Aiheittain

torstai 16. tammikuuta 2025

Huumeita eduskunnan vessassa

Tuossa hetki sitten Yle, joka on verorahoin tuettu vasemmistolaismedia, julkaisi uutisen, että eduskunnan vessoista on löytynyt jälkiä huumausaineista. Tutkimuksessa on jäämiä kokaiinista, amfetamiinista ja ekstaasista. Määrät ovat niin pienet, ettei käytöstä ole kongreettista näyttöä. Puhemies Jussi Halla-aho sanoi tapauksen olevan niin epäselvä, että puuttumiskynnys on korkea. Kyseisissä pikkujouluissa oli myös ulkopuolisia.

Huumeisiin Suomessa kuolee enemmän ihmisiä, kuin liikenteessä. Usein kuolinsyy on yliannostuksesta, jossa on käytetty monia aineita yhdessä. Jätevesitutkimukset kertovat karua kieltään huumeiden käytön lisääntymisestä. Suomi on korkealla Euroopan huumekuolemisissa, etenkin nuorten kohdalla.

Huumekauppa on pääsääntöisesti matujen organisoimaa, johon liittyy kansainvälinen rikollisuus. Ruotsin jengit ovat jo täällä ja nekin on pääsääntöisesti maahantulijoita tai toisen polven kansalaisia. Mielestäni on väärin leimata Suomessa syntynyt mamu suomalaiseksi, sillä kotiopetus on kaukana suomalaisuudesta.

Myös ryöstöt ovat tavallisia mamuille ja usein ne liittyvät huume- tai vapekauppaan. Enää ei voi puhua ns. viihdekäytöstä vaan kyllä käyttö on säännönmukaista. Ensin aloitetaan miedoista ja siirrytään asteittain kovempiin. Itse uskon yhä porttiteoriaan, jossa aloitetaan kannabissätkällä ja sitten siirrytään kovempiin.

Pitäisikö päättäjille tehdä huumeseulontoja ja promillemittauksia. Punaviherkomukkavasemmisto varmasti kieltäytyisi testeistä, sillä ne on aktiivisesti ajanut huumeiden laillistamista ja käyttöhuoneita.

maanantai 6. tammikuuta 2025

Turussa uusi vaarallinen peli

Nyt on taas vanha peli poistettu turkulaisista päiväkodeista eli Afrikan tähti-peli. Kun se on niin kolonistinen eivätkä he halua sellaista maailman kuvaa jakaa. Kaiken alkuna on senegalilaisen  Paco Diapin kokema rasismi ja koloniasmin aiheuttamat traumat sille ja muille. 

Viimeaikoina woketus ja cancelointi ovat tyrmänneet kirjoja, pelejä, TV-sarjoja ja elokuvia. Niissä kun on aina jotain rasismia, kolonastisuutta tai kulttuurin omimista. Nyt tämä touhu alkaa jo mennä liian pitkälle. Jos senegalilaisella on niin huono olla Suomessa, niin toivotan sille tervemenoa takaisin kotimaahansa. Siellä ei varmaankaan ole rasismia.

Pekka ja pätkä leffa tyrmättiin rasistinesa ja kulttuurisena omimisena. Musta Pekka kortit taas rasistisena. Peppi Pitkätossun isää ei sovi puhutella neekerikuninkaaksi. Tatu ja Patu kirjat muutetaan vegaanisiksi

Kyllä tämä punavihervasemminston rääkyminen on mennyt jo avaruuden toiselle puolelle. Ei Suomessa ole rasismia, vaan tervettä suhtautumista Afrikan ja Vähä-Aasian tulokkaiden tointaan maassamme. Ne raiskaavat, ryöstävät ja murhaavat enemmän kuin kantasuomlaiset. Nämä matut vihaavat suomalaisia ja ovat itse rasisteja suomalaisia kohtaan.