Aiheittain

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Makroskooppisia havaintoja XXIII

Turvallisuuspolitiikka on puhuttanut paljon ja erilaisia lausuntoja on tehty vaikka kuinka paljon. Nyt tuli sitten esitys hybridiuhkia varten ja siinä ei puututtu mitenkään pakolaisten tulvimiseen vaan esityksessä esitettiin, että rakennukset ja ajoneuvot voidaan ottaa pakolaisten käyttöön. Ensinnäkään Venäjältä tulijat eivät ole pakolaisia ja ne pitäisi pystyä pysäyttämään rajalle. Ajokalusto taitaisi koskea linja-autoyhtiöitä ja luulen, että niilläkin on muuta tekemistä kuin kyyditä matuja. Kun tiedämme kuinka matut kohtelevat asuntoja, niin niille luovutetut asunnot tulevat olemaan purkukuntoisia ja kulut jäävät omistajan kontolle.

                                                                      °°°

THL kertoi, että Suomessa on kuollut enemmän ihmisisä kuin pitkiin aikoihin. Johtuisikohan ihan siitä, että suuret ikäluokat ovat jo vanhoja ja sairaita ja kuolemia siksi enemmän. Myös vanhustenhoidossa kotihoito tulee lisääntymään 110 %. Olisiko tähän myös syynä edellinen syy. Kuitenkin kotihoito on maassamme surkealla tasolla. Hoitajia kotihoitoon on aivan liian vähän ja autettavia suhteettoman paljon per hoitaja. Mitoitusta ei saatu kuin hoivakoteihin.

                                                                       °°°

EU.N direktiivit ovat harvoin hyviä, eikä uusin ole sen parempi. Siinähän päätettiin netin vihapuheen kieltämisestä ja vaadittiin alustojen ryhtyvän syynäämään vihapuhetta. Elon Musk osti Twitterin ja perusteli sitä sananvapauden lisäämisellä. EU:n virkakyösti kylläkin totesi, että sitäkin alustaa koskee lait. Sananvapaudesta puhuu moni, mutta käytännössä kukaan ei ole määritellyt sitä, mitä vihapuhe oikein on. Jotenkin itsestä on alkanut tuntua siltä, että kaikki kriittinen puhe on vihapuhetta. Varsinkin päättävissä elimissä tunnutaan kovasti kokevan maalitusta tai naisvihaa, jos erehtyy arvostelemaan jonkun toimia.

                                                                      °°°

Nyt on maailman kirjat sekaisin, sillä Ruotsin pääministeri totesi, ettei pääsisäisen mellakat olleet mitään mielenosoitusta vaan rikollista toimintaa, joka kohdistui demokratiaan. Myönsipä jopa sen, että Ruotsiin on tullut matuja liikaa ja integrointi epäonnistunut ja on muodostunut varjoyhteiskuntia. Totuuden myöntäminen on viisauden alku. Tosin pääministeri ei kertonut, mitä asialle aiotaan tehdä.

                                                                      °°°

En pysty vieläkään kommentoimaan kommentoijien sanomisia, sillä kommenttikenttä ei edelleenkään aktivoidu. Jos jollakulla on idea sen toimintaan saattamiseksi, niin otan ilolla vastaan.

                                                                       °°°

Hyvää vappua kaikille. Juhlikaa kunnolla, kun viimein siihen on tilaisuus, mutta muistakaa kohtuus kaikessa.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Ruotsalainen pääsiäiskokko ja muita matuilmiöitä

Ruotsissa on ollut melkoinen pääsiäisaika, sillä autokokkoja on ollut useita. Rasmus Paludanin oli tarkoitus pitää koraanipeijaisia useammassa kaupungissa, mutta poliisi perui ne turvallisuussyistä. Vaikka Rasmus ei edes näyttäytynyt kaupungissa oli matuilla silti mellakan ainetta. Poliiseja vastaan heitettiin kiviä ja ilotulitteita. Poltettiin siviili- ja poliisiautoja. Rikottiin paikkoja ja kaupat yrittivät suojata omaisuuttaa ruuvaten vaneeria ikkunoihin. Media kyllä uutisoi tapahtuneesta, mutta jätti kertomatta, että mellakoitsijat olivat matuja. Sen sijaan he puhuivat äärioikeiston vastaisista mielenosoituksista.

Mitä teki Ruotsin poliisi? Ei oikein mitään, sillä johto on kieltänyt kaikenlaisen kunnollisen vastustamisen, sillä se on rasismia. Kyllä matujen pitää saada toimia kulttuurin mukaisella tavalla ja poliisin kunnioittaa matujen kulttuuria. Tästä syystä poliiseja vietiin sairaalaan, kun saivat kivistä ja ilotulitteista osumia. Paikalla ei ollut yhtään vesitykkiä. Ilmeisesti, median mukaan, jossain on käytetty kyynelkaasua, mutta mitään laajamittaista se ei ollut. Ruotsin poliisi on täysin voimaton matujen touhuja kohtaan. Itseäni naurattaa jo koko Ruotsin poliisilaitos, sillä se ei saa matuille minkäänlaista lakia ja matut saavat rauhassa riehua.

Koska aamun aviisia ei pääsiäispyhän vuoksi tullut ja luin nettiuutisia, niin siellä oli myös artikkeli Ruotsin jengirikollisuudesta, joka on leviämässä myös maan pohjoisosiin ja levinnyt jo Luulajaan asti. Varsinaista suurta leviämistä ei artikkelin mukaan vielä ole, mutta huumekauppa on yhä voimakkaampaa. Samoin nuuskan salakuljetus Suomeen on yhä ammattimaisempaa ja tullin kiinni saamat määrät suurempia. Tullin ja poliisin tietojen mukaan huumeiden määrät ovat nousseet koronaa edeltävälle tasolle. Korona-aikana rajat olivat kiinni, joten myös huumekuriirien liikenne hiljaisempaa.

Ruotsin jengiytymisen syiksi mainittiin jälleen kerran sosioekonominen heikkous ja suuri työttömien määrä. Yllättäen faktalaatikossa, jossa kerrottiin Ruotsin eri haavoittuvista alueista, oli maininta, että haavoittuvien alueiden asukkaista jopa 90 % on maahantulijoita. Myös faktalaatikossa oli maininta jossa ampumiset pääasiassa liittyy jengirikollisuuteen. Pelkästään tänä vuonna on ampumisia ollut jo 89 kappaletta. Suuri työttömyys on yleistä matujen keskuudessa ja faktalaatikossa oli myös tietona, että haavoittuvilla alueilla suuri osa porukasta jättää peruskoulun kesken. Tämäkin on matu ilmiö. Suurin osa matuista ei osaa edes Ruotsin kieltä, joten työllistyminen on mahdotonta. Tästä on tullut jo suuri ongelma hoitokodeissa, jossa suurin osa työntekijöistä on matuja. He eivät osaa kunnolla Ruotsin kieltä, joten hoitovirheitä varmasti tapahtuu paljon ja tuskin hoidettavat saavat sitä apua, mitä tarvitsevat. Itselle tämä konkretisoitui joulukuussa, kun olin syöpäleikkauksessa. Siellä oli neekeri aputyöläisenä, joka jakoi mm. ruokia. Pyysin päiväkahviini, tältä hyvin huonoa Suomea puhuvalta neekeriltä, sekoitettavaksi kylmää vettä. Ei ymmärtänyt, vaan sain tulikuuman kahvikupposen. Suomalainen hoitaja sitten lantrasi hanasta siihen kylmää vettä, että kahvin pystyi juomaan.

Ruotsin poliisi on jaotellut haavoittuvat alueet kolmeen ryhmään. Näissä on, yllättäen myös median mukaan, rinnakkaisyhteiskuntia. Eipä tule yllätyksenä, että matu, joka ei integroidu, ei osaa kieltä, elää tukien varassa, muodostava rinnakaisen yhteiskunnan, jossa ei Ruotsin kieltä kuule. Erityisen haavaittuvalla alueella on myös rikollisuus radikalisoitunut, sieltä lähdetään vierastaistelijoiksi ja rikolliset rajoittavat asukkaiden elämää. Tästä on PT-media ansiokkaasti rapostoinut. Liikkeen harjoittajilta vaaditaan suojelurahoja. Ruotsalaisista kaupoista varastetaan tavaraa runsain mitoin ja niitä kaupataan sitten omien lähiöiden myymälöissä ja kioskeissa.

Matut ovat myös ryhtyneet kerääntymään ostoskeskuksiin, kirjastoihin ja kerhotiloihin. Tavallisella ruotsalaisella sinne ei ole enää asiaa. Matu ryhmät pitävät armottoman, basarimaisen älämölön. Poikia pahoinpidellään ja tyttöjä ahdistellaan. Matut ovat myös kunnostautuneet ruotsalaisten lapsien ja nuorien ryöstäjinä, joissa on nöyryyttäviä piirteitä mukana ja tapahtumat yleensä kuvataan ja pistetään nettilevitykseen. Ryöstetyltä viedään merkkivaatteet päältä, anastetaan puhelimet ja kuulokkeet ja jos on rahaa niin nekin viedään. Päälle saatetaan virtsata tai vaatia nuolemaan matun kenkiä. Myös Etelä-Suomessa on sama ilmiö tullut kuvaan mukaan. Viimeisimmät median julkaisemat uutiset ilmiöstä on Turun seudulta, mutta niissäkään ei ole ollut mainintaa, että tekojen takana on matut.

Matukuvioihin sekä Ruotsissa että Suomessa liittyy gangstaräppi. Nk. lauluissa ihannoidaan huumeita, rikollista elämää, yhteiskuntavastaisuutta, aseita, tappeluja, jne. Nythän Helsingin seudulla on menossa oikeudenkäynti kahden matujengin välisestä sodasta. Tässäkin on päänäytelmä käyty gangstaräpin muodossa, joissa on ivattu, alistettu ja muuten vaan nöyryytetty vastapuolta. Tämä on johtanut puukotuksiin, pahoinpitelyihin ja ampumisiin.

Ruotsissa ei juuri matujen rikoksista tehdä rikosilmoituksia, sillä siellä on kehittynyt vaikenemisen kulttuuri. PT-media on kertonut useista tapauksista, joissa todistaja on vaiennettu pysyvästi. Kun jotain on Ruotsissa matujen toimesta tapahtunut, niin kukaan ei ole nähnyt tai kuullut mitään. Tietysti on vaikea saada jota kuta puhumaan, jos yhteistä kieltä ei ole. Suurin osa matuista osaa vain omaa kotikieltään tai siitä murrettua Ruotsia, josta ei pirukaan ota selvää. Tämä vaikeneminen on nähtävissä myös Suomessa, niissä kaupungeissa, joissa matujen määrä on suuri. Suomessahan ei puhuta aluesta korrektisti haavoittuvina alueina vaan todetaan melko suoraan, että ne ovat ongelmalähiöitä.

Ruotsissa autojen grillaus näytti jo hieman laantuvan takavuosista, mutta nyt pääsiäisen kunniaksi on autojen grillaus taas lähtenyt käyntiin. Media kertoi neljän poliisiauton päätyneen grillauksen kohteeksi. Mahtaa ongelma-alueiden autovakuutukset olla melkoisen arvokkaita, jos riski auton grillaamiseen on suuri. Suomessa näitä on ollut harvakseltaan Helsingin ja Vantaan seudulla. Siellä, kuten koko Uudellamalla, on tyypillisempää kadottaa autostaan katysaattori kuin se, että auto grillataan.

Matut ovat myös kunnostautuneet raiskaustilastoissa sekä Ruotsissa että Suomessa. Nyt on taas Oulun seudulla tutkinnassa suuri raiskausrypäs, jossa syytettynä on taas matut. Tätä luonnollisesti media ei ole kertonut. Takavuosina oli Oulussa matujen suuri raiskausrinki, joista yksi uhri teki itsemurhan. Mitä teki Oulun kaupunki? Julkaisi tiktokvideon, jossa tiputanssimaisesti esitettiin ettei saa tiettyihin paikkoihin koskea. Video oli lähinnä huvittava, ellei mukaan oteta myötähäpeän tunnetta. Samalla Oulu on vienyt "vierailulle" päiväkoteihin ja kouluihin matumiehiä, jotta nämä tutustuisivat suomalaisiin nuoriin ja lapsiin. Miksi aikuisille matumiehille pitää järjestää tututstumishetkiä suomalaisten lapsien ja nuorien kanssa? Sehän on kuin lupa raiskata, kun on jo tuttuja. Matujen raiskauksiin liittyy usein netin kautta houkuttelu eli grooming. Luvattoman usein matut myös tarjoavat uhreilleen alkoholia tai huumeita, jotta puolitajuton on helpompi käsitellä.

Matut ovat kunnostautuneet myös huumebisneksessä. Ruotsissa matut hoitavat suurimman osan huumekaupasta. Hallituksen edustajat Ruotsissa ovat syyttäneet tavallisia ruotsalaisia siitä, että kun he käyttävät huumeita, he myös ruokkivat matujen huumebisnestä ja sitä kautta väkivaltaa. Ruotslainen media on samoilla linjoilla. Myös Suomessa matujen osuus huumeista on suuri. Takavuosina oli Oulun seudulla suuri oikeudenkäynti suuresta huumekaupasta, jota pyöritettiin etnisten ruokakauppojen varjossa. Myös Suomessa media vaikenee matujen huumebisneksestä. Media uutisoi huumeista nimillä vasta kun kyseessä on suomalaiset tai virolaiset tekijät.

PT-media kertoi myös, että Ruotsissa on ollut runsaasti matujen mellakointia, liittyen huostaanottoihin. Imaamit kertovat moskeijoissa ja rukoushuoneissa sekä aktivistit Facebookissa, että ruotsalaiset viranomaiset kidnappaavat muslimilapsia, joista tytöt juotetaan humalaan, jotta ruotslaiset miehet voivat raiskata ne ja pojilta viedään elimiä luovutukseen. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, vaan lapsia otetaan huostaan huonojen kotiolojen vuoksi.

Katselin tuossa pari päivää sitten ruotslaisen dokumentin, jossa kerrottiin suurten kaupunkien asuntopulasta. Matut, mielenterveyshäiriöiset ja päihteitten käyttäjät ovat ensisijaisia kunnan vuokra-asunnon saajia. Tavallinen ruotslainen joutuu olemaan asuntojonossa vuosia ja suurissa kaupungeissa he ovat velvollisia hakemaan asuntoa kaikkialta Ruotsista vaikka paikkakunnalla olisi työpaikka. Ohjelmassa kerrottiin, että päivässä täytyy hakea kahtakymmentä asuntoa tai muuten menettää sosiaalituen asunnon tai retkeilymajan vuokraan. Ohjelmassa haastatelttiin myös paikallisia poliitikkoja, joiden mielestä kansalaisten pitäisi olla aktiivisia etsiessään asuntoja. Suomessa matut ovat myös etusijalla ja sosiaalipuolen ongelmana on pääkaupunkiseudulla suurien asuntojen puute, sillä matut lisääntyvät kuin kaniinit. Matuille myös kustannetaan huonekalut, astiat, vaatteet, vaunut, autot, ajokortit, ym. eikä kuluissa säästellä. Tavallinen suomalainen ei juuri sossusta mitään saa. Pääkaupunkiseudulla sossun menoista suurin osa kohdentuu matuille.

Kukaan virkamies ei ole laskenut, että paljonko matut ovat yhteiskunnalle tulleet maksamaan. Lukuja ei ole saatavissa sen paremmin Ruotsista kuin Suomestakaan. Pauli Vaahtera sen laski ja vuosikulut oli muistaakseni Suomessa kolme miljardia, mutta sitä en enää muista oliko tuo vuosi kustannus vai pidemmän aikavälin kustannus. Jos oli vuosikustannus, niin matut tulevat yhteiskunnalle todella kalliiksi.

Valehtelu ja huijaus kuuluvat matujen kansanperinteeseen. Varsinkin vääräuskoisille saa valhdella niin paljon kuin sielu sietää ja tähän antaa luvan jopa koraani. Valehtelihan tämä Turun terroristi hyökkäyksessä avustanut matukin ummet ja lammet, jotta saisi paremmat korvaukset vammoistaan. Maahanmuuttovirasto on varmaan kuullut monta satua ja tarinaa uskomattomista pakoreissuista, mutta kun todistusvastuu on maahanmuutovirasolla, niin valheet menevät läpi helposti. Yksi uskomattomimmista pakomatkoista kertova tarina oli takavuosina matu, joka kertoi papereiden kadonneen Englannin kanaalissa, mutta jäi kertomatta, miten Englannin kanaalista oli selvitty Suomeen asti. Huijausksia erilaisilla tuilla on myös matujen harrastus ja jos ne jää siitä kiinni, niin yleensä ei tule minkäänlaista rangaistusta ja jos tavallinen suomalainen syyllistyy moiseen niin se on armotta linnatuomio. Yksi valtuutettuhan nosti Englantiin muuttaneen siskonsa lapsilisät usean vuoden aikana ja en ole kuullut, että olisi huijauksestaan saanut mitään muuta rangaistusta kuin maksaa takaisin huijattu summa. Ruotsissa on yleisenä huijaustapana ns. hoivasuhdehuijaus, jossa joku perheen tai suvun vanhempi tekeytyy sairaaksi ja muu lähisuku ryhtyy hoitajiksi ja saavat siitä korvauksen. Vanhempi on kuitekin terve ja tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa vanhempi on vieraillut kotiseuduillaan erittäin hyväkuntoisena.

Yhdistysten ja kerhojen avustukset nousevat Suomessakin suuriin summiin. Ruotsissa on joiltakin rukoushuoneilta ja yhdistyksiltä evätty avustukset, kun on huomattu, että toiminta on ääriuskonnollista ja rahankeräystä laittomiin kohteisiin. Itse olen sitä mieltä, että matujen yhdistyksiltä, kerhoilta ja kirkoilta pitäisi avustukset poistaa kokonaan, sillä Suomessakin ne ovat pääsääntöisesti ääriuskonnollisia ja kehoittavat jihadiin.

Matuista ei ole tietoa, ketä ne ovat. Tämä koskee niin Suomea kuin Ruotsiakin. Matuilta kun tuppaa matkustusasiakirjat matkoilla katoamaan mystisesti. Maahanmuuttovirasto kyllä kertoi, että tietävät tasan tarkasti keitä matutulokkaat ovat. Itse epäilen tätä pahoin. Kumma kyllä, ukrainalaisilla pakolaisilla on matkustusasiakirjat kaikki tallessa ja matkassa seuranneilla lemmikeillä rokotustodistukset.

Monta matua, niin Suomessa kuin Ruotsissakin on ilman oikeutta olla maassa eli ovat ns. paperittomia. Näiden määrästä ei viraomaisilla ole tarkkaa tietoa ja lukumäärät ovat täysin riippuvaisia kunkin viraomaisen erilaisista tilastoista. On arveltu, että Suomessa olisi noin 3000 paperitonta eli hylätyn turvapaikkapäätöksen saaneita. Näille on sisäministeriö esittänyt oleskelulupaa ja perusteluna on se, että matut pääsisivät palvelujen piiriin. Paperittomien ja rikollisten karkoittaminen ei ole onnistunut sen paremmin Ruotsissa kuin Suomessakaan. Aina löytyy joku syy, miksi jo valmiita karkoituspäätöksiä ei voida toteuttaa. Itse tätä ihmettelen, sillä myönteisen päätöksen saaneet ovat matkailleet lähtömaissa säännöllisesti vaikka ovat tullessaan selittäneet sitä, kuinka ovat kohdanneet vainoa, kidutusta ja sotaa. Olen sitä mieltä, että syyt karkottamattomuuteen ovat tekosyitä ja tähän on suurin syyllinen hallituksemme ja luulen, että sama syyllinen löytyy myös Ruotsista.

Tyttöjä lähetettän lähtömaihin silvottaviksi tai naitettavaksi. Koska Muhammed nai alaikäisen tytön, niin islamisteilla on myös naida alaikäinen tyttö. Silpominen taas on kulttuuriin liittyvä eikä sillä ole mitään tekemistä islamin kanssa. Silpominen on ollut tunnettua jo pyramidien aikaisesta Egyptistä. Tätä rikosta ei kuitenkaan ole saatu Suomen lakiin rikokseksi, joten silvottavaksi lähettävät vanhemmat saavat vain nuhteita.

Koulun käynti ei matuilta onnistu ja suurin syy on kielitaito. Uudenmaan alueella on koulujen oppilaista suurin osa matuja ja matut terrosisoivat suomalaisia. Erilaista kouluväkivaltaa esiintyy laajasti monissa kouluissa ja se on pahimmillaan johtanut vakaviin loukkaantumisiin. Pisapisteet ovatkin matujen takia laskusuunnassa. Koska matujen vanhemmat eivät osaa maamme kieltä, niin kotona ei tule maamme kieltä käytettyä ja se jää ohueksi. Muodostuu myös slangi, jossa osa on jollain opilla tunnistettava vielä Suomen kieleksi ja osa sanoista ja veikkaan, että suurin osa sanoista on matun kotikieltä. Turkulainen opettaja kertoi tästä ja yllättäen media julkaisi haastattelun. Koulujen kustannuksia lisää myös runsas avustajien määrä, sillä kun kielitaitoa ei ole, niin tarvitaan matun kotikielen tulkkausta.

Koska matut eivät osaa Suomen kieltä eivätkä ole sitä oppineet vaikka ovat Suomessa asuneet jo kauan. Viimeisestäkin invaasiosta on jo seitsemän vuotta. Lain mukaan on jokaisen saatava palvelut omalla kielellään ja siksi matuille kustannetaan runsaasti tulkkipalveluja. Laki ei luonnollisesti koske suomalaisia eli jos et ymmärrä lääkärin tai hoitajan puheesta tuon taivaallista, et ole oikeutettu tulkkipalveluun. Tämänkään palvelun kustannuksia ei ole laskettu, mutta arvelen, että se on suurta.

Matubisneksessä liikkuu suuret rahat, joten sekoomuslaiset hyötyvät tästä. Myös monet yhdistykset ja yhteisöt hyötyvät matubisneksestä. Majoittaa pitää, integroidakin jotenkin ja tarvitaan erilaisia palveluita. Kuntiin on perustettu lukemattomia maahanmuuttoon liittyviä koordinaattorin virkoja ja toimia. Näitä ei tarvittaisi, jos hallitus ei olisi matuja maahamme haalinut. Kotoutumiskoodinaattoreiksi on palkattu aiemmin tulleita matuja, jotka yrittävät vaatimattomin taidoin opettaa kuinka Suomessa ollaan ja asutaan. Tämä viesti ei ole mennyt kunnolla perille, sillä monen matun asunto on lyhyenkin asumisen jälkeen suuren peruskorjauksen tarpeessa ja luonnollisesti korjauksen ajaksi pitää järjestää toinen asunto. Tämänkin väliaikaisen asunnon moni matu saa remonttikuntoon. Kun mööpelit ja verhot eivät enää miellytä niin sossu kustantaa uudet. Matuilla on yleensä uusimmat puhelimet ja merkkivaatteet. Usein matuperhe on yksinhuoltajaperhe. Moni matumies pitää useaa perhettä, mutta on eronnut kaikista entisistä puolisoista, silti lapsia syntyy säännöllisin väliajoin ja tuet juoksee. Usein matumies on jo palannut tukineen lähtömaahansa ja perustanut sinne perheen. Tämä yksinhuoltajaperhemalli on päättäjien mielestä ongelma, sillä lapsilta puuttuu perhemalli ja miesmalli. Tosin se voi myös olla onni, ettei matumiestä näy eikä kuulu perheessä, mutta ongelman muodostaa vanhin poika, joka ryhtyy perheen pääksi ja valittu linjaus heijastuu sisaruksiin.

Matun kulttuuri on täysin poikkeava suomalaisesta kultturista. Matukultturissa mies on perheen pää ja nainen paljon miestä alempana. Poikalapsia arvostetaan, mutta tyttöjä ei. Myös matuilla on kunniakultturi ja jos mies tuntee, että hänen kunniaa on loukattu, niin seurauksia syntyy. Kunnian menetystä yleensä aiheuttaa nainen tai tyttö. Näitä pahoinpidellään suruttomasti ja juuri hiljan luin uutisen, jossa veli oli pahoinpidellyt siskonsa ja vanhemmat vielä valehteli oikeudessa suojatakseen poikaansa, joka sai pahoinpitelystä lyhyen ehdottoman ja oikeus myös ymmärsi kultturin merkityksen teossa. Suomalainen oikeus on rapautunut maturikosten käsittelyssä ja usein matu saa vain pään silitystä ja sormen heristelyä. Islamistinen matunainen myös pukeutuu poikkeavasti ja ainakin itsessä burka edustaa turvattomuutta, sillä en tiedä onko kaavun alla rauhaa rakastava nainen vai hampaisiin saakka aseistettu mies. Matumies kyllä väittää, ettei kuuna kunnan valkeana pukeutusi naisen vaatteisiin, mutta pakolaistarinoissa näitäkin esiintyy. Myös suomalaisia naisia on hurahtanut islamiin ja pukeutunut kaapuun ja kertovat kuinka voimaannuttavaa se on. Matujen kanssa seurusteleva suomalainen on tullut murhatuksi usein ja tässä näyttelee roolia usein parisuhteen päättyminen ja kunnian loukkaantuminen. Toki suomalainen mieskin surmaa puolisonsa tai ex-puolison, mutta kunnian kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Asia liittyy usein parisuhteen päättymiseen tai omistushaluun. Ruotsissa on jengikulttuurissa myös rispektin säilyminen tärkeää ja tästä syystä Ruotissa ammutaan usein. Kumma juttu tuo kunnia ja kun ei vielä ole tietoa, että mikä laukaiseen kunnian menetyksen. Jotenkin tuntuu, että se on vain pikkujuttu, mutta matumiehen mielestä se on suuri asia.

Näitä matuja hallituksemme haluaa lisää ja sitten on lauma suvakkeja, jotka median avulla ovat nostaneet matut jalustalle. Jos matuille erehtyy huomauttamaan käytöksestä, niin varma vastaus matulta on, että olet rasisti. Myös suvakit (varsinkin Rasmus sivuilla) heittelevät innokkaasti niin rasisti-, fasisti- kuin natsikorttiakin. Matuja ei saisi arvostella mitenkään. Hallituksen ja erityisesti vasemmiston mukaan matut ovat tulevaisuuden työntekijöitä, jotka pelastavat työntekijäpulan. Kumma kyllä on matujen työttömyysprosentti, muistaakseni, jokakuinkin 70 % luokkaa. Matuja työskentelee kyllä pitzeria ja kebabravintoloissa yrittäjinä, mutta kun starttirahakausi päättyy, niin omistaja vaihtuu tai omistaja vaihtaa nimeään. Pääkaupunkisedulla etenkin ja muissa suuremmissa kaupungeissa matut työskentelevät myös taksissa. Nämä eivät osaa kieltä, eivät tunne kaupunkia, joten ajavat vähän minne sattuu ja liikennesääntöjenkin noudattaminen on vähän niin ja näin. Moniko näistä on saanut kortin rahalla, josta aiemmin kirjoitin. Myös matutaksikuskit ovat kunnostautuneet raiskausrintamalla. Matuja on myös paljon linja-autonkuljettajina. Pääkaupunkiseudun poliitikot sanovat, että julkinen liikenne pysähtyy ilman matuja. Hoitoalalle on myös tullut matuja, mutta ongelmaksi on noussut huono kielitaito.

Mitä voimme tehdä matuilmiölle? Näyttäisi siltä, että ei oikein yhtään mitään. Ruotsi on jo menetetty matuille monin paikoin ja se näkyy erilaisina ilmiöinä. Nämä ovat myös pikku hiljaa rantautumassa Suomeen. On olemassa sanonta, että jos hollitupalaisen päästää salonkiin, ei siitä tule salonkikelpoista vaan se muuttaa salongin hollituvaksi. Mietin, että miksi Ruotsissa yhteiskunta siivoaa mellakoinnin jäljet. Jos matut haluaa hollituvan, niin pitäkööt sitten rikotut ikkunat, poltetut autot ja rakennukset omissa ympäristöissään, jos se saa aikaan kodin omaisen tunnelman. Toivon ettei Suomen poliisi vajoa Ruotsin poliisin tasolle. Ruotsin poliisi kun on ilmoittanut, etteivät pysty tekemään töitään erittäin haavoittuvilla alueilla. Joudumme ilmeisesti vain tottumaan matuilmiöihin vaikka suurin osa on rikollista toimintaa suomalaisia kohtaan. Tätä ei kuitenkaan mainita Supon turvallisuuselvityksessä vaikka ongelma on laaja ja koskettaa laajasti suomalaisia lapsia ja nuoria. Joudumme myös tottumaan, ettei matut tule ikinä oppimaan maamme kieltä vaan joudumme kuuntelemaan älämölöä. Ilmeisesti on opetettava lapset, nuoret ja vanhukset välttelemään paikkoja, joissa matut kokoontuvat. Jo nyt on havaittavissa, että on kaksi yhteiskuntaa. Tavallinen suomalainen yhteiskunta, josta puuttuvat kaikki oikeudet ja matuyhteiskunta, josta puuttuvat kaikki velvollisuudet.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Johtajaralli

Asun pienellä paikkakunnalla mutta kuulun Suomen suurimpaan hyvinvointialueeseen. Luin eilen aamun aviisia järkyttyneenä kepulaisesta johtajarallista. Hyvinvointialueelleni on hyvinvointialuejohtajan lisäksi tulossa kuusitoista muuta johtajaa. Aamun aviisissa ei juuri ollut puhetta johtajien palkoista, mutta jos hyvinvointialuejohtaja tienaa yli seitsemäntoistatuhatta euroa kuukaudessa, niin herää hieman epäilys, että ei alle kymppitonnin kuukausipalkkaa nauti yksikään johtaja. Ilmeisesti, jos hillotolppalaiset ovat vanhoja sotejohtajia, niin liikkeenluovutusperiaatteella palkka pysyy samana.

Yksi johtajista on integraatiojohtaja. Sen alapuolella ei kaaviossa esitetty mitää lohkoa, joten ei hajuakaan, mitä se johtaa. Äkkiseltään tulisi mieleen maahantunkeutujien palvelut. Seuraava johtaja on sosiaali- ja terveysjohtaja, jonka alapuolella on neljä johtajaa; palvelulinjajohtaja, jonka vastuualueena on avopalvelut, mitä se sitten tarkoittaakin. Toisen palveluslijajohtajan alla on sairaalapalvelut, kolmannen alla lasten, nuorten ja perheiden palvelut, neljännellä on vastuullaan ikäihmisten ja vammaisten palvelut. Pelastusjohtaja vastaa pelastuslaitoksesta.

Sitten on tukipalvelujohtaja, joka vastaa hallinnosta, kiinteistöistä, tilapalveluista, palvelutuotannon tukipalveluista ja tietohallinnosta ja teknologiasta. Seuraavan johtajan eli konsernipalvelujohtajan alla on sitten johtaja poikineen; on strategiajohtaja, hallintojohtaja, hankintajohtaja, talousjohtaja, henkilöstöjohtaja, viestintäjohtaja ja tietojohtaja. Mitähän tietoa sekin johtaa?

Näihin hommiin varmasti hakevat kuntien sote-johtajat, jotka ensi vuoden alusta jäävät työttömäksi. Kaikille ei kuitenkaan edes tällä johtajarallilla riitä hillotolppaa, mutta varsin monelle. Epäilinkin jo aluksi, että koko sote tulee olemaan uusi hallintohimmeli, joka ei pura pyrokratiaa yhtään. Nyt se sitten tuli todistetuksi. Montako avustajaa nämä johtajat tarvitsevat, se jää nähtäväksi. Malliesimerkki löytyy Arkadianmäen pellesirkuksesta, jossa huulipunahallituksen avustajamäärää nostettiin reilusti.

En ymmärrä tätä johtajien määrää. Kallispalkkaisia johtajia kyllä pitää saada, mutta hoitajien asianmukaista palkkaa ei pystytä maksamaan. Lainaan nyt suoraan vt. hyvinvointialuejohtajaa Jukka Alasentietä: "Napinaa hyvinvointialuejohtajan palkasta en täysin ymmärrä. Tarkoitus on löytää tehtävään mahdollisimman pätevä ja sopiva henkilö. Jos teemme väärän johtajavalinnan, se vasta kalliksi tulee. Hintalappu on paljon suurempi kuin yhden henkilön palkkakulut.". Miten palkka vaikuttaa pätevyyteen ja sopivuuteen? Koko ruljanssi kyllä haisee kepulaiselle hillotolpalle.

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Lakko-oikeus hoitajille

Tänä aamuna alkoi hoitajien lakko, joka on oikeutettu. Olemme jo pitkään kuulleet hoitajien huolta jatkuvasta henkilöstöpulasta, kiireestä, stessistä, heikosta johtamisesta, jne. Myös mediassa on kerrottu hoitajien palkoista, mutta ne ovat harhaan johtavia, sillä niissä näkyvät myös vuorolisät. Poliklinikalla työskentelevät näitä ei saa vaikka tekevät yhtä vaativaa työtä.

Nyt lakkopakkakuntien johtavat lääkärit ovat keskiviikkona tulleet ulos ja kertoneet, ettei suojelutyötä ole osoitettu riittävästi ja tämä johtaa vakavaan potilastuvallisuuden vaarantamiseen. Tähän en usko vaan kyseessä on hoitajien syyllistäminen. Sosiaali- ja terveysministeriö on myös lähtenyt lakko-oikeuden typistämisen linjalle. STM on alkanut valmistelemaan potilastuvallisuuslakia, jonka nojalla hoitajat voidaan velvoittaa töihin myös lakon aikana. Tätähän suunnitelttiin jo muutama vuosi sitten Sari Sairaanhoitaja kampanjan aikana, jossa hoitajat uhkasivat joukkoirtisanomisella. Uhkaus ei toteutunut, kun sopuun päästiin ja laki haudattiin. Nyt se on taas kaivettu naftaliinista.

Henkilökuntavaje on suuri ja koskettaa koko Suomea. Tämä näkyy hoitajille pidempina työvuoroina ja vuoronvaihtoina. Nyt kun lakon alla moinen pistettiin jumiin, niin tehtiin vajalla miehistöllä töitä, sillä väkeä osastoilla ja poliklinikoilla on liian vähän. Avoimiin paikkoihin ei ole hakijoita. Myös koronarokotukset ja testaukset ovat vieneet hoitajia kiireettömästä hoidosta, joten monella alueella ei ole pystytty vastaamaan asiakkaisen puheluun. Olikos se nyt Espoossa, kun soittopyyntöjonosta poistettiin puheluita, kun ei ehditty soittamaan takaisin.

Heikko johtaminen on ollut hoitoalalla vitsaus jo vuosikymmeniä. Itse työskentelin apuhoitajana kaksikymmentä yksi vuotta. Viimeiset vuodet olivat tuskaa lähiesimiehen vuoksi. Hän oli hoitotieteilijä, joka mm. kirjasi myiden työt ominaan ja hoisi vain vähän apua tarvisevat eli helpot potilaat. Hän myös erotteli koulutuksen mukaan eli olin apuhoitajana alemmalla tasolla kuin sairaanhoitajat. Täten työn kehittämisen ideani torpattiin välittömästi esimiehen toimesta. Myös esimiehillä ja yleensäkin sairaalan johtajilla on valtaa henkilöstön määriin. Tästä tuli telkkarissa MOT:n ohjelma uudesta lastensairaalasta, jossa henkilökunta kertoi väen vähyydestä, välinpitämättömyydestä ja potilasturvallisuuden vaarantumisesta. Haastateltu sairaalan johto ei muka tiennyt tällaisesta mitään ja vähätteli vaaroja.

Hoitajien palkka ei todellakaan vastaa työn vaativuutta. Esimerkiksi lakkoilijat ovat ottaneet insinöörin palkan. Kummankin koulutuspituus on sama. Jos insinööri mokaa, niin siinä jumiutuu järjestelmä tai hajoaa kone. Jos hoitaja mokaa, niin siinä lähtee henki. Palkkoihin viimeksi saatiin kunnon korotus 2007 eli viisitoista vuotta sitten. Myöhemmin kiky-sopimus vei lomaltapaluurahat ja toi ilmaiset lisätunnit. Mielestäni hoitajat ovat ansainneet kunnon korotuksen.

Työolojen parantaminen ja kunnon palkkaus ja riittävä henkilöstö ovat tärkeitä asioita myös tuleville hoitajille. Ei alalle saada uutta väkeä, kun tiedetään mitä hoitajan työ todellisuudessa on. Ei tuolla parin tonnin palkalla kukaan tule itseään loppuun polttamaan vaikka työstä pitäisi kuinka paljon. Ei kutsumus elätä. 

Hoitajien palkkauksesta on tullut työnantajilta kovaa kritiikkia ja jälleen klassinen lause: "Ei ole rahaa, ei ole varaa nostaa palkkona". Nyt toivon, että hallitus ja eduskunta tulevat talkoisiin. Istuuhan moni kansanedustaja aluevaltuustoissakin ja nostavat monesta hommasta palkkaa ja palkkiota. Myös aluevalttuustojen johtajille luvattiin kättelyssä 17 000 euron kuukausipalkka. Nyt on teidän tehtävä viimeinkin hoitajien eteen päätös rahoituksesta. Vähennetään kehtiysapua, niin saadaan kulutu peitettyä.