Aiheittain

torstai 26. toukokuuta 2011

Matkakertomus rekkaretkeltä 4. päivä

Puolisoni herätti minut kuudelta paikallista aikaa, siis Ruotsin. Säätila oli hieman muuttunut, sillä aurinko paistoi, mutta tuuli puhalsi yhä viileästi. Tänään oli meidän hääpäivämme vuosipäivä. Nautimme jälleen pikaisen aamiaisen ja pukeutumisen, jotta olisimme valmiina mekaanikon saapuessa.

Mekaanikkomme saapui uuden ohjausyksikön kera. Se liitettiin pistokkeihinsa ja yritettiin käynnistää, mutta mitään ei tapahtunut. Oli kipattava hytti, joten pika vauhdilla roudasimme isoimmat tavarat ulos autosta. Puolisoni kiljaisi mekaanikolle, että nosto seis. Hän oli unohtanut nostaa yläpunkan, jossa verkon takana oli tavaroita ja sieltä alkoi tavaroita tulla alas. Pikainen kiinnitys ja hytti kipattiin. Tehtiin testejä ja mekaanikkomme kokeili erilaisia mahdollisuuksia.
Testien jälkeen auto hörähti käyntiin. Edellisiltana tapaamamme belgialaiskuski iloitsi kansamme. Hän nosti molemmat peukalot ylös ja huudahti jes. Täten päättyi lomailumme Älmhultissa.

Ongelmat eivät tähän loppuneet, vaan joudumme mekaanikkomme perässä ajamaan paikalliselle Scania pajalle, velkavankeuteen. Vieläkään Suomen Scania assistance ei ollut saanut raha-asioita kuntoon. Toivoin, että velkavankeus olisi lyhyt. Puolisoni keskusteli päällikkönsä kanssa ja raportoi tilanteesta. Onneksi velkavankeus koski vain autoa ja mekaanikkomme kertoi läheisestä kahvilasta, jossa voisimme syödä. Taivalsimme noin puolen kilometrin verran ja paikka oli loistava. Se taisi olla erilaisten työntekijöiden suosikki, sillä he ostivat erilaisia tuotteita lounastarpeiksi ja pari vanhusparia osti myös eväitä kotiin. Nautimme kahvia ja sämpylää, jotka olivat aivan mahtavia. Minun oli pakko palata tiskille ja ostaa matkaevästä. Sämpylät olivat loistavia ja maukkaita. Pinnalta rapeita ja sisältä pehmeitä, vaikka pinnan väri olikin kauniin ruskea eikä katolla paistettuja, joita kotoisilta paikoilta löytyy usein.

Kun palasimme autolle, olivat rahapolitiikka järjestyksessä. Puolisoni ilmoitti ajojärjestelyyn, että olemme kehässä jälleen. Palasimme aiemman lastauspaikan rahtiparkkiin ja matkalla poikettiin paikalliseen markettiin täydentämään auton jääkaappia. Rahtiparkissa siistittiin hytti, joka oli lievästi ilmaisten hieman kaoottisessa tilassa. Saimme uuden lastauspaikan melko pian. Paikkakunnan nimi herätti pientä hilpeyttä, sillä sen nimi oli Perstorp. Puolisolleni oli paikka aivan outo, joten suuntasimme sinne navigaattorin voimin. Tie oli pieni ja kapea kärrypolku. Päästyämme lastauspaikalle, naureskelivat reittivalintaamme, sillä se ei ole tarkoitettu rahtivaunuille.

Lastaus sujui ripeästi ja pääsimme liikkeelle etuajassa. Helsingborg:ssa pidimme tauon, josta ajoimme lautalle. Ensin täytimme asiakirjat ja saimme porttilipun. Lauttamatka oli lyhyt ja olimme saapuneet Tanskan maalle, Helsingöriin. Alkoi matka kohti purkupaikkaa. Siinä missä Ruotsissa olivat talot pääsääntöisesti punamullalla maalatut, niin Tanskassa päävärinä oli valkoinen. Peltopalstat näyttivät jatkuvan silmänkantamattomiin. Tilat, joiden ohi ajettiin, olivat lammas-, nauta- tai hevostiloja. Yhden tilan eläminä oli laaman kaltaisia eläimiä. Ilta alkoi jo pimetä ja nousi sumua, mutta se ei vähentänyt Stora Beltin sillan massiivisuutta. Heti sillan jälkeen löytyi taukopaikka, johon jäimme yöpymään. Matkan aikana havaitsimme, että aivojen vaihto Scaniaan teki ihmeitä; se kiihtyi paremmin, ilmastointi alkoi toimia, moottorin käyntiääni tasaisempi ja vakaampi sekä pakoäänet sellaiset kuin kasimyllyssä pitää ollakin. Tulimme siihen tulokseen, että poloisen Scaniamme aivot ovat olleet kuutamolla jo pidemmän aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti