Kun ikää on tullut, niin kaapien ja laatikoiden siivous ja
tyhjennys alkaa olla ajankohtainen harraste, sillä sitä on ryhtynyt miettimään
kaiken roinan säilyttämistä. Tämänkertaisen löydön aiheutti se, että
kirjahyllystä otin valokuva-albumia, joka toi mukanaan vierellään olleen
kansion. Nuoruudessani kirjoittelin lauluntekstejä ja käänsin biisejä suomeksi.
Kansiosta löytyi myös yksi muu kirjoitus. Siihen en ole kirjannut aikaa, mutta
arvioin sen vuodelta 1992 olevaksi. Tällöin suomalaisia koetteli pankkikriisi
ja säästöjen kohteena olivat myös lasareetit. Se korutonta kertomaa on.
On aamuvuoro ja raportti alkamassa ja katson
ympärilleni, puolityhjää kansliaa. Missä
muut ovat, onhan kello jo seitsemän. Ne on sairastuneet, kovassa kuumeessa
kerrottiin.
No
koettakaa pärjätä, sijaisia ei ottaa saa, nehän on poissa vain kolme päivää.
Niinpä niin, töihin vaan, ei auta muu. Hei, onko kukaan nähnyt kylvettäjää?
Ai niin,
se soitti, lapsi kovin kipeä. Sekin vielä, mitähän tästä taas tulee. Teille
potilaat aamiaisen syötän, tarjoilen. Sitten vähän pesuja, sellaiset kevyet.
Pääsenkö
tänään suihkuun, yritetään. On jo lounasaika ja vierastunti alkaa. Voisitteko
odottaa hetken päiväsalissa kun pesut on hieman kesken, huikkaa pojalle.
Tuliko
vatsasi täyteen, kysyn mummulta. Muutoin hyvä, mutta ruoka oli kylmää, vastas
hän. Voi anteiks anna, se jäähtyyn kerkes, kun niin monelle on syötettävä.
Vaipat
vaihdan, wc:ssä käytän, kylkeä käännän ja kellot soi, mä koetan rientää. Vanhus
itkee eilen sodassa kuollutta poikaa. Voi kun voisi viereensä istahtaa ja
jotenkin lohduttaa.
Taas
kello soi ja riennän eteenpäin, tyhjennän sorsan ja naapurille vaipan vaihdan.
Pappa huikkaa; jo pakan sekoitin, pelattaisiko muutama erä vaikka pokeria.
Pahoittelen
vastaan, etten voi tänään. Näen kasvot vanhan miehen pettyneen. Eiks ees yhtä
erää? Mitä vastata voi, päätäni hiljaa puistan, valitan.
Päiväkahvin
tarjoilen, toiset tulikuumana, toiset jääkylmänä kahvinsa saa. Harmissani
painan eteenpäin päivääni ja toivon hartaasti sen pian loppuvan.
Koskemattomat
eväät otan kaapista. Vuoro päättyi, nyt kotiin syömään. Ja kotona, kahvikupin
ääressä mihin hukkui ihminen, se vainko on pelkkä setelinippu.
Kun löysin tämän tekstin, niin muistin tuon aamun.
Seitsemästä työntekijästä läsnä oli kaksi. Suoritin myös osan laitosapulaisen
työstä eli roskisten tyhjennys, wc:den siistiminen ja likapyykki- ja
roskavaunun viennin.
Tänä päivänä ei pelata potilaan kanssa, ei lueta lehteä tai
keskustella. On liian kiire. Kotisairaanhoito on usein vain kurkistus ovelta.
Tosin tämä on pieni pohjustus seuraavaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti