Aiheittain

maanantai 1. heinäkuuta 2024

Leikkipartisaanit vikisee

Elokapinan leikkipartisaanit ovat viime kuussa riehuneet liikenteen tukkona. Poliisi on suhtautunut niihin lähinnä säälinsekaisella tunteella eikä ole pahemmin niitä hätyytellyt. Itse määrittelen elokapinan jonkin asteiseksi terroristijärjestöksi, joka ei piittaa säännöistä, asetuksista tai laeista yhtään. Lisäksi arvelen, että suurin osa porukasta on vasemmistosiiven yliopisto-opiskelijoita humanistisesta tiedekunnasta eli yhteiskuntatanhuamista, kuten blogikollega Yrjöperskeles asian ilmaisi. Osan porukasta arvelen olevan elämäntapatyöttömia. Näitä kahta "ammattikuntaa" arvelen elokapinan porukan olevan, koska arkipäivänä, keskellä päivää pystyvät liikennettä pysäyttämään.

Nyt turvallinen tila on menetetty ja leikkipartisaanit ovat alkaneet vikistä poliisiväkivallasta. Kun elokapinalaiset aiheuttavat liikaa harmia, niin poliisi on keskeyttänyt mielenosoituksen ja kantanut tiellä istujat pois, kun kehoitukset ja käskyt eivät ole menneet perille. Nyt on ego kärsinyt kovan henkisen pipin.

Lisää vettä myllyynsä elokapinalaiset saivat, kun poliisi kielsi mielenosoituksen Länsiväylällä. Kyseiset leikkipartisaanit menivät hölmöydessään istumaan suurelle tielle vaikka eivät olleet mielenilmaukseen poliisin lupaa saaneet. Turvallisuusnäkökohdista joutui poliisi puuttumaan hölmöilyyn ja poistamaan tielle istuneita lapsukaisia. Se oli leikkipartisaaneille liikaa, kun egon kiillotus epäonnistui. Nyt syytetään poliisia liian kovista otteista ja yksi valittaa päänsärkyä, kun poliisi poistaman banderollin puukeppi osui otsaan. Nyt tuli kova henkinen pipi.

Yritin etsiä elokapinan vastuuhenkilöitä, mutta en löytänyt. Median haastatellut esiintyvät vain etunimillään ja osalla vielä naama piilotettuna rätin taakse. Ei siis mitenkään läpinäkyvää toimintaa. Lisäksi kummastuttaa, että Koneen säätiö on tukenut huomattavalla summalla tällaista kaupunkiterrorismia.

Elokapina kertoo itse olevansa luonnon asialla. Tämä tuntuu oudolta, sillä he pysäyttävät autoliikenteen, jolloin autot seisovat tyhjäkäynnillä ja saastuttavat vielä enemmän. Lisäksi on hölmöä mennä tielle istumaan ja varsinkin suurelle tielle. Jos autoilija ei hihhuleita huomaa ja törmää ihmiseen, voi käydä huonosti. Tällöin epäpätevät oikeusasteemme tulkitsee autolijan syylliseksi tapahtuneeseen vaikka syyllinen on idiootti, joka tiellä istuu.

Elokapinan leikkipartisaanit ovat saaneet sakkoja niskoittelusta, mikä on mielestäni liian lievä rangaistus ja varsinkin, kun niiden summa on minimaalinen ja epäilen, että niitä maksetaan em. säätiön myöntämästä tuesta. Mielestäni elokapina pitäisi kieltää rikollisjärjestönä, joka haittaa yleistä turvallisuutta.

3 kommenttia:

  1. Tämä on EgoApinoille pelkästään hauskaa leikkiä kuten todettu, eikä leikissä saisi sattua oikeasti.

    VastaaPoista
  2. Onhan se kamalaa jos ja kun pyllyyn sattuu kun se ilkee polliisestä vetää pitkin katua. Kun ei omat jalat kanna eikä kaikkia ehditä saatella koppiautoon hellien halausten kanssa.
    Ja tulee kotiväellekin lisää pyykkiä kun ne puhtaan valkoiset , mitkä lie pöksyt tahriintuvat. Sisä- ja ulkopuolelta.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Eikös Koneen säätiö sanonut joskus maksavansa elopellejen saamat sakot? Mutta todella lapsellista mennä juuri tuohon kohtaan kokeilemaan jäisikö auton alle vai ei. Ottakaa autoilijat mallia Saksasta, ihan liki vaan ja kääntävät pakoputkensa eloteinien suuntaan ja kaasuttavata ja tuuttaavat, kunnes pääsevät läpi.

    VastaaPoista