Aiheittain

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Prideviikon uutisointia

Nyt vietetään taas LGBTQ-titityy porukan viikkoa näkyvästi. Lasareetissa ei voi blogia ylläpitää, joten nyt kotiuduttua on taas aika kirjoitella. Lasareetissa luin lauantaina aamun aviisia ja siinä oli liki aukeeman juttu tuon suuren kaupungin Pride-tapahtumasta. Lukeminen aiheutti trakeostomiakanyylin tukkeutumisen, sillä nauraminen sai aikaan limapurskautuksen. 

Lainataan hieman aamun aviisia, kun sen kotona lehtipinosta esiin kaivoin: ""Pridehan tarkoittaa ylpeyttä, ylpeyttä itsestä. Tämä on se yksi kerta vuodesta, kun meidän aihettamme tehdään laajalle yleisölle tutuksi ja tullaan näkyviksi", sanoo Sinuksi ry:n (entinen seta) toiminnanjohtaja Mikko Ala-Kapee." Tosin tätä LGBTQ-titityy porukan teemaa on toistuvasti lyöty päin pläsiä, etenkin televisiosarjoissa. Joten joka vuotinen Pride-viikko ei ole ainoa tilaisuus, missä LGBTQ-titityy porukaan törmää.

Lainataan vielä vähän: "Seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti ei näy ulospäin." Kyllä se näkyy ja etenkin kuuluu, sillä ajoin taksia kymmenen vuotta ja kaikilla LGBTQ-titityy porukan edustajilla oli avautumisen tarve seksuaalisesta suuntautumisestaan. Varsinkin miehet olivat aktiivisesti kertomassa kuinka peppureikä on vähän arka. Myös transnaiset kertovat mielellään elämästään naisena.

Ala-Kapee kaipaa myös kirjastoihin ja terveyskeskuksiin osaavaa, kunnioittavaa ihmistä, turvallista ilmapiiriä ja sitä, että yhdenvertaisuuslaki otetaan paremmin huomioon. Tämä kaipaus kuulostaa lähestulkoon mielenterveyden häiriöstä kärsivän toivelistalta. Hän viittaa myös sote-palvelujen huonouteen, jotka tuntuvat pahimmillaan eheytykseltä. Onko  LGBTQ-titityy porukan mielenterveydessä jotain vialla, kun pitää niin kovasti huomioida poikkeavaa seksuaalisuutta.

Lisäksi Ala-Kapee on tehnyt selkeän rajauksen eli lainataan taas: "Jos yritys haluaa olla yhteistyökumppanina mukana, yhdenvertaisuutta täytyy edistää myös omassa toiminnassa. Muuten se on mielestäni mautonta, ihan suoraan pinkkipesua, eikä siinä kanneta vastuuta ihmisen hyvinvoinnista." Ovatko LGBTQ-titityy porukka niin herkkähipiäisiä, että heidän hyvinvoinnistaan pitää olla erityisen vastuuntuntoisia.

Lainaan taas Ala-Kapeen sanoja: "Jokaisella vähemmistön edustajalla ei silti vieläkään yhtäläisiä mahdollisuuksia olla omia itsejään. Niille, jotka eivät voi turvallisesti sitä tehdä, ei haluta aiheuttaa enempää huolta." Mielestäni huoli on aivan turha, sillä mikään muu vähemmistö ei saa yhtä paljon TV- ja mediatilaa kuin LGBTQ-titityy porukka.

Sunnuntaina en sitten enää saanutkaan käsiini aamun aviisia vaan jouduin hiippailemaan letkujeni kanssa yleisökoneelle lukemaan nettiuutisia. Siellä osui sivulta todellinen LGBTQ-titityy porukan ongelma ja se koskee nyt transnaisia. Heillä on suuri ongelma nykyisten uimapukujen ja bikinien kanssa, sillä haarakiilat ovat liian kapeita ja sukukalleuksia ei saada piiloon. Netistä ei voi mennä tilaamaan uima-asua lainkaan ja vain urheiluliikkeissä pystyy sovittamaan kunnollisella haarakiilalla varustettuja uikkareita. Artikkelissa pohdittiin myös rannalle menon vaikeutta. Suositeltiin ottamaan huivi tai muu vastaava vaatetus lantion peitoksi ja turvallisemmaksi kokemuksen tekee, jos ottaa kaverin mukaan rannalle. Kyllä on ison artikkelin arvoinen ongelma.

Itselleni on kuitenkin ihan sama, mitä kukakin tai kenen kanssa makuukamarissa touhuaa, kunhan siihen on molempien vapaaehtoinen suostumus. Suhtaudun lähinnä humoristisesti LGBTQ-titityy porukkaan (tämän lyhenne kokonaisuuden on kehtittänyt ansiokas blogikollega Yrjöperskeles(kirjaimia saattaa tänäpäivänä olla enemmänkin, kun sukupuoliakin on ainakin 67)). Kunnioitustani he eivät käyttäytymisellään ja pakkotuputtamisellaan ansaitse, mutta onhan aina hauskaa lukea heidän kohtaamastaan yhdenvertaisuusrikkomuksista, mitä kanssa ihmiset ovat tehneet.

4 kommenttia:

  1. Tuosta saatiin hyvä esimerkki juuri kun Ilmarisen työntekijä kertoi rekisteröidyn parisuhteensa muuttuneen muotoon avioliitto. Mies+mies. Ilmarisen pomo oli sanonut, väitetysti, Että homot voi mennä sit töihin Varmaan. (hommpeliden pride tukija ja Ilmarisen kilpailija) No, tuostahan piti vetää hernepelto syvälle sieraimeen ja isoon ääneen julista että epistä. Herää vain näin yksinkertaiselle kysymys, että mitä helvataa sitä pitää isoon ääneen julistaa, että mitä kotona vällyjen väilssä tekee??
    Varsinkin jos ja kun kaverin suuntautuminen on tai ei ole ollut työpaikalla tiedossa aiemmin. UHRIUTUMISTAKO??
    Kun ei se mun mielestä kuulu töissä tietää mitä reikää kotona rassaa ja kenen kanssa. Ja saati, että siitä nyt tekee erikseen numeron.
    Kun näkyy ne ihan heteoparitkin (mies+nainen) harrastavan sitä kakkosluukkuakin.
    PS. itekki kokeillut mut ei se enemmälti napannu. Kyl pimppi on aina pimmpi ja paree ku tuhkaluukku jos mun mielipidettä kysytään. Tai vaiikei kysyttäiskään:))
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Itsekeskeisiä ja huomionkipeitä narsisteja koko poppoo - mutta sen kun vaan. Ei kuulu minulle enkä halua olla kanssaan minkäänlaisissa tekemisissä!

    VastaaPoista
  3. Ja minä se olen hölmönä kuvitellut, että transsukupuoliset kokevat olevansa vankina väärän sukupuolen kehossa, valtaisaa ahdistusta tuntien.
    Puberteetti kohottaa tämän ahdistuksen huippuunsa vääränlaisten sukupuolipiirteiden alkaessa kehittyä ja voimistua.

    Olenkin uskonut transsukupuolisten haluavan eroon vääränlaisista sukupuoliominaisuuksistaan, kuten transnaiset mulkustaan ja munistaan.

    Ja nyt sitten ilmeneekin, etteivät ne haittaa muulloin kuin silloin, kun niitä ei saa esitellä vapaasti vaan ne pitää piilottaa liian pieniksi tehtyihin vaatekappaleisiin.

    VastaaPoista
  4. Voimia eloon tuon viheliäisen sairauden kanssa ja toivoa paranemiseen!

    VastaaPoista