Heräsimme puoli seitsemän, paikallista aikaa. Söimme autoaamiaisen, jossa nautimme eilen Ruotsista ostettuja sämpylöitä. Ne olivat samoja, joita tarjottiin Ruotsinlaivoilla viime vuosituhannella eli pehmeitä sisältä ja rapeita pinnalta, joiden päälle oli ripoteltu unikonsiemeniä. Maistuivat yhtä erinomaisilta, kuin muistin.
Aamu alkoi pilvisenä ja hieman tihuutti vettä, mutta ajaessamme purkupaikkaan taivas selkeni. Tuuli oli kylläkin kylmä, mutta olimmehan meren vierellä. Purkupaikkamme oli puutarhamyymälä, jolla oli hauska nimi Jem&Fix. Piha oli pieni, joten sovimme sinne vähän huonosti ja taiteilemalla. Poistuminen olikin jo taidonnäyte puolisoltani, sillä paikalle oli pyrähtänyt vielä muutama jakeluauto ja näiden välistä piti sompailla ulos. Purettuamme olimme siirtyneet Tanskan ajojärjestelyn alaisuuteen. Siirryimme läheiselle levähdyspaikalle odottamaan lastaustietoja, joka tuli kesken kahvinkeiton.
Menimme lastauskohteeseen, mutta siellä ei johtoa ollut. Paikalla oli ilmeisesti työnjohtaja, joka oli pihalla kuin puutarhatonttu. Hän sekoitti autuaasti meidän lastauksen ja toisen paikalle saapuneen auton purkamisen. Lopulta, noin tunnin odottelun jälkeen, päästimme lastaamaan ja kaverilla oli hanskat totaalisen hukassa. Trukkia hän käytti, kuin olisi ollut ensikertaa niiden puikoissa. Oli kahvojen hakeminen sen sorttista arpapeliä. Olimme jo siirtymässä toiseen lastauskohteeseen, kun homma hovissa muuttui. Emme siis menneetkään samassa kaupungissa lastaamaan, vaan meille ilmoitettiin uusi kohde. Aloin olla turhautunut, mutta puolisollani paloin käämit, hihat, puntit ja proput, varapäreitä myöten. Tämä siksi, että ajojärjestely oli onnistunut sekoittamaan tai väärin kirjoittamaan osoitteet.
No, lopulta saimme lastattua. Kuorman osat piti vielä tullata, mutta opasteiden puuttuessa jouduimme tekemään u-käännöksen läheisen viraston parkkipaikalla. Osalle kuormasta piti hakea asiapaperit ihan toiselta kylältä. Siellä meni kaistavalinta hieman virheelliseksi, joten puolisoni totesi: ” Yhdet pienet piruetit tarvitaan, kyllä nuo liikenneympyrät ovat sitten hyvä keksintö”. Asiapaperit saimme nopeasti ja pääsimme matkaan kohti Kööpenhaminaa. Matkaamme hidastivat valtaisat ruuhkat, joita matkalle mahtui kaksi. Autoletka oli katkeamaton noin 20 kilometrin matkalla molempiin suuntiin. Tanskalaisilla oli vähän huono päivä liikenteessä, sillä matkanvarrella näimme pitkälti toistakymmentä autoa konepelti pystyssä.
Ilta oli jo pitkällä, joten etsimme yöpymispaikkaa. Se löytyi noin tunnin ajomatkan päästä purkukohteesta ja paikan nimi oli Sorø. Paikka oli kaunis, sillä pensasaidan tuomet olivat täydessä kukassa. Puolisoni koki valaistuksen aivoista, siis auton, sillä nyt ajettuamme pidempään oli auton toiminta parantunut. Nyt automme jaksoi vetää mäkeä ylös eikä tarvinnut kokoajan kepittää pienempää vaihdetta, myös moottorin ja pakoputken äänet palasivat katu-uskottavalle tasolle. Karstaa poistui moottorista paljon, mutta ei niin sinisellä, paksulla savulla, kuin auto, jonka huomasimme ruuhkassa. Oletimme, että Scanian aivot ovat vikaherkemmät, kuin tehdas väittää. Paljonko on autoihin vaihdettu turhia osia, vaikka syypää vikaan ovat olleetkin nuo aivot ja sen lähettämät virhe signaalit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti