Johan pomppasi. Opetus- ja kulttuuriministeriö on ollut huolissaan valmennuskurssien luomasta eriarvoisuudesta, kun kaikilla ei näihin ole varaa ja täten jäävät heikompaan asemaan. Hei, haloo ministeriö, koska rahalla on älyä saanut? Todellista tasa-arvoa ei ole koskaan ollutkaan eikä sellaista tule koskaan syntymäänkään.
Erilaiset valmennuskurssit ovat muotia nykyisin ja tuntuvat olevan edellytyksenä korkeakouluopinnoissa. Minusta ne ovat silkkaa rahastusta. Minun nuoruudessa opiskelija, joka tarvitsi valmennusta, oli avuntarpeessa, kun koulunkäynti ei jostain syystä sujunut.
Opetusministeriö on tahallisesti ja tuottamuksellisesti kuitenkin saattanut kansalaiset eriarvoiseen asemaan, uudistamalla koulutusrakenteita.
Aloitetaan perusopetuksesta. Ennen oli kansa-, kansalais- ja oppikoulu. Sitten tuli peruskoulu, jossa alkuun oli tasokurssit, jotka myöhemmin poistettiin. Minä olen viimeinen ikäpolvi, joka kävi kansa- ja kansalaiskoulun. Meitä huijattiin, sillä peruskoulun alkaessa oli oppikirjoissa teksti: ”Kouluhallitus on hyväksynyt 15.12.1976 tämän teoksen oppikirjaksi kansakoulujen ja peruskoulun opetussuunnitelmaa noudattavien koulujen x kouluvuoden z opetusta varten”. Kirjat ovat keskitason kirjoja. Huijattiin, kyllä, sillä myöhemmin jouduin sen tilanteen eteen, että tarvitsin uuden, kevyemmän ammatin ja etsin koulutuspaikkoja, mutta törmäsin umpikujaan. En päässyt edes aikuislukioon, vaan minun olisi pitänyt suorittaa peruskoulu, koska kansa- ja kansalaiskoulua ei voitu rinnastaa peruskouluun ja kuitenkin samat oppikirjat. Samassa tilanteessa ovat nuo poloiset peruskoululaiset, jotka olivat valinneet johonkin oppiaineeseen kurssitasoksi suppean. Tätä tilannetta naureskelimme yhden ex-kollegan kanssa tuolloin. Hän, oppikoulun käytyään, pääsisi aikuislukioon, päästötodistuksen keskiarvolla 6,9 ja minulla ei ole sinne mitään asiaa, kansa- ja kansalaiskoulun käyneenä, päästötodistuksen keskiarvolla 9,2.
Ennen oli koulu- ja opistopohjaisia ammattikouluja. Useimmat koulupohjaiset koulutukset kestivät 1½-2 vuotta. Nyt on ammattikorkeakoulu, jonne ei uudelle alalle ole mitään asiaa vanhalla koulupohjaisella tutkinnolla, sillä sinne pääsyyn vaaditaan 3. vuoden koulupohjainen tutkinto. Entistä alaa, sinne kyllä, pääsee opiskelemaan. Taas meitä huijattiin.
Entäpä opistolaiset, suora tie jatko-opintoihin on estetty. Heidän pitää ensin päivittää tutkintonsa AMK:ksi. Taas ylimäärästä opiskelua ja monellako siihen on halua, kymmenen, kahdenkymmenen vuoden työkokemuksella ei välttämättä ole hinkua opetella perusasioita pentujen kanssa, jotka eivät niistä ole edes kuulleet. Kuten yksi ex-kollega totesi: ”Olisi ollut parempi olla ensimmäinen AMK kuin viimeinen opistolainen”.
Te, hyvät ministerit olette saattaneet meidät eriarvoiseen asemaan. Kuitenkin, kuten vanhakansa sanoo: ”Maasta se pienikin ponnistaa”. Koulutuspohja ei saa ratkaista, vaan osaaminen, tietäminen ja halukkuus opiskella. On väärin laittaa ihmiset eriarvoisiksi, sillä kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta oppikouluun. On myös väärin, etteivät jo suoritetut opinnot ole voimassa ja rinnastettavia. Arvon ministerit, faradin häkin ominaisuudet ovat edelleen samat kuin opistojenkin aikaan. Lopettakaa tuo huolestuminen, sillä raha ei ratkaise vaan se mikä on korvien välissä.
Oletteko unohtaneet arkkiatri Arvo Ylpön, maanviljelijä perheeseen syntyneenä keskosena? Paljonko hänen vanhempansa venyttivät penniä, jotta poika saisi opiskella ja älyään käyttää?
Entä erään luokkatoverini, joka vastasyntyneenä on viety lastenkotiin ja tänä päivänä arvostettu tutkija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti