Aiheittain

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Matkakertomus rekkaretkeltä 5. päivä

Heräsimme puoli seitsemän, paikallista aikaa. Söimme autoaamiaisen, jossa nautimme eilen Ruotsista ostettuja sämpylöitä. Ne olivat samoja, joita tarjottiin Ruotsinlaivoilla viime vuosituhannella eli pehmeitä sisältä ja rapeita pinnalta, joiden päälle oli ripoteltu unikonsiemeniä. Maistuivat yhtä erinomaisilta, kuin muistin.

Aamu alkoi pilvisenä ja hieman tihuutti vettä, mutta ajaessamme purkupaikkaan taivas selkeni. Tuuli oli kylläkin kylmä, mutta olimmehan meren vierellä. Purkupaikkamme oli puutarhamyymälä, jolla oli hauska nimi Jem&Fix. Piha oli pieni, joten sovimme sinne vähän huonosti ja taiteilemalla. Poistuminen olikin jo taidonnäyte puolisoltani, sillä paikalle oli pyrähtänyt vielä muutama jakeluauto ja näiden välistä piti sompailla ulos. Purettuamme olimme siirtyneet Tanskan ajojärjestelyn alaisuuteen. Siirryimme läheiselle levähdyspaikalle odottamaan lastaustietoja, joka tuli kesken kahvinkeiton.

Menimme lastauskohteeseen, mutta siellä ei johtoa ollut. Paikalla oli ilmeisesti työnjohtaja, joka oli pihalla kuin puutarhatonttu. Hän sekoitti autuaasti meidän lastauksen ja toisen paikalle saapuneen auton purkamisen. Lopulta, noin tunnin odottelun jälkeen, päästimme lastaamaan ja kaverilla oli hanskat totaalisen hukassa. Trukkia hän käytti, kuin olisi ollut ensikertaa niiden puikoissa. Oli kahvojen hakeminen sen sorttista arpapeliä. Olimme jo siirtymässä toiseen lastauskohteeseen, kun homma hovissa muuttui. Emme siis menneetkään samassa kaupungissa lastaamaan, vaan meille ilmoitettiin uusi kohde. Aloin olla turhautunut, mutta puolisollani paloin käämit, hihat, puntit ja proput, varapäreitä myöten. Tämä siksi, että ajojärjestely oli onnistunut sekoittamaan tai väärin kirjoittamaan osoitteet.

No, lopulta saimme lastattua. Kuorman osat piti vielä tullata, mutta opasteiden puuttuessa jouduimme tekemään u-käännöksen läheisen viraston parkkipaikalla. Osalle kuormasta piti hakea asiapaperit ihan toiselta kylältä. Siellä meni kaistavalinta hieman virheelliseksi, joten puolisoni totesi: ” Yhdet pienet piruetit tarvitaan, kyllä nuo liikenneympyrät ovat sitten hyvä keksintö”. Asiapaperit saimme nopeasti ja pääsimme matkaan kohti Kööpenhaminaa. Matkaamme hidastivat valtaisat ruuhkat, joita matkalle mahtui kaksi. Autoletka oli katkeamaton noin 20 kilometrin matkalla molempiin suuntiin. Tanskalaisilla oli vähän huono päivä liikenteessä, sillä matkanvarrella näimme pitkälti toistakymmentä autoa konepelti pystyssä.

Ilta oli jo pitkällä, joten etsimme yöpymispaikkaa. Se löytyi noin tunnin ajomatkan päästä purkukohteesta ja paikan nimi oli Sorø. Paikka oli kaunis, sillä pensasaidan tuomet olivat täydessä kukassa. Puolisoni koki valaistuksen aivoista, siis auton, sillä nyt ajettuamme pidempään oli auton toiminta parantunut. Nyt automme jaksoi vetää mäkeä ylös eikä tarvinnut kokoajan kepittää pienempää vaihdetta, myös moottorin ja pakoputken äänet palasivat katu-uskottavalle tasolle. Karstaa poistui moottorista paljon, mutta ei niin sinisellä, paksulla savulla, kuin auto, jonka huomasimme ruuhkassa. Oletimme, että Scanian aivot ovat vikaherkemmät, kuin tehdas väittää. Paljonko on autoihin vaihdettu turhia osia, vaikka syypää vikaan ovat olleetkin nuo aivot ja sen lähettämät virhe signaalit.

torstai 26. toukokuuta 2011

Aikansa elänyt Schengen-sopimus

Schengen-sopimuksen tarkoitus oli helpottaa sopimusmaiden välistä ihmisten siirtymistä maasta toiseen, kevyemmillä rajamuodollisuuksilla. Yhdessä sopimusmaassa myönnetty viisumi on voimassa kaikissa sopimusmaissa. Schengen-sopimus helpotti monen elämää, jotka joutuvat työnsä puolesta matkustamaan paljon.

Nyt on Schengen-sopimuksesta tullut kirous. Romanian ja Bulgarian alueelta tulevat romaanit tänne vapaasti ja häikäilemättömästi ryöstöretkille. Kun yhden porukan naamat tulevat tutuiksi, vaihdetaan kehiin uusi porukka. Tämän ryhmän edustajat mellastavat myös muissa Euroopan maissa.

Ranskalaiset vaativat Schengen-sopimukseen rajoituksia, jopa irtaantua sopimuksesta kokonaan. Myös Italia haluaisi asettaa siihen rajoituksia. Afrikan pohjoisosien tapahtumat ovat saaneet väen lähtemään. Italiaan on tullut laittomasti tunisialaisia ja sen kautta ovat Ranskaan pyrkimässä runsain joukoin.

Tanska on käynnistämässä rajatarkastukset uudelleen. Schengen-sopimuksen myötä ovat viime vuosina havainneet rajat ylittävän rikollisuuden kasvaneen.

Näyttää silta, että tilanteelle on tehtävä nopeasti jotakin. Ei ole oikein, että vapaa liikkuvuus Schengen-alueella takaa rikollisille laajan keikkailualueen. Kenellä olisi kykyä ottaa tämä asia hoitoonsa?

Matkakertomus rekkaretkeltä 4. päivä

Puolisoni herätti minut kuudelta paikallista aikaa, siis Ruotsin. Säätila oli hieman muuttunut, sillä aurinko paistoi, mutta tuuli puhalsi yhä viileästi. Tänään oli meidän hääpäivämme vuosipäivä. Nautimme jälleen pikaisen aamiaisen ja pukeutumisen, jotta olisimme valmiina mekaanikon saapuessa.

Mekaanikkomme saapui uuden ohjausyksikön kera. Se liitettiin pistokkeihinsa ja yritettiin käynnistää, mutta mitään ei tapahtunut. Oli kipattava hytti, joten pika vauhdilla roudasimme isoimmat tavarat ulos autosta. Puolisoni kiljaisi mekaanikolle, että nosto seis. Hän oli unohtanut nostaa yläpunkan, jossa verkon takana oli tavaroita ja sieltä alkoi tavaroita tulla alas. Pikainen kiinnitys ja hytti kipattiin. Tehtiin testejä ja mekaanikkomme kokeili erilaisia mahdollisuuksia.
Testien jälkeen auto hörähti käyntiin. Edellisiltana tapaamamme belgialaiskuski iloitsi kansamme. Hän nosti molemmat peukalot ylös ja huudahti jes. Täten päättyi lomailumme Älmhultissa.

Ongelmat eivät tähän loppuneet, vaan joudumme mekaanikkomme perässä ajamaan paikalliselle Scania pajalle, velkavankeuteen. Vieläkään Suomen Scania assistance ei ollut saanut raha-asioita kuntoon. Toivoin, että velkavankeus olisi lyhyt. Puolisoni keskusteli päällikkönsä kanssa ja raportoi tilanteesta. Onneksi velkavankeus koski vain autoa ja mekaanikkomme kertoi läheisestä kahvilasta, jossa voisimme syödä. Taivalsimme noin puolen kilometrin verran ja paikka oli loistava. Se taisi olla erilaisten työntekijöiden suosikki, sillä he ostivat erilaisia tuotteita lounastarpeiksi ja pari vanhusparia osti myös eväitä kotiin. Nautimme kahvia ja sämpylää, jotka olivat aivan mahtavia. Minun oli pakko palata tiskille ja ostaa matkaevästä. Sämpylät olivat loistavia ja maukkaita. Pinnalta rapeita ja sisältä pehmeitä, vaikka pinnan väri olikin kauniin ruskea eikä katolla paistettuja, joita kotoisilta paikoilta löytyy usein.

Kun palasimme autolle, olivat rahapolitiikka järjestyksessä. Puolisoni ilmoitti ajojärjestelyyn, että olemme kehässä jälleen. Palasimme aiemman lastauspaikan rahtiparkkiin ja matkalla poikettiin paikalliseen markettiin täydentämään auton jääkaappia. Rahtiparkissa siistittiin hytti, joka oli lievästi ilmaisten hieman kaoottisessa tilassa. Saimme uuden lastauspaikan melko pian. Paikkakunnan nimi herätti pientä hilpeyttä, sillä sen nimi oli Perstorp. Puolisolleni oli paikka aivan outo, joten suuntasimme sinne navigaattorin voimin. Tie oli pieni ja kapea kärrypolku. Päästyämme lastauspaikalle, naureskelivat reittivalintaamme, sillä se ei ole tarkoitettu rahtivaunuille.

Lastaus sujui ripeästi ja pääsimme liikkeelle etuajassa. Helsingborg:ssa pidimme tauon, josta ajoimme lautalle. Ensin täytimme asiakirjat ja saimme porttilipun. Lauttamatka oli lyhyt ja olimme saapuneet Tanskan maalle, Helsingöriin. Alkoi matka kohti purkupaikkaa. Siinä missä Ruotsissa olivat talot pääsääntöisesti punamullalla maalatut, niin Tanskassa päävärinä oli valkoinen. Peltopalstat näyttivät jatkuvan silmänkantamattomiin. Tilat, joiden ohi ajettiin, olivat lammas-, nauta- tai hevostiloja. Yhden tilan eläminä oli laaman kaltaisia eläimiä. Ilta alkoi jo pimetä ja nousi sumua, mutta se ei vähentänyt Stora Beltin sillan massiivisuutta. Heti sillan jälkeen löytyi taukopaikka, johon jäimme yöpymään. Matkan aikana havaitsimme, että aivojen vaihto Scaniaan teki ihmeitä; se kiihtyi paremmin, ilmastointi alkoi toimia, moottorin käyntiääni tasaisempi ja vakaampi sekä pakoäänet sellaiset kuin kasimyllyssä pitää ollakin. Tulimme siihen tulokseen, että poloisen Scaniamme aivot ovat olleet kuutamolla jo pidemmän aikaa.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Matkakertomus rekkaretkeltä 3. päivä


Yöunet jäivät hyvin lyhyiksi, sillä heräsimme kuudelta paikallista aikaa, jotta olisimme hereillä kun mekaanikko saapuu. Scania assistance herätti meissä suurta kummastusta, kun asiaa pohdimme aamiaista syödessämme. Koska automme on suomalainen, niin ensin piti ottaa yhteys Suomen Scania assistanceen ja siellä vahvistettiin meidän epäilemä vika. Sieltä yritettiin ottaa yhteyttä finanssipuoleen, jotta saataisiin maksuvaratiedot. Finanssipuolella on päivystys ympäri vuorokauden, mutta eivät saaneet ketään hereille. Tämä ei kuulemma ole ensimmäinen, eikä ihan toinenkaan kerta. Jouduimme tämän takia odottamaan mekaanikon saapumista aamuun.

Mekaanikko otti tietokoneyhteyden automme järjestelmään, mutta ohjausyksikkö ei vastannut. Kerroimme, että olimme tarkastaneet sulakkeet, jotka liittyivät tuohon ohjausyksikköön. Hän tarkasti ja mittasi myös sulakkeet ja releet. Pari relettä vaihdettiin, mutta ne eivät liittyneet ongelmaamme. Jarruvalojen rele irrotettiin, sillä jarruvalot loimottivat kirkkaasti aina kun virrat käännettiin päälle. Mekaanikko totesi, että ohjausyksikkö on sökö ja kertoi, että Södertäljestä Scanian tehtailta saadaan uusi yksikkö huomisaamuksi. Totesin puolisolle, että liikkuupa Scania osat hitaasti, kun noin neljänsadan kilometrin matkaan tarvitaan 20 tuntia.

Puolisoni ja mekaanikko menivät vartioinnin puheille ja kertoivat tilanteen, jolle emme mitään voineet. Taas osoittautui vartiointi ymmärtäväiseksi ja sallivat meidän jäädä autolle. Tarjosivat vielä ruokailu-, wc- ja suihkumahdollisuuden. Käytin suihkumahdollisuuden hyväksi, sillä palelin. Keli oli viileä, tuulinen ja sateinen, joten lämmin suihku helpotti oloani ja samalla puin enemmän vaatteita päälle, kun autossa ollut lämmitysjärjestelmää käytössä. Auton ainoa hyöty on se, että se pitää tuulen ja sateen ulkopuolella.

Puolisoni kertoi päällikölleen ja ajojärjestelyyn tilanteen. Ajojärjestely päätti, että kuorma on saatava liikkeelle ja toinen auto tulee hakemaan B-junan. Mekaanikkomme saapui uudelleen, soitettuaan Södertäljeen, sillä siellä oli epäilty, että jokin väylän yksiköistä ei toimi. Hän irrotti kaikki väylät ja totesi, ettei saa yhteyttä ohjausyksikköön, vaikka väylät on irrotettu. On tunnettua, että kun auto hajoaa tien päälle sataa taivaalta jotain ja säätila on ihan jotain muuta kuin aurinkoinen. Mekaanikko oli kovan onnen soturi, kuten mekin. Kun hän saapui paikalle, alkoi sataan kaatamalla ja lähtiessään alkoi aurinko pilkotella pilvien lomasta.

Minä olin turhautunut tilanteeseen, mutta puolisoni oli sitä monikymmenkertaisesti. Näyttää siltä, että lomailemme Älmhultissa, Scania merkkisessä mökissä ilman mukavuuksia. Laivaostokset tosin takaavat sen, että juotavaa ja röökiä riittää. Iltapäivällä saapui yksi kollega, joka autostaan syötti paineilmaa autoomme, kun ystävällinen mekaanikkomme oli lainannut meille paineilmaletkun. Näin saimme perän nostettua ylös, jotta linkin jalat saadaan maahan veivattua ja yhdistelmä irrotettua. Toinen kollega saapui nupilla, paineilmaletku kiinni kollegan autoon, jotta jarrujärjestelmä saatiin vapautettua autostamme. Kettingit kiinni ja kollega hinasi automme viralliselle parkkialueelle. Oli sen verran vinkeä näky, että toivoin omaavani kameran. Puoliso totesi, että hinaus sujui odotettua paremmin.

Ankkuripaikka oli hyvä, sillä se sijaitsi aivan rahtareiden kopperon vieressä. Siinä oli wc, suihku ja keittiötilat. Nautimme muutaman olusen ja puolisoni tarjosi tölkkieinestä. Tässä kohtaa loppui virta minulta ja menin maate. Olivathan unet jääneet vähiin jo kolmena yönä ja olin toipilas sikalenssun takia.

Matkakertomus rekkaretkeltä 2. päivä

Kello soi puoli kahdeksan Ruotsin aikaa. Hyvin mahduimme rahtivaunun alapetille kaikkien näiden vuosien ja kilojen jälkeen. Petin leveys oli noin 80 cm. Minä en saanut puolisoa tippumaan lattialle eikä hän saanut minua tuupattua takaseinästä läpi. Nautimme ohjaamossa aamiaisen, jota helpotti se, että illalla olimme kahvinkeittimen ladanneet valmiiksi. Puoliso tutki uutisia netistä ja kertoi Suomen voittaneen Ruotsin jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa 6-1. Tilanteesta hän totesi, ettei täällä varmaan kannata aloittaa keskustelua lätkästä.

Ajoimme purkupaikkaan, joka oli lähellä yöpymispaikkaamme. Purun jälkeen saimme pian uuden lastauskohteen, joita oli kaksi. Ajoimme ensin Jönköpingiin ja lastauspaikalle ilmoittautuminen. Nyt kostautui Suomen voitto lätkässä. Ensin odotimme lastauslaiturin numeroa kolme tuntia. Kohteessa oli käytössä vuoronumerojärjestelmä, mutta meidän vuoronumeroa kiersi muut numerot kuin kissa kuumaa puuroa. Kun sitten päästiin laituriin, niin lastaus kesti toiset kolme tuntia. Täten yksi maali merkitsi tunnin odotusta. Olisi Suomi saanut voittaa hieman niukemmin numeroin.

Kun linkki oli lastattu ja perävaunu kytketty, olimme jo myöhässä seuraavasta lastauspaikasta. Yhteys ajojärjestelyyn, josta kerrottiin, että jos ehdimme ennen ilta yhdeksää paikallista aikaa perille, meidät vielä lastataan perävaunun osalta. Ilman pysähdyksiä ajoimme Älmhultiin ja ehdimme määräaikaan mennessä.

Lastaus alkoi nyt viivyttelemättä ja saimme lastin asiakirjat. Laskimme, että ehdimme vielä Tukholman satamaan aamulautalle ja voimme pitää vielä tauon matkan varrella eli ajo- ja lepoaikasäädäntö tulee täytettyä. Murphyn ensimmäinen laki: ” Mikä voi mennä pieleen, se menee pieleen”. O’Toolen kommentti Murphyn ensimmäiseen lakiin: ”Murphy oli optimisti”.

Puoliso käänsi virta-avainta, mutta mitään ei tapahtunut. Tai oikeammin tapahtui paljon eli kojetaulun messukenttä kävi läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat vikailmoitukset. Koska olemme molemmat teknisesti orientoituneita, niin aloitimme vian etsinnän. Ensin sulakkeet ja releet, sitten vielä katkaistiin päävirta ja lopulta irrotettiin akun kaapeli hetkeksi, jotta järjestelmä nollaisi itsensä. Toimenpiteitä ei ollut apua ja koska autossa oli ollut muutamia oireita jo aiemmin, niin päättelimme, että järjestelmän ohjausyksikkö on sanonut työsopimuksensa irti. On se muuten kumma juttu, kun ajoneuvo hajoaa, niin ympärille saapuu kuin ampiaisparvi kaikki tietävää yleisö.

Siinä sitä nökötettiin, perse kiinni lastauslaiturissa ja auto ei liiku mihinkään. Puoliso tiedotti tilanteen päällikölleen ja ajojärjestelyyn sekä soitti huoltopäivystykseen. Mekaanikko saadaan vasta aamulla. Lastausalue oli suljettu ja vartioitu. Vastoin yleisiä sääntöjä, en tiedä miksi, salli vartija meidän jäädä yöksi autoon. Antoi vielä mahdollisuuden wc- ja suihkukäyntiin sekä ateriointiin. Päätimme korkata kaljan ja muutaman tölkillisen jälkeen menimme maate.

Hakkaraisen lausumat

Paljon on syntynyt pulinaa ja puhinaa kansanedustaja Hakkaraisen lausunnoista. Niitä on pidetty sopimattomina, rasistisina jne. Mutta ovatko lausumat sittenkin todenperäisiä, tavallisen kansan kokemia? Tässä muutama omasta kokemuksestani.

Kymmenen vuotta sitten lähdimme chat-risteilylle. Saavuimme Helsinkiin rautateitse ja osan joukostamme oli tarkoitus tavata rautatieaseman ravintolassa, josta siirtyisimme taksilla satamaan. Ravintolassa suunnittelimme menemään nurkkapöytään, josta oli näköala sisääntuloon, jotta huomaisimme ryhmämme edustajien saapumisen. Olimme jo istuutumassa pöytään, kun paikallinen alkuasukas varoitti meitä: ”Älkää istuko siihen. Sen kulman on vallannut somalilauma ja ne repii pöydästä pois, kun tulevat paikalle”. Vaihdoimme paikkaa suosiolla, sillä käsittely ei kuulemma ole sieltä hellimmästä päästä.

Toinen risteily parin kuukauden päästä ja samainen asemaravintola. Minun piti käydä hotelli helpotuksessa, mutta en uskaltanut mennä rappuja alas, sillä rappusissa seisoskeli pari epämääräistä tummaa miestä. Pelastuksekseni paikalle saapui pariskunta ja herra sanoi rouvalleen, että tulen saattamaan ja pääsin siinä siivellä alas. Sain kuulla tältä alkuasukas pariskunnalta, ettei wc-tiloihin enää kannata mennä yksin mihinkään vuorokauden aikaan, etenkään naisten.

Ammattini vuoksi, ruokapaikkanani toimivat 24 h huoltoasemat. Muutamassa paikassa en mielelläni enää käy, ellei paikalla ole kollegoita taukoa pitämässä. Sinnekin kun ovat nuo tummat tulijat perustaneet omat kantapöytänsä ja meteli on melkoinen. Happaman mulkaisun saa, jos heidän omimaan pöytään on tullut istutuksi, etenkin kun uusia kantapöytiä vuokrataan jatkuvasti lauman kasvaessa.

Moni vanhus on kertonut pelkäävänsä heitä niin paljon, kun vierailevat Helsingin seudulla sukuloimassa, että pyytävät sukulaistaan tulemaan vastaan junaa tai linja-autoa ja saattamaan sinne takaisin. Ovat myös kertoneet ryöstöyrityksistä.

On aika nostaa kissa pöydälle eikä hyssytellä ongelmaa, joka on monin paikoin vaikea. On iso joukko pakolaisia, jotka eivät ole sopeutuneet yhteiskuntaamme ja tuntuu siltä, etteivät he edes halua sopeutua. He ovat gettoutuneet suurien kaupunkien vuokra-asuntolähiöihin. Niissä ei Suomen sanaa enää kuule lainkaan ja taitaa ihan muut lait olla voimassa, kuin Suomen laki.

Kiitos Herra Hakkarainen, asioista on puhuttava niin kuin ne on, eikä kierrellä kuin kissa kuumaa puuroa.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Matkakertomus rekkaretkeltä 1. päivä

Kello neljältä soi, taas lähtee rekkamies, sanotaan laulussa. Meidän puulakissa se soi jo kahdelta aamuyöllä. Olin jo edellisenä päivänä varustanut Scanian hytin matkavalmiuteen, joten heti aamiaisen jälkeen lähdettiin liikkeelle. Kotipihaamme mahtuu nuppi ainoastaan, joten haimme ensin linkin läheiseltä aakkoselta.

Ajoimme Turun satamaan ja liityimme muiden rahtivaunujen armadaan. Ensin hoidettiin lippumuodollisuudet, joihin kuului ilmoittaa rahdin paino ja meidän tietomme. Rahdin painoa tarvitaan ajojärjestykseen, että laiva pysyy tasapainossa. Lyhyen odottelun jälkeen laiva saapui satamaan ja kun autokansi oli tyhjennetty, tuli opastajat paikalle ja kapellimestarin tavoin ohjasivat rahtivaunut autokannelle. Ajettuamme autokannen portista, oli sivupeilit käännettävä sisään, sillä ajoneuvot ajettiin tiiviiseen kolmoisriviin. Oli aika siirtyä hyttiin.

Hissistä ulostulo oli järkytys, sillä laivalla oli hirveä siivo ja järkyttävä meteli. Tähän oli syynä ruotsalaisten opiskelijoiden risteily, joita laivalla oli 1400. Voitte kuvitella menon laivalla, kun tuollainen määrä nuorisoa mellastaa enemmän tai vähemmän kännissä. Koska Kalataxilla ei ole rahtarimessiä erikseen, niin vietimme suurimman osan ajasta hytissä. Kävimme yhdessä ravintolassa syömässä, joka ilmeisesti oli pyhitetty muille matkustajille. Ateria oli loistava, mutta tuhti, joten oli ruokalevon aika. Urheilimme taxfree:n ostoksille nuorisojoukon lomitse pujotellen.
Se vähä, mitä laivan muissa tiloissa olimme, kertoi karua tarinaa. Muutamalla oli limitti kortilta loppunut jo edellisiltana ja ostokset jäivät lunastamatta. Jollekin taisi matka tulla hyvin arvokkaaksi, sillä henkilökunta oli ottanut henkilötiedot ylös ja lasku hytin erikoissiivouksesta tulossa.
Laivan lähestyessä satamaa, siirryimme autokannelle. Olin tästä hyvin iloinen, sillä poistumiskansilla oli sellainen meteli, että se olisi kuurouttanut meidän melko varmasti pysyvästi.

Satamasta pujoteltiin Tukholman läpi E20:lle kohti Mariestadia. Oli hienoa nähdä Ruotsin maaseutua. Kiinnitin myös huomiota liikennemerkkeihin, joita oli yhdistetty useampi merkki, ei siis sellaista liikennemerkki rivistöä puolen kilometrin verran, kuten Suomessa. Saavuimme, illan jo pimetessä, Mariestadiin, jossa telakoimme rahtiparkkiin nukkumaan. Olimmekin jo hyvin väsyneitä, sillä olimme olleet valveilla jo kaksikymmentä tuntia.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Sillisalaattia meillä ja muualla

Hyvin ovat mielenkiintoisia ja kimurantteja nämä hallitusneuvottelut. Tulee varsin mielenkiintoinen hallitus meille. Toisille se on sillisalaattia, toisille hävinneiden hallitus. Itsestäni hupaisin oli tuo 112-hallitus tai hätätilahallitus. Nyt kun ovat hätäkeskuspäivystäjät vähän väliä istuneet oikeuden edessä vastaamassa teoistaan, niin en voi kovinkaan paljoa odottaa tulevalta hallitukselta. Moisesta hallituskokoonpanosta tulee mieleeni ampiaispaukku, johon kerrokset lirutetaan hyvin hiljaa, piikki tosin siitä puuttui. Tuleva hallitus taitaa kuitenkin piikittää tavallisia kansalaisia maksamaan EU:n tukipaketit.

Nämä tukipaketit taitavat olla vain utopistien ylläpitämä unelma yhteisestä Euroopasta. Mielestäni pitäisi nämä velkasaneeratut maat irrottaa unionista. Onhan sinne päästäkseen mm. Kreikka kaunistellut komeasti talouslukujaan. Vauras pohjoinen tukee köyhää etelää. Olisi jo kokea aika pistää pillit pussiin tuon unionin suhteen, jolla on useita erilaisia kieliä ja pohjoinen ja eteläinen kulttuuri eroaa toisistaan kuin yö ja päivä. Euroopan unioni on niin sekalaista sillisalaattia, ettei sitä kykene syömään kuin kolmen promillen kännissä.

On hyvä, että perussuomalaiset jäivät oppositioon. Teillä on selkärankaa puhua samoin ennen ja jälkeen vaalien. Selvittäköön sähkönsä nuo edellisessä hallituksessa olleet, jotka nämä sotkut ovat aiheuttaneet.

Rekkaretki

Saattaapi tulla pieni tauko, sillä lähdemme rekkaretkelle. Suunta on arvoitus, mutta jos matkan päältä on mahdollisuus, niin toki kirjoittelua jatkan.

torstai 12. toukokuuta 2011

Hei varo vaan pikku Manfred

Kuten vanha laulu kertoo, Ressu sua jäljitää.  Ja ”se korutont on kertomaa” sanoi komisario Palmu. Äitini totesi, että eikös tuo sota jo sodittu. Mikä vainojahti tuo oikein on?

97-vuotias mies raahattiin oikeuden eteen toisen maailman sodan melskeiden vuoksi ja häntä uhkaa elinkautinen vankeusrangaistus. Taitaapi vankeusrangaistus jäädä aika lyhyeksi. Periaatteenahan on, että murha ei vanhene koskaan.

Ihmisen historia on vain ihmisen mittainen ja historialla on tapana toistaa itseään. Tunnemme hyvin toisen maailmansodan tapahtumat ja moni on lukenut Annen päiväkirjan. Kauhistelemme tapahtuneita ja kuitenkin sama tapahtui noin kaksi ja puoli vuosisataa aiemmin Ranskassa, prikulleen samalla kaavalla. Monessa maassa ja eri vuosisatoina on tapahtunut samaa.

Siis mitä? Nantesin edektin peruuttaminen 1685 laukaisi hugenotti vainot, joissa kuoli tuhansia ihmisiä. Juutalaisvaino kesti noin kymmenen vuotta, mutta hugenottivaino kesti liki sata vuotta.
Vain tuhansia ihmisiä miljoonan sijaan. Miettikääpä hieman väestön kasvun kehitystä noin neljän sadan vuoden aikana.

Keitä olivat nuo vainotut hugenotit. Pääsääntöisesti varakas ja tuottelias keskiluokka. He olivat kauppiaita, pankkiireja, laivan varustajia, käsityöläisiä. He hoitivat Ranskan vienti- ja tuontitavaroiden liikkumisen. He olivat kalvinisia protestantteja, jotka saivat 1500-luvulla uskonvapauden kuningas Henrik IV:n toimesta.

Kun Nantesin edekti peruutettiin, alkoi käännytystyö, jotta heistä olisi tullut kunnon katolisia. Ensin se oli hienovaraista, mutta saavutti pian julmuuden huipun. Katoliset sotilaat aloittivat teurastuksen. Talon kaikki kulkutiet tukittiin ja sytytettiin palamaan, asukkaineen. Hirtto oli nopea ja kivuton kuolema, mutta keihästys ei, sillä siinä saattoi pahimmillaan virua kituuttamassa kolme vuorokautta. Kohteeksi joutuvat myös ne, jotka olivat kääntyneet katolisiksi, sillä alkuperäisten katolisten mielestä he olivat kääntyneen vain pinnalta, ei sydämestään.

Vainon vuoksi alkoi piiloutuminen ja pakeneminen, jossa moni auttajaverkoston jäsen menetti henkensä. Pakenijoita oli arviolta 250.000. He veivät mukanaan tiedon ja taidon. Esimerkiksi Englannissa he loivat kukoistavat kutomoteollisuuden. Ranska menetti arvokkaita vientituotteita, kuten silkkipitsit. Heillä ei ollut Annea, joka olisi tuntonsa kirjannut.

Kautta historian on ollut vainottuja uskontonsa, taitojensa tai mielipiteensä takia. 1100-luvulla oli voimissaan inkvisitio: ”Ilmoita meille noidasta ja sinut palkitaan”. Noitatesti oli helppo tehdä, sidotaan kädet ja jalat ja sitten jokeen. Jos pysyi pinnalla, oli ilmiselvä noita ja eikun roviolle, jos taas vajosi pinnan alle ja hukkui: ”Ups, ei se sittenkään ollut noita”. Tiberiukselle druidit olivat kynnyskysymys ja taasen miekka sai puheenvuoron. Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

En väheksy tai kiellä juutalaisten julmaa kohtaloa toisen maailmansodan aikana, mutta te ette ole olleet ainoat, jotka ovat kärsineet uskontonsa, aatteensa, tms. vuoksi. Olisiko syytä jo lopettaa tuo ajojahti? Jos murha ei vanhene koskaan, niin eikö aurinkokuningas, kirkkoherra Augustinus ja Tiberius, ynnä muut kumppanit olisi syytä saattaa vastuuseen teoistaan?

Toivottavasti historia ei jälleen toista itseään, sillä pahalta näyttää maailman tilanne tällä hetkellä.
Profeetan nimiin tehdään paljon pahaa ympäri maailmaa, jopa yksityisissä kodeissa.
Toivon kuitenkin, että uskonnostasi huolimatta ajattelet Franciskuksen tavoin:

Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale:
Niin, että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden.
Missä on loukkausta, toisin anteeksiannon.
Missä on epäsopua, loisin yksimielisyyden.
Missä on erehdystä, osoittaisin totuuden.
Missä on epäilystä, auttaisin uskoon.
Missä on epätoivoa, nostattaisin luottamuksen.
Missä on pimeyttä, loisin Sinun valoasi.
Missä on surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita, hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia, pyytää rakkautta kuin rakastaa muita.

Sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen Elämään.

Ammattina syyllinen

Bibliassa pieni David voitti ison Goljatin. Tieliikenteessä David ei kuitenkaan koskaan voita Goljattia ja yllättäen David ei koskaan ole syyllinen tapahtuneeseen. Miksi? Siksi, että lakia tulkitaan aina heikomman eduksi. Laki ei siis kaikille ole sama.

Tällä kertaa syytteen saa puutavara-auton kuljettaja, joka joutui kohtaamaan Seatin. Seatissa oli kuusi nuorta henkilöä, vaikka viisi olisi saanut olla ja tuli tieltä, jolla oli väistämisvelvollisuus. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan syynä on ammattilaisuus. Hänen olisi ammattilaisena pitänyt tajuta varoa pientä ajoneuvoa. Tekosyynä nyt lievä ylinopeus ja ylipaino.

Tässä pari esimerkkiä omasta elämästä. Syksyinen iltahämärä oli molempien tapahtumien kohdalla. Ensimmäisellä kerralla ajoin hieman yli kaksitonnista, tutun koulun ohi kotia kohti. Koulun sivusta kulki kevyenliikenteen väylä, joka yhtyi jalkakäytävään. Väylän vierellä oli isoja puita, jotka peittivät näkyvyyden ja pääosin katuvalot. Luonnollisesti ajoin hiljaa, vain noin 10 mailia tunnissa. Sydän jätti muutaman lyönnin väliin, sillä kevyenliikenteen väylältä syöksyi eteeni mopo, jonka nopeus oli ihan jotain muuta kuin mopolle sallittu. Mopon takaritsissä oli jalallaan kiinni fillaristi ja sen takaritsissä roikkui käsiensä varassa rullalautailija. Hiljaisen ajonopeuden vuoksi ehdin pysähtyä ja tämä laiton ajoneuvoyhdistelmä pääsi tällä kertaa turvallisesti pakosalle, rullalautailijan nostaessa keskarinsa.

Toinen kerta ei ollut yhtä onnekas ja ajoneuvona hieman alle kaksitonninen. Tulin huoltamon pihalta, jonka sivulla oli jalkakäytävä ja ajorata nouseva. Näkyvyyttä peittivät pensaat ja rakennuksen portaat. Liikenteen vuoksi jouduin pysähtymään ja katsottuani ympärille, jotta voi turvallisesti lähteä liikkeelle. Kun näin oli, niin lähdin liikkeelle ja metri eteenpäin, kolahdus ja fillaristi konepellillä. Osumakohta oli noin 1,6 metriä nokasta, kantattu peltireuna, joka fillarin voimasta painui sisään puolisen senttiä. Olin syyllinen, koska en noudattanut ammattikuljettajana erityistä huolellisuutta. Minun olisi pitänyt havaita valoton, heijastimeton pyörä ja sen kuljettaja mustissa vaatteissaan. Ajolasit olisivat pitäneet olla infrapunalasit.

Iso yhdistelmä tai auto juustokuvulla huomataan heti, mutta kukaan ei kiinnitä huomiota siviilipörriäisiin. Siviiliautonkuljettajan etu on epäammatillisuus. Häneltä ei voi vaatia vastuuntuntoa teoistaan. Sen joka ajaa ammatikseen on tunnettava vastuunsa ja noudatettava tieliikenteen sääntöjä kirjaimellisesti. Tosiasiahan on, että mitä pienempi kulkupeli, sen vähemmän vastuita.

Pari esimerkkiä. Ensin pienen puoleinen henkilöauto ja iltapimeä. Ensin ajattelin, että se ajelee ilman valoja, mutta kaarteessa huomasin, että etuvalot on, mutta takana paloi ainoastaan oikean puolen vilkku ja sekin perin himmeästi. Toinen oli mopoauto ja yöaika. Sen liikkuessa, istui katolla alaston poika.

Herää kysymys, että saako ajokortin liian helposti nykyisin? Pitäisikö ammattiliikenne jatkossa hoitaa hevoskärryin? Pieni vihje tulevalle liikenneministerille. Ei enää väliaikaisia ajolupia ja jos tolloillaan ja kortti otetaan pois, niin kortti pitäisi mitätöidä. Ehkä honkkeluutta vähentäisi tieto siitä, että uusi kierros autokoulussa on edessä.

Meillä on tapana toisillemme toivottaa töihin lähtiessä: ”Turvallista matkaa, varo hirviä ja torvia, ennen kaikkea torvia”.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Opetusministeriö on huolissaan

Johan pomppasi. Opetus- ja kulttuuriministeriö on ollut huolissaan valmennuskurssien luomasta eriarvoisuudesta, kun kaikilla ei näihin ole varaa ja täten jäävät heikompaan asemaan. Hei, haloo ministeriö, koska rahalla on älyä saanut? Todellista tasa-arvoa ei ole koskaan ollutkaan eikä sellaista tule koskaan syntymäänkään.

Erilaiset valmennuskurssit ovat muotia nykyisin ja tuntuvat olevan edellytyksenä korkeakouluopinnoissa. Minusta ne ovat silkkaa rahastusta. Minun nuoruudessa opiskelija, joka tarvitsi valmennusta, oli avuntarpeessa, kun koulunkäynti ei jostain syystä sujunut.

Opetusministeriö on tahallisesti ja tuottamuksellisesti kuitenkin saattanut kansalaiset eriarvoiseen asemaan, uudistamalla koulutusrakenteita.

Aloitetaan perusopetuksesta. Ennen oli kansa-, kansalais- ja oppikoulu. Sitten tuli peruskoulu, jossa alkuun oli tasokurssit, jotka myöhemmin poistettiin. Minä olen viimeinen ikäpolvi, joka kävi kansa- ja kansalaiskoulun. Meitä huijattiin, sillä peruskoulun alkaessa oli oppikirjoissa teksti: ”Kouluhallitus on hyväksynyt 15.12.1976 tämän teoksen oppikirjaksi kansakoulujen ja peruskoulun opetussuunnitelmaa noudattavien koulujen x kouluvuoden z opetusta varten”. Kirjat ovat keskitason kirjoja. Huijattiin, kyllä, sillä myöhemmin jouduin sen tilanteen eteen, että tarvitsin uuden, kevyemmän ammatin ja etsin koulutuspaikkoja, mutta törmäsin umpikujaan. En päässyt edes aikuislukioon, vaan minun olisi pitänyt suorittaa peruskoulu, koska kansa- ja kansalaiskoulua ei voitu rinnastaa peruskouluun ja kuitenkin samat oppikirjat. Samassa tilanteessa ovat nuo poloiset peruskoululaiset, jotka olivat valinneet johonkin oppiaineeseen kurssitasoksi suppean. Tätä tilannetta naureskelimme yhden ex-kollegan kanssa tuolloin. Hän, oppikoulun käytyään, pääsisi aikuislukioon, päästötodistuksen keskiarvolla 6,9 ja minulla ei ole sinne mitään asiaa, kansa- ja kansalaiskoulun käyneenä, päästötodistuksen keskiarvolla 9,2.

Ennen oli koulu- ja opistopohjaisia ammattikouluja. Useimmat koulupohjaiset koulutukset kestivät 1½-2 vuotta. Nyt on ammattikorkeakoulu, jonne ei uudelle alalle ole mitään asiaa vanhalla koulupohjaisella tutkinnolla, sillä sinne pääsyyn vaaditaan 3. vuoden koulupohjainen tutkinto. Entistä alaa, sinne kyllä, pääsee opiskelemaan. Taas meitä huijattiin.
Entäpä opistolaiset, suora tie jatko-opintoihin on estetty. Heidän pitää ensin päivittää tutkintonsa AMK:ksi. Taas ylimäärästä opiskelua ja monellako siihen on halua, kymmenen, kahdenkymmenen vuoden työkokemuksella ei välttämättä ole hinkua opetella perusasioita pentujen kanssa, jotka eivät niistä ole edes kuulleet. Kuten yksi ex-kollega totesi: ”Olisi ollut parempi olla ensimmäinen AMK kuin viimeinen opistolainen”.

Te, hyvät ministerit olette saattaneet meidät eriarvoiseen asemaan. Kuitenkin, kuten vanhakansa sanoo: ”Maasta se pienikin ponnistaa”. Koulutuspohja ei saa ratkaista, vaan osaaminen, tietäminen ja halukkuus opiskella. On väärin laittaa ihmiset eriarvoisiksi, sillä kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta oppikouluun. On myös väärin, etteivät jo suoritetut opinnot ole voimassa ja rinnastettavia. Arvon ministerit, faradin häkin ominaisuudet ovat edelleen samat kuin opistojenkin aikaan. Lopettakaa tuo huolestuminen, sillä raha ei ratkaise vaan se mikä on korvien välissä.

Oletteko unohtaneet arkkiatri Arvo Ylpön, maanviljelijä perheeseen syntyneenä keskosena? Paljonko hänen vanhempansa venyttivät penniä, jotta poika saisi opiskella ja älyään käyttää?
Entä erään luokkatoverini, joka vastasyntyneenä on viety lastenkotiin ja tänä päivänä arvostettu tutkija.

Ei enää toivottu

Olipa päivän lehti taas julmaa luettavaa. Jokin aikaa sitten luin netistä samasta aiheesta laaditun lyhyen jutun, joka järkytti jo pelkällä otsikolla. Nyt kirjoitettu artikkeli oli laajempi. Siis mikä? Se, että murkkuikäinen lapsi annetaan huostaan otettavaksi uuden onnen tieltä.

Mikä riivaa tällaisia vanhempia? Ei mennyttä voi pyyhkiä pois, kuin likatahraa konepelliltä tai eilistä meikkiä. Jokainen käytetty päivää seuraa meitä hautaan asti. Elämään mahtuu hetkiä, joita lämmöllä muistelee vuosikymmentenkin kuluttua, mutta mukaan mahtuu myös hetkiä, jotka nolottavat vieläkin. Vastuu täytyy kuitenkin kantaa kaikesta tekemästään.

Olipa kerran isä ja äiti, jotka onnesta muikeena toivat kotiin pienen käärön ja sitä hellästi hoivasivat. Vuodet vierivät ja syystä tai toisesta isän ja äidin suhde toisiinsa muuttui viikko sitten avatun, juomatta jääneen viinin kaltaisiksi ja ei kun hopeat jakoon. Molemmat löysivät itsensä ja uuden rakkauden, kumpikin tahollaan.

Vuosien aikana pieni käärö kasvoi ja minä itte vahvistui. Mielipiteet, arvot ja asenteet eivät aina olleet samat kuin isän ja äidin. Oli kuitenkin turvallista tietää, että rinnalla kulki isä ja äiti. Hänen maailmansa kuitenkin romahti, kun isä ilmoitti, ettei enää tule kotiin. Eron jälkeen hän jonkin aikaa ravasi kahden kodin väliä.

Eräänä päivänä hän ei enää ollut tervetullut, kumpaankaan kotiin. Oli näet syntynyt sisaruspuolikkaat. Enää hän ei ollut toivottu, ei tukea ja turvaa. Edessä sijaiskoti tai jotain muuta, riippuen hänen teoistaan, kun kypsymättömänä oli joutunut tilanteeseen, jota ei voinut ymmärtää, eikä käsittää, saati käsitellä. Ympärillä vain vieraita ihmisiä, jotka ajattelevat hänen parastaan.

Mitä hänestä tulee tulevaisuudessa? Epävakaa, epävarma, epäilevä tai jotain. Entäpä jos isä tai äiti haluaakin kymmenen vuoden kuluttua tavata hänet. Haluaako hän edes nähdä holtittomia vanhempiaan? Kykeneekö hän koskaan luottamaan toiseen ihmiseen?

Hyvät vanhemmat, olette luoneet hänet ja teillä on vastuu hänestä. Uudessa suhteessa täytyy rehellisesti tunnustaa, että on ollut elämää ennen meitä. Sitä tosiasiaa ei voi formatoida, kuin korppua muinoin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että mennyttä elämää pitää puida jokaisessa keskustelussa. Hän on aina kuitenkin lapsesi. Sinun velvollisuutesi on olla hänen tukenaan ja turvanaan, vaikka rinnallasi on uusi puoliso ja mahdollisesti sisaruspuolikkaita.

Jos vanhemmat tuollaista ajattelevat, niin jonkun täytyy toimia Hugo-peikkona, joka huutaa: ”Herää pahvi, nyt on tosi kyseessä”.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Velkasaneerausta

On taasen ollut ikävä lukea päivän lehteä ja sen ilmoitusosastoa. Vouti on vienyt monta kotia ja varmaan lisää tulee. Yksityisen tragedian kohdalla ei auttavaa kättä ojenneta, vaan sinun on itse sitä yritettävä ja yksi maksuryssi, niin järjestely kumotaan pikavauhtia. Maksuohjelma rakennetaan niin tiukaksi, ettei se kestä yhtään takapakkia. Pienyrittäjät ajetaan pikaisesti konkurssiin, mutta kun Nokia saneeraa, aukeaa valtion tukihanat.

Auta armias, jos kohteena onkin valtio, yksityisen tai pienyrittäjän sijaan, niin valtiovalta on käsi ojossa auttamassa. Mitä ovat nämä välittömästi autettavat valtiot? Vanhan kansakoulun karttakirjan, painovuosi 1972, sivuilta löytyy tietoa ja valtavasti.

Ensimmäisenä autettiin Kreikkaa ja mikä se on. Sen tärkeimmät vientitavarat ovat tupakka, rusinat, viinit, oliivit, viikunat ja malmit. Eipä se ole vuosikymmenissä miksikään ja suurin työnantaja on valtio ja matkailu. Saavat monta rusinaa ja oliivia kasvattaa, jotta velat on maksettu. Lakkoja on ollut runsaasti, kun kunnallisvirkamiesten palkkoja ollaan pienentämässä ja eläkeikää nostetaan parilla vuodella.

Toisena meni kyykkyyn Irlanti. Tärkeimmät vientituotteet olivat elävä karja, pääosin hevoset sekä karjataloustuotteet, väkijuomat ja kankaat. Vuosikymmenissä on muutoksia vähän. Teollisuutta on hieman lisätty, mutta monta elikkoa ja viskilekkeriä saavat myydä, ennen kuin velat on maksettu. Eripuraa on nostattanut sosiaaliturvan leikkaukset ja palkkojen alennukset. Pankit on tarkoitus myydä muualle, mutta kuka ostaa konkurssikypsän pankin.

Nyt on menossa alas Portugali. Vientituotteista tärkeimmät olivat korkit, viinit sardiinit, kalatuotteet, oliiviöljy, pyriitti ja puuvillakankaat. Muutokset ovat heillä myös vähäisiä, vain hieman teollisuutta ja kaivostoimintaa. Monta saavat sardiinia pyytää ja oliivia kasvattaa, ennen kuin velat ovat maksetut. Intoa tuntuu vain olevan vähän, sillä varsinkin julkishallinnon palkkakuluja on tarkoitus leikata ja lakot ovat taattuja.

Seuraavana listalla on Espanja, jonka Portugali vetää mukanaan. Olivat sen tärkeimmät vientituotteet ammoin Viinit, hedelmät, metallit, kankaat ja villa. Nykyisin suurin tulonlähde on matkailu. Saavat monta turistia houkutella, ennen kuin talousahdinko on korjattu ja Suomi muiden mukana antavat muutaman miljardin.

Italian kohtalo puhuttaa myös. Hedelmät, vihannekset, viinit, oliiviöljyt, puuvillatavarat, silkit, autot, koneet (no italialainen tekniikka lähentelee tunnettavuudessaan englantilaista keittiötä), malmit. No, nykyisin muotia. Saavat varmaan lakkoilla myös, jotta talous tasapainoon saadaan. Ei muotimekkoja ole monellakaan vaaraa ostaa ja suuret leikkaukset ovat byrokratiassa edessä.

Vilautettu on myös monen muun maan kohtaloa. Me suomalaisetko olemme taas maksumiehiä. On se kumma, että noille valtiolle riittää apurahaa miljardeja, mutta reumasairaat lempattiin ulos parista miljoonasta ja nyt on Kaivannon sairaala kalkkiviivoilla. Suomen tiestö rapistuu hyvää vauhtia ja rahaa ei heru. Rahtarit ovatkin todenneet, ettei tarvitse enää lähteä Venäjälle ajaakseen huonoilla teillä, riittää, että pysyy koti-Suomessa. Olisiko syytä panna Suomen asiat ensin kuntoon, ennen kuin jaetaan rahoja muille maille? Muutoin konkurssissa on Suomen valtio.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Pannassa on ja pysyy


Mikä vaivaa yhteiskuntaamme? Vanhat laulut, pelit, elokuvat ja lorut on julistettu pannaan, rasistisina sisällöltään. Jos sellaisen menee esittämään, niin jo ovat sinitakit ovella. Onko todellakin niin, että sensuuri on yhä voimissaan, kuin oli Neuvostoliiton aikana?

Pekan ja Pätkän ammatinvalinta, ihmekoneen tuloksena, ei tänä päivänä olisi lainkaan soveliasta. Taitaisivat päästä pesemään naamansa jo ennen esitystä. Eikä Pekalla ole enää melliä eikä kortteja. Vanhassa lastenkirjassa nauttii banaania varmaan se tiikeri. Pusustakin tuli suukko vain. Mämmilässä ei tämän jälkeen ole naapuria. Huckleberry Finn saa seikkailla yksin ja Huua Kotti jää ilman jalkapalloaan.

Josephine Baker saisi banaanihameineen varmaan porttikiellon joka mestaan. Monikin elokuva jää varmaan arkistojen hyllyille pölyyntymään, varustettuna isolla tekstillä ”Esityskiellossa”. Olisikohan TV-sarja Juuret liian rasistinen myös, vaikka se kertoo vain yhden suvun tarinan ja historiaan pohjautuen. Monet vanhat postikortit ja kirjat taitavat päätyä roviolle, kuten maalaukset inkvisition aikana. Osa suomalaisista lauluista jää varmaankin kotoisten soittolistojen varaan.

Tiernapoikien laulu taitaa olla esityskiellossa. Onhan yhden kuninkaan laulu aika epäilyttävä. Tarvitsee varmaan päivittää tuo esitys. Henkilölistaan nimeksi Eräs kuningas ja hänen lauluosuutensa pitäisi muuttaa muotoon: ”Hoo, jos ole googlessa, olen minä kaikilta tunnettu. Hoo, jos olen twitattu, olen minä hyviltä kaivattu. Yksi herra ja kuningas muusta maasta”.

Ovatko muutamat kansat varustettu niin heikolla itsetunnolla, etteivät siedä kaikkia sanoja. Pitäisiköhän meidän suomalaisten alkaa vaatia oikeuksiamme ja lopettaa rasistiset lausunnot meistä? Jaa mitkä? No jokaisen englanninkielisen elokuvat lopussahan on teksti: ”Finis”. Eikö se vahvasti viittaa meidän olevan lopussa tai lopettaa meidät.

Taitaa olla aika kaivaa Kipto vintiltä ja kunnostaa tuo poika, maasta muunlaisesta, takaisin tarjoilemaan.

Ja aukene ei

Taas tänään, jälleen kerran, avatessani uutta kahvipakettia, jäin miettimään avaamisen vaikeutta. Kuka kumma noita pakkauksia suunnittelee?

Öppnas här teksti ei todellakaan tarkoita, että se tästä aukeaa. Miksi joka hemmetin paketin, pussin, tms. avaamiseen tarvitaan puukko? Ja miksi kaikki pitää pakata tiukkaan elmu kelmuun, joka ei tasan varmasti aukene repäisyviivan kohdalta? Lapsiturvallisen korkin avaamiseen tarvitaan viereisen päiväkodin leppäkerttu ryhmän edustaja, joka avaa korkin vaivattomasti alle nanosekunnin. Pussin tai paketin repäisyviiva tarkoittaa, sitä, ettei se todellakaan siitä aukea, vaan repeää ihan jostain muualta, sisällön varistessa reippaaseen tahtiin pöydälle ja lattialle.

Tuli mieleen tämä vanha vitsi, jota viljeltiin jo kopiokonehuumorin aikaan:

Amerikassa kehiteltiin jopa kolmeen äänen nopeuteen pystyvää sotilaslentokonetta. Kehitystyö sujui muuten hyvin, mutta aina kun koelennolla saavutettiin kolmas äänennopeus, katkesivat siivet juuresta ja kone tippui alas. Hanke meinattiin jo haudata, kunnes joku tiesi Suomessa olevan aika pätevän miehen ja hänet päätettiinkin isolla rahalla raijata ameriikkaan. Suomalainen tutki vähän aikaa koneen piirustuksia ja sanoi että selvä juttu. Saanko poran ja kolmen millin terän. Hän porasi siiven juuriin vieri viereen reikiä. Tämän jälkeen Suomalainen kertoi koneen olevan valmis. Ymmärrettävästi koelentäjää oli hiukan vaikea löytää mutta se löydettiin ja eikun kone ilmaan. Ensimmäinen ja toinen äänennopeus ylitettiin hienosti ja kaikki alkoivat jännittää mitä tapahtuu kun kolmas äänennopeus ylitetään. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja kone teki vielä silmukankin huimalla kolmenkertaisella äänennopeudella. Onnistuneen koelennon jälkeen järjestettiin lehdistötilaisuus jossa Suomalaiselta kysyttiin että mikä hän on oikein miehiään.
"No minä olen paperi-insinööri, ja olen ollut Serlan vessapaperitehtaalla töissä. Senhän jokainen tietää, ettei se ainakaan, reikien kohdalta katkea".

Yksi vähemmän

Lehtien palstoilla on tänään ollut sivukaupalla tekstiä Osaman kuolemasta. Hänhän oli yksi etsityimpiä rikollisia, ihmisyyttä vastaan. Terroritekojen uhrien omaiset ovat riemuissaan ja muslimimaailma repii partojaan.

Itse en vieläkään pysty muistelemaan tuota kymmenen vuoden takaista terroritekoa kuivin silmin. Kuka muistaa lehtikuvan, jossa nainen astuu raunioista tyylikkäässä jakkupuvussa, yltä päältä pölyssä, asiakirjasalkku kädessään ja katse täysin tyhjänä? Tänä päivänä on hänen katseensa yhä tyhjä. hän on elävä muumio. Mitä se minua liikuttaa? Liikuttaa paljon, sillä hänen piti perheineen tulla käymään luonamme seuraavana kesänä. Pojat olivat jo valinneet teltta-asumisen vierailun ajaksi ja halunneet opetella suomenkieltä. Eivät tulleet, kiitos Osaman ja hänen johtamien hihhulien vuoksi.

Islam on uskontojen keskuudessa varsin uusi, mutta sen ääriuskovaisten pahat teot jatkuneet jo alusta alkaen. Mikä ihmeen pyhä sota? Miten sota, kaikkine kauhuineen, voi olla pyhä? Jos ajatusmaailma on tuollainen, niin mielisairaaloita saisi rakentaa paljon enemmän.

Ja sitten se naisten kaapu, joka peittää kaiken. Ranskassahan se julistettiin pannaan. Ja niin pitäisi muuallakin länsimaissa. Kuka länsimaissa peittää kasvonsa? No, ainoastaan henkilö, joka on syyllistynyt lainvastaiseen tekoon ja haluaa estää tunnistamisensa. Minä en ota kyllä yhtään kaapuniekkaa kyytiini. Mistä minä tiedän, onko sen alla ukko vai akka, aseeton vai hampaisiin saakka aseistettu ja mistä sen, että höylättävissä korteissa kuittauksen tekee juuri se Fatima, jonka nimi koreilee kortissa?

Ei yksi pääsky kesää tee eikä yhden terroristin poistaminen tee rauhaa, sillä aina löytyy joku hihhuli ison hihhulin paikalle ja meno jatkuu entiseen tahtiin.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Häähumua

Perjantainen, brittien, kuninkaallinen häähumu jakaa kansan mielipiteitä yhtä tehokkaasti kuin valkosipuli. Toiset katselivat spektaakkelin ja toisille se edusti e.v.v.k:ta. Mistähän moinen mahtanee johtua, sukupuolesta vai muusta?

Itse luonnollisesti katselin koko spektaakkelin nauttien saksalaista olutta. Ei ollut etikettivirhe, ginin tai viskin asemesta, sillä Windsor-suku on osin saksilaista. Miksi sitten tapitin esitystä?

Ensinnäkin sen historiallisuuden vuoksi. Länsi-Europpalaiset kuningashuoneet ovat vanhoja instituutioita. Englannin kuningashuone taitaa olla yksi vanhimpia. Eka kunkku astui virkaansa jo 774 j.k.r. Käytin termiä, Englannin kuningashuone siksi, että Yhdistynyt kuningaskunta syntyi vasta 1707. Nähdyt rakennukset ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä. Jo itse vihkikirkko Westminister Abbey:n katedraali on valmistunut 1000-luvun alkupuolella ja on hautapaikka seitsemälle hallitsijalle, puhumattakaan sen taideaarteista. Meillä, Suomessa, vastaavanlainen on ainoastaan Turun tuomiokirkko, vaikka siellä leposijan eivät ole kuninkaat saaneetkaan.

Ja sitten autot, kuulin näet, ettei kuljetuksia hoideta pelkästään hevoskärryillä, jotka toki ovat prameita. Jos olisin rikas ja ajoneuvon saisi oikean puoleisen liikenteen mukaisesti, niin ostaisin heti sellaisen ja vanhan vielä eli Bentley:n. Oli muuten kuningataräidin suosikkiauto. Kuljetuksissa käytetty Bentley oli 70-lukulainen, mutta kaappariovin, samoin kuin käytetty Rolls Royce.

Paraatit ovat myös komeaa katseltavaa. Ovat pojat saaneet harjoitella kerran jos toisenkin, että jokainen mies ja hevonen tekevät pilkulleen saman liikkeen ja käännöksen. Sotilaiden juhlaunivormuthan ovat Euroopassa upeita ja näky juhlallinen. Itseäni ilahdutti sulhasen valinta, hän oli asukseen valinnut RAF:n juhlaunivormun, palveluslajilleen uskollisena. Kotimaamme armeijan juhlapuvuista taitaa olla komein lennostolla. Siis minun mielestä. Naisten asuja on kiva katsoa ja arvostella, varsinkin kun itsellä ei ole mammonaa hankkia edes helmasaumaa mekosta. Siellä näkyi hyvin tyylikkäitä asukokonaisuuksia, joissa oli huomioitu värien harmonia. Toki näkyi järkyttäviä esityksiä, kuten prinssi Andrew:n tyttärien hatukkeet. En olisi kyllä pystynyt pitämään pokerinaamaa, jos olisin heidän seurassaan. Olisin varmaan epäillyt heidän älykkyyttään.

Kuninkaallisen morsiamen korut kiinnostavat myös. Olin hyvin pettynyt Katen tiaran, sillä se oli hyvin vaatimaton. Olisi luullut Elisabetin korulippaasta löytyvän näyttävämmän, maltillisen puvun seuraksi. Mielestäni yksi upeimpia oli Ruotsin kuningatar Silvialla omissa häissään.

Kaduilla parveilevaa yleisöä on myös hauska seurata. Union Jack liehui monissa käsissä. Onko Britannian ainoa arvonsa tunteva porukka Skotlannista, sillä ainoana Union Jack:n osioista oli esillä St. Andrw:n sinivalkoinen lippu.

Laiskuus paljasti yllätyksen. Vihkikaavaa luettaessa olisi suomenkielinen käännös haettavissa hollantilaisten alta ja en jaksanut, viitsinyt, tms. Täten siten kuuntelin alkuperäisen Lontoon kielisen version ja yllätyin suuresti. Vihkikaavassa oli teksti, joka oli käytössä Britanniassa jo 1800-luvulla. ”Minä vannotan teitä molempia, niin kuin tulette vastaamaan tuomion päivänä, jolloin kaikkien sydämien salaisuudet käyvät ilmi, että jos jompikumpi teistä tietää jotakin, joka estää teitä menemästä lailliseen avioliittoon, niin tunnustakoon sen nyt, sillä tietäkää, että kaikki liitot, jotka solmitaan toisin kuin Jumalan sana määrää, eivät ole Jumalan solmimia eivätkä laillisia avioliittoja. Kenen tiedossa on este lailliselle avioliitolle, niin puhukoot nyt tai vaietkoon iankaikkisesti”. Aamen

Sairas, sairaampi, sairaanhoito päätösosa

Mihin katosi hälytyskeskusten ammattitaito? Aika ajoin on lehdensivulla tekstiä siitä, ettei ambulanssi löytänyt kohteeseen tai sitä ei edes lähetetty tai sen tulo kesti liian kauan. Tuleeko hälytyskeskukseen niin paljon puheluita, että niille on käytettävissä enää rajallinen kestoaika? Jos Maija Meikäläinen soittaa 112 ja kertoo, että ukkonsa Matti on kipeä ja Matin kropan toinen puoli ei toimi ja puheenkin kanssa on niin ja näin. Alkavat kysymykset:
112: Hengittääks se
Maija: Kyllä
112: Onks se tajuissaan
Maija: On
112: Anna puhelin Matille
Maija: Mutta kun Matti ei puhu, mökeltää vaan
112: Anna nyt se puhelin Matille, jotta voimme keskustella hänen kanssaan oireista

Maija antaa puhelimen Matille:
112: Särkekö päätä
Matti: osvab
112: Särkeekö sitä päätä vai ei
Matti: vopk
112 lyö luurin kiinni, aika täyttyi ja asiakas puhui vain sekavia. Kännissä taisi olla. Miksi muuten tänä päivänä tuntuu olevan vain kaksi tautia hillitön humala tai kamee krapula? Hyvä kysymys?

Miksi ambulanssi ei osannut kohteeseen? Onko syynä kuntaliitokset, jolloin samantyylisiä katuja on kaksi vai sekö, että katujen nimet ovat liian lähellä toisiaan esimerkiksi Tiiliruukin ja Tiilibruukin välinen ero kutistuu kirjaimeen ja heikolla artikulaatiolla tai huonolla puhelinyhteydellä eroa on vaikea huomata. Aikaa meni liian kauan saapumiseen. Kävikö heille kuten minulle, osoite katu muunlainen 19 B rappu. Kävikin ilmi, ettei sinne ajeta katu muunlaisen kautta vaan viereisen raitin puolelta, jonne ajoreitin tukki ajoneuvo, jossa oli jo sakkolappu.

Nyt haaste, näkyykö kotisi numero tai rappu ja ovatko opasteet taloyhtiössä kunnossa? Osaatko opastaa, tien toisenlainen 2:seen on kulku polku viereisen kautta, toisen roskakatoksen takaa. Minun tarjoamalla kyydillä ei ole kiire, mutta jos palo- ja pelastuslaitos ja poliisi joutuvat etsimään kulkureittiä, niin silloin asiat eivät ole kunnossa, vaan olet hengenvaarassa.

Hoitaja tulee, hoitaja tapaa. Nämä uutiset meiltä ja muualta ovat karmeaa luettavaa. Miten tällainen henkilö on voinut päästä ammattiinsa, missä on valvonta? Tämä saattaa kuulostaa julmalta, mutta onko käynyt niin, että hoitajaksi on päässyt henkilö, jolla ei ole edes edellytystä hoitajaksi vai onko hän loppuun palanut ja väsynyt tehottomaan johtoon, joka on muutoinkin pihalla kuin puutarhatonttu tehtävästä työstä? Uutisoinneissa ovat myös esillä epäpätevät lastenhoitajat. Missähän on epäpätevien hoitajien koulu? Missään taasen ei ole uutisoitu niistä tapauksista, joissa potilas on käynyt käsiksi hoitohenkilökuntaan, vaikka moni kantaa ikuisia arpia, niin nahassaan kuin sielussaan.

Siinäpä miettimistä ja pohtimista. Mistä löytyisi mies tai nainen, joka laittaisi terveyden- ja sairaanhoidon järjestelmät kuntoon? Toivottavasti Lailan valinta auttaa muitakin, kuin Koukkuniemen vanhuksia.