Pakkosiirto kolussa

 Nyt on viime päivät puhuttu peruskoululaisten siiroista Helsingissä. Oppilaita siirretään maahanmuttaja taustasille kouluille. Tämä on herättänyt närää suomenkiellisissä perheissä. He katsovat, että lasten koulumatkat pitenevät ja osa on sitä mieltä, että omien lapsien opetus huononee, sillä vieraita kieliä puhuvia  on liikaa.

Koulun olisi syytä tehostaa suomenkielistä opetusta. Ei ole tarkoituksen mukaista, että lapset toimivat opettajina. Myös maahanmuuttajaperheiden olisi syytä muuttaa toimintatapojaan. Ei maahanmuuttajan lapsi opi  Suomen kieltä, jos radio ja televisio huutavat päivästä toiseen entisen kotimaan kieltä.

Helsingin opetusosasto on tekemässä vakavan virheen. Ei opetuksen taso nouse sillä, että sergeraation vaivaamille alueille siirretään suomalaisia lapsia. Suomalaiset lapset eivät enää opi, kun opettajan aika menee mamulle selittämiseksi. Suomi toisena kielenä puhuvien mamujen pitäisi olla omassa koulussa.

Nyt on perheitä muuttanut muualle, joiden uhkana on lapsiensa koulupolun muuttumisen vuoksi. Epäilen pahoin, että lähitulevaisuudessa nähdään enemmän koulushoppailua ja jopa yksityisten koulujen tuloa. Epäilen myös kotiopetuksen lisääntymistä. Muslimikoululaiset myös vinoilevat ramadanin aikana kouluruokaa syöville. Tämäkin ilmiö on rantautunut myös Suomeen. 

Kullanmuru onkin riiviö

Jälleen kerran oli kirjoitus, jossa lapsi alkaa kiusata yhtä tai useampaa kanssatoveriaan. Tämä ilmiö ei ole vain kouluissa harrastettavaa, vaan sitä on jo päiväkodeissa ja esikouluissa. Työpaikoillakin tämä on ongelma. Mutta ongelmaa vähätellään ja siihen puututaan luvattoman huonosti. Päiväkodit ja koulut herkästi kieltävät tapahtumat tai kertovat kuinka asiaan on puututtu, mutta totuus on jotain muuta.

Kiusaaminen on sanallista, elein esitettävää tai suoraa fyysistä väkivaltaa ja se on suunniteltua toimintaa toisen alistamiseksi. Valitettavasti nykyisin ei kiusaajan tarvitse olla fyysisessä yhteydessä vaan toiminta tapahtuu verkon ylitse. Tällöin kiusaaja voi jäädä anonyymiksi ja kasvottomaksi olennoksi.

On olemassa hienoja ideoita, kuten kiva koulu hanke, jne. Mutta nämä hankkeet eivät johda juuri mihinkään ja yleinen seuraus on se, että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua. Tämä ei mielestäni ole oikein, sillä se tuntuu lisärankaisulta kiusatulle, joka joutuu jättämään taakseen tutut opettajat ja mahdollisen ystävänsäkin.

Hiljan julkaistiin käräjäoikeuden käsittelyssä oleva kiusaaminen, jossa oppilas veti toisen oppilaan housut nilkkoihin ja paljasti sukukalleudet. Tämä täytti kunnianloukkauksen tunnusmerkit ja syyttäjä vaatii sakkorangaistusta. Tekijän mielestä se oli vain pilaa ja myönsi myöhemmin tajunneen teon vakavuuden ja myönsi tehneesä väärin, mutta ei kokenut syyllistyneensä asiassa rikokseen. Kiusaaminen voi täyttää rikoslain tunnumerkit ja sanktiot ovat sen mukaiset.

Tosin tämä koskee vain 15 vuotta täyttäneitä ja koska tällainen toiminta tuntuu olevan hyvin systemaattista alemmilla ikäluokilla, niin katsoisin, että vastuurajaa olisi laskettava pikaisesti. Jos lapsi pystyy kirkkain silmin sanomaan, ettei hänelle voi tehdä mitään, kun on alle 15. Tällä lauseella lapsi kertoo tietävänsä tasan tarkkaan toimintansa lainvastaisuuden.

Riiviölapsen käyttäytymistä selitetään usein impulsiivisella käytöksellä, ADHD, vilkkaudella, jne. Mielestäni selitykset eivät poista ongelmaa, joten kiusaaja jatkaa toimintaansa, kun kukaan ei puutu. Lainataan yksi hyvin ympäripyöreä lausunto: "Luonnollisesti lapsille on neuvottu, että kaikki kiusaaminen on kielletty ja lapsia on ohjeistettu kertomaan heti aikuiselle, mikäli joku lapsi kokee tulleensa kiusatuksi tai näkee jonkun sellaista tekevän. Samassa yhteydessä lapsille on myös opetettu turvataitoja, sanoittamaan toiselle lapselle, ettei muun muassa tahdo toisen lapsen häntä lähestyvän ja tarvittaessa suojaamaan itseään laittamalla kädet eteensä ja sanomaan: seis, älä tule tänne."

Lainaus kuulostaa mielestäni samanlaiselta ohjellta kuin raiskaajalle pitää sanoa riittävän selvästi ja monta kertaa ei, jotta raiskaaja tietää tekonsa olevan väärin ja tuomittava. No, tämä oli vain käsitykseni tuon lausuman johdosta. Tosiasiassa konkreettisia tuomia on vähän. Enää ei mene läpi, jos menee ja mottaa moista kullanmurua nenuun, sillä silloin se on pahoinpitely. Voi, että ennen oli asiat toisin ja silloin sai toimia.

Lasten psyykkisiin häiriöihin tulee apua liian myöhään ja osalla on vanhemmat, jotka eivät näe kullanmurussaan mitään muuta kuin täydellisen enkelin. Kun lapsella ei ole rajoja ja rakkauskin puuttuu, niin hukan teillä ollaan. Sääntöjen opettelu alkaa kotoa ja se on vanhempien hommaa, jota ei voida enää koulussa opettaa. Koulun tehtävä on tarjota oppiaineita eikä olla mikään järjestysmies, psykologi tai erotuomari.

Lopuksi vielä ikävä uutinen, sillä Paraisten kunnasta on sosiaalityöntekijät sanoutuneet irti, johtajaa lukuunottamatta, joka on pian jäämässä eläkkeelle. Työ on liian kuormittavaa, tieto ei kulje, väkeä liian vähän ja asiakastapaamisiin liian vähän aikaa. Elämme hyvin synkkiä aikoja.

Kun vuosi on vaihtumassa...

... on tapana kerrata mitä menneenä vuonna on tapahtunut. Eri median välineet etsivät etsimällä positiivisia tapahtumia ja jättävät armollisesti käsittelemättä ne vähemmän mukavat tapaukset. Nämä esimerkit ovat yksittäisiä uutisointeja, mutta tapauksia on vähintään kaksi kertaa potenssiin sata kaksikymmentä kahdeksan.

1. Vapaan liikkuvuuden mukanaan tuoma rikollisuus. Oli hyvin mielenkiitoista lukea uutisista Tampereen Sulkavuoressa majailleiden romaanien varkauksista. Tavaraa oli leiriin ja sen ympäristöön käteketty runsaasti ja kun julkaistiin kuvasarja tavaroista, niin osa tuotteista oli uusia ja eivät vaikuttaneet halpissarjoita. Yllättäen heistä ei vangittu ketään ja kaikki saivat poistua maasta. Epäselväksi jää, kuinka paljon tavaraa oli mennyt jo edeltä.

2. Raa'at väkivallanteot. Miten on mahdollista, että mielisairaaloista pääsee helposti puntikselle? Oli hyvin ikävä lukea tuosta Loviisan tapauksesta. Näitä tulee valitettavasti tapahtumaan lisää, sillä mielisairaanhoitopaikkoja on ajettu alas systemaattisesti 1990-luvun alusta alkaen. Kun lääkkeet jäävät ottamatta tai niitä otetaan erinäisten päihdyttävien kemikaalien kera on tulos täysin arvaamaton ja silloin ei toisen henki merkitse mitään.

3. Kiusaaminen siellä sun täällä. Sairaaloissa kiusataan, kouluissa kiusataan, somessa kiusataan, jne. Mieleeni jäi voimakkaana tuo sairaalan tapaus (olenhan edesmennyt hoitaja itsekin ja vielä kolmannessa polvessa), jossa lääkäri lyö hoitajaa. Esimiehen tai ylemmän kouluarvon henkilön toimiin harvoin puututaan ja sen seurauksena meillä on kymmeniä tuhansia hoitoalan ammattilaisia, jotka ovat vaihtaneet alaa.

4. Liikaa johtajia. Sipilä-gate toi esille Ylen johtoporrasmallin, jossa eräässä haastattelussa toimittelija kertoi joutuvansa katsomaan esimieskartasta, että keneltä viesti tulee ja koskeeko se häntä vai miten se nyt oli. Organisaatiorakenne on meillä ihan tolkuton ja siitä otan esille esimerkin kotikylästäni. Olin työsuojeluasiamiesten kokouksessa ja siihen osallistuivat kaikki kylän työsuojeluasiamiehet. Teknisen puolen kaveri kertoi turhautuneena tilanteesta, sillä heillä oli ollut neljä työnjohtajaa ja jokaisella sata alaista 1980-luvulla. Tuolloin 1999 oli edelleen neljä työnjohtajaa ja kullakin neljä alaista.

5. Suojatyöpaikat. Viitaten hieman edelliseen ja siihen, että kun aamun aviisin avaa ja siellä on väitöskirjojen esittelyt, niin suurin osa on jotain humanistista tai journalistita tai muuta mediaa. Harva on väitöskirja, joka oikeasti tutkii jotakin. Itsellä meinasi mennä aamiainen väärään kurkkuun tuossa reilut kymmenen vuotta sitten lukiessani väitöskirjan aihetta ja se oli Suomessa syntyneiden hevosten nimistö. Kun luin sen uudelleen niin nauroin kyyneleet silmissä ja sitten tulikin jo pissukiiru. Minun lapsuudessa ja nuoruudessa suojatyöpaikka tarkoitti vammaiselle tai heikkolahjaiselle tarkoitettua työpaikkaa. Alkaa tuntumaan siltä, että tämän ryhmän edustajia on luvattoman paljon yhteiskunnassamme. Onko syynä lisäaineet ravinnossa tai muutokset aivojen synapsiyhteyksissä?

6. Suomen talous on kuralla. Sipilä ja muut kertovat talouden noususta, mutta nousu taitaa olla vain leipäjonoissa. Kela ryhtyi myös rankaisemaan opiskelijoita, joista nyt oli hyvänä esimerkkinä samanikäisen miehen ja naisen pakkoparisuhde. Siinäpä on Kelalla pohtimista, kun tulee voimaan tämä värikäsliitto, joten mitenkä Kelassa määritellään suhteet jatkossa.

7. Maahanmuuttajien rynnistys. Hieman viitaten edelliseen, mutta myös siihen, että he tehtailevat rikoksia suhteutettuna määrään enemmän kuin kantasuomalaiset. Kun edellistä ryhtäystä ei ole onnistuttu sopeuttamaan Suomeen, niin ei kyllä onnistu tämänkään ryntäyksen sopeuttaminen. Ruotsi on jo kadotuksen tiellä ja siellähän ei palo- ja pelastuslaitos uskalla mennä edes tietyille alueille ja joutuihan Suomessakin poliisi turvaamaan palo- ja pelastuslaitoksen työn. Nämä ja kohdan yksi tyypit ovat vaikeuttaneet rahdinkuljettajien työn, sillä ryöstöt ovat arkipäivää ja henki löysällä.

8. Hallitus petti äänestäjät. Leikkauksia ei tehty juustohöylällä vaan moralla ja se tunnetusti murhaa mukavasti. Leikkaukset koskivat juuri niitä, jotka ovat tuloluokan alapäässä eli lapsiperheet, vanhukset ja sairaat. Työttömiä on paljon ja lisää tulee. Erilaisia veroja on korotettu ja pelkkä veroprosentti on ylimitoitettu (tein testin ja uusi veroprosentti pitäisi olla seitsemän pykälää alempi). Kiiteistövero jatkaa nousuaan vuosittain. Autoilun verotus on jo legendaarinen ja nyt sitten laitetiin verolle veneet ja moottoripyörät. Pitänee tässä kohtaa vedota kohtiin 4-7.

9. Yhteyden otto on vaikeaa. Nykyisin yritetään saada kaikki nettiin ja iso osa on vielä mobiilisovelluksia, ainoa vaan, että ne eivät toimi. Katkoja on usein ja mietin sitä, kun pankit ovat ilmoittaneet luopuvansa paperisista tunnuslukukorteista, niin kuinka vanhat ja sairaat selviävät. Puhelinsoitto onkin sitten ihan toivoton juttu. On se kumma juttu, että lankapuhelinaikana tavoitit, mutta nyt on kännyaika ja ketään et saa kiinni. Soita Kelaan ja kuuntelet muzakia sekä nauhotteita. Yritä varata lääkäriin aikaa, sama kuin edellä, mutta painelet lisäksi nappuloita sen mukaan, mitä asiasi koskee.

10. Hoidetaan vai ei. Hieman viitaten edelliseen, mutta tuli mieleen yksi uutisointi. Sydänkohtauksien yhteydessä löydetään yhä useammin hammasperäinen bakteeri. Kela ei enää korvaa yksityistä hammashoitoa ja kunnalliselle kiireettömien (tarkastukset, lohjennut paikka (ei kivulias), hammaskivi, jne) toimenpiteiden jono mitataan jo vuositasolla. Oman lasareettini historiaa tutkineena ollaan hammashoidon osalta samassa tilanteessa kuin kunnanhammaslääkäri kirjoitti vuosiraportissaan 1942: "Sota on aiheuttanut elintarvikepulaa, joista myönteisimpänä katson sokerin puutteen, sillä lasten hampaiden kunto on parantunut. Heikentävänä tekijänä on kuitenkin hammaslääkärien suuri puute ja etenkin hoitajien puute, jotka ovat nyt velvoitettuja toimimaan sotasairaaloissa.".

Sain aikaiseksi kymmenen asiaa, bibliassa käskyjä oli kymmenen, joten jääköön tähän ja palataan ensi vuonna asiohin uudelleen.

Vuosi vaihtuu ja talvesta ei ole tietoakaan. Uskon, että ensi vuosi on vähintään yhtä synkeä kuin edellisetkit. Toivoa silti voi eli Hyvää Uutta Vuotta kaikille.

Kiusaajan vai kiusatun siirto

Perussuomalaisten edustaja Tiina Elovaara on tehnyt aloitteen siitä, että kiusaaja pakotettaisiin koulun vaihtoon. Nythän tilanne on toisin päin eli kiusattu vaihtaa kouluaan. Kumpi on parempi?

Kiusausta on montaa lajia, mutta ne kaikki haavoittavat monin tavoin. On myös tavallista, että kiusauksen kohdetta vainotaan koulussa, kotimatkalla, harrasteissa ja kotiin tultuakaan se ei lopu ja siitä pitää someviestit huolen. Kun kiusattu siirtyy toiseen kouluun, niin kuvitellaan runneltu ihminen aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä ei nykyisen somemaailman vuoksi enää ole itsestään selvää. Lisäksi siirretyn oppilaan oma kaveripiiri häviää ja uudessa paikassa ei välttämättä ole helppoa tutustua uusiin oppilaisiin.

Tosin en tiedä, onko maailma muuttunut niin paljon, että perusläpän heitto on kiusaamista. Minulle heitettiin kommentti: "Kato ruosteletti". Tämä johtui siitä, että hiukseni tietyssä valossa näytti aivan kuparin punaisena. En pitänyt sitä pahana, sillä pidin itse siitä ja monesti olin saanut kehuja hienosta väristä. No, nyt ne punaiset suortuvat ovat jo vitivalkoisia. 

Lainataan Elovaaran pelkoja: "Kouluampujat ovat monesti pahasti koulukiusattuja. Pahin pelkoni on, että Suomessa ennemmin tai myöhemmin tapahtuu jälleen kouluampuminen, jonka taustalla on koulukiusaaminen". Nyönnetään, tempausten tekijät ovat kiusattuja, mutta epäilen, että kiusaajasta voi tulla uusi tekijäryhmä, joka kantaa kaunaa entistä kouluaan kohtaan, joka erotti kiusaajan omasta ystäväpiiristä ja romutti kiusaajan itsetuntoa koulun myöntäessä kiusaajan "rikollisluonteisen" käyttäytymisen.

Kiusaaminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön ja tätä moni nuori ei tule huomioineeksi. Alaikäinen ei toki saa putkaa, linnaa tai vankeutta, mutta korvausvelvollinen hän on. Myös kiusaajan yllyttäjä ja/tai avunantaja ovat vastuussa teoistaa ja syytetermistö tuntee tilan avunannosta rikokseen. Tönimisen tai tuuppaamisen tms. seurauksena kaatuneelle voi syntyä vaikea, pysyvä päänalueen vamma ja vakuutan, että sen hintalappu on melkoinen ja päälle tulevat myös viivästyskorot.

Opettajien ammattijärjestö OAJ taasen suhtautuu perin nuivasti Elovaaran esitykseen ja mutisee: "Kiusaajan siirtäminen toiseen kouluun on jo nyt mahdollista, mutta keinoa ei ole käytetty, koska se on hallinnollisesti raskas". Tämä vaatisi hieman perustelua eli mikä tekee kiusaajan siirtämisestä raskasta ja kiusatun siirto taas on ilmeisesti läpihuutojuttu. Olisi vaan kiva tietää.

Sitten he esittävät oman esityksen eli suora lainaus: "Peruskoulun rehtorit saisivat oikeuden erottaa oppilaan määräajaksi. Sinä aikana oppilas saisi opetusta toisessa koulussa". Nyt hieman pomppasi. He ovat tyypillinen esimerkki ihmisistä, jotka eivät tunne oman alansa lainsäädäntöä, kuten harva tielläliikkujakaan tietään. Täten suosittelen lämpöisesti tutustumaan Perusopetuslain 36§ ja 36a§. Herää kysymys, että miksi tätä ei ole käytetty?

Koulu ei ole ainoa paikka, missä kiusataan. Työpaikkakiusaamisessa esitetään usein esimiehen vastuuta puuttua asiaan, mutta luvattoman usein kiusaaja on se esimies. Minun entisessä työpaikassa oli uusi päällikkö juuri tällainen. Tyypillinen tilanne oli se, että jos toivoit tiettyä iltaa vapaaksi harrastusten vuoksi, niin tasan varmasti olit iltavuorossa ja puolison kanssa ei yhteisiä lomapäiviä ollut. Työterveyshuolto tiesi, mutta konkreettiset toimet puuttuivat. Taannoin uutisoitiin TAYS:n lastenpsykiatrisen toimipisteen kiusaamisesta ja siellä oli ilmeisesti esimies käynyt fyysisesti alaiseen käsiksi ja jatkaa työssään. Myös työpaikoilla pitää olla lyömätön linja, mutta kunnallisella puolella sen raja taitaa mennä lapiossa, sillä kotikuntani teknisen puolen esimies sai passituksen muualle, kun lopulta löi alaistaan lapiolla.

Minun nuoruudessa pahimmat kollot siirrettiin apukouluun mielisairaanhoitajien valvontaan ja myöhemmin tarkkikselle. Mottaaminen oli sallittua ja siihen ei puututtu, ellei se mennyt täysin överiksi. Nykynuoren oikeudet lienevät toista luokkaa, kun asiaa käsitellään vähän joka tuutissa.

Tuota, mieleeni tuli eräs ajatus. Kiusaaja pitäisi saada psykiatrin pakeille. Kiusaajalla kun on selkeästi vääristynyt käsitys ihmissuhteiden hoitamisesta, niin eikö se ole psykiatrisen terapian edellytys.

Älä rääkkää sitä kääkkää, en mä rääkkääkään

Otsikko on vanha rallatus kouluajaltani. Kiusaajia oli jo silloin, mutta silloin oli keinot käyttää. Kiusaajat tiedettiin ja usein vanhemmat/opettajat lopettivat sen. Rehtorilla ja opettajilla oli valta lähettää häirikkö toisenlaiseen kouluun. Alkuaikana heidät lähettiin apukouluun, mutta myöhemmin tulivat tarkkailuluokat. Kumpaakaan ei enää ole.

Minun koulukiusaaminen loppui kansalaiskoulun ensimmäisen luokan osalta vanhempainiltaan, jossa isäni ilmoitti muille vanhemmille kokolailla suoraan: "Jos tytärtäni tarkoituksen mukaisesti tähän tahtiin rääkätään, en minä ota vastuuta, iskeekö hän kirveellä vai vesurilla.". Se loppui siihen, ilmeisesti muut vanhemmat tekivät selväksi jälkikasvulleen, että jos homma ei lopu, saatte seurauksen kärsiä ihan itse. Kansalaiskoulun viimeisellä lopetin erään pojan kiusanteon nyrkillä (hänellä kun oli viehättävä tapa laittaa kätensä tyttöjen haarojen väliin takaa päin), kun ei sanallinen ohjaus mennyt jakeluun. Opettajat olivat tietoisia tästä ja sanktiota minulle ei tullut, sillä tiesivät minun varoittaneen poikaa toistuvasti. Poju sitten siirrettiin toiseen kouluun. Puolisoni isä totesi pojalleen: "Iske takaisin, jos ei käsi yllä, niin ota kättä pidempää.".

Tänä päivänä on kaikki toisin. Koulukiusaaja saa ihan rauhassa rääkätä ja järjestelmä on täysin hampaaton. Usein opettajat ovat taivaallisen tietämättömiä asiasta, kun vanhempi ottaa asian puheeksi. Kiusauksen kohteeksi joutunut on se joka vaihtaa koulua. Kiusaajan siirtäminen taas leimaisi hänet poloisen ja se saattaisi olla hänelle jopa traumaattinen kokemus. Kriisiapua siten tarvitaan ja sekin kustantaa.

Siinä missä ennen puhuttiin selän takana ja kirjoiteltiin lappusia, niin hyökkäykset ovat tänään siirtyneet netin erilaisiin sovelluksiin (tosin tätä harrastavat aikuisetkin kun parisuhde on karahtanut karikolle). Toivosin tässä kohtaa, että lapset ja nuoret kertoisivat vanhemmilleen näistä ja toivoisin, että vanhemmat osaisivat opastaa nuorta, että tallentaisivat nuo kiusat, sillä rikostutkinnassa vaa'assa painavat todennetut faktat. Tosin luvattoman usein poliisikin viittaa tapauksille kintaalla rikoksen vähäisyyden varjolla ja pahimmat pölvästit todenneet vain, että tuo nyt on noita lasten touhuja. Ikävä kyllä, että tässä unohdetaan lordi Lyttonin kuolematon lausahdus, vuodelta 1839: "Kynä on miekkaa vahvempi.". Nyt ei ole kynää ja kaunokirjoituskin kouluista päättyy, mutta näppäimistöllä saadaan sama aikaiseksi, hyvässä ja pahassa.

Kiva koulu hanke on suunnattu koulukiusaamista vastaan, mutta valitettavan usein se ei toimi. Erään isän kommentin lainasin suoraan mediasta: "Satunnaisille kiusaajille keskustelutuokiot ehkä tehoavat, mutta ammattikiusaajat pitävät hanketta pilkkanaan. Opettajien kanssa keskustellaan ja anteeksi pyydetään, mutta sen jälkeen asialle naureskellaan sosiaalisessa mediassa.".

On ollut, on ja tulee olemaan näitä, joista haastateltu opettaja kertoi eli "Kouluissamme on parantumattomia "rikollisia", jotka vähät välittävät rangaistuksista, kielloista, sopimuksista tai muista sellaisista. Kiusaaja kiusaa koulussa ja vapaa-aikana netissä.". Näitä oli minunkin kouluaikana, kolme heistä on haudassa ja kaksi lienee edelleen linnassa. Tällaisille tyypeille puhuminen on ihan turhaa, sillä puhe valuu kuin vesi hanhen selästä. Heillä ei ole omaatuntoa, ei moraalia, ei etiikkaa, ei mitään muuta kuin MINÄ ITSE.

Lain mukaan on mahdollista erottaa häiriköivä oppilas kolmen kuukauden ajaksi, mutta Pyhä Peruskoulu kun on kaikkien oikeus, niin eihän sellaista voi tehdä, että oppilaspoloinen jää vaille perusopetusta, johon hän on lain mukaan oikeutettu. Erottamisajaksi oppilaalle tulisi järjestää opetussuunnitelma, jotta hän ei jäisi muista jälkeen. Tosiasiassa useat kiusaajat ovat oppilastovereitaan jäljessä vähintään pari vuotta. Tietenkin myös raha ratkaisee. Taloudellisesti halvempaa on se, että vanhemmat anovat kiusatun koulun vaihtoa ja kuljettavat oppilaan itse kouluun.

En tiedä mistä yhteiskuntaamme on pesiytynyt tämä kaikki suvaitsevainen yltiöhumanistisuus. Meidän "tavisten" pitää ymmärtää häiriökäyttäytyjää, kun sillä on ollut niin vaikea lapsuus tai jokin muu traumaattinen kokemus. Miksi pitää löytää aina ymmärrettävä syy? Eikö vihdoinkin voida todeta vanhanaikaisesti, että on ihmisiä, joista ei ikinä tule yhteiskuntakelpoisia. Tietysti moinen olisi rasismia, suvaitsemattomuutta, jne.

Ja sitten tuo Arkadianmäen pellesirkus ei saa mitään aikaiseksi. Opetusalan Ammattijärjestö on yrittänyt saada aikaan konkreettisia keinoja kiusaamisen lopettamiseen, mutta Lastentarhahallitus on niin suvaitsevainen ja ymmärtäväinen eli ei onnistu. OAJ:n lakiasiantuntija Nina Lahtinen sanookin loistavasti: "Mitä poliitikkojen esittämä koulukiusaamisen kriminalisointi muuttaisi, kun esimerkiksi pahoinpitelyt ja kunnianloukkaukset määritellään jo rikoksiksi. Kyse on enemmänkin siitä, että ymmärretään väkivallan vakavuus, vaikka tekopaikkana on koulu. Väkivalta on väkivaltaa koulussakin.". Kouluihin on nyt tullut sama ilmiö kuin sairaaloissa on ollut jo vuosikymmeniä eli hoitajan pahoinpitely ei ole pahoinpitely, vaan hoitaja ei ole ymmärtänyt potilaan sairauden aiheuttamaa käyttäytymisen muutosta. Samanlainen ilmiö on ollut opettajilla jo jonkin aikaa.

Niin opettajat kuin päiväkodin työntekijät ovat helisemässä kullannuppujen kanssa. On vanhempia, jotka viisveisaavat jälkikasvunsa toimista, sillä hän on niin vilkas ja aktiivinen, mutta hyvätapainen lapsi ja tällainen lapsi ei tee vanhempien mielestä mitään pahaa. He kieltävät jyrkästi, että heidän kullannuppu voisi painaa toisen pään vessanpyttyyn, kun se ei sovi hänen herkälle luonnolleen. On myös vanhempia, jotka vähättelevät tapahtunutta. Itse sain yhden pojan toimesta harpin piikistä tunneilla selkääni ja toistuvasti, sillä hän hakeutui usein selkäni taakse. Kerroin tästä vanhemmilleni, mutta äiti totesi: "Kaikki mikä on tiiliskiveä pienempää on rakkautta.". Isäni oli erimieltä aiheesta ja lopputulos näyteltiin kappaleessa kaksi. On myös opettajia, jotka sulkevat silmänsä. Lasten normaalia nahistelua, painia, jne. Täten osa ei tunnista toimintaa kiusaamiseksi. Toisilla saattaa syynä olla pelko joutua todistamaan. Otetaan esimerkiksi hatusta tempaistu taru, jossa opettaja joutuu todistamaan oikeudessa, että oppilaat Q, W, E, R, T, Y kaatavat oppilaan X maahan ja potkivat häntä ja upottavat nassun kuralätäkköön ja vaativat siitä juomaan. Opettajan naapurina on E:n perhe, harrastusporukassa W:n ja Y:n isä/äiti ja Q:n isä/äiti on kollega, R:n perhe on sukua ja T:n isä/äiti on paras kaveri. Tällöin on helppo ummistaa silmät.

Nina Lehtinen sanoo, että kaikki väkivaltatapaukset pitää viedä poliisin käsittelyyn. Poliisin resurssit ovat säästöjen takia niin minimissä, että aikaa jää juuri ja juuri kurkunleikkauskeikoille. Rikoslabrakin on jo avaruudellisessa kusessa. Kyllä poliisi haluaisi tutkia jokaisen väkivaltarikoksen, olkoon tekijänä kuka ja minkä ikäinen tahansa, mutta hampaaton laki tulee resurssipulan lisäksi. Sitten on tuo henkinen väkivalta. Moni heistä kokee sen pahempana kuin fyysisen väkivallan. Henkistä väkivaltaa on esim. nimitteleminen, julkinen nolaaminen, arvostelu vähättelevästi (esim. pukeutuminen, jne.) uhkailu väkivallalla, jne. Tämä ei ole useinkaan syyteoikeus rikokseen, sillä siitä ei useinkaan ole kuin sana sanaa vasten. Fiksu kiusaaja osaa pitää näppinsä erossa toimista, joista jää mustaa valkoiselle.

Ilokseni on mediassa kerrottu henkilöistä, jotka ovat puuttuneet kiusaamiseen. Se on yksi hailea oletko lapsi, nuori, aikuinen, vanhus. Kun näet kiusaajan tekevän temppujaan, niin puutu, sano sanasesi ja toivottavasti se on EI NOIN. 

Sä laitoit minut nettiin II

Aamun aviisissa oli mielenkiintoinen uutisointi kiusaamisesta, joka tapahtuu pääsääntöisesti netin välityksellä. Työtoverin parisuhteen kariutumisen vuoksi, hän oli joutunut syyttä suotta uhriksi. Ex-puolison toimia oli puitu oikeutta myöten, mutta laihoin tuloksin. Uutisoinnissa otettiin myös esille se, että netistä asioiden poisto on melkolailla mahdotonta. Netistä on tullut siivoamaton kaatopaikka.

Olen useissa teksteissä käsitellyt näitä asioita, mutta palataan sinne uudelleen. Netti on nykyisin peruselämään kuuluva elementti, vauvasta vaariin ja tarjonta on loputonta. Sen ongelma on se, että sieltä puuttuu puhdistuslaitos. Yksityinen ihminen voi pyytää poistamaan vanhentuneet linkit, mutta yritysmaailmassa tämä ei ole mahdollista. Itse turvaudun perinteiseen puhelinluetteloon yritysten osalta, sillä sen tiedot päivitetään ennen julkaisua. Netistä löytyy edelleen kotikaupunkimme maistraatti osoitteella X-tori 1, verotoimisto X-valtatie 25, kuten myös monet muut, jotka ovat poistuneet jo vuosia sitten. Vanhat puhelinnumerot ovat siellä myös. Erehdyin pari vuotta sitten etsimään lasiliikettä kotikaupungistani ja soitin numeroon. Kun olin kertonut asiani, niin vastaaja kertoi, että liiketoiminta on loppunut kolme vuotta sitten. Kuka ja mikä instanssi on linkin takana, on jo vaikeampaa. Sellaisen selvittäminen vaatii aikaa ja jopa rahaa. Välttämättä sitä ei edes löydy.

Parisuhteen kariutuminen johtaa luvattoman usein perin likaiseen peliin. Sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua, sanotaan. Ennen pahat puheet eivät saaneet tuulta siipiensä alle, sillä henkilöt ja tapahtumat olivat naamatuttuja. Kuten eräs henkilö totesi: "Se on puhunut tällaisia sinusta muille, mutta minä en niitä usko, sillä tunnen sinut hyvin ja olen sen muille puhujille sanonut, että ei tuollainen sovi sinun luontoosi.". Nyt on toisin, sillä netissä voit esittää eri kanavilla mitä tahansa ja kasvottomana.

Nimellä vai nimimerkillä? Se on ihan sama, sillä kummassakin tapauksessa katsomme suoraan haulikon piippuun, joka on ladattu ihan jollakin muulla kuin suolapanoksilla. Nimimerkin suojissa on helppo laukoa asioita, joita ei ehkä kehtaisi muutoin julki tuoda. Ujon ihmisen on helppo jutella anonyymisti, mutta kun nenä on täynnä herneitä, niin nimimerkillä voi kirjoittaa paskaa tuutin täydeltä ja selvittäminen on vaikeaa. Omalla nimellä esiintyminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Kuten aiemmin kirjoitin niin minulla on nimikaimoja paljon ja henkkarit yhden kanssa samat, mutta viimeinen merkki eri, joskin näppäimistön viereiset ja siksi verottajalle jouduin todistamaan, että en ole voinut tuolla työskennellä ja tuloja hankkia. Ehkä muistatte Anders Breivik:n ja hänen tekosensa. Tuolloin ryhdyttiin vaatimaan, että netissä pitää esiintyä omalla nimellä. Kuitenkin uutisoitiin niistä poloisista, joilla oli sama nimi. Miten erottua toisesta samankaltaisesta nimestä? Siinäpä kysymys.

Netin aikakaudella on tullut ilmiöksi myös indentiteettivarkaus eli käytetään jonkun muun tietoja. Puolisooni tutustuin ammoin netin keskustelupalstalla, jota hän oli ollut luomassa. Jo silloin esiintyi feikkinikkejä, jotka yrittivät esiintyä toisena henkilönä. Silloin suojaus netissä oli toista luokkaa ja sivuston verkkovelhot sulkivat tyypin IP-osoitteen, kun varoitukset eivät tehonneet ja netin käyttö loppui siihen. Tänä päivänä moinen on rikos, mutta laissa sitä ei vieläkään ole. Laki luuhaa jäljessä muutaman vuosikymmenen. Poliisin lähteiden mukaan tyypillisesti varas tavoittelee taloudellista hyötyä (nigerialaiskirjeet, pankkitunnusten kalastelu, jne.), mutta nyt on luotu profiileja toisen tunnuksilla vain siksi, että on otettu nokkiin ja tyypillisimmin parisuhteen loppuessa.

Sosiaalisia medioita on runsaasti ja sieltä löytyy kaunista ja rumaa. Monen ihmistaimen some-elämä alkaa jo vauvamasun ultraäänikuvasta. Itse jäin miettimään erästä kuvaa, jossa isin käsivarrella oli pienokainen ja pienokaisen suolenpurkautuminen tallentui. Haluaako hän nähdä tällaisen kuvan itsestään? Itsekuvat eli selfiet ovat tätä päivää. Tulitko kysyneesi luvan julkaisuun, jos siinä on joku muu? Itse otin kerran selfien, mutta luojan kiitos, kännyfoni on niin vanha, ettei se tunnista kuvaa kuin kapulassa itsessä. Täten en sitä voi liittää mihinkään, vaikka kuva on paras vuosiin minusta. Tosin haluaisinko sitä edes julkaista, sillä otin kuvan sairaalassa, tunti sitten heräämöstä osastolle siirrettynä ja silmistä näkyy, että troppaus on ollut melkolailla vahvaa.

Netin tiedot voivat tuottaa iloa tai surua. Nettiä pitää myös osata lukea ja tietotulvasta etsiä oikea tieto. Itselle tapahtui molemmat parivuotta sitten. Päivän postit hakiessani, oli laatikossa kirje, jonka ulkomuoto oli kutsu- tai onnittelukortin muotoinen. Nimi ja osoitetiedot olivat oikeat, mutta lähettäjä täysin tuntematon. Avasin kuoren ja sieltä paljastui onnittelukortti, ihana, vaaleanpunainen kortti, jossa toivotettiin onnea vastasyntyneen tyttövauvan johdosta. Ööööö... Tuota... Tämän kortin postitin lähettäjälle takaisin, saatekirjeellä varustettuna, ole hyvä ja etsi oikean vastaanottajan osoitetiedot, sillä tämä ei ole ajankohtaista meillä. Nyt tapahtumalle voin jo nauraa, mutta silloin se iski suoraan palleaan. Pikkujalkojen askellusta ei tässä kodissa ole ollut sen jälkeen kun sisarusten lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Tosin olisi ollut kiva olla kärpäsenä katossa, kun lähettäjä aukaisi lähettämäni kirjeen.

Parisuhteen loppuminen on monelle vaikeaa ja jos ihmettelet otsikkoa, niin kuuntele Jenni Vartiaisen saman niminen biisi. Se kuvastaa hyvin nykymenoa. Someen voit laittaa tekstiä, kuvia tai videota oman tuntosi mukaan, mutta onko se aina oikein.

Tuossa taannoin (etupenkiltä kuultuna) keskustelin kansalaisen kanssa ja pohdimme ravintolakulttuurin muutosta. Keskustelun pohjalta havaitsimme, että some on tappanut sosiaalisuuden. Omassa, turvallisessa pesäkolossa voi viestittää, mutta kasvokkain se on vaikeaa (mitä jos mokaan). Moni puhumisen sijaan näpyttelee monitoimilaitettaan. 

Katse karvoihin

Taasen jaksaa median kirjoitukset hämmästyttää. Aiheen otsakkeena oli: "Karvojenpoistosta tuli pikkutyttöjen trendi". Onko oikeasti ihmisiltä kadonnut tajunta ihmisen kehityskaaresta?  Vai tuleeko käsitys pornografian esityksistä tai islamin naisten puhtauskäsitteistä? Oli oikeasti mielenkiitosta lukea tuon artikkelin yksi lause: " Erästä tyttöä oli kutsuttu pöllöksi, kun hänen kulmakarvojensa välissä oli kasvanut tummia karvoja.". Pojille siis ihokarvojen kasvu on luonnollista, mutta tytöille ei.

Tytöt ovat siis alkaneet poistaa ihokarvojaan heti kun ne alkavat ilmaantumaan, joka on merkki naiseksi kasvamisesta. Murrosikä muuttaa vartaloa ja havahduttaa lapsen ulkonäkötekijöihin sekä haluun olla edustava. Jokainen syntyvä lapsi saa itselleen perintönä geenipaletin, joka on muodostunut kolmen edellisen polven geenipaletista. Lapsen synnyttyä lähdetään yleisesti katselemaan, ketä hän muistuttaa. Isin nenä, vaarin korvat ja äidin silmät. Geenipaletin mukana tulee myös karvoitus eli toisilla se on olematonta ja toisilla runsasta ja kaikkea siltä väliltä.

Onko tämä ihokarvojenpoistovillitys yritys olla vielä lapsi? Lapsi joka ei saanut olla lapsi. Onhan näitä nähty jo kauan Amerikassa, jossa on ollut viimeisen päälle olevia lapsimalleja ja koulutus on raakaa. Eikö lapsen pitäisi olla lapsi ja eikö nuorelle kerrota enää kasvusta ja kehityksestä? Tuleeko oikeasti poikien naismalli ja sitä kautta seksuaalisuus pornoleffoista?

Ihokarvojen poisto ei ole kivutonta ja niiden takaisin kasvaessa ihon kutina on voimakasta. Artikkelissa äiti toteaakin: " Koska se sattuu, pidän häntä aina kädestä.". Lapsi pitää tätä kuitenkin vaivan arvoisena. Herääkin kysymys siitä, että kuinka paljon tällaisen toiminnan takia on hoidettu ihon ja karvatuppien tulehduksia?

Jos äiti lähtee mukaan tällaiseen, niin onkohan äidilläkään naiseus hallussa. Vai onko senkin malli haettu pornoleffoista?

Jos pojat lähtevät pilkkaamaan tyttöjä karvankasvusta, niin pitäisikö tyttöjen luoda sääliviä katseita poikiin, joilla karvankasvu geenipaletin vuoksi on olematonta, vain muutama haiven leuassa ja rinta sileä kuin vastasyntyneellä.

Ei ole miestä/poikaa tai naista/tyttöä karvoihin katsottava, vaan se mikä toiminta on muodostunut korvien väliin. Ystävällinen ja kohtelias käytös ovat tärkeämpiä kuin yksikään karva.