Jo on epätasa-arvoista

Meni kokonainen vuorokausi pohtiessani sunnuntain aviisissa ollutta artikkelia, jossa kiinnitettiin huomiota katujen nimiin ja Korkeasaaren johtaja Sanna Hellström, joka kävellessään Helsingin katuja on kiinnittänyt huomiota, että naisille omistettuja katuja on vähän ja nekin ilman sukunimiä. Miesten mukaan ristittyjä katuja on huomattavasti enemmän ja miesten kaduissa on sukunimetkin.

Sitten suunnittelija Hanna Ikonen Helsingin kaupunkiympäristöstä käytti viime syksynä työaikaansa selvittääkseen paljonko katuja, puistoja tai aukioita on nimetty naisten tai miesten mukaan. Tulokseksi tuli sata naisille ja miehille neljä ja puolisataa. On se niin väärin.

Lainataan Ikosta hieman: "Ikonen sanoo itse hämmästyneensä sitä, että asiasta on alettu puhua vasta 2010-luvulla, vaikka Suomessa naiset ovat saaneet äänioikeuden ansimmäisten maitten joukossa ja naisten asema alkoi Suomessa vakiintua jo 1960-1970-luvulla." Tasa-arvo ei siis ole yltänyt kadun nimiin asti. Kuinka pöyristyttävää.

Lainataan lisää: "Kun tiedämme, että Suomi on ollut uranuurtaja naisten aseman parantamisessa ja monet naiset ovat alallaan olleet uranuurtajia, niin heitä voidaan nostaa esille myös nimeämällä katuja ja puistoja heidän mukaan, Ikonen sanoo." Nimikkokatu voidaan kuitenkin antaa vain vainajalle ja sekin vasta viisi vuotta poismenon jälkeen. Ne naiset, jotka on nimensä saaneet katuihin ovat jo vanhaa polvea ja silloin työtä tehtiin tasa-arvon perään. Nyt se on vain huutelua siitä, kuinka epätasa-arvoinen yhteiskunta on ja tämäkin "uutinen" lähinnä herättää myötähäpeää oman sukupuoleni puolesta. Eikö löytyisi tärkeämpiä aiheita selvittää? Tämä uutinen pääsi kylläkin samaan kategoriaan tutkimuksen kanssa, jossa selvitettiin Suomen sukuisten hevosten nimistö.

Elämän poluilta löytyneitä XXI

Pieni kevennys on paikoillaan ja kun kotiimme on hankittu keittiökoneita helpottamaan hommia, niin olen siirtynyt pötkömeetfurstiin, joka tuntuu maistuvan paremmalle ja voimakkaammalle, kuin valmiiksi siivutettu. Nyt tuossa siivuttelin sitten meetfurstia ja mieleeni muistui, kuinka lapsena mentiin äijän tai mummun kanssa Kallion kauppaan, joka oli pieni kylämyymälä, joita siihen maailman aikaan oli tuhkatiheässä. Lapsuuden kodistani lähin oli sadan metrin päässä ja kauempaankin peräti 500 metriä.

Kallion kaupassa työskenteli kauppias itse, Kallion setä, joka hääri lihatiskin ääressä. Kauppa-apulainen hoisi muut toimet ja väliin myymälässä poikkesi kauppiaan rouvakin asiakkaita palvelemaan. Kaupan yhteydessä oli vielä BP:n tankki ja siihen maailman aikaan autot tankattiin kauppa-apulaisen toimesta. Tosin traktoreita ja mopoja taisi olla enemmän kuin autoja.

Kallion setä jauhoi tarvittavan jauhelian itse suurella myllyllä ja sitä oli kiva katsella, kun tuutista ryhtyi tulemaan jauhelihaa voipaperin päälle. Kun tarvittava määrä oli valmistunut, niin se käärittiin vielä valkoiseen voimapaperiin. Punnittu hinta kirjoitettiin paketin päälle. Siivutuskonetta oli myös kiva katsella, sillä suuresta kinkusta tai meetfurstipötköstä syntyi ohuen ohuita siivuja voipaperin päälle. Siivutus näytettiin asiakkaalle, joka nyökkäyksellä hyväksyi määrän ja puntarille. Kierros voimapaperia päälle ja kassalle.

Mummolassa kun maito tuli omasta takaa ja voi meijerin paluupostina, kun tonkat palautettiin, niin niistä ei huolta ollut. Mummon tekemän hiivaleivän päälle voita ja meetfurstia, kahvin kera oli mitä mainioin eväs.

Nyt siis kodinkoneen ansiosta pääsen taas nauttimaan ohuista meetfurstisiivuista.

Pikkutyttöjen esiinmarssi

Vastikään saimme lukea, kuinka Elin Ruotsissa ja Aino Suomessa yrittivät estää rikollisen pakolaisen karkoittamisen kotimaahansa. Elin onnistui siinä suhteessa, että pakolainen poistettiin koneesta ja siirto tapahtui muutaman päivän myöhässä. Aino onnistui vain poistattamaan itsensä ja puoliso ja lapsi jatkoivat matkaa. Perheessä lienee käyty jonkun asteinen pow wow, mutta siitä ei ole julki mitään tullut. Elin sentää joutuu vastaamaan teoistaan oikeudessa.

Nyt olemme saaneet lukea pikkutytön ilmastotempauksesta eli koululainen Greta Thunberg ryhtyi koululakkoon ja istui valtiopäivätalon edustalle kyltteinensä. Nyt lapsukaista haastatellaan asiantuntijana ja moiseen lapsen oikutteluun ovat liittyneet maailman johtajat aina kovasta iskiaksesta kärsivä Junckerin asti.

Greta tyttönen kiinnostui ilmastonmuutoksesta jo varhain ja lisäksi hänen kerrotaan antaneensa kasvot Aspergerin oireyhtymälle ja lainaankin nyt tautiliiton sivulta: "Monilla asperger-henkilöillä on erityisiä mielenkiinnonkohteita varsin varhaisesta iästä lähtien." Selittänee paljon, sillä kiinnostava aihe tuottaa iloa ja onnellisuutta.

Perhekin on nyt muutostoimien kohteena, sillä laulaja äityli ei lennä eikä perhe syö lihaa ja perheeseen on hankittu sähköauto. Greta tyttösen mukaan perhe on valaistunut muutoksen tarpeellisuudesta. Hän siis vaatii, että Ruotsin on noudatettava pilkulleen Pariisin ilmastosopimusta ja lainataan hieman taas sivustoa: "Asperger- henkilöllä voi olla vaikeuksia mieltää erilaisia tilanteita oman kokemuspiirinsä ulkopuolelta. Tämä vaikeuttaa uusiin tilanteisiin sopeutumista ja toisten ihmisten käyttäytymisen ja toiminnan tulkintaa.Hänelle voi olla vaikeaa asettua toisen ihmisen asemaan ja mieltää se, miltä toisesta tuntuu." Selittäneen hieman enemmän.

Kuitenkin tyttönen puhuu vain Ruotsin ilmastosta ja Ruotsin velvollisuudesta tehdä tekoja, jotka on toteutettu jo ajat sitten, mutta tyttönen ei sano halaistua sanaa maailman suurimmista saastuttajista, Intiasta ja Kiinasta, joissa ilman laatu on usein rikollisen saastaista. Kun televisiosta tulee uutisia tai muita ohjelmia Kiinasta, niin joka toisella on maski kasvoillaan. Näitä maita ei ole pakotettu tekemään mitään, sillä molemmat ovat kategoriassa kehitysmaa, joten niiltä ei voi vaatia yhtä paljon, kuin kehittyneiltä mailta ja kuitenkin nuo kehitysmaat tuottavat ilmansaasteista 80 % ja Suomi sotkee ilmastoa 0,1 % vuosivauhdilla, joten täältä ei paljon voi nipistää. Pohjolan luvuilla ei tyttösen viesti oikein mene jakeluun, sillä hän julistaa, että ihmiset eivät tiedä elävänsä kriisissä.

Mistä näitä lapsukaisia siunaantuu? Itse miellän Gretan ainostaan lintsariksi, jolle koulun käynti on käynyt liian vaikeaksi ja on paljon mielekkäämpää elää mediahuomiossa, kuin koulun penkkiä kuluttamassa. Ihmettelen myös vanhempiensa toimintaa eli suostua siihen, että lapsi lintsaa koulusta puoli vuotta vaan oman mielenkiinnon vuoksi ja pakottaa perheen toimimaan lapsen mielihalujen mukaan. Onko meno kotona rauhallisempaa, jos annetaan periksi.

Huumeongelma

Aamun aviisissa oli juttua taasen oppilaitoksesta (Tredu), jossa on tapahtunut jo viides huumeiden yliannostuskuolema. Artikkelissa haastateltu rikosylikomisario totesi kuitenkin, että keskustelu yhdestä koulusta hämärtää kokonaiskuvaa. Kuolleet käyttäjät ovat niitä, joita olisi pitänyt auttaa jo vuosia sitten eli he ovat jo siirtyneet ns. muuntohuumeisiin, jossa yliannostuksen vaara on suuri.

Huumeiden käyttö on yhä yleisempää ja nuoriso suhtautuu niihin myönteisemin ja yleisesti mielipide on kallistunut siihen, että kannabis on vaarattomampaa kuin alkoholi. Mielipide on kuitenkin väärä, sillä kannabiksen aiheuttamat toiminnalliset häiriöt näkyvät paljon nopeammin kuin alkoholin. Erityisesti nuorilla on esiintynyt paljon kannabiksen laukaisemaa psykoosia ja tämä on suuri riski lapsille. Kaupataanhan huumeita jo koulujen läheisyydessä.

Taannoin julkistettu jätevesitutkimus myös todistaa, että huumeita käytetään yhä enemmän. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on asiaa tutkinut ja pyramidi ei hyvältä näytä. Suora lainaus THL:n sivuilta, jonka tulokset ovat vuosilta 2012- 2017 (muuntokuva ei koskaan ole hyvä, mutta näkee siitä jotain, toimitus pahoittelee kopion laatua).










Katsoisin, että homma on jo räjähtänyt käsiin. Meillä on yhä enemmän väkeä, joiden pää on pehmennetty jollain aineella ja siihen ei apua ole vaikka yksi sipulikanava suljettiin, niin perässä on jo monta muuta. Ne jotka pyrkivät eroon huumeista ovat vaikeuksissa siten, että hoitopaikkoja on liian vähän ja hoitoihin pääsy on armottoman byrokratian takana. Narkomaanin hoitoon pätee sama kaava kuin alkoholismin hoidossa eli kohtuullista käyttöä ei ole, vaan käytön on loputtava kokonaan. Tosin moni piikittää tai piiputtaa itsensä hengiltä ennemmin tai myöhemmin ja tilastollisesti tilanne tulee muuttumaan, kun vanha väki poistuu, niin poistuu myös alkoholi haittojen kuolemat, mutta yliannoskuolemat lisääntyvät.

Vahustenhoidon kriisi

Viime päivinä on paljon puhuttanut vanhustenhoito, sillä Valvira sulki hoitokodin Kristiinan kaupungissa, jossa paljastui monia epäkohtia, aina potilasturvallisuuteen asti. Hoitokoti oli monikansallisen rahoitusyhtiön hallussa, joka maksoi sijoittajilleen korkeaa korkoa asiakaslainoista. Toiminta pyöri pelkän bisneksen ympärillä ja hoitokodin tarkoitus oli tuottaa voittoa sijoittajilleen. Tässä kohtaa inhimillisyys on sivu seikka.

Vastineita on tullut sieltä sun täältä ja vanhustenhoidosta on ollut puhetta jo vuosi kymmeniä. Nykyisen kriisin siemenet kylvettiin jo kauan sitten. Kritiikin kohteeksi joutuvat tuolloin kunnalliset palvelut ja tällöin tehtiinkin suositus hoitajitoitukseksi. Tosin tästä on mennyt jo kolme vuosikymmentä ja se ei enää vastaa tämän päivän vaateita. Kolme kymmentä vuotta sitten oli potilasaines parempi kuntoista, kuin tänä päivänä. Hoidettavista on tänä päivänä suurin osa dementoivia sairauksia sairastavia, joita ei ollut kolmekymmentä vuotta sitten vaan heidän paikkansa oli psykogeriatrisilla osastoilla mielisairaaloissa.

Julkisen hoidon alasajo (1990-luvun lamasta se ei toipunut koskaan) vauhditti yksityisten hoitokotien perustamista. Julkisahllinnon päättäjät, kun laskivat, että kotihoito on halvempaa, niin nykyisin suurin osa vanhuksista asuu kodissaan, mahdollisen kotiavun turvin. Tosin kotiavun kehittäminen meni samalla kaavalla, kuin avohoitokin eli se jäi kehittymättä ja verkostot ovat harvassa eikä työntekijöitä ole kummassakaan riittävästi. Kun sitten vanhus siirtyy hoitokotiin, niin hän on jo niin huonossa kunnossa, että tuo kolmen vuosikymmenen takainen mitoitus ei riitä alkuunkaan. Näin myös itse tämän kehityksen. Vielä kolme vuosikymmentä sitten oli aikaa lukea potilaille sanomalehteä, istua potilaiden rinnalla päiväkahvilla ja keskustella, kuntouttaa, jne. Tultua 2000-luvulle mitoitus oli sama, mutta potilasaineksen muuttuminen johti siihen, että työ oli pelkkää perushoitoa eli puhtaus ja ravitsemus.

Lainaan hieman: "Siitä asti kun pääomasijoittajat rantautuivat Suomen vanhustenhuoltoon, Vaarama kertoo vain odottaneensa, missä vaiheessa epäkohdat ovat niin isoja, että poliitikkojenkin on pakko reagoida, sanoo sosiaalityön professori Marja Vaarama." Epäkohtia on ollut paljon ja mielestäni myös turhan hintavaa. Olihan tuossa hiljan omaisen kertomana, että muistisairas pyyhki tarpeensa sanomalehteen, kun ei enää osannut ottaa uutta wc-parerirullaa ja jos hoitokoti sen vaihtoi, niin siihen oli varattu 15 minuuttia (tosin en usko, että siihen menee noin pitkä aika) ja hinta on minimiveloitus eli 15 euroa. Tulee rullalle melkoinen hinta ja saa minut epäilemään, että monissa paikoissa palvelu maksaa tuon euron minuutilta.

On myös kuulunut paljon siitä, että lääkehuolto on paikoin hyvin heikolla kantimilla ja lääkehoidosta vastaavalla ei välttämättä ole tarvittavaa koulutusta edes. Tällöin virheiden määrä kasvaa ja juuri luin uutisen, jossa vanhus oli menehtynyt liian suureen lääkeannokseen, joten mistään pikkuriskistä ei ole kysymys. Myös potilaiden ravitsenus on usein huonolla tolalla ja jos ei nyt ihan aliravitsemuksesta puhutakkaan, niin monen ravinnon saanti jää heikoksi, kun syöttäviä käsiä on liian vähän ja potilaan kyky syödä nopeasti on kadonnut. Aikaa syöttää ateria loppuun jää helposti, jos syötettäviä on monta.

Puhtaudesta on ollut paljon puhetta ja hoitajien kertoman mukaan ensimmäisille saatetaan yövaipat pukea jo iltapäivällä, jotta vähäisellä miehityksellä saadaan kaikki asukkaat yöpuulle. Kun vielä tarkastellaan potilaiden hoitoisuusastetta, niin näissä yksityisissä kuvitellaan, että yksi yöhoitaja riittää. Moni perushoitoon kuuluva homma vaatii kuitenkin kaksi ja itsekin yksin yövuoroja tehneenä tiedän, että kroppa on lujilla, kun yksin vaihdat vaippaa.

Monissa hoitokodeissa ei myöskään ole selkeää johtoa, sillä esimies luetaan usein yhdeksi käsipariksi ja kun esimiestä ei käytännössä ole, niin vastuun jako kangertelee. Kunnallisella puolella taas tulee eteen monikerroksinen esimiesjärjestelmä, jossa on liikaa hölynpölyn tekijöitä, jotka lisäävät vain kustannuksia, mutta hyöty työyhteisölle jää olemattomaksi.

Lisäksi hallitus on leikannut juuri vanhusten huollosta, leikkaamalla valtionosuuksia. Nyt kunnat joutuvat miettimään, mitä ikääntyvän kansan hoito maksaa ja valitaan halvin tarjous, jolloin laadulliset kriteerit jäävät toissijaisiksi. Itse myös mietin, että onko kaiken kilpailuttaminen edes järkevää, sillä yhtälöä hyvä ja halpa ei ole olemassa. Lainataan hieman Marjaa lisää: "Onko tämä ollut järkevää politiikkaa, että vanhusten, vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien palvelut on avattu markkinavoimille? Mielestäni avuttomien hoito ei kuulu näille markkinoille." Olen samaa mieltä, sillä avuttomien rahastaminen on väärin. Hoidon pitäisi olla laadukasta ja turvallista ja tämä on autuaasti poliitikoilta jäänyt huomioimatta.

Soten piti tuoda laajemmat hartiat terveys- ja sosiaalipalveluille, mutta sen valmistelu on mennyt kiistelyksi ja pääaiheena on vain kulurakenne. Vanhus- ja vammaispalveluista on tullut päättäjille säästökohteita, joita ei oteta keskusteluun mukaan. Kiistelyn kohteena eivät ole laadukas hoito ja hoitoketjun sujuvuus vaan tuottaja ja järjestäjä menttaliteetti.

Valvonta on myös yksi ongelmakohta, sillä usein se määritellään omavalvonnaksi ja tällöin on helppo ummistaa silmät ongelmilta. Tuon hoitokoti Ulrikan sulkeminen johtui vaan siitä, että huolestuneet omaiset tekivät valituksia ylempään asteeseen ja näin paikalle saatiin julkinen valvonta. Monet hoitajat ovat myös ilmaisseet huolensa, mutta ilmoittamiseen liittyy riski työpaikan menettämisestä, joten paljon ehtii tapahtua. Onhan lehdissäkin ollut kirjoituksia hoitajien näkökulmasta, mutta eivät ole halunneet haastateltavaksi nimellään, joka on hyvin ymmärrettävää.

Nyt tarvitaan päättäjiltä konkreettisia päätösiä siitä, miten ongelma hoidetaan kunnolla. Nyt julkituoduissa kommenteissa on osin tullut läpi halu lakaista tämäkin ongelma maton alle ja tuo luuta on tukevasti päättäjien kourassa. Liian monta tärkeää keskustelun aihetta lakaistaan pikimmiten pois päiväjärjestyksestä ja he voivat huokaista helpotuksesta. Toisin on hoitajien ja omaisten tilanne, jotka joutuvat päivittäin törmäämään epäkohtiin ja epäinhimillisyyteen vanhusten huollosta. Päättäjien kouraan on syytä laittaa nyt reilu tilkka ksyleeniä ja liuottaa tuo luuta irti.