Olipa päivän lehti taas julmaa luettavaa. Jokin aikaa sitten luin netistä samasta aiheesta laaditun lyhyen jutun, joka järkytti jo pelkällä otsikolla. Nyt kirjoitettu artikkeli oli laajempi. Siis mikä? Se, että murkkuikäinen lapsi annetaan huostaan otettavaksi uuden onnen tieltä.
Mikä riivaa tällaisia vanhempia? Ei mennyttä voi pyyhkiä pois, kuin likatahraa konepelliltä tai eilistä meikkiä. Jokainen käytetty päivää seuraa meitä hautaan asti. Elämään mahtuu hetkiä, joita lämmöllä muistelee vuosikymmentenkin kuluttua, mutta mukaan mahtuu myös hetkiä, jotka nolottavat vieläkin. Vastuu täytyy kuitenkin kantaa kaikesta tekemästään.
Olipa kerran isä ja äiti, jotka onnesta muikeena toivat kotiin pienen käärön ja sitä hellästi hoivasivat. Vuodet vierivät ja syystä tai toisesta isän ja äidin suhde toisiinsa muuttui viikko sitten avatun, juomatta jääneen viinin kaltaisiksi ja ei kun hopeat jakoon. Molemmat löysivät itsensä ja uuden rakkauden, kumpikin tahollaan.
Vuosien aikana pieni käärö kasvoi ja minä itte vahvistui. Mielipiteet, arvot ja asenteet eivät aina olleet samat kuin isän ja äidin. Oli kuitenkin turvallista tietää, että rinnalla kulki isä ja äiti. Hänen maailmansa kuitenkin romahti, kun isä ilmoitti, ettei enää tule kotiin. Eron jälkeen hän jonkin aikaa ravasi kahden kodin väliä.
Eräänä päivänä hän ei enää ollut tervetullut, kumpaankaan kotiin. Oli näet syntynyt sisaruspuolikkaat. Enää hän ei ollut toivottu, ei tukea ja turvaa. Edessä sijaiskoti tai jotain muuta, riippuen hänen teoistaan, kun kypsymättömänä oli joutunut tilanteeseen, jota ei voinut ymmärtää, eikä käsittää, saati käsitellä. Ympärillä vain vieraita ihmisiä, jotka ajattelevat hänen parastaan.
Mitä hänestä tulee tulevaisuudessa? Epävakaa, epävarma, epäilevä tai jotain. Entäpä jos isä tai äiti haluaakin kymmenen vuoden kuluttua tavata hänet. Haluaako hän edes nähdä holtittomia vanhempiaan? Kykeneekö hän koskaan luottamaan toiseen ihmiseen?
Hyvät vanhemmat, olette luoneet hänet ja teillä on vastuu hänestä. Uudessa suhteessa täytyy rehellisesti tunnustaa, että on ollut elämää ennen meitä. Sitä tosiasiaa ei voi formatoida, kuin korppua muinoin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että mennyttä elämää pitää puida jokaisessa keskustelussa. Hän on aina kuitenkin lapsesi. Sinun velvollisuutesi on olla hänen tukenaan ja turvanaan, vaikka rinnallasi on uusi puoliso ja mahdollisesti sisaruspuolikkaita.
Jos vanhemmat tuollaista ajattelevat, niin jonkun täytyy toimia Hugo-peikkona, joka huutaa: ”Herää pahvi, nyt on tosi kyseessä”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti