Direktiivikoulutus

Nyt on ollut paljon puhetta ja pulinaa ammattikuljettajien täydennyskoulutuksista eli ns. direktiivikoulutuksista. Vuoteen 2014 on jokaisella ammattikuljettajalla oltava koulutus käytynä tai lisenssit umpeutuvat.

Itse yritin selvittää, mitä tämä koulutus pitää sisällään, mutta iskin päätäni petäjään. Erilaiset säädökset antoivat vain viitteitä sisällöstä. Trafin sivuilta löytyi hilpeää tietoa eli sisällön on oltava VNa 825/2009 §2 oppiaineluettelon mukainen. Lueskelin tuon luettelon läpi ja itselleni se ei sisältänyt mitään uutta tutkittavaa. Lisäksi Trafin sivuilla pyydetään kouluttajaa kertomaan  järjestämänsä kurssin tavoite ja käytettävät opetusmenetelmät sekä annettava kuvaava nimi koulutusohjelmalle. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi myös alani direktiivikoulutukseen loistava täydennys eli jatkokoulutus on myös oiva tilaisuus tutustua toisiin kuljettajiin ja vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan. Täten joudun lusimaan seitsemän turhaa tuntia lakiin pohjautuvaa koulutusta ja sen sisältö on kuin Winterin värikartta, josta kukin kouluttaja voi poimia haluamansa sävyt (sisällön).

Kun pohdiskelin tuota direktiivikoulutusta, niin mieleeni muistuivat nuo, ammoin kunnalla ollessani, vanhat täydennyskoulutukset. Pomo piti huolen, että jokainen käy nuo lakiin pohjautuvat täydennyskoulutukset. Istuimme siis 1-3 päivää kuuntelemassa itsestään selvyyksiä ja joka koulutukseen osallistui muutama kollega, jotka hehkuttivat koulutusta ja kertoi, kuinka paljon uusia asioita he oppivat. Todellisuudessa näiden järjen jättiläisten käytös, työtavat, ym. eivät muuttuneet mitenkään eli oppi valui kuin vesi hanhen selästä. Samaa epäilen tapahtuvan nytkin eli ne kuljettajat, joiden ammatillista toimintatapaa pohditaan usein yleisönosastokirjoituksissa, jatkavat vanhaa tapaansa. Kuten vanha kansa sanoo: "Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia".

Suomessa edellytetään ammattikuljettajilta kaiken maailman direktiivejä. Miksi näitä ei sovelleta myös siviiliautoilijoihin? Heidän terveysvaatimuksiakin laskettiin, mm. näkökykyä ei enää tarkisteta. Taisi se viime öinen siviiliautoilija olla melko sokea, kun aamukolmelta ajoi pitkät päällä moottoritiellä vasten nousevaa aurinkoa. Eikö tältä siviilikuljettajalta pitäisi lisenssi umpeuttaa?

Miksi meiltä suomalaisilta ammattiautoilijoilta vaaditaan nämä direktiivikoulutukset? Joka viides vuosi maksat satoja euroja itsestään selvyyksistä. Kuitenkin teillämme liikkuu paljon itämaiden ihmeitä, joidenka lupien kanssa on niin ja näin. Kuulinpa tämänkin eli virolainen kuljettaja oli työhaastattelussa ja kysyttiin ADR-lupaa. Kaveri sanoi: "Ei ole tänää, hjuomena on". Kaveri tuli seuraavana päivänä ja näytti ADR-lupansa. Paljonko se maksoi Tallinnassa? Sen olen kuullut, että tulityökorttini voin Pietarin matkalla uusia 50 eurolla, eikä tarvitse istua kuutta tuntia ja maksaa 100 euroa.

Totta vai tarua

Nyt on ollut paljon kirjoituksia tämän erään tarinana vuoksi. Ottamatta siihen enempää kantaa, niin kirjoitan sanaseni tarusta ja todellisuudesta. Kirjallisuudessa on paljon kirjoja, jotka pohjaavat todellisuuteen, mutta sen ympärille on ympätty tarina. Näitä kirjoja voisin mainita vaikka loputtomiin, mutta mainitakseni muutaman; Angelica sarja, Kuningas kutsuu tanssiin, Avalonin usvat, Valon kivi (sarja), Um Pah Pah, jne. Näissä on aina osa ihmisistä ollut oikeasti olemassa, kuten kirjoitetut tapahtumat eli historiankirjoitus.

Vanhan kansan sanonnan mukaan, valheella on lyhyet jäljet. Kun kirjoitetaan toteen pohjautuvaa tarua, niin siitä olisi syytä kertoa. Aina on näitä herkkäuskoisia ihmisiä, jotka uskovat kaikkeen, mikä kirjoitettu on. Tiedämmehän, että historian kirjoittavat ns. voittajat ja häviäjien tarut jäävät eloon. Legendat elävät ja muistamme tuon Ötzi:n, jonka uskottiin kuollee kylmyyteen, tauteihin, sun muihin ja myöhemmin paljastui murhatuksi, teoriassa. Todellisia tapahtumiahan emme tunne. Paha on mennä sanomaan, mitä tapahtui arviolta 5000 vuotta sitten. Minä en ainakaan ollut näkemässä sitä.

Kauhut ja katastrofit saavat ihmisten mielikuvituksen liikkeelle. Monen unelmissa on hän itse esiintynyt suurena sankarina. Sankaritarut ruokkivat ihmisen mieltä ja halu olla supersankari, vaikka vain arjen sankari. Sankaruudessa tehdään ihmetekoja, joissa pelastuu valtakunta. Tähänhän pohjautuu muun muassa sadut, joista jo aikaisemmin mainitsin nuo Grimmin sadut ja joku saa puoli valtakuntaa.

Itse historiaa tuntevana voisin kirjoittaa useita tarinoita, joissa ns. todelliset tapahtumat sijoitetaan henkilöihin, joita ei oikeasti ollut (todennäköisesti) olemassakaan. Internetin ihmeellisessä maailmassa leviää nopeasti kaikki esitetty ja sen toden peräisyyttä on vaikea todistaa. Historiassa kirjoituksetkin vaihtelee eli kuka oli todellinen tekijä. Toki kirjoituksissa tulee tahattomia virheitä ja nykyisinkin niitä on vaikea muuttaa oikeaksi, sillä hakukoneet tuntuvat säilövän kaiken iän ikuisesti, mitä sinne on lykätty.

Näitä säälittäviä tarinoita ilmaantuu säännöllisin väliajoin. Voisivatko nämä kirjoittajiksi/kirjailijoiksi itseään tituleeraavat kertoa oikean tarinan ja sen nimeksi voisi tulla vaikka: "En enää aja". Viimeaikoina olen mediaa seuranneena huomannut yhden uutisen liian usein eli luvattoman usein elämänsä epätoivon suossa kulkeva kansalainen ajaa rahtivaunun eteen ja uutisointi kertoo, että tuntemattomasta syystä suoralla tieosuudella ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi rekkaan (virhe ilmaisu medialta edelleen), henkilöauton kuljettaja kuoli välittömästi, rekan kuljettaja ei loukkaantunut. Voisitte kertoa, kuinka ei loukkaantuneelta rekankuljettajalta lähti työ ja tulot, kuinka kuljetusyhteydet menivät auton pajalla seistessä, monelta myös ammatti, sillä he eivät pystyneet enää nousemaan hyttiin. Samahan on junakuljettajilla, mutta takana iso organisaatio. Rahtivaunun kuljettajat ovat usein yksityisyrittäjiä. Miltähän sinusta tuntuisi, jos joku ventovieras tulisi työpaikallesi tekemään itsemurhan työvälineelläsi.

Jätän tämän raskaan aiheen pohdintaan.

Taiteen nimissä

Jäin miettimään taiteen arvoja luettuani eilen päivän aviisia. Ymmärrän toki, että taiteen määritelmä on kunkin ihmisen käsitteiden ja näkemysten tulkinta. Taiteilijahan on henkilö, joka pyrkii luomistyönsä erilaisin keinoin esille tuoda. Olen yrittänyt ymmärtää nykypäivän oopperaa, mutta sen kakofoninen sointi on minulle yhtä suuri järkytys kuin epävireinen soitin. Hienosta nimestä huolimatta veistetty tai valettu köntti on edelleen köntti ja usein miten erittäin ruma, kuten Tampereella nuo lemmenlukot sulattanut "taiteilija pari". Nyt kokosivun artikkelin oli saanut graffititaiteilija, joka on ylennetty läänin taiteilijaksi.

Ihmiset ovat kautta historian maalanneet ja kirjoittaneet merkkejä, arviolta noin 40 000 vuotta. Onhan meilläkin noita vanhoja merkkejä ja piirroksia, ei tosin kuin noin 7000 vuoden takaa. 70-luvun lopulla tulivat graffitit, kopiona Amerikasta. Ensin ne olivat vain sotkuisia nikkejä eli tageja. Myöhemmin tulivat suuremmat kuvat ja kuvakokonaisuudet.

Mielestäni hieno kuvakokonaisuus (muraali, seinämaalaus) elävöittää harmaata betonia, mutta on tyypillistä, että tällainen hieno kuvakokonaisuus sotketaan tageilla. Nyt olen alkanut kallistua koko toiminnan vastaiseksi, sillä nämä tagi-maalarit pilaavat kaiken. Jokainen pinta pitää sananmukaisesti sotkea. Enää ei heille riitä sähkö/telekopit, junat, sillanalukset vaan nykyisin tuhritaan yksityistä omaisuutta urakalla. On jätekatosta, talon seinää, aitaa, autoa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Viimeisen parin vuoden aikana olen huomannut uuden ilmiön tässä sotkemisessa eli liikennemerkit ja -opasteet, jotka on sotkettu tunnistamattomiksi.

Monin paikoin touhulle on vaadittu nollalinjaa, mutta samalla on esitetty kysymys ilmaisuvapaudesta ja oikeudesta siihen. Kulttuuriministerimme kuuluu tähän samaan ryhmään, joka sotkunikeillään on poliisia karkuun juossut, kuten tämä Pirkanmaan läänintaiteilijakin. Kysyisin teiltä, että missä menee taiteen ja omaisuuden turmelemisen raja? Itse katsoisin taiteen olevan sellaista, jonka voi julkisesti tuottaa päivänvalossa eikä yön pimeydessä tuhertamalla. Kumpi teistä vastaa liikenneturmasta, joka aiheutuu sotketun liikennemerkin vuoksi, joka on töherretty tunnistamattomaksi?

Juhannuksen saldot

Juhannus on juhlittu ja lehtien palstoilla on joka vuosi, kuinka paljon on henkensä heittäneitä.

Hukkuneet kuuluvat juhannukseen yhtä varmasti kuin tuhannet järvet Suomeen. Yleisin hukkunut juhannuksena on kännissä veneillyt mies. Näitä tuskin koskaan saadaan nollatoleranssille.

Ryöstöt, pahoinpitelyt, ym. näyttävät pysyneen edeltävien vuosien tasolla.

Tulipalot kuuluvat myös juhannukseen. Ihme ja kumma, tänä vuonna ei kerrottu yhdenkään savusaunan palaneen. Juhannusaattona poltetaan kokkoja ja terveyskeskusten vakiona on juhannuspäivän iltana hoitoon hakeutuneet kansalaiset, jotka ovat itsensä polttaneet kokkoa sytyttäessään tai juovuspäissään siihen kaatuneena. Saunan kiuas on myös vaarallinen vekotin, joten sen aiheuttamia palovammoja hoidetaan pitkään.

Kolaritilasto on lähes vakio. Tänä vuonna kylläkin tuli poikkeus eli ensimmäinen uhrit vaatinut mopoautokolari. Mopoauto tuli Stop-merkin takaa hälytysajossa olleen ambulanssin eteen. Kahden ajattelemattoman nuoren vuoksi on vieritetty lukemattomia kyyneleitä, sytytetty kynttilöitä, viety pehmoleluja ja valokuvia, ym. krääsää tienpieleen. Toivottavasti ne ovat esimerkki nuorille kuinka liikennesäännöt ovat tarpeen. Kuten  noin vuosi sitten kirjoitin otsikolla Ammattina syyllinen, niin odotan, että tuo ambulanssikuski saa syytteen ja tuomion, kuten tuo rahtivaunun kuljettaja. Ambulanssillahan nopeus oli noin 130 km/h eli huomattava ylinopeus ja kappas vaan, kun mopoauton kuljettaja ei huomannut Stop-merkkiä.

On tavanomaista, että ei huomioida liikennemerkkejä. Onko niitä liika?  Onko kouluissa enää liikennevalistusta (kuten oli minun kouluaikanani)?  Onko hälytysmerkkivaloja liikaa? Tämä muistui mieleeni kuolonkolarista, jossa henkilöauto lähti ohittamaan toista ajoneuvoa ja törmäsi suoraan tienhoitokoneeseen, jolla olivat hälytysvalot käytössä. Nythän on näitä keltaisia tai sinisiä vilkkuvia valoja pystytetty suojateiden lähistölle ja ne tuntuvat reagoivan kaikkeen liikkeeseen, siellä sun täällä.

Lehdissä oli myöskin mopoautojen aiheuttamat ilkiteot, joissa liikenne ruuhkautettiin. Näitä nämä lapsukaiset osaavat. Mopoautolla ajetaan kuten tavallisella mopollakin eli useampi rinnan. Harvoin olen nähnyt heidän väistävän pysäkille tai levähdyspaikalle tai leventeelle, jotta ruuhka hitaan ajoneuvon takia pääsee ohitse. Tuntuu asenteen olevan, että tie on minun. Jopa traktorikuskit osaavat siirron.

Miksi annetaan nykyisin lapsille uudet välineet, joita he eivät hallitse? Joudun jatkuvasti väistelemään heidän tekosiaan. Yksisuuntaisella kadulla ajetaan vastakarvaan, kääntymissuuntia ei noudateta, väistämisvelvollisuudesta puhumattakaan, jne.

Äänestysoikeutta esitetään lapsille. Mitä muuta teini ajattelee kuin itseään. Olin itsekin sellainen ja tiesin, osasin kaiken, joskin rajat olivat selvemmät. Nyt olen jo vanha ja myönnän vajavaisuuteni. Nyt luin netistä, kuinka nuoret luokkaretkellään häpäisivät WTC-iskujen muistomerkin. Toki ammoin luokkaretkeläiset raapustivat nimiä ja muita merkkejä marmoriin. Pohjois-Euroopan ainoa mausoleumi on kryptaltaan suljettu yleisöltä ja täten osa freskoista jää näkemättä.

Tähänkö on tultu. Millään ei enää ole väliä. Vain minä itse on tärkein. Tämän huomaa mäkkärin pihalla eli roskat kaikki on maassa. Toivon nyt nuorilta ajattelevaisuutta ja mielen malttia. Maailma ei ole yksin teidän.