Aiheittain

perjantai 24. kesäkuuta 2022

Pieni tarina

Muistathan tuon pienen, soman, vanhan, keltamullan keltaisen omakotitalon, joka seisoo ryhdikkäästi vehreän maiseman keskellä. Vanha pariskunta on jo valmistautunut juhannuksen viettoon. Edellisenä päivänä on leikattu nurmikko ja käyty ostamassa uusi kaasugrilli, sillä vanha oli jo liki puhki ruostunut, mutta olihan se palvellut liki parikymmentä vuotta.

Juhannuksena ei ollut kiire minnekään. Saunan padan alle oli jo aamusta laitettu valkea ja puolilta päivin se porisi hiljalleen. Pihapöydälle oli laitettu liina ja sen päälle maljakollinen luonnonkukkia, sillä pihalla kasvoi paljon kulleroita ja akilleijoja, joista sai koiranputkien kanssa soman asetelman. Talon isäntä teki pihanperän puskamaisista koivuista vihdat saunalle. Iltapäivällä sitten laitettiin kiukaan alle valkea ja saunottiin kaikessa rauhassa. Saunassa oli vihdoista tullut miellyttävä koivun tuoksu, joka rauhoitti mieltä ja vihdan lämpsäykset rentouttivat lihaksia.

Uudessa grillissä oli sivukeitin, joten sille pistettiin kiehumaan uusia perunoita ja grillin ritilälle pintamaustettuja kaslerpihvejä. Talon rouva oli vielä tehnyt salaattia oman maan tuotteista ja tietysti perunasalaattia. Nekin oman maan perunoista ja itse suolatuista kurkuista. Iltaa istuttiin rauhassa syöden ja nautittiin pari lasillista viiniä aterian kyytipoikana. Mikäs siinä oli istuessa ja kuunnellessa linnun laulua ja naapurustosta kuuluvaa heikkoa haitarin soittoa.

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille, juhlitte sitten maalla, vesillä tai ilmassa.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Kultturellista omimista

Luin juuri nettiuutisia ja ärsyynnyin paljon. Opetus- ja kultturiministeriö ehdottaa Kalevalaa Euroopan kultturiperintötunnuksen saajaksi. Vastustajiksi on ryhtynyt feministinen puolue, joka pitää sitä kultuurisena omimisena. Karjalaisen nuorisojärjestön Karjalalazet nuoret Suomes kertoo, että Kalevala on koniallisesti ja kultturin omimisen puolesta ongelmallinen.

Hetkinen. Nuoret karjalaiset ovat yli kahdenksankymppisiä. Nykyiset nuoret ovat kolmanen tai neljänen polven karjalaisia. Itse olen puoliksi karjalainen, sillä äiteni on evaako. En koe Kalevalaa mitenkään kokoalistisena tai kulttuurin omimisena. On hienoa, että karjalinen runonlauluperinne on tuotu julki.

Lainataan hieman: " Suhde on ollut 1800-luvulta eli alusta saakka hyvin omistushaluinen. Karjalaisuus on ollut suomalaisuuden käsitteen ja valtion rakentamisen kannalta keskeinen tekijä, mutta prosessi on tehty suomalaisuuden ehdoilla, Kondie sanoo." Ensinnäkin, kuka on tämä nuorisojärjestön puheenjohtaja Tuomo Kondie. Nimi ei kuulosta karjalaiselta. Toisekseen, mikä on tämä karjalalainen nuorisojärjestö, joka syyttää nyt kultturellisesta omimisesta. Ensinnäkin karjalaiset nuoret olivat nuoria viiskymmenluvulla. Ellei nyt sitten nuoriin lasketa nykyisen Etelä- ja Pohjois-Karjalan asukkeja, mutta tekstistä päätellen puhutaan luvutetusta Karjalasta, joten nuoria ei enää ole.

Lainataan taas hieman: "Tämä johti myös laajamittaiseen suomalaistamispolitiikkaan karjalaisia kohtaan, joka on näkynyt erityyppisenä syrjintänä ja aiheuttanut paljon inhimillistä kärsimystä sekä tuhoa kulttuurille ja kielelle.". Miten niin kärsimystä ja tuhoa? Sukututkijoidenkin on helpompi tutkia karjalaisia juuriaan, sillä kirkonkirjat olivat paremmin laadittuja. Naiset säilyttivät avioliitossa kirkon kirjoissa, myös oman sukunimensä. Eikä karjalaista kieltä halveerattu edes evakkoaikana, kuin Ruotsin kielisille alueille sijoitetuille, joten kaikki Suomen kieli oli kirottua, eikä kukaan sitä halunnut ymmärtää. Vain valittaja evakot joutuivat kokemaan kovia, mutta mummonikin suhtautui järkevästi kyselijöihin, joten ongelmia ei syntynyt.

Eikö myös kultturellista omimista ole karjalanpiirakat, jotka tehdään vehnäkuoreen. Alkuperäiset tehtiin täyteen ruiskuoreen ja aiemmin ohrakryyneillä ennen riisin tuloa. Mielestäni nuoret ovat nyt hukan teillä. Arvostaisivat, että kulttuuriperintöä on saatu taltioitua. Kohta on Mikael Agricolakin syytettyjen listalla, kun kehtasi julki tuoda suomalaiset muinaisjumalat. Miten on myös termi karjalaizet, ei z-kirjain kuulu Suomeen tai Karjalaan millään tavoin.

Viharikosko?

Eilisessä aamun aviisissa oli jälleen kerran koko sivun uutinen LGBTQ-tityy porukan kokemasta häirinnästä. Artikkelissa kysyttiin Pride-tapahtumia järjestäviltä tahoilta häirinnästä tai ilkivallasta. Vastauksia saatiin kahdeltakymmeneltä viideltä järjestäjältä, joista kaksikymmentä kaksi ilmoitti kokeneensa häirintää tai ilkivaltaa. Kommentoiva vihapuhetta tutkiva Tuija Saresma on järkyttynyt, miten moni järjestäjä on joutunut häirinnän kohteeksi.

Tyypilliseksi ilkivallaksi kerrotaan sateenkarilippujen varastaminen ja polttaminen. Häirintää taas on erilainen huutelu ja mollaaminen. Lainataan hieman aviisia: "Jos joku poistaa Suomen lipun tangosta ja sytyttää sen palamaan, ei siihenkään suhtauduta kuin se ei olisi mitään. Lipun polttaminen on tietoinen ja hyvin väkivaltainen teko, jossa vahvan symboliarvon omaava esine häpäistään, sanoo Tuija Saresma". Hän myös näkee lippujen tuhoamisen vakavana tekona, jolla on vihamotiivi.

Ensinnäkään en rinnastaisi Suomen lippua ja LGBTQ-tityy porukan lippua keskenään. Niiden symboolinen arvo on aiva eri planeetalta. Suomen lippu koskettaa maata ja sen kansaa, kun taas LGBTQ-tityy porukan lippu koskettaa vain pientä osaa kansasta. Enkä usko myöskään vihamotiiviin vaan lähinna turhautumiseen, sillä viimeiset kymmenen vuotta LGBTQ-tityy porukan sanomaa hierottu päin pläsiä urakalla ja joka tuutista. James Bondista Sherlock Holesiin on tänä päivänä tehty homoja.

Lainataan taas hieman: "Suomen lainsäädännössä ei tunneta rikosnimikettä viharikos tai vihapuhe, sanoo Poliisiammattikokeakoulun tutkija Jenita Rauta." Viharikoksia silti ilmoitetaan ja niistä  LGBTQ-tityy porukan ilmoituksia oli vuonna 2020 kahdeksan prosenttia. Miten voidaan tutkia viharikosta, jos ei sitä ole edes laissa. Poliisille on opetettu tunnistamaan rikos, jossa on vihamotiivi takana. Lainataan taas vähän: "Uhrin on tärkeää sanoa, jos hän ajattelee, että rikoksella on vihamotiivi. Sen tunnistamisen ei kuitenkaan pitäisi jäädä uhrin kontolle, Rauta sanoo." Tämä on taas niitä ,musta tuntuu juttuja ja varsinkin LGBTQ-tityy porukka on eriomaisen tuntevaa porukkaa. Heidän puheitaan kun kuuntelee, niin aina heitä sorsitaan eikä kukaan ymmärrä, kuinka vaikeaa heillä on. Tätä kuuntelin kymmenen vuotta taksissa. Jos elämä on niin vaikeaa, niin erilaisia apuorganisaatioita on. Ei pidä yksin valittaa elämän ankeudesta.

Sitten taas lainataan: "Yksi syy häirinnän yleisyydelle voi tutkija Tuija Saresman mukaan olla se, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien lisääntyminen koetaan uhkana. Keskustelua oikeuksista käydään enemmän ja sateenkaari-ihmiset ovat tulleet näkyviksi julkisessa keskustelussa." Ovat tuleet vähän liiankin näkyviksi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Itse en koe heitä mitenkään uhkana itselleni, mutta on alkanut ärsyttää tuo jatkuva tuputus. Edes lapsia ei ole säästetty LGBTQ-tityy porukan toimilta. Helsingin kirjastossa Drag-"tädit" lukevat lapsille satuja. Mielestäni tämä tuputus pienille lapsille on armottomasti väärin.

Lainataan vielä kerran: "Konservatiivinen arvomaailma leviää ja sitä levitetään tietoisesti. Suomalainen toiminta liittyy kansainväliseen liikehdintään, joka on hyvin taantumuksellista. ". Perinteisiä arvoja ei saisi kunnioittaa ja ne ovat vanhanaikaisia. Interperspirationaalista feminismiä tuputetaan hallituksesta asti, joka perustuu uhriluokitukseen, jonka seurauksena on tullut woke-kultturi, joka tarkoittaa sosiaalisen eriarvoisuuden, erityisesti rasismin ja rotusyrjinnän, tiedostavaa henkilöä. Samaa uhriluokitusta käyttää myös LGBTQ-tityy porukka. Heidän milestään heitä ei arvosteta ihmisinä. Arvostus ansaitaan ja heidän harjoittamalla jatkuvalla mainostamisella ei sitä arvostusta hankita.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Pakkatasa-arvo ja julkisuus

Tuossa taannoin oli lehdenssä kirjoitus, jossa on vaadittu julkiseksi tietoja palkoista ja että tasa-arvovaltuutetulle voi kannella, jos palkka on arvottomampi kuin kollegalla. Tämä on varmaan sitä inteseksuaalista feminismiä.

Mitä kukaan tekee toisen pakkatiedoilla?. Eikö palkka ole henkilökohtainen tieto? Luulisi näin olevan, mutta ei enää ole. On aina puhuttu viime vuosina miesten ja naisten palkkaeroista samasta työstä. Miehen euron on sanottu olevan naisen kahdeksankymmentä seitsemän sentti (muistaakseni). Tasa-arvoa on vaadittu tässäkin ja juuri tuli EU:n päätös, että yhtiöiden päättäjistä 40 % pitää olla naisia. Tämä kuulostaa jo miesvastaisuudelta.

Kuka enää uskaltaa palkata ja palkita pätevää miestä, jos naiset alkavat vaatia samoja palkkauksia vaikka taidot eivät riitä. Ei naissukupuoli tee ihmisestä viisaampaa vaikka tuntuu moinen kuvitelma olevan vallalla.

Julkisia verolistojakin moni haluaa peitää ja silti ne ovat julkisia tietoja, jotka media mieluusti kaivaa esille. Nyt esiin tulleessa asiassa voi epätasa-arvoon vedota palkkatiedoilla. Miten se vaikuttaa pätevyyteen. Palkka ja etenkin palkkio on sidonnainen osaamiseen, kehitykseen, ideointiin, jne. Onhan monessa yrityksessä palkkiojärjestelmä ideoinnista. Kekseliäimmät saavat enemmän, kuin ne joiden idealaari on tyhjä.

Mielestäni idea tasa-arvosta on utopistinen. Se ei ole koskaan toteutunut millään tasolla. Aina on olemassa penaalin terävämpiä ja tulsempiä kyniä eikä sillä ole mitään tekemistä sosioekonomisen talouden kanssa. Palkka ja palkkio ansion mukaan, riippumatta sukupuolesta tai sen puutteesta.

Kommentointia

Koska en edelleenkään ole saanut aktivoitua blogini keskusteluosuutta niin kommentoin näin viimeisimmän tekstini Prideviikon uutisointia tällä tavalla.

Qroquiud Kad: Eikös olekkin mielenkiintoista, että kaluja pitää piilotella eikä poistaa. Ilmeistä epävarmuutta tai vaatefetismiä.

J. Jörgensen: Jos ei muuta niin ainakin huomionkipeetä poppoota ovat.

Huru-ukko: Onhan se kunkin oma asia mitä tekee. Ei sitä mainostaa tarvitse.

Qroquius Kad: Kiitoksia. Leikkauksesta toipuminen on hyvässä vauhdissa, mutta tutkimukset yhä kesken. Positiivinen asenne kuitenkin on.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Prideviikon uutisointia

Nyt vietetään taas LGBTQ-titityy porukan viikkoa näkyvästi. Lasareetissa ei voi blogia ylläpitää, joten nyt kotiuduttua on taas aika kirjoitella. Lasareetissa luin lauantaina aamun aviisia ja siinä oli liki aukeeman juttu tuon suuren kaupungin Pride-tapahtumasta. Lukeminen aiheutti trakeostomiakanyylin tukkeutumisen, sillä nauraminen sai aikaan limapurskautuksen. 

Lainataan hieman aamun aviisia, kun sen kotona lehtipinosta esiin kaivoin: ""Pridehan tarkoittaa ylpeyttä, ylpeyttä itsestä. Tämä on se yksi kerta vuodesta, kun meidän aihettamme tehdään laajalle yleisölle tutuksi ja tullaan näkyviksi", sanoo Sinuksi ry:n (entinen seta) toiminnanjohtaja Mikko Ala-Kapee." Tosin tätä LGBTQ-titityy porukan teemaa on toistuvasti lyöty päin pläsiä, etenkin televisiosarjoissa. Joten joka vuotinen Pride-viikko ei ole ainoa tilaisuus, missä LGBTQ-titityy porukaan törmää.

Lainataan vielä vähän: "Seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti ei näy ulospäin." Kyllä se näkyy ja etenkin kuuluu, sillä ajoin taksia kymmenen vuotta ja kaikilla LGBTQ-titityy porukan edustajilla oli avautumisen tarve seksuaalisesta suuntautumisestaan. Varsinkin miehet olivat aktiivisesti kertomassa kuinka peppureikä on vähän arka. Myös transnaiset kertovat mielellään elämästään naisena.

Ala-Kapee kaipaa myös kirjastoihin ja terveyskeskuksiin osaavaa, kunnioittavaa ihmistä, turvallista ilmapiiriä ja sitä, että yhdenvertaisuuslaki otetaan paremmin huomioon. Tämä kaipaus kuulostaa lähestulkoon mielenterveyden häiriöstä kärsivän toivelistalta. Hän viittaa myös sote-palvelujen huonouteen, jotka tuntuvat pahimmillaan eheytykseltä. Onko  LGBTQ-titityy porukan mielenterveydessä jotain vialla, kun pitää niin kovasti huomioida poikkeavaa seksuaalisuutta.

Lisäksi Ala-Kapee on tehnyt selkeän rajauksen eli lainataan taas: "Jos yritys haluaa olla yhteistyökumppanina mukana, yhdenvertaisuutta täytyy edistää myös omassa toiminnassa. Muuten se on mielestäni mautonta, ihan suoraan pinkkipesua, eikä siinä kanneta vastuuta ihmisen hyvinvoinnista." Ovatko LGBTQ-titityy porukka niin herkkähipiäisiä, että heidän hyvinvoinnistaan pitää olla erityisen vastuuntuntoisia.

Lainaan taas Ala-Kapeen sanoja: "Jokaisella vähemmistön edustajalla ei silti vieläkään yhtäläisiä mahdollisuuksia olla omia itsejään. Niille, jotka eivät voi turvallisesti sitä tehdä, ei haluta aiheuttaa enempää huolta." Mielestäni huoli on aivan turha, sillä mikään muu vähemmistö ei saa yhtä paljon TV- ja mediatilaa kuin LGBTQ-titityy porukka.

Sunnuntaina en sitten enää saanutkaan käsiini aamun aviisia vaan jouduin hiippailemaan letkujeni kanssa yleisökoneelle lukemaan nettiuutisia. Siellä osui sivulta todellinen LGBTQ-titityy porukan ongelma ja se koskee nyt transnaisia. Heillä on suuri ongelma nykyisten uimapukujen ja bikinien kanssa, sillä haarakiilat ovat liian kapeita ja sukukalleuksia ei saada piiloon. Netistä ei voi mennä tilaamaan uima-asua lainkaan ja vain urheiluliikkeissä pystyy sovittamaan kunnollisella haarakiilalla varustettuja uikkareita. Artikkelissa pohdittiin myös rannalle menon vaikeutta. Suositeltiin ottamaan huivi tai muu vastaava vaatetus lantion peitoksi ja turvallisemmaksi kokemuksen tekee, jos ottaa kaverin mukaan rannalle. Kyllä on ison artikkelin arvoinen ongelma.

Itselleni on kuitenkin ihan sama, mitä kukakin tai kenen kanssa makuukamarissa touhuaa, kunhan siihen on molempien vapaaehtoinen suostumus. Suhtaudun lähinnä humoristisesti LGBTQ-titityy porukkaan (tämän lyhenne kokonaisuuden on kehtittänyt ansiokas blogikollega Yrjöperskeles(kirjaimia saattaa tänäpäivänä olla enemmänkin, kun sukupuoliakin on ainakin 67)). Kunnioitustani he eivät käyttäytymisellään ja pakkotuputtamisellaan ansaitse, mutta onhan aina hauskaa lukea heidän kohtaamastaan yhdenvertaisuusrikkomuksista, mitä kanssa ihmiset ovat tehneet.

sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Vanhusten hoito hunningilla

Luin tänään mielenkiintoisen artikkelin vanhustenhoidon tilasta. Siinä kerrottiin, että kotihoidon palvelujen varassa asuu kotonaan vanhuksia, joiden kunto ei enää riitä kotihoitoon, mutta palveluasuntoon on mahdotonta päästä. Kriteereitä palveluasumiseen on kiristetty. Poliisi on joutunut toistuvasti etsimään kadonneita vanhuksia. Heitä on myös kuollut katomaisten tai tapaturmien yhteydessä. Kotihoidossa on jopa vuodepotilaita. Erikoissairaanhoitoa ja päivystystä kuormittaa vanhukset, joita ei saada siirrettyä mihinkään. Vapaita paikkoja hoitokodeissa olisi, mutta ei ole vaadittavaa määrää henkilökuntaa.

Vanhustenhuollon alasajo alkoi jo yhdensänkymmenluvun lamasta. Samalla kun purettiin mielisairaaloita, niin samalla purettiin vanhainkoteja. Suomessa on tyhjillään tai muussa käytössä vanhoja terveydenhuollon laitoksia. Myös terveyskeskuksista on vähennetty paikkoja. Omassa terveyskeskussairaalassa oli yöpäivystys, leikkausosto ja 68 potilaspaikkaa. Nyt päivystyksestä on jäljellä päiväaikainen päivystys ja potilaspaikkoja 22. Tämä konkreettisena esimerkkinä. Samoin kotikaupunkini vanhainkodista poistettiin 48 potilaspaikaa. Tämä on ensiarvoisen tärkeää muistaa, sillä nyt suuret ikäluokat ovat vanhusiässä.

Kotihoitopalvelua ei sen paremmin vanhustyössä, kuin avohoitoa mielenterveystyössä saatu kehitettyä paikkojen katoamisen myötä. Kummassakaan ei juuri lisätty resursseja ja vanhat kodinhoitajat katosivat. Näin nykyiset kotipalvelun työntekijät (lähihoitajat, jotka ovat erikoistuneet vanhustyöhön) hoitavat niin sairauden hoidon, kuin polttopuiden kannon ja syöttämisen. Aikaa kohteessa oloon ei ole paljoa ja autettavia asiakkaita liikaa yhdellä työntekijällä.

Hoitotakuu on nyt valiokuntakäsittelyssä, mutta se ei sisällä mitään toimenpiteitä kotihoidolle. Kotihoidolla on liian vähän käsiä. Yhä useami vanhus joutuu asumaan kodissaan, jonka tuntee turvattomaksi tai ei enää edes tunnista kodikseen. Kuinka monta vanhusta täytyy löytää hangesta kuolleena tai kotona kuolleena viruneenä, kun ei asian mukaista asuinsijaa saa. Tässä on uusilla aluevaltuustoilla iso pähkinä purtavaksi. Asia pitäisi nyt olla kiireellinen, siten vältetään inhimilliset tragediat.