeneen. Kreikka on toistuvasti lähettänyt pyyntöjä EU:n alueelle taakkansa keventämiseksi. Kreikkalaisilla leireillä ei kaikki ole Syyrian pakolaisia vaan tulijoita on rauhallisista Afrikan valtioista ja Pakistanista. Elatusautomaatin piiriin tulijoita on runsain mitoin Kreikan leireillä.

Kreikan leirit on yli buukattuja jatkuvan virran vuoksi. Leirit ovat levottomia paikkoja, joissa eri ryhmien välillä on kiistoja joka lähtöön. Ruotsissa tämä on jo hyvin nähtävillä eli eri etniset ryhmät ovat toistensa kimpussa ja pommit pakkuvat ja luodit viuhuvat sekä autokokkojen määrä suuri. Ainoa, mistä etnot on samaa mieltä, on se, että ruotsalaiset on alinta pohjasakkaa ja niitä kohtaan saa tehdä mitä haluaa ja nythän siellä on etnojengit ryhtyneet ryöstämään tavis-Börjejä.

Miten sisäministeri Ohisalo aikoo vastata kansallisesta turvallisuudesta jatkossa. Tulijat ovat syyllistyneet raiskauksiin ja tappoihin. Tuskin uudet tulijat ole sen rauhantahtoisempia ja voin myös arvata, että tulijoista suurin osa on jälleen miehiä. Poliisin resurssit ovat pienet ja valvonta heikkoa eikä perusmuotoisiin rikoksiin, kuten varkauksiin pystytä enää puuttumaan. Ohisalo ei ole sanallakaan maininnut turvallisuudesta maassa ja kuinka paljon tulijat lisäävät turvattomuutta. Lisäksi on vaarana tulijoiden gettoutuminen, joka näkyy hyvin jo pääkaupunkiseudulla. Siellä on alueita, joissa Suomen kieltä ei kuule.

torstai 13. helmikuuta 2020

Lisää lapsipakolaisiako?

Vihreä sisäministeri Maria Ohisalo on ilmoittanut, että Suomi ottaisi lapsipakolaisia, jotka ovat yksin tuleet Kreikkaan. Mediassa kuvissa on kuitenkin esiintynyt taaperoikäisiä, jotka eivät tasan varmasti navigoi mihinkään yksin, saati sitten maksele tonneja salakuljettajille. Täten tulijat ovat mitä ilmeisemmin seitsemäntoista vuotiaiksi tekenytyneitä miehiä, joita maassamme on entuudestaan jo liikaakin.

Epäilen myös, että osa on ns. ankkurilapsia, joiden perheet vaan odottavat hetkeä, kun sijoitusmaa on maahantulopäätöksen tehnyt. Joten sitten on vuorossa perheiden yhdistäminen. Tämä näytelmä on tasan varmasti esitysvuorossa seuraavaksi.

Siinä on sisäministerillä töitä sisäisen turvallisuuden kannalta, sillä kreikkalainen järjestelmä ei ole pystynyt edes varmentamaan kaikkien henkilöllisyyttä ja kun edellisetkin tulijat ovat vielä integroitumattomia suomalaiseen yhteiskuntaa. Pääkaupunkiseudulta kun on kuullut juttuja, että tulijat ovat jo joukkooontuneet ja ryhtyneet tehtailemaan pienempiensä ryöstöjä. Se siitä sisäisestä turvallisuudesta.

Pakolaiset eivät myöskään työllisty, joten he ovat suuri taloudellinen rasite maallemme. Luin jostain, että 25 % toimeentulotuista maksetaan maahan tulijoille pääkaupunkiseudulla. Hallitus ei myöskään ole pystynyt ynnämään, kuinka paljon rahaa on pakolaispolitiikkaan palanut. Itse epäilen, että luku on suuri, kun otetaan mukaan kaikki oheistoiminta. Tämä on pois suomalaisilta ja kaatuu veronmaksajien piikkiin taas kerran. Miten nyt tulevien nuorukaisten elämä maassamme rahoitetaan. Vaihtoehtona taitaa olla verojen korotukset ja yhä lisääntyvä velanotto.

Myöskään määristä ei ole ollut mitään puhetta. Ainoa on Maria-tyttösen toteamus, ettei inhimillistä hätää mitata nollissa. Tuleeko kymmeniä, satoja vai tuhansia? Se jää nähtäväksi ja varmasti "lapsukaisia" leireiltä löytyy runsain mitoin, joten epäilen, että tulijoita on tuhansittain.

Hallituskin on riitainen siitä, onko iltakoulussa käsitelty asiaa vai ei. Keskusta on sitä mieltä, ettei asiasta ole ollut puhetta ja vihreät kertovat tuoneensa iltakoulussa mielipiteensä hyvin selväksi. Koituuko tämä "pakolaisaalto" hallituksen kohtaloksi. Tätä epäilen vahvasti, sillä tuo huulipunahallituksen tytöt ovat hitsautuneet kyllin hyvin riviinsä.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Hoitajamitoituksen rahoitus

Olen tässä hetken miettinyt huulipunahallituksen päätöstä, jossa hoitajamitoitus korotetaan 0,7 hoitajaan per potilas. Rahaa siihen tarvitaan paljon, sillä ilmaiseksi ei hoitajatkaan lähde kutsumustyötä tekemään.

Ensimmäinen propleema on siinä, että mistä niitä hoitajia saadaan. Huonojen työolojen vuoksi on alalta kadonnut muihin töihin hoitajia runsain mitoin. Jäljelle jääneet on väsyneitä ja turhautuneita. Huulipunahallituksen idea on kouluttaa lisää hoitajia, mutta alan houkuttavuus on heikkoa. Tässäkin kohtaa otettiin kortti peliin eli työperäinen maahanmuutto. Alalle myös työllisyyskoulutuksena on runsaasti koulutettu täysin alalle sopimattomia henkilöitä. Tämä yhtälö on yhä ratkaisematta ja kun otetaan vielä suuri ryhmä, jotka on jo eläkeiässä, niin ongelamn ratkaisu siirtyy.

Toiseksi tuli rahoitus ja sitä luinkin mielenkiinolla, sillä rahoitus järjestettän yksityisen puolen kelakorvauksia pienentämällä. Tätä on harrastettu jo pitkään ja erityisesti se näkyy suun terveytenä eli juurihoito on aiheellinen, sillä karies on tehnyt jo tuhojaa vuosi, koska kunnalliseen on jonot pitkiä. Huulipunahallituksen idea on kitkeä erikoislääkärien vastaanotoilla käymistä, jota pidetään hoidon etuiluna. Kunnallisella puolella kun erikoislääkärin pakeille pääsee vasta lähetteellä ja jo yleisvastaanotollekin jonot on pitki, jopa kuukausi. Kuka nyt haluaa odottaa, jos lompakko kestää.

Myös apteekkimaksuja halutaan alentaa ja siksi apteekkiveroa halutaan koventaa. Tämä tulee näkymään lääkkeiden hinnoissa ja sitä myöten sairaan kukkarossa. Apteekit haluavat katteensa, joilla maksetaan palkat, joten veronkorotus tulee näkymään lääkkeiden hinnoissa. Edellisiltä hallituksilta oli jo törkeä temppu tehdä viiden kympin omavastuu lääkeostoihin ja niin jouduin itsekin pihtaamaan lääkkeistä, kun juuri sillä hetkellä ei ollut varaa ja kostautui sekin.

Mistähän vielä nipistettän, että kuntatalous kestää tämänkin vai ottaako huulipunahallitus vielä lisää velkaa, että tästäkin selvitään. Miksi muuten ei ole selvitystä paljonko verorahoja käytettiin ja yhä käytetään invaasio 2015 rahoittamiseen ja paljonko on kulunut yhteensä "turvapaikan" hakijoiden elättämiseen.