Aiheittain

keskiviikko 26. maaliskuuta 2025

Sotesäästöt

Hallitus on luvannut paljastaa mistä otetaan soten 170 miljoonan säästöt. Etukäteen on vakuutettu, ettei päivystyksiin kosketa. Osa on myös sitä mieltä, ette mielenterveys- ja päihdepalveluista pidä leikata. Leikkaukset tulevat siten olemaan vanhus- ja vammaispalvelusta tehtäviä säästöjä. Se on osa-alue, josta säästöjä on tehty jo aikaisemmin ja rajulla kädellä.

Osa vanhus- ja vammaispalveluista karsimisen taustalla on hyvinvointialueet, jotka voisivat säästää johtajiensa ylisuurista palkosta ja puoluille jaettavasta tuesta. Pirhassa (siis omalla alueellani) perussuomalaiset kieltäytyi tuesta. Muut puolueet ottivat ne ilolla vastaan.

Pirha päätti, että loppuu vanhusten päiväkerhotoiminta ja se muutetaan etäpäiväksi tabletin avulla. Ihmettelen palvelun hintaa, sillä se on kustantanut vuosittai 7,7 miljoonaa ja käyttäjiä on vain noin 800 henkeä. Eipä juuri ole julkisuudessa ollut avausta lukujen takana. On kerrottu, että suurimman osan summasta haukkaa henkilöstömenot ja tilat. Kaipaisin vähän tarkempia lukuja.

Sotemenoissa suurin osa on henkilöstömenot. Olen edelleen sitä mieltä, että pomotaso on vielä liian korkea ja sitä pitäisi kovalla kädellä karsia.

Sotesäästöt ja soteuudistus näkyy palvelujen käyttäjille palvelun laadun alenemisena ja erityisesti pääsy lääkäriin on pitkittynyt, jos nyt ylipäätään joku sieltä takaisin soittaa.

Yksityisiin Kela-korvauksiin ei mielestäni ole syytä laittaa enää yhtään rahaa. Sen sijaan pitäisi kehittää terveyskeskusten omalääkäri mallia. Itse menetin omalääkärin hänen sairastuttuaan vakavasti. Nyt lääkkeiden uusimisessa on jatkuvasti ongelmia ja joutuu väittelemään ensin hoitajan kanssa lääkkeistä, ennen kuin pääsee lääkärille puhumaan.

tiistai 18. maaliskuuta 2025

Kielitaidottomat oppilaat

Luin juuri nettiuutisista, että toisen asteen koulutuksissa on huomattu maahanmuuttaja nuorten heikko Suomen kielen taito. Se mikä opettajia ja tutkijoita hämmästyttää on se, että kielitaidottomat ovat toisen tai kolmannen polven maahanmutto taustaisi. Ovat siis syntyneet Suomessa ja käyneet läpi peruskoulun oppimatta kieltä.

Tämä ei liene ihme, sillä maahantulijoiden lapset eivät juuri osallistu päivähoitoon ja maahantulijat hakeutuvat helposti asumaan alueille, jossa omaa kieliryhmää on jo entisestään. Lisäksi TV-tarjonta on tulijan kotikielistä. Tämä on yksi syy miksi lakkasin käymästä läheisessä kebabbipaikassa. Oli ikävä odottaa ateriaa, kun saman aikaisesti huusi radio ja televisio pitäjien kotikielistä ohjelmaa.

Tämä on myös peruskoulun vika eli päästävät läpi oppilaita, joilla ei taidot riitä toisen asteen opetukseen. Tämä koskee niin kieltä, lukemista, kirjoittamista ja matemaattisia aineita. Artikkelissa haastateltiin opettajaa, joka kertoi, että toisen asteen maahanmuuttajataustaisilla on oppitunnilla auki käännöskone. Se kertoo erittäin huonosta Suomen kielen taidosta.

Anders Adlercreutz on sitä mieltä, että syynä on sergeraatio, joka tutkimuksissa on havaittu vaikuttavan kielitaitoon. Silli tuskin voidaan mitään, sillä maahanmuuttajat hakeutuvat helposti alueelle, missä on saman kieliperheen edustajia. Kun älämölö kasvaa, niin kantasuomalaiset muuttavat pois ja alueesta tulee täysin maahanmuuttajataustainen.

Mielestäni Suomen kielen opettamista peruskouluissa tulisi tehostaa. Mielestäni tuleva uudistus heikentää kielen opetusta, sillä suunnitelmissa on yksi Suomen kielinen tunti muuttaa osin maahanmuuttajan kotikielen tunniksi. Tämä on pois Suomen kielen opiskelusta ja muutos koskee yhtä viikkotuntia, joten se on paljon lukuvuodessa.

Maahanmuuttajien lapset tulisi saada aikaisin päiväkotiin, jotta kieli alkaisi tuntumaan ja oppiminen parantuisi. Tähän koskaan tullaan pääsemään, sillä maahanmuuttajat sikiävät tiuhaan ja kotihoidon tuki virtaa jatkuvasti. Täten toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajat eivät opi Suomen kieltä. Ensimmäinen kontakti Suomen kielee kun tulee esikoulussa, niin ollaan jo hukaasa.

perjantai 7. maaliskuuta 2025

Pakolaiskiintiöstä

Nyt on yhdenvertaisuusvaltutettu Kristina Stenman puuttunut pakolaiskiintiön valintoihin. Hän syyttää sisäministeriötä avoimen islamofobiseksi. Sisäministeriö oli suunnitellut painottavansa pakolaiskiintiössä kristittyjä ja naisia. Tämä on mielestäni ihan oikein. Vuodesta 2015 alkaen tulijat ovat olleet pääsääntöisesti miehiä ja islamin uskoa tunnustavia. Tosin 1990-luvun alussakin tulleet somalit olivat miehiä ja muslimeja.

Nyt on Stenmanin tyttösellä paha muslimikiima päällä, kun niitä halutaan vain aina lisää eläteiksi. Islamin uskoisista ei ole ollut kuin haittaa Suomelle. Muslimit ovat raiskanneet, tappaneet, ryöstäneet, nöyryyttäneet ja jengiytyneet. Niillä on myös enemmistö huumekaupassa ja tätä Kristina tyttönen ei ole huomioinut lainkaan.

Islamistit eivät myöskään kotiudu Suomeen. Ne pitävät kiinni kotimaansa kulttuurista, perinteestä, tavoista ja laeista kiinni. Tasaisin väliajoin on vaadittu Suomeen ja Euroopaan sharialakia käytäntöön. Islamistit eivät kunnioita maamme tapoja, kulttuuria ja lakeja. Ne myös avoimesti halveksuvat suomalaisia.

Islamistit kertovat mielellään satuja sodasta, vainosta ja kidutuksesta vääräuskoisille Migrin tädeille ja tyttösille. Ne lomailevat entisillä kotiseuduilla ja nostavat samaan aikaan Kelatukia. Lomailu voi kestää kauan. Oman lakinsa mukaan niillä on monta vaimoa, jotka ovat kaikki yksinhuoltajia. Lapsia syntyy kuitenkin yksinäiselle naiselle säännöllisesti.

Islamilaisissa maissa kristiyt ovat todella vainottu kansanryhmä. Juuri hiljattain Afrikan Kongossa tapettiin seitsemisen kymmentä kristittyä kristillisessä kirkossa. Tästä mediat eivät kertoneet mitään. Tekijät olivat islamisteja.

Jos ja kun ylipäätäänsä pakolaisia otetaan, niin pitäisi katsoa todellinen uhka. Nyt hiljan tulleen uutisen mukaan vihreät ja vasemmistoliitto ovat vaatineet sisäministerille epäluottamusäänestystä. Niiden mukaan rasisminvastaisuus on vain tyhjiä sanoja hallitukselta ja syyttävät myös pääministeriä puuttumisen puutteesta. Niiden mukaan rikotaan perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia. Kansainväliset sopimukset ovat jo pahasti vanhentuneet eivätkä vastaa tämän päivän tilannetta.

Tämä kirjoitus ei ole islamofobiaa vaan arkirealismia niiden kohtaamisesta kolmen vuosikymmenen ajan, kun olen joutunut käymään suurissa kaupungeissa. Ensimmäinen kohtaaminen oli Helsingissä ja voin vakuuttaa, että vaikutti turvallisuuden tunteeseen.

torstai 6. maaliskuuta 2025

Lisää islamia

Nyt on opetushallituksen työryhmä esittänyt, että ylioppilaskirjoituksiin olisi lisättävä islaminkoe. Tämä perustuisi yhdenvertaisuuteen. Sitä perustellaan myös sillä, että islamin opiskelijoita on enemmän kuin ortodokseja.

Tämä esitys sotii turvallisuutta vastaan. Suomessakin moskeijoissa saarnaavat imaamit sotaa vääräuskosia vastaan. Kyse ei todellakaan ole mistään rauhan uskonnosta kyse. Maahanmuuttajat ovat suurissa kaupungeissa todellinen turvallisuusriski.

Poistetaan mielummin ylioppilaskokeesta kaikki uskonnot,  niin silloin se olisi yhdenvertaista.