Köyhän elämää ilman taivasta

Aamun aviisi otsikoi: yli 400 000 suomalaista elää alle minimibudjetin ja sen määrä lienee tänä päivänä 600 - 669 €/kk ilman asumiskuluja. Lisäksi noin 660 000 suomalaista elää suhteellisessa köyhyydessä ja sen määritelmänä pidetaan 60 % kotitalouksien mediaanitulosta ja 2014 se oli 14 298 €/vuosi eli 1191,50 €/kk. Se minulle jäi epäselväksi, ovatko nuo summat ennen veroja ja muita maksuja vai käteenjäävä osuus, mutta veikkaan, että veroja ennen. Tiedän erään, jonka sairauspäiväraha verojen jälkeen on alle viisisataa euroa, joten ei paljon naurata.

Yleisintä tämä on yksin asuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä sekä osa eläkeläisistä. Tästä ryhmästä puuttui kuitenkin minimisairaspäivärahalla olevat, jota ei makseta kuin 300 päivää ja jos eläkehakemus tulee bumerangina takaisin, niin joudut ilmoittautumaan TE-keskukseen, jotta voit saada työttömyyskorvausta. Mitenkähän sellaisen lomakkeen täyttäisi? Olen ammatiltani X ja sairas ja haen töitä, joita en terveydentilani vuoksi voi tehdä. Kaikkia sairauksia kun ei voi kuntouttaa.

Millaista on sitten elää, kun jokaisen pennosen lasket. Asunto on oltava, edes jonkinlainen ja kohtuullisen lämminkin. Vesi, jätehuolto ja sähköt ovat perusmenoja. Mitä tämän jälkeen jää, niin sitten on päätettävä, että syökö ja mitä vai ostaa lääkkeet. Kun tulot jäävät pieniksi silloin kyllä miettii tarkasti, että onko enää varaa pilleriin, joka päiväkustannus on yli euron. Eikä taatusti pöydästä löydy naudan sisäpaistia.

Köyhän harrastukset ovat niitä, jotka sijaitsevat lähellä ja ovat ilmaisia. Eräässä artikkelissa kirjoitettiin, että köyhyys köyhdyttää aivoja. Kyllä aivot köyhtyvät, jos niillä on mahdollisimman vähän tekemistä. Lukeminen on hyvä harrastus ja kirjastoista voi lainata kirjoja ilmaiseksi. Tämä kyllä köyhältä jää, jos kirjastoon joutuu matkustamaan muulla kuin apostolin kyydillä tai pyöräillen, tosin tämäkin sillä edellytyksellä, että pyörä on vielä olemassa ja ajettavassa kunnossa.

Käsityöt ja nikkarointi on kyllä hyvää puuhastelua ja virikettä aivoille, mutta tarveaineet maksavat ja tehtyjä tuotteita ei voi laittaa kirppismyyntiin, sillä ne ovat veronalaista tuloa. Sieniä ja marjoja voi kerätä, mutta jos fyysinen kyky ei salli metsässä rämpimistä tai ei tunnista metsän aarteita, niin tästäkään ei hyötyä ole. Alkaa vitsit olla vähissä ja sosiaalinen verkosto myös.

Ristitään eräs Taimiksi ja hän saa Kelan perussairauspäivärahaa, joka on tänä vuonna 23,93 euroa/arkipäivä. Taimi kuuluu pätkätyöläisiin, joka teki usealle työnantajlle ns. freelancer verokortilla (veroprosentti on aina sama) ja kun joulukuun palkka maksettiin tammikuun puolella ja päälle lomarahat, niin veroprosentti oli alhainen aiempien tulojen myötä ja se vaikutti perussairauspäivärahan veroprosenttiin. Kun sairaus kohtasi, niin tulot olivat jo valmiiksi suhteellisen köyhyyden rajan alapuolella. Kela käyttää ensin tulotietoja, mutta jos sairauspäiväraha jää alemmaksi, niin käytetään tuota perussairauspäivärahaa. Taimi maksaa vuokraa 450 €/kk ja sen lisäksi tulevat sähköt ja vedet. Ei rahaa jäisi ruokaan eikä muuhunkaan, mutta Taimin mies on työssä, joten tilanne ei ole kohtuuton. Entäpä, jos Taimi eläisi yksin. Tilanne olisi kokolailla toivoton ja edessä nöyrtyminen sossun luukulle.

Artikkelissa kerrottiin, että omistusasunnossa on edullisemmat asumiskulut kuin vuokralla, mikä todellisuudessa ei pidä paikkaansa. Kun jää työttömäksi, niin pankki ei tule vastaan eikä lainaa soviteta tulojen mukaan. Maksuvapaat kuukaudet voivat tulla myöhemmin kalliiksi ja asunnosta on luovuttava. Otetaan esimerkiksi henkilö, joka on takauksien vuoksi päässyt velkajärjestelyyn ja saanut pitää kotinsa. Peruspäivärahalla sitä ei enää makseta. Tulojen alenemisen vuoksi voi hakea uutta järjestelyä, mutta pankit ovat näihin hyvin vastahakoisia, joten läpimeno on hyvin epävarmaa.

Itselle heräsi ajatus, että hallitus ja verottaja tekevät köyhiä ja hyvin köyhiä. Jos saat minimipäivärahaa tai eläke on hyvin pieni, niin miksi siitä pitää maksaa veroja? Verojen jälkeen jää käteen hyvin vähän heille, joille tulot ovat pienet. Kelan minimipäivärahoista ei saisi periä veroa lainkaan.

Kela ei enää korvaa hammashoitoa yksityisellä ja kunnalle pääsee ehkä kahdessa vuodessa. Miten voivat köyhän hampaat, sillä tarkastukseen eivät rahat riitä. Tunnettua on myös se, että reikäiset hampaat aiheuttavat useita terveydellisiä ongelmia. Taidamme palata tämän asian tiimoilta Emännän kodinhoito-oppaaseen vuodelta 1945, joka kertoo seuraavaa: "Kipeä hammas: Ota pumpulia tai sellua ja kastele se neilikkaöljyssä. 0,25 virkkuukoukulla tunge kostutettu nyytti hampaan reikään. Pyri saamaan aika hammaslääkärin vastaanotolle. Kun kipu alkaa uudelleen, poista nyytti ja vaihda se uuteen.".

Rikollista pelleilyä ja halloween perinteitä

Ikävä ilmiö on myös tullut meille eli pelottelu pellet. Elokuvien parista elävään elämään levinneet pahispellet eivät ole mitään Pelle Hermanneja, vaan maskit ovat tehty pelottaviksi ja kasvot täysin peittäviksi naamareiksi. Liekö tämä nyt alkusoittoa tulevalle halloween juhlille?

Näitä pelottelu pellejä on jo hieman liikaa ja luvattoman usein heillä on mukana jonkinlainen väline satuttamiseen. Minusta tuntuu nyt siltä, että useamman tyypin lääkitys on pahasti pielessä, sillä "terve" ihminen ei moista hullutusta suorita. Oletettavasti.

Nämä aseistatuneet pellet rikkovat jo lakia ja pahan päiväisesti. Ainakin täyttyvät laiton uhkaus ja teräaseen hallussapito julkisella alueella sekä toisen vahingoittamiseen tarkoitetun välineen hallussapito julkisella alueella.

Halloween on lyhenne All Hallows Eve eli kaikkien pyhien aatto. Juhlaa on vietetty anglosaksissa maissa (tosin hieman eri nimillä) ja sen pohjana on kelttien Samhain juhla, jota vietettiin alkavan talven juhlana. Henkimaailma on tuolloin ohuimmillaan ja vainajat keskuudessamme. Muinoin valittiin samhain kuningas, joka päätökset olivat voimassa seuraavan vuoden. Leikkinä se on yhä eli valitaan uuden vuoden kuningas ja tänä päivänä sen määräykset ovat tiskivuoroja ja muita kodin tehtävien jakoja. Alkuperäinen samhain kuninkaan kohtalo oli seuraavana päivänä tullut nylkemiskuolema. Jos samhain yönä oli valittu kuningas onnistunut siittämään hallitsevalle kuningattarelle lapsen, niin tästä kehkeytyi mahtava hallitsija tai "papiston edustaja"

Meillä ammoin oli juhlan nimenä kekri ja aivan kuten muuallakin pohjolassa se oli satokauden juhlaa ja siinä oli erityisen monimuotoisesti esillä peuran liha, sillä peura oli muinaisaikana vahva välittäjä. Juhla oli myös työ vuoden päätös ja tällöin työsopimukset vahvistettiin. Ilman sanktioita saattoi työntekijä vaihtaa työpaikkaa eli sai pitää vuotuismäärän vaatteita ja kenkiä. Juhlaa seurasi vapaa viikko, jolloin työntekijät voivat vierailla sukulaisten luona.

Itse halloween on Disney suodatettu juhla tuosta samhain juhlasta ja siihen on liitetty karkki vai kepponen leikki. Lienee leikin takana samhain kuninkaan valinta, sillä eräs esine löytyi tulevan kuninkaan varusteista.

Onneksi poliisi on päättänyt suhtautua näihin pelleilijöihin vakavasti ja toivon, että sanktiot ovat sen verran tuntuvat, etteivät jatka moista "huvittelumuotoa". Tosin pelästynyt ihminen voi toimia arvaamattomalla tavalla ja pelle ei pelleile enää kenellekään. Katsotaan miten käy.

Kun käämit kärähtää

Olen nyt seurannut tätä Lahden koulussa tapahtunutta episodia ja ymmärrän opettajaa hyvin tuossa tilanteessa vaikka se jolta käämit kärähtää on hävinnyt pelin.

Olen ennenkin kirjoittanut tästä koulujen hulabaloosta ja meno jatkuu. Oppilaat tuntuvat tietävän oikeutensa erittäin hyvin, mutta velvollisuudet onkin sitten kadotettua tietoa. Alun perin lastenoikeudet tulivat suojelemaan lasta väkivallalta ja turvaamaan perusoikeudet. Nykyisin sana EI merkitsee jo lastenoikeuksien rikkomista.

Kun videota katseli, niin luokka oli todella kuriton ja opettajan hermostuessa se vielä intoutui provosoimaan lisää. Sitten nämä tulevaisuuden toivot kuvaavat koko paketin ja eikun nettiin. Tulevaisuus saattaa olla moisella myös pelattu, sillä nuoret eivät tajua sitä, että tuleva työnantaja googlaa sinut ja myös nettiprofiilisi. Tällaisen videon julkaissut ei tule valituksi paikkoihin, joissa tietojen salassapito kuuluu työhön.

Nuori kapinoi ja koettelee rajojaan ja se kuuluu kehitykseen, sillä aivot vasta kehittyvät ja se on elimistämme viimeinen. Erityisesti tämä koskee otsalohkon aluetta, joka säätelee tarkkaavaisuutta, käyttäytymistä, suunnitelmallisuutta ja impulssikontrollia. Tämä alue on valmis keskimäärin 25 vuotiaana. Pikkulasten uhmaikä on tunnettu, mutta harvemmin puhutaan murrosiästä uhmaikänä vaan kriisinä. Jos katson itseäni kolme vuotiaana, joka tahtoo itse, niin se ei poikkea viistoista vuotiaasta pätkääkään eli sama kiukuttelu. Tosin silloin oli rajat ja Koivuniemen herra ääripäässä. Tällöin tiesi hölmöilleensä kunnolla ja vastasi aikuisten maailmassa putkaa, linnaa, vankeutta.

Koululaiset ovat nyt kännykkä sukupolvea, joiden sosiaaliset taidot ovat vähäisiä. Tämän näin työssäni ja laitetaan tähän kertauksena. Nuori mies ja nainen, aamuyöllä kotiin menemässä kyydilläni. Kumpikin tuijottaa kännykkää ja piippauksista päätellen meni viestejä paljon. Nuori nainen kertoi, kuinka monta viestiä oli saanut ja tähän nuori mies vastasi, että olet lähettänyt minulle vain yhden ja hän oli lähettänyt neitokaiselle monta. Jotenkin jäin miettimään pariskunnan elämää. Onko kaikki lämpö ja läheisyys, pulina ja juttelu vain viestejä ja lasketaan montako on lähetetty.

Nykyisin monessa koulussa on järjestyssääntöihin kirjattu, että kännykät ja tabletit ovat kiellettyjä koulu tuntien aikana. Oliko myös tuolla Lahden koulussa? Jos oli, niin oppilaat rikkoivat sääntöä ja siitä seuraa sanktio tai ainakin pitäisi, mutta eihän opettajat nykyisin mitään voi tehdä tai seuraa putkaa, linnaa, vakeutta, erottamista, jne.

Koulu on paikka, jossa opettaja opettaa oppilaita. Käsittääkseni se on yhä edelleen voimassa oleva yhtälö. Opettajan tehtävä on antaa tietonsa ja taitonsa oppilaiden käytettäväksi ja oppilaiden tehtävä on oppia annettu tietotaito, jota tulevassa elämässä voi hyödyntää. Kun tuota videota katseli, niin oppilailla ei ollut pienintäkään mielenkiintoa opiskeluun ja oppimiseen. Tämä näkyy myös nykyisin työelämässä, sillä monella ovat perustaidot ja -tiedot hukassa. Sitoutuminen työhön on vaikeaa, sillä elokuva on katsottava kun se tulee oli työaikaa tai ei. Monella nuorella on myös hämärä käsitys työajan noudattamisesta eli huvitukset vievät suuren osan. Toki on nuoria, jotka oikeasti ovat oppineet, opiskelleet ja työllistyneet. Näissäkin tapauksissa ylittyy mediakynnys eli esitellään ihmeitä.

Opettajat joutuvat opettamaan kurittomia kakaroita ja jos kakara valittaa vanhemmille, niin siihen puututaan jopa väkivallalla, kuten tuossa tapauksessa, jossa poju kiusasi ja opettaja puuttui tilanteeseen ja poju soitti isälle, että opettaja pahoinpitelee ja isä ampaisi koululle ja käsitteli opettajaa. Hei haloo, vanhemmat herätys nyt. Kavatusvastuu on teidän ja opettaja opettaa erilaisia taitoja ja tietoja. Käytöstavat opetetaan kotona ja jos kotona saa mellastaa kuin mulli uudella nurmella, niin ei hyvää seuraa.

Vaikka on Vilma viestintää koulujen ja vanhemipien välillä, niin luvattoman usein opettajan laittamaan viestiin vastataan törkeästi. Tämä kuvastaa hyvin vanhempien välinpitämättömyyttä jälkikasvustaan. Monet teot kuitataan nuoren ADHD:llä tai vastaavalla ja nuorta pitäisi täten ymmärtää. Jos ymmärretään liikaa niin tulevaisuuden ongelmat ovat käsillä.

Ikävä oli kuulla, että opettajat tulospalkkioiden toivossa jakavat parempia arvosanoja, kuin oppilas ansaitsi. Jo minunkin nuoruudessa oli näitä sääli vitosia, sillä opettajat eivät enää halunneet kerrata samoja asioita kolmatta kertaa. Jos oppilas on heikkolahjainen, niin hän ei oikeasti pysty suorittamaan perusopetusta täysimääräisenä ja sitten on noita hulttioita, jotka tekeytyvät lahjattomaksi ja ovat luokassa vain mekkaloinnin vuoksi ja muut ajat puntiksella. Jos oppilas ei opi tai ei halua oppia, niin mitä tällaista oppilasta sitten pidetään koulussa.

Sitten pikkasen realiteetiterapiaa videoiden levittäneille lapsukaisille. Ei, te ette pääse minulle tai yhteistyökumppaneille töihin. Minun kouluaikana opettaja vain huokaisi, että tarvitseehan Konnunsuo ja Kakola uudetkin asukkaat tulevaisuudessa. Kumpikaan ei ole enää vankilakäytössä, mutta ne, joille opettajat tämän tokaisivat, niin yksi oli käynyt molemmat, kaksi toisen ja kolmas löytyi kuolleena parinkymmenen vuoden jälkeen.

Sananen vanhusten hoidosta

Viime päivinä on ollut paljon keskustelua vanhusten hoidosta. Tapetilla ovat olleet hoitopaikat tai niiden puute, onko hoitoa ja minkälaista, paljonko maksaa, jne. Näistä olen kirjoittanut useamman artikkelin.

Saattohoito puhutti useamman artikkelin verran. Eräs epäkohdista oli se, ettei hoitaja ollut läsnä kuoleman sattuessa. Tällainen voidaan järjestää vain saattohoitokodeissa, mutta osastolla erittäin harvoin, sillä usein yöllä on vain kaksi hoitajaa ja potilaita yli neljäkymmentä. Osastoilla on yhdenhengen huoneita vähän ja ne ovat varattu pääsääntöisesti infektiopotilaiden hoitoon, joten omaisten läsnäolo 24/7 on vaikea järjestää ja saattaa vierustovereissa herättää närää. Yhtä kirjoitusta jäin kovasti miettimään, sillä kirjoittaja olisi halunnut kuolevalle läheiselleen morfiinia pistoksina ja hän kritisoi sitä, että tarjottiin vain kipulaastaria. Kipulaastarit sisältävät fentanyyliä, joka on monin kerroin morfiinia vahvempaa.

Saako hoitopaikan vai ei on suuri ongelma. Kun kotona ei enää pärjää, edes kotiavun turvin, niin hoitopaikka pitäisi saada. Johtajat puhuvat herkästi moniammatillisesta tiimistä, joka arvioi kotihoidon mahdollisuuden. Totuus on kuitenkin se, että harvoin kuunnellaan päivittäisen hoitotyön ryhmää, joka näkee ympäri vuorokauden ihmisen toimintakyvyn perustoimissa. Yhä useampi dementoivaa sairautta sairastava joutuu asumaan kotona. Tämä näkyy mediassa usein katoamisina, jotka luvattoman usein päättyvät traagisesti. Myös tulipaloja ja vesivahinkoja tapahtuu heille melko paljon.

Hoitopaikan valinta tuottaa monesti ongelmia, sillä kunnallisia paikkoja on vähennetty vuosikymmeniä ja samaan tahtiin on perustettu yksityisiä. Kunnalliseen pääsyn ongemana ovat pitkät jonotusajat ja yksityisellä hinta, johon monella ei ole mahdollisuuksia pienen eläkkeen vuoksi ja jos on vuokra-asunto, niin ei ole realisoitavaa omaisuuttakaan kattamaan hoitokuluja. Lisäksi yksityisten hoivapaikkojen valvonta on ollut heikkoa ja useita tutkimuksia on tehty, jopa rikoksista. Turun tapaus osoitti, että ei valvonta ole kunnossa kunnallisellakaan puolella.

Minkälaista hoitoa saadaan on kirvoittanut monta kiperää kirjoitusta. On oikeasti olemassa hoitajia, jotka kuuluisivat ihan muille aloille. Heille ei ole olemassa käsitettä yksilöllisyys, hienotunteisuudesta puhumattakaan. Oman urani surkein esitys liittyi ruokailuun. Nielentä ongelmaisen ruoka oli jauhettua ja erillisiin ryhmiin aseteltuja, joten se oli kaunis. Osastolla ateria osia saattoi joutua hieman saostamaan. Ateriointi oli hidasta ja vaati aikaa. Tämä hoitaja sekoitti koko aterian, jolloin se muistutti oksennusta. Hän ei vastannut kysymykseen, että mitä oli ruokana ja lappoi suurella lusikalla nopeaan tahtiin, jonka jälkeen potilas raukka oksensi ateriansa. En voi sanoin kuvata sitä häpeän määrää, jota tunsin.

Myös muistisairauksista kärsivät tarvitsevat aikaa ja tekemistä. Tämä vaatii hoitajan läsnäoloa, jotta päivittäiset toiminnot onnistuisivat itsenäisesti ja olisi hitunen tunnetta, että minä itse hallitsen omia puuhiani. Tämä ei tule onnistumaan, kun hallitusherramme kaavailevat hoitajamitoituksen alentamista. Riitävä määrä henkilöstöä pystyy tekemään työn kunnialla, mutta jos sitä vähennetään on edessä se, että vain yksinkertaisemmat perusasiat pystytään hoitamaan. Johtajat eivät myöskään tajua sitä, että hoitopaikkoihin tulevat ovat yhä iäkkäämpiä, monisairaita ja paljon apua tarvitsevia.

Eräs hieno yleisönosastokirjoitus sai minut oikeasti miettimään, sillä kirjoittaja kertoi iäkkäästä vanhemmastaan, joka asui yksin. Hänen luona kävi kotisairaanhoito ja kotiapu. Ongelman muodosti se, että aina avaimilla sisään tuli eri hoitaja. Kirjoittaja kertoi vanhempansa olevan vain vahvasti liikuntarajoitteinen, mutta kirjoitti, että miltä tuntuisi muistisairaasta ainainen kasvojen vaihtuminen. Tämä ei ole pelkästään muistisairaiden ongelma vaan myös ujojen, hiljaisten ihmisen ongelma. Senhän jokainen tietää, että aina kun on uusi lääkäri, niin tarinan saa aina aloittaa alusta. Hoitajan vaihtuminen alvariinsa tekee saman ja luo epäluottamusta ja pelkoa sekä virheitä.

Sitten tuli vastine kirjoitukseen ja sen oli allekirjoittanut kolme johtajaa, jotka kertoivat, että ongelma on tiedossa ja tiimissä (jälleen kerran) on jo aloitettu pohtimaan ongelmaa. Hetkinen, tähän tarvittiin kolme johtajaa kuntatasolta, jotka totesivat, että ongelmaa ollaan pohtimassa. Oliko se nyt Tanskassa vai Hollannissa, jossa työntekijät suunnittelivat itse työvuorot, yhtenäiset hoitokäytännöt jne. Koska nykyjohto ei osaa muuta kuin pohtia, niin olisiko syytä palata vanhaan alue järjestelmään eli lääkäri, neuvola, hammashoito, kotisairaanhoito, kouluterveydenhuolto ja kotiapu oli alueellista. Esimerkkinä käytän omaa kuntaani eli Xmäki ja Xtaka olivat omat alueensa ja sen henkilöstö hoisi oman alueensa asiakkaat. Kun uusi työntekijä tuli, niin hän kävi kunkin asiakkaan luona vakituisen työntekijän mukana eli uusi työntekijä perehdytettiin asiakkaan tarpeisiin ja yksilöllisesti räätälöityihin hoitoihin tai apuihin. Tätä sopii miettiä.

Yleensä kirjoittajat ovat omaisia ja osa ottaa esiin ongelman keskustelun pohjaksi, mutta osalla on (niin kuin ennen vanhaan todettiin, jäänyt napanuora katkaisematta) vahvat tunteet mukana ja silloin syytökset sinkoilevat edesvastuuttomasti. Minun osalleni tuli tämänlainen tilanne ja se loukkasi. Sain syytökset, että emme osanneet hoitaa vaan oli lähetettävä yliopistolliseen sairaalaan ja keskellä yötä. Niin, minä vanha apuhoitaja, kolme kuukautta aiemmin valmistunut sairaanhoitaja ja puoli vuotta aiemmin valmistunut päivystävä lääkäri ja meidän olisi pitänyt pystyä suorittamaan tavallisen terveyskeskuksen vuodeosastolla viiden suonen kiireellinen ohitusleikkaus. Ymmärrät varmaan loukkaantumiseni.

Kun kirjoittajana on hoitaja, niin luvattoman usein se koskee tehotonta johtamista ja huonoja toimintatapoja. Vanhat ylihoitajat ja johtavat hoitajat vierailivat toimipisteissä säännöllisesti. He osallistuivat ajoittain jopa osastokokouksiin, jakoivat lääkkeitä ja osallistuivat ajoittain päivittäisiin sairaanhoitajan töihin. Meidän talon uusin ylihoitaja ei laskeutunut norsunluutornistaan alas, ennen kuin paljastui rakennusaikainen moka ja sen seurauksena mittavat kosteusongelmat. Usein nykyiset osastonhoitajat unohtavat apu- perus- ja lähihoitajat sekä laitosapulaiset osaston käytäntöjen suunnittelusta eli vain sairaanhoitajien tietämys on se, mitä tarvitaan.

Teistä ehkä tuntuu siltä, että muistot kultaavat pilven reunat, mutta näin ei ole. Vanhat pomot olivat täysiä terroristeja, mutta kun osasi neuvotella, niin homma hoitui. Kerron oman kokemukseni uudelleen eli meidän osastolla toimi päiväsairaala ja monet omaiset kysyivät tietoa toiminnasta ja onko saatavilla esite. Kun olin osastomme dokumentaristi, niin työtoverieni pyynnöstä laadin esitteen, monien esitysten ja keskustelujen pohjalta. Kun esite oli työtoverieni hyväksymä, niin tuli aika esitellä tuotos osastonhoitajalle. Hän piti sitä hyvänä, mutta ilmoitti, ettei sitä voida ottaa käyttöön, sillä paino kustannukset ovat liian suuria ja se edellyttäisi esitystä budjettiin. Minä vedin sitten korttini esille ja sanoin pomolle, että olen talon vanha lähetti ja osaan käyttää talon kaikkia kopiokoneita. Kaksi puoleinen sivu valkoiselle paperille maksaa kolme penniä kappale osastolle ja värilliselle paperille kuusi penniä kappale ja jos kopioinnin teen työaikana ja siihen menee työajasta kymmenen minuuttia kahdenkymmenen kopion vuoksi. Pomo ilmoitti pohtivansa ja kun seuraavana menin töihin, niin pomo oli vastassa matriisin kanssa ja ilmoitti, käy ottamassa kaksikymmentä viisi kopiota ja minähän menin. Vanhat pomot käyttivät suvereenisti työntekijöiden erikoistaitoja hyväksi, riippumatta ammattikoulutuksesta ja heille merkitsi vain se, että kaikki toimivat potilaiden ja osaston hyväksi.

Sairaanhoitokustannukset ovat nykyisin valtavan suuret, mutta itseä mietityttää tuo johtajien määrä. Vanha kansa sanoo, mitä useampi kokki, sitä sotkuisempi soppa. Olisiko aika siirtää johtajia kortistoon ja antaa työntekijöiden suunnitella hommat yhdellä pomolla. Sitten se, että työntekijöillä olisi mahdollisuus vaikuttaa esimiehen valintaan. Minä en olisi valinnut viimeistä osastonhoitajaani ikimaailmassa ja sen sain karvaasti kokea. Olimme silloin vielä vanhalla puolella ja uuden esimiehen saavuttua vuosittaisesta 26:sta osastokokouksesta pidettiin 4. Osastonhoitajien kokouspalautteet 12 ennen ja jälkeen 0. Kuntoutuspalaverit 26 ennen ja jälkeen 2. Meillä ei happihoito toiminut kuin pullojen varassa ja olin viemässä tyhjää pulloa ammattimiehille vaihdettavaksi. Kuulin uuden päällikön keskustelevan entisen osastonsa osastonhoitajan kanssa ja keskustelu oli minulle täysi shokki. Entinen kysyi, että oletko tyytyväinen valintaasi, johon uusi osastonhoitajani vastasi: ”Jos en olisi saanut tätä paikkaa, niin en olisi voinut suorittaa hoitotieteen opintojani loppuun.”. Näin arvokkaana hän piti työntekijöitään ja potilaitamme.

Hoitoala on kokenut vuosien saatossa melkoisen käsitteellisen alasajon, sillä jokaiselle työttömälle esitetään hoitajan koulutusta, sillä alalla on paljon töitä, mutta valitettavasti pätkissä. Työkkäreillä tuntuu olevan sama ohjenuora kuin vanhalla osastonhoitajalla, jolta opiskelijat kyselivät työnsaannin mahdollisuuksia. Hän sanoi, että vanhat ja hullut eivät lopu koskaan. Se, kuka heitä pystyy hoitamaan inhimillisesti on jo sitten ihan toinen juttu.

Hoitohenkilöstön mitoituksia kuvaa hyvin se, että uutiskynnyksen ylitti hoitajaopiskelijan yllätys vanhuspariskunnalle. Keskusteluissa oli tullut esille, että he nauttivat yhteisistä saunahetkistä ja opiskelija päätti tarjota mahdollisuuden. Toinen asui kotona ja toinen hoitokodissa. Opiskelija järjesti saunatuokion hoitokodin saunatilassa ja kertoi vanhusten nauraneen ja pulisseen löylytellessä ja ilo saunan jälkeen paistoi molempien kasvoilta. Tähänkö on tultu?

Schengenin kirous

Viikonloppuna Tampereen poliisi varoitti ulkomaalaisista taskuvarkaista, jotka kartta kädessä kysyvät ohjeita tai tekevät ruuhkatilanteen, jossa taskut tyhjenevät sekä näistä kultakorujen esittelijöistä. Eilen poliisit sitten ottivat kiinni 13 ulkomaalaista romaania ja löysivät tuhasien eurojen arvosta varastettua tavaraa, joiden joukossa oli jopa lastenvaunuja vaikka joukossa ei ollut yhtään lasta.

Alue oli hyvin roskainen ja minulle vastaavat kuvaukset ovat tulleet tutuiksi Rahmispossun ystävällisesti julkaisemista tapauksista SweaMamman valtakunnassa ja kiitos niistä taustatiedoista, niin olen voinut paikallissanomia lukaista. Sotku ja suuret jätekasat kuuluvat ilmeisesti heidän kansanperinteeseen.

Nyt on Tampereen poliisilla suururakka selvittää tavaroiden alkuperä ja nyt on vasta osa saatu inventoitua. Osa tavaroista liittyy kymmenien tuhansien eurojen omaisuusrikoksiin. Selvittelyn alla ovat myös nuo taskuvarkaudet ja kultakoruvaihdokit.

Usein miten nämä ulkomaalaiset romanit ovat Romanian ja Bulgarian kansalaisia, joika kuuluvat EU:n ja se on painostanut tekemään asialle jotain, mutta mitään ei ole tapahtunut ja kuin muuttolinnut nämä pyrähtävät muualle Eurooppaan pöllimisreissuilleen. Tätä on jatkunut jo vuosia.

Luonnollisesti eräät vetävät herneet taas nenään, sillä kyseessä ovat etniseltä taustaltaan vähemmistöjä, joiden koulutus- ja työskentelymahdollisuudet ovat heikot, perheet suuria, loputon köyhyys, jne., joten heitä tulee ymmärtää, tukea ja auttaa. Heille varmasti Tampereen poliisi on julma hirmuinen ja kiivas kiukkuinen ja täysin ymmärtämätön heidän hätäänsä. Pahoin pelkään, että nämä eivät huomioi romaanien taustaa kierolaisina ja sitähän he harrastavat edelleen.

Olisiko maassamme viimein herätä todellisuuteen? Schengen sopimus mielestäni joutaisi romukoppaan, sillä niin vähän se hyvää on mukanaan tuonut.

Elämän poluilta löytyneitä XII

Ennen oli paremmin sanotaan ja tämä pitää kyllä paikkansa kodinkoneiden suhteen. 1970-luvulla oli lukemattomia erilaisia messuja ja vanhempiani kiinnostivat kovasti kodinkonemessut, joihin pyrittiin osallistumaan vuosittain. Vuosi ei ole jäänyt mieleen, mutta arvelisin, että -73 tai -74, osallistuimme jälleen messuille. Eräällä osastolla vanhempamme pysähtyivät ihastelemaan laitetta, jota tuote-esittelijä tarkoin näytti.

Laite oli tuoremehulinko, jolla kotona voi tehdä tuoremehua suoraan lasiin ja saimme maistella erilaisia mehuja ja porkkanasta tuli hyvänmakuista mehua. Kun hintakin oli passeli, niin sellainen kotiin hankittiin. Isäni pysähtyi toisella osastolla tuijottamaan tuote-esittelijän esitystä ja sai itsekin kokeilla, sillä isi oli pitkään etsinyt halkaisukirvestä ja miesten mallia. Nyt löytyi sopiva, SuperFlas ja siinä oli jousilla varutetut kiilat ja pitkä varsi. Tehokas vehje, kun sitä isompana käytin eli 60 cm halkaisijaltaan oleva pölkky meni kahdella iskulla halki ja ohuempia sai etsiä naapurin puolelta. No nyt on halot hakattu minun osalta.

Mehulingon kaivoin jälleen tänään esille, sillä myöhäissyksyn omenat ovat nyt mehukkaimmillaan ja syksyinen viinivalmistus loppusuorallaan eli omenaviinit vielä. Tuo alkuperäinen linko on yhä käytössä eikä ole tarvinnut huoltoa koko neljäkymmenvuotisen historiansa aikana.

Lingon metallisiivilään asennetaan nauha, jonka avulla on helppo poistaa kuivajäte. Työ on hidasta, sillä omenan koosta riippuen nauha täyttyy kuudesta isosta ja kymmenestä pienemmästä omenasta, mutta kun kuivajäte linkouksen jälkeen jää tiiviiksi nauhaksi, niin loppupeleissä poisto on helppoa. Tuplasiivilöinnin ansiosta mehu on täysin puhdasta, mutta nopea linkous saa aikaan pinnalle vaahdon, joka on poistettava, sillä kuumennusvaiheessa se kiehuu herkästi yli.

Nyt viimein särkyi lingon elinaikana kolmas tai neljäs nauha. Koska en ole keksinyt mistä uuden saisi, niin väkersin sen hyttysverkosta ja toimii moitteettomasti. Näitä Itä-Saksan tuotteita tuli myyntiin runsaasti ja tämän laitteen nimenä on Vorwerk eli edessä työ. Sarjassa oli imureita ja muita laitteita, mattotamppari minulla vielä on samasta sarjasta, mutta ei imuria, joten sen pistotulppa vaihtui ja tekee edelleen aivan loistavaa jälkeä.

Samanlaisilta messuilta tuli myös Combina 100 monitoimilaite eli sisältää parturointi- , parranajo- ja hierontasetin. Pelkällä puhdistuksella toimii yhä edelleen. Nykyisin kodinkoneet laukeaa tavallisemmin takuun päättymisestä seuraavana päivänä eli käyttöikä jää hyvin lyhyeksi. Herää pieni kysymys eli kumman hiilijalanjälki jää pienemmäksi - uuden tekniikan vain vanhan tekniikan?