Otsikko on vanha rallatus kouluajaltani. Kiusaajia oli jo
silloin, mutta silloin oli keinot käyttää. Kiusaajat tiedettiin ja usein
vanhemmat/opettajat lopettivat sen. Rehtorilla ja opettajilla oli valta
lähettää häirikkö toisenlaiseen kouluun. Alkuaikana heidät lähettiin
apukouluun, mutta myöhemmin tulivat tarkkailuluokat. Kumpaakaan ei enää ole.
Minun koulukiusaaminen loppui kansalaiskoulun ensimmäisen
luokan osalta vanhempainiltaan, jossa isäni ilmoitti muille vanhemmille
kokolailla suoraan: "Jos tytärtäni tarkoituksen mukaisesti tähän tahtiin rääkätään,
en minä ota vastuuta, iskeekö hän kirveellä vai vesurilla.". Se loppui
siihen, ilmeisesti muut vanhemmat tekivät selväksi jälkikasvulleen, että jos
homma ei lopu, saatte seurauksen kärsiä ihan itse. Kansalaiskoulun viimeisellä
lopetin erään pojan kiusanteon nyrkillä (hänellä kun oli viehättävä tapa
laittaa kätensä tyttöjen haarojen väliin takaa päin), kun ei sanallinen ohjaus
mennyt jakeluun. Opettajat olivat tietoisia tästä ja sanktiota minulle ei
tullut, sillä tiesivät minun varoittaneen poikaa toistuvasti. Poju sitten siirrettiin
toiseen kouluun. Puolisoni isä totesi pojalleen: "Iske takaisin, jos ei
käsi yllä, niin ota kättä pidempää.".
Tänä päivänä on kaikki toisin. Koulukiusaaja saa ihan
rauhassa rääkätä ja järjestelmä on täysin hampaaton. Usein opettajat ovat
taivaallisen tietämättömiä asiasta, kun vanhempi ottaa asian puheeksi.
Kiusauksen kohteeksi joutunut on se joka vaihtaa koulua. Kiusaajan siirtäminen taas
leimaisi hänet poloisen ja se saattaisi olla hänelle jopa traumaattinen
kokemus. Kriisiapua siten tarvitaan ja sekin kustantaa.
Siinä missä ennen puhuttiin selän takana ja kirjoiteltiin
lappusia, niin hyökkäykset ovat tänään siirtyneet netin erilaisiin sovelluksiin
(tosin tätä harrastavat aikuisetkin kun parisuhde on karahtanut karikolle).
Toivosin tässä kohtaa, että lapset ja nuoret kertoisivat vanhemmilleen näistä
ja toivoisin, että vanhemmat osaisivat opastaa nuorta, että tallentaisivat nuo
kiusat, sillä rikostutkinnassa vaa'assa painavat todennetut faktat. Tosin
luvattoman usein poliisikin viittaa tapauksille kintaalla rikoksen vähäisyyden
varjolla ja pahimmat pölvästit todenneet vain, että tuo nyt on noita lasten
touhuja. Ikävä kyllä, että tässä unohdetaan lordi Lyttonin kuolematon
lausahdus, vuodelta 1839: "Kynä on miekkaa vahvempi.". Nyt ei ole
kynää ja kaunokirjoituskin kouluista päättyy, mutta näppäimistöllä saadaan sama
aikaiseksi, hyvässä ja pahassa.
Kiva koulu hanke on suunnattu koulukiusaamista vastaan,
mutta valitettavan usein se ei toimi. Erään isän kommentin lainasin suoraan
mediasta: "Satunnaisille kiusaajille keskustelutuokiot ehkä tehoavat,
mutta ammattikiusaajat pitävät hanketta pilkkanaan. Opettajien kanssa
keskustellaan ja anteeksi pyydetään, mutta sen jälkeen asialle naureskellaan
sosiaalisessa mediassa.".
On ollut, on ja tulee olemaan näitä, joista haastateltu
opettaja kertoi eli "Kouluissamme on parantumattomia
"rikollisia", jotka vähät välittävät rangaistuksista, kielloista, sopimuksista
tai muista sellaisista. Kiusaaja kiusaa koulussa ja vapaa-aikana netissä.".
Näitä oli minunkin kouluaikana, kolme heistä on haudassa ja kaksi lienee
edelleen linnassa. Tällaisille tyypeille puhuminen on ihan turhaa, sillä puhe
valuu kuin vesi hanhen selästä. Heillä ei ole omaatuntoa, ei moraalia, ei
etiikkaa, ei mitään muuta kuin MINÄ ITSE.
Lain mukaan on mahdollista erottaa häiriköivä oppilas kolmen
kuukauden ajaksi, mutta Pyhä Peruskoulu kun on kaikkien oikeus, niin eihän
sellaista voi tehdä, että oppilaspoloinen jää vaille perusopetusta, johon hän
on lain mukaan oikeutettu. Erottamisajaksi oppilaalle tulisi järjestää
opetussuunnitelma, jotta hän ei jäisi muista jälkeen. Tosiasiassa useat
kiusaajat ovat oppilastovereitaan jäljessä vähintään pari vuotta. Tietenkin
myös raha ratkaisee. Taloudellisesti halvempaa on se, että vanhemmat anovat kiusatun
koulun vaihtoa ja kuljettavat oppilaan itse kouluun.
En tiedä mistä yhteiskuntaamme on pesiytynyt tämä kaikki suvaitsevainen
yltiöhumanistisuus. Meidän "tavisten" pitää ymmärtää
häiriökäyttäytyjää, kun sillä on ollut niin vaikea lapsuus tai jokin muu
traumaattinen kokemus. Miksi pitää löytää aina ymmärrettävä syy? Eikö
vihdoinkin voida todeta vanhanaikaisesti, että on ihmisiä, joista ei ikinä tule
yhteiskuntakelpoisia. Tietysti moinen olisi rasismia, suvaitsemattomuutta, jne.
Ja sitten tuo Arkadianmäen pellesirkus ei saa mitään
aikaiseksi. Opetusalan Ammattijärjestö on yrittänyt saada aikaan konkreettisia
keinoja kiusaamisen lopettamiseen, mutta Lastentarhahallitus on niin
suvaitsevainen ja ymmärtäväinen eli ei onnistu. OAJ:n lakiasiantuntija Nina
Lahtinen sanookin loistavasti: "Mitä poliitikkojen esittämä
koulukiusaamisen kriminalisointi muuttaisi, kun esimerkiksi pahoinpitelyt ja
kunnianloukkaukset määritellään jo rikoksiksi. Kyse on enemmänkin siitä, että
ymmärretään väkivallan vakavuus, vaikka tekopaikkana on koulu. Väkivalta on
väkivaltaa koulussakin.". Kouluihin on nyt tullut sama ilmiö kuin
sairaaloissa on ollut jo vuosikymmeniä eli hoitajan pahoinpitely ei ole
pahoinpitely, vaan hoitaja ei ole ymmärtänyt potilaan sairauden aiheuttamaa
käyttäytymisen muutosta. Samanlainen ilmiö on ollut opettajilla jo jonkin
aikaa.
Niin opettajat kuin päiväkodin työntekijät ovat helisemässä
kullannuppujen kanssa. On vanhempia, jotka viisveisaavat jälkikasvunsa
toimista, sillä hän on niin vilkas ja aktiivinen, mutta hyvätapainen lapsi ja
tällainen lapsi ei tee vanhempien mielestä mitään pahaa. He kieltävät jyrkästi,
että heidän kullannuppu voisi painaa toisen pään vessanpyttyyn, kun se ei sovi
hänen herkälle luonnolleen. On myös vanhempia, jotka vähättelevät tapahtunutta.
Itse sain yhden pojan toimesta harpin piikistä tunneilla selkääni ja
toistuvasti, sillä hän hakeutui usein selkäni taakse. Kerroin tästä vanhemmilleni,
mutta äiti totesi: "Kaikki mikä on tiiliskiveä pienempää on
rakkautta.". Isäni oli erimieltä aiheesta ja lopputulos näyteltiin
kappaleessa kaksi. On myös opettajia, jotka sulkevat silmänsä. Lasten normaalia
nahistelua, painia, jne. Täten osa ei tunnista toimintaa kiusaamiseksi.
Toisilla saattaa syynä olla pelko joutua todistamaan. Otetaan esimerkiksi
hatusta tempaistu taru, jossa opettaja joutuu todistamaan oikeudessa, että
oppilaat Q, W, E, R, T, Y kaatavat oppilaan X maahan ja potkivat häntä ja upottavat
nassun kuralätäkköön ja vaativat siitä juomaan. Opettajan naapurina on E:n
perhe, harrastusporukassa W:n ja Y:n isä/äiti ja Q:n isä/äiti on kollega, R:n
perhe on sukua ja T:n isä/äiti on paras kaveri. Tällöin on helppo ummistaa
silmät.
Nina Lehtinen sanoo, että kaikki väkivaltatapaukset pitää
viedä poliisin käsittelyyn. Poliisin resurssit ovat säästöjen takia niin
minimissä, että aikaa jää juuri ja juuri kurkunleikkauskeikoille. Rikoslabrakin
on jo avaruudellisessa kusessa. Kyllä poliisi haluaisi tutkia jokaisen
väkivaltarikoksen, olkoon tekijänä kuka ja minkä ikäinen tahansa, mutta
hampaaton laki tulee resurssipulan lisäksi. Sitten on tuo henkinen väkivalta.
Moni heistä kokee sen pahempana kuin fyysisen väkivallan. Henkistä väkivaltaa
on esim. nimitteleminen, julkinen nolaaminen, arvostelu vähättelevästi (esim.
pukeutuminen, jne.) uhkailu väkivallalla, jne. Tämä ei ole useinkaan
syyteoikeus rikokseen, sillä siitä ei useinkaan ole kuin sana sanaa vasten.
Fiksu kiusaaja osaa pitää näppinsä erossa toimista, joista jää mustaa
valkoiselle.
Ilokseni on mediassa kerrottu henkilöistä, jotka ovat
puuttuneet kiusaamiseen. Se on yksi hailea oletko lapsi, nuori, aikuinen,
vanhus. Kun näet kiusaajan tekevän temppujaan, niin puutu, sano sanasesi ja
toivottavasti se on EI NOIN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti