Nyt on opetushallituksen työryhmä esittänyt, että ylioppilaskirjoituksiin olisi lisättävä islaminkoe. Tämä perustuisi yhdenvertaisuuteen. Sitä perustellaan myös sillä, että islamin opiskelijoita on enemmän kuin ortodokseja.
Tämä esitys sotii turvallisuutta vastaan. Suomessakin moskeijoissa saarnaavat imaamit sotaa vääräuskosia vastaan. Kyse ei todellakaan ole mistään rauhan uskonnosta kyse. Maahanmuuttajat ovat suurissa kaupungeissa todellinen turvallisuusriski.
Poistetaan mielummin ylioppilaskokeesta kaikki uskonnot, niin silloin se olisi yhdenvertaista.
Näin on, uskonto pois yo kokeesta. En muista että tuollaisia uskontoaiheita olisi juurikaan ollut 45v sitten. Islam ei periaatteessa hyväksy muita maailmankatsomuksia ja uskontoja tasavertaisiksi, näitä vanhoillisia saarnaajia on meidänkin moskeijoissa. Lisäksi kiihkeimmät kannattajat haluavat demokratian kaatamista ja islamilaista teokratiaa ja sharialakeja.
VastaaPoistaYhdenvertaisuusvaltuutettu rätkyttää nyt Perussuomalaisen puolueen "avointa islamofobiaa", kun persut kehtaavatkin sanoa muslimien olevan vaarallisia islamistiterrorismeineen ja arkipäivän katuterroreineen.
VastaaPoistaOttaisi kantaa myös viherkommunistien sokeaan muslimirakkauteen, jossa islamissa ei voida nähdä mitään vikaa, vaan päinvastoin vaaditaan sitä yo-kirjoituksiin.