Sä laitoit minut nettiin II

Aamun aviisissa oli mielenkiintoinen uutisointi kiusaamisesta, joka tapahtuu pääsääntöisesti netin välityksellä. Työtoverin parisuhteen kariutumisen vuoksi, hän oli joutunut syyttä suotta uhriksi. Ex-puolison toimia oli puitu oikeutta myöten, mutta laihoin tuloksin. Uutisoinnissa otettiin myös esille se, että netistä asioiden poisto on melkolailla mahdotonta. Netistä on tullut siivoamaton kaatopaikka.

Olen useissa teksteissä käsitellyt näitä asioita, mutta palataan sinne uudelleen. Netti on nykyisin peruselämään kuuluva elementti, vauvasta vaariin ja tarjonta on loputonta. Sen ongelma on se, että sieltä puuttuu puhdistuslaitos. Yksityinen ihminen voi pyytää poistamaan vanhentuneet linkit, mutta yritysmaailmassa tämä ei ole mahdollista. Itse turvaudun perinteiseen puhelinluetteloon yritysten osalta, sillä sen tiedot päivitetään ennen julkaisua. Netistä löytyy edelleen kotikaupunkimme maistraatti osoitteella X-tori 1, verotoimisto X-valtatie 25, kuten myös monet muut, jotka ovat poistuneet jo vuosia sitten. Vanhat puhelinnumerot ovat siellä myös. Erehdyin pari vuotta sitten etsimään lasiliikettä kotikaupungistani ja soitin numeroon. Kun olin kertonut asiani, niin vastaaja kertoi, että liiketoiminta on loppunut kolme vuotta sitten. Kuka ja mikä instanssi on linkin takana, on jo vaikeampaa. Sellaisen selvittäminen vaatii aikaa ja jopa rahaa. Välttämättä sitä ei edes löydy.

Parisuhteen kariutuminen johtaa luvattoman usein perin likaiseen peliin. Sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua, sanotaan. Ennen pahat puheet eivät saaneet tuulta siipiensä alle, sillä henkilöt ja tapahtumat olivat naamatuttuja. Kuten eräs henkilö totesi: "Se on puhunut tällaisia sinusta muille, mutta minä en niitä usko, sillä tunnen sinut hyvin ja olen sen muille puhujille sanonut, että ei tuollainen sovi sinun luontoosi.". Nyt on toisin, sillä netissä voit esittää eri kanavilla mitä tahansa ja kasvottomana.

Nimellä vai nimimerkillä? Se on ihan sama, sillä kummassakin tapauksessa katsomme suoraan haulikon piippuun, joka on ladattu ihan jollakin muulla kuin suolapanoksilla. Nimimerkin suojissa on helppo laukoa asioita, joita ei ehkä kehtaisi muutoin julki tuoda. Ujon ihmisen on helppo jutella anonyymisti, mutta kun nenä on täynnä herneitä, niin nimimerkillä voi kirjoittaa paskaa tuutin täydeltä ja selvittäminen on vaikeaa. Omalla nimellä esiintyminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Kuten aiemmin kirjoitin niin minulla on nimikaimoja paljon ja henkkarit yhden kanssa samat, mutta viimeinen merkki eri, joskin näppäimistön viereiset ja siksi verottajalle jouduin todistamaan, että en ole voinut tuolla työskennellä ja tuloja hankkia. Ehkä muistatte Anders Breivik:n ja hänen tekosensa. Tuolloin ryhdyttiin vaatimaan, että netissä pitää esiintyä omalla nimellä. Kuitenkin uutisoitiin niistä poloisista, joilla oli sama nimi. Miten erottua toisesta samankaltaisesta nimestä? Siinäpä kysymys.

Netin aikakaudella on tullut ilmiöksi myös indentiteettivarkaus eli käytetään jonkun muun tietoja. Puolisooni tutustuin ammoin netin keskustelupalstalla, jota hän oli ollut luomassa. Jo silloin esiintyi feikkinikkejä, jotka yrittivät esiintyä toisena henkilönä. Silloin suojaus netissä oli toista luokkaa ja sivuston verkkovelhot sulkivat tyypin IP-osoitteen, kun varoitukset eivät tehonneet ja netin käyttö loppui siihen. Tänä päivänä moinen on rikos, mutta laissa sitä ei vieläkään ole. Laki luuhaa jäljessä muutaman vuosikymmenen. Poliisin lähteiden mukaan tyypillisesti varas tavoittelee taloudellista hyötyä (nigerialaiskirjeet, pankkitunnusten kalastelu, jne.), mutta nyt on luotu profiileja toisen tunnuksilla vain siksi, että on otettu nokkiin ja tyypillisimmin parisuhteen loppuessa.

Sosiaalisia medioita on runsaasti ja sieltä löytyy kaunista ja rumaa. Monen ihmistaimen some-elämä alkaa jo vauvamasun ultraäänikuvasta. Itse jäin miettimään erästä kuvaa, jossa isin käsivarrella oli pienokainen ja pienokaisen suolenpurkautuminen tallentui. Haluaako hän nähdä tällaisen kuvan itsestään? Itsekuvat eli selfiet ovat tätä päivää. Tulitko kysyneesi luvan julkaisuun, jos siinä on joku muu? Itse otin kerran selfien, mutta luojan kiitos, kännyfoni on niin vanha, ettei se tunnista kuvaa kuin kapulassa itsessä. Täten en sitä voi liittää mihinkään, vaikka kuva on paras vuosiin minusta. Tosin haluaisinko sitä edes julkaista, sillä otin kuvan sairaalassa, tunti sitten heräämöstä osastolle siirrettynä ja silmistä näkyy, että troppaus on ollut melkolailla vahvaa.

Netin tiedot voivat tuottaa iloa tai surua. Nettiä pitää myös osata lukea ja tietotulvasta etsiä oikea tieto. Itselle tapahtui molemmat parivuotta sitten. Päivän postit hakiessani, oli laatikossa kirje, jonka ulkomuoto oli kutsu- tai onnittelukortin muotoinen. Nimi ja osoitetiedot olivat oikeat, mutta lähettäjä täysin tuntematon. Avasin kuoren ja sieltä paljastui onnittelukortti, ihana, vaaleanpunainen kortti, jossa toivotettiin onnea vastasyntyneen tyttövauvan johdosta. Ööööö... Tuota... Tämän kortin postitin lähettäjälle takaisin, saatekirjeellä varustettuna, ole hyvä ja etsi oikean vastaanottajan osoitetiedot, sillä tämä ei ole ajankohtaista meillä. Nyt tapahtumalle voin jo nauraa, mutta silloin se iski suoraan palleaan. Pikkujalkojen askellusta ei tässä kodissa ole ollut sen jälkeen kun sisarusten lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Tosin olisi ollut kiva olla kärpäsenä katossa, kun lähettäjä aukaisi lähettämäni kirjeen.

Parisuhteen loppuminen on monelle vaikeaa ja jos ihmettelet otsikkoa, niin kuuntele Jenni Vartiaisen saman niminen biisi. Se kuvastaa hyvin nykymenoa. Someen voit laittaa tekstiä, kuvia tai videota oman tuntosi mukaan, mutta onko se aina oikein.

Tuossa taannoin (etupenkiltä kuultuna) keskustelin kansalaisen kanssa ja pohdimme ravintolakulttuurin muutosta. Keskustelun pohjalta havaitsimme, että some on tappanut sosiaalisuuden. Omassa, turvallisessa pesäkolossa voi viestittää, mutta kasvokkain se on vaikeaa (mitä jos mokaan). Moni puhumisen sijaan näpyttelee monitoimilaitettaan. 

Voihan Viski

Nyt on Arkadianmäen pellesirkus ryhtynyt ankaralla kädellä suitsimaan alkoholin mainontaa ja sitä kautta vähentämään alkoholin kulutusta. No, viron ralli jatkuu ja netti on täynnä mainoksia ja vertailuja juomista.

Koffin hevoset eivät täten saa olla Koffin hevosia. Messujärjestäjä ei saa käyttää messujen nimessä ja logossa viski-sanaa, sillä se katsotaan väkevän alkoholin mainostamiseksi. Katujen varsilta pitää poistaa mainokset. Hieman hämmästyttää kuitenkin se, että ns. pikaruokaa saa vapaasti mainostaa ja kuitenkin se on hyvin epäterveellistä, sillä se sisältää runsaasti suolaa ja rasvaa sekä vitivalkoista viljaa ja näiden terveysvaikutukset jo tiedetään. Meniköhän jo saivarteluksi.

Ihmiskunta on tehnyt ja nauttinut alkoholipitoisia juomia kautta aikojen. Aina on ollut myös niitä, joilla käyttö lähtee lapasesta ja ruoka-aineympyrä sisältää 90 % nestemäisiä ruoka-aineita. Alkoholi on kuulunut erityisesti juhlaan, mutta mietoa alkoholia on ollut tarjolla päivittäin. Liekö osasyynä se, että hieman käytetty juoma säilyi paremmin.

Mainontaa on netissä paljon ja tuottajien sivuilla esitellään tuotteet yksityiskohtaisesti. Täten moinen mainoskielto on yksi tyhjän kanssa. Yksi syy mainonnan kieltämiseen on lapsien varjelu. Voi kyllä ne netistä löytää ja jokainen tulee sen kokeilun tekemään.

Alkoholikeskustelu repesi joskus 90-luvulla, jolloin tulivat näkyviin irtolaislain lakkauttaminen ja mielisairaanhoitolain muutokset. Rantojen miehet ja naiset jättivät veneenalustan ja tulivat toreille ja puistoihin. Tämä näkyi usein järjestyshäiriöinä, puistojen penkit olivat petipaikkoja, jne. Poliisi poisti pahimmat öykkärit, mutta hekin palasivat takaisin kun putkan ovet aukenivat ja promillet hieman alenivat ja ei kun uusi kierros.

Ikävän käänteen tämä keskustelu sai siinä vaiheessa, kun jokainen hieman oudosti liikkuva, toimiva oli kännissä tai krapulassa. Itse muistan vieläkin elävästi tuon illan ensiavussa, kaksi vuosikymmentä sitten. Huojuva, sopertava kansalainen tuli hakemaan apua. Nuori hoitaja lähti hakemaan alkometriä, sillä kansalaisen henki haisi. Itse haistoin hajun, joka kertoi isosta ongelmasta ja saman haistoi kokenut lääkäri. Kansalaiselle, poloiselle oli kehittynyt hyperglykemia ja ketoasidoosi. Asetoonin hajua ei alkometri mittaa. Toinen ikävä tapaus sattui pari vuotta sitten. Bussista tuli kaksi kansalaista ja kävely oli hieman huteraa. Nuori kuljettajakollega onnitteli pirullisesti minua, että saan heidät kyytiin. Itse vanhana hoitajana näin, että kävelyn huojuvuuden syynä on aivojen välittäjäaineen vaikea aleneminen. Tämä on oikeasti surullista.

Itse alkoholilaki on jo rasistinen, sillä minä en voi työpäivän päätteeksi mennä tuopilliselle. Olen yötyöläinen ja vaikka kukkarossa olisi suuresti seteleitä, niin yksikään anniskelupaikka ei tarjoile. En voi työvuoron päätyttyä myöskään ostaa yhtä ööliä. Koska olen aina viikonloppuisin töissä (ollut jo kymmenen vuotta), niin luonnollisesti vapaani on arkipäivisin. Tilastotieteellisesti, tyypillisimmin päätän työvuoroputken maanantaina eli se on minun perjantai.  Auta armias, jos ostan sauna öölit silloin, niin jo kassajonosta löytyy kansalainen, joka toteaa, että jo heti maanantaina aloitetaan ryyppääminen.

90-luvun alun laman aikana moni teki kotiviiniä, mutta nyt se on hiipunut harrastelijoiden toimeksi. Tämä harraste on pois tilastoista. Laki salli myöhemmin ns. tilaviinit, joista osa löytyy Alkon valikoimista. Viron ralli on taannut sen, että tuotevalikoima on Suomessa kutistunut. Verot menevät nyt muualle.

Nyt on pikkuhiljaa joulunaika lähestymässä ja kohtapuoliin tulevat kauppoihin namikalenterit. Haluan ehdottomasti mainostaa omaa joulukalenteriani.

Suuret setelit

Valtion talous on puhuttanut viimeaikoina paljon. Nyt alkaa koko homma levitä käsiin totaalisesti, sillä Suomen taloudellinen tila on jo katastrofaalinen. Hallitus ja media ovat kuukausia kaunistelleet tilannetta puhuen taantumasta (todellisuudessa totaali lama) ja taloudellinen tilanne on heikko. Oikeutetusti Suomen luottoluokitus putosi ja se olisi pitänyt pudottaa jo aiemmin, sillä todellisuudessa luottoluokitus on tänäpäivänä luokkaa -Ö³.

Ei yhtä aamun aviisia ole ilmestynyt pitkiin aikoihin ilman uutista YT-neuvotteluista. Onneksi valtion suojatyöpaikkoja tämä koskee myös. Virastoissa on vuosikymmeniä pyörinyt muodollisesti päteviä jakkupukukalkkunoita, joista ei ole kenellekään hyötyä, vaan ainoastaan haittaa ja harmaita hiuksia. Työttömien määrä jatkaa kasvuaan, sillä nyt ei lomauteta vaan irtisanotaan.

Lähes joka päivä on aamun aviisissa myös kutsu konkurssipesän velkojille tulla kuulemaan pesän tilanne. Tämä on maamme tuottavan osan eli PK-sektorin arkea. Tänä päivänä on vain kaksi paikkaa, joissa on erinomainen työllisyystilanne eli käräjäoikeudet (ulosmittaukset, konkurssipäätökset, jne) sekä realisointi keskukset, jotka pilkkahinnalla myyvät yhtiön maallisen mammonan.

Luottoluokittajan määritelmän mukaan Suomessa ei ole tuottavaa työtä ja sen on tavallinen duunari todennut jo kauan sitten, sillä monet työt ovat paenneet Suomesta kauas maailmalle. Senkin on duunari tiennyt, että pelkät palvelualat eivät tuota kuin tappiota. Vuosittainen verokertymä saadaan kasaan vain erilaisia veroja korottamalla ja niitä meillä kyllä riittää.

Arkadianmäen pellesirkus ei saa päätöksiä aikaan. He kykenevät vain soutamaan ja huopaamaan, joten valtion laiva ei liiku suuntaan eikä toiseen. Pääministeri kerää kaikki kaverit ympärilleen, jotta Kiva Kimppa Kerho saadaan kasaan. Jotta päätökset pysyisivät järjettöminä, niin kehitysministeri Sirpa Paatero kertoi, että humanitääristä apua on Syyriaan, ym. kahinoiviin maihin kaivettava vaikka mistä. Eikö todellakaan riitä, että eteläisistä maista on otettu meille verovaroin elätettäviä runsain mitoin.

Valtion velka jatkaa kasvuaan ja loppua ei näy. Nykyisin lienee jokaisen suomalaisen valtionvelkataakka luokkaa 20 000 euroa. Jokainen syntyvä vauva saa valtiolta lahjaksi valtionvelkataakan. Hieno lahja, eikö totta.

Ostovoima alenee jatkuvasti, sillä tavallisella duunarilla ei ole töitä ja sitä kautta rahaa. Tavallinen duunari on tiennyt jo kauan, että sossun taikaseinä on heiltä suljettu. Sieltä elatusta saa vain pakolainen, joita riittää ja rappioalkoholisti sekä narkkari. Kun on katsonut kauppojen hyllyjä ja kuunnellut myyjien puheita, niin monet tuotteet jäävät tänään kauppojen hyllyihin ja toistotavaroihin. Taitaa tulla eteen se, että pihoille ilmestyy ryytimaa, jotta jotain särvintä perheen ruokapöytään saa.

Jotenkin ei tullut yllätyksenä se, että luottotiedottomien määrä on huimassa kasvussa. Velkajärjestely on olemassa, mutta se monesti laaditaan niin tiukaksi, että pienikin notkahdus taloudessa sortaa sen. Erityisesti pankkisektori on nopeasti ajamassa velkajärjestelyn kumoon, jotta omansa pois saisi. Neuvotteluvaraa ei juuri ole.

Hallituksen lastentarha on innolla mukana torjumassa harmaata taloutta, jota he itse ovat olleet luomassa jatkuvin veronnostoin. Nyt pitäisi ehdottomasti pudottaa verotasoa kautta linjan, jotta ostovoimaa saadaan. Itse en ole enää pitkiin aikoihin halunnut antaa, vähenevistä tuloistani, latin latia kaiken maailman hömpötyksiin, mutta minut on pakotettu rahoittamaan niitä.  Kohdallani on kiinteistövero nelinkertaistunut, mutta tiestö on kyntöpeltoa, vesi on rautapitoista, katulampuista useat pimeänä pitkään, jne.

Palvelut katoavat yhä kauemmas, sillä säästetään. Nykyisin on jo palveluja, joista maksetaan, mutta palvelua ei enää ole, sillä työntekijämäärä on supistettu minimiin. Esimerkiksi kotiapu vain kurkistaa ovesta, aikaa muuhun ei ole.

Tavallinen duunari alkaa pikkuhiljaa puristamaan kättään nyrkkiin ja ei varmaan mene kauaa kun se heilahtaa. Puheet ovat toreilla ja turuilla, lievästi ilmaistuna, harmistuneita. Alkaa näyttä siltä, että on kai matkustettava Tukholmaan tai Osloon kerjäämään, jota helpottaa varmasti kielen osaaminen, vaikka alkeellisesti ja luultavasti ruotsalainen ja norjalainen duunari ymmärtää suomalaisen duunarin ahdingon helpommin kuin romanialaisen romanin ahdingon.

Tietysti voitaisiin julistaa sota Norjalle ja antautua välittömästi.

Ja ne suuret setelit....

Elämän poluilta löytyneitä II

Kun ikää on tullut, niin kaapien ja laatikoiden siivous ja tyhjennys alkaa olla ajankohtainen harraste, sillä sitä on ryhtynyt miettimään kaiken roinan säilyttämistä. Tämänkertaisen löydön aiheutti se, että kirjahyllystä otin valokuva-albumia, joka toi mukanaan vierellään olleen kansion. Nuoruudessani kirjoittelin lauluntekstejä ja käänsin biisejä suomeksi. Kansiosta löytyi myös yksi muu kirjoitus. Siihen en ole kirjannut aikaa, mutta arvioin sen vuodelta 1992 olevaksi. Tällöin suomalaisia koetteli pankkikriisi ja säästöjen kohteena olivat myös lasareetit. Se korutonta kertomaa on.

On aamuvuoro ja raportti alkamassa ja katson ympärilleni, puolityhjää kansliaa. Missä muut ovat, onhan kello jo seitsemän. Ne on sairastuneet, kovassa kuumeessa kerrottiin.

No koettakaa pärjätä, sijaisia ei ottaa saa, nehän on poissa vain kolme päivää. Niinpä niin, töihin vaan, ei auta muu. Hei, onko kukaan nähnyt kylvettäjää?

Ai niin, se soitti, lapsi kovin kipeä. Sekin vielä, mitähän tästä taas tulee. Teille potilaat aamiaisen syötän, tarjoilen. Sitten vähän pesuja, sellaiset kevyet.

Pääsenkö tänään suihkuun, yritetään. On jo lounasaika ja vierastunti alkaa. Voisitteko odottaa hetken päiväsalissa kun pesut on hieman kesken, huikkaa pojalle.

Tuliko vatsasi täyteen, kysyn mummulta. Muutoin hyvä, mutta ruoka oli kylmää, vastas hän. Voi anteiks anna, se jäähtyyn kerkes, kun niin monelle on syötettävä.

Vaipat vaihdan, wc:ssä käytän, kylkeä käännän ja kellot soi, mä koetan rientää. Vanhus itkee eilen sodassa kuollutta poikaa. Voi kun voisi viereensä istahtaa ja jotenkin lohduttaa.

Taas kello soi ja riennän eteenpäin, tyhjennän sorsan ja naapurille vaipan vaihdan. Pappa huikkaa; jo pakan sekoitin, pelattaisiko muutama erä vaikka pokeria.

Pahoittelen vastaan, etten voi tänään. Näen kasvot vanhan miehen pettyneen. Eiks ees yhtä erää? Mitä vastata voi, päätäni hiljaa puistan, valitan.

Päiväkahvin tarjoilen, toiset tulikuumana, toiset jääkylmänä kahvinsa saa. Harmissani painan eteenpäin päivääni ja toivon hartaasti sen pian loppuvan.

Koskemattomat eväät otan kaapista. Vuoro päättyi, nyt kotiin syömään. Ja kotona, kahvikupin ääressä mihin hukkui ihminen, se vainko on pelkkä setelinippu.

Kun löysin tämän tekstin, niin muistin tuon aamun. Seitsemästä työntekijästä läsnä oli kaksi. Suoritin myös osan laitosapulaisen työstä eli roskisten tyhjennys, wc:den siistiminen ja likapyykki- ja roskavaunun viennin.

Tänä päivänä ei pelata potilaan kanssa, ei lueta lehteä tai keskustella. On liian kiire. Kotisairaanhoito on usein vain kurkistus ovelta. Tosin tämä on pieni pohjustus seuraavaan.