Aiheittain

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Makroskooppisia havaintoja XXIII

Turvallisuuspolitiikka on puhuttanut paljon ja erilaisia lausuntoja on tehty vaikka kuinka paljon. Nyt tuli sitten esitys hybridiuhkia varten ja siinä ei puututtu mitenkään pakolaisten tulvimiseen vaan esityksessä esitettiin, että rakennukset ja ajoneuvot voidaan ottaa pakolaisten käyttöön. Ensinnäkään Venäjältä tulijat eivät ole pakolaisia ja ne pitäisi pystyä pysäyttämään rajalle. Ajokalusto taitaisi koskea linja-autoyhtiöitä ja luulen, että niilläkin on muuta tekemistä kuin kyyditä matuja. Kun tiedämme kuinka matut kohtelevat asuntoja, niin niille luovutetut asunnot tulevat olemaan purkukuntoisia ja kulut jäävät omistajan kontolle.

                                                                      °°°

THL kertoi, että Suomessa on kuollut enemmän ihmisisä kuin pitkiin aikoihin. Johtuisikohan ihan siitä, että suuret ikäluokat ovat jo vanhoja ja sairaita ja kuolemia siksi enemmän. Myös vanhustenhoidossa kotihoito tulee lisääntymään 110 %. Olisiko tähän myös syynä edellinen syy. Kuitenkin kotihoito on maassamme surkealla tasolla. Hoitajia kotihoitoon on aivan liian vähän ja autettavia suhteettoman paljon per hoitaja. Mitoitusta ei saatu kuin hoivakoteihin.

                                                                       °°°

EU.N direktiivit ovat harvoin hyviä, eikä uusin ole sen parempi. Siinähän päätettiin netin vihapuheen kieltämisestä ja vaadittiin alustojen ryhtyvän syynäämään vihapuhetta. Elon Musk osti Twitterin ja perusteli sitä sananvapauden lisäämisellä. EU:n virkakyösti kylläkin totesi, että sitäkin alustaa koskee lait. Sananvapaudesta puhuu moni, mutta käytännössä kukaan ei ole määritellyt sitä, mitä vihapuhe oikein on. Jotenkin itsestä on alkanut tuntua siltä, että kaikki kriittinen puhe on vihapuhetta. Varsinkin päättävissä elimissä tunnutaan kovasti kokevan maalitusta tai naisvihaa, jos erehtyy arvostelemaan jonkun toimia.

                                                                      °°°

Nyt on maailman kirjat sekaisin, sillä Ruotsin pääministeri totesi, ettei pääsisäisen mellakat olleet mitään mielenosoitusta vaan rikollista toimintaa, joka kohdistui demokratiaan. Myönsipä jopa sen, että Ruotsiin on tullut matuja liikaa ja integrointi epäonnistunut ja on muodostunut varjoyhteiskuntia. Totuuden myöntäminen on viisauden alku. Tosin pääministeri ei kertonut, mitä asialle aiotaan tehdä.

                                                                      °°°

En pysty vieläkään kommentoimaan kommentoijien sanomisia, sillä kommenttikenttä ei edelleenkään aktivoidu. Jos jollakulla on idea sen toimintaan saattamiseksi, niin otan ilolla vastaan.

                                                                       °°°

Hyvää vappua kaikille. Juhlikaa kunnolla, kun viimein siihen on tilaisuus, mutta muistakaa kohtuus kaikessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti