Aiheittain

perjantai 6. kesäkuuta 2025

Rasismikoulutusta ministereille

Eilen oli uutisissa, että ministereille on pidetty tunnin mittainen rasismikoulutus. Siinä on alkuun ollut powert-point esitys, että mitä rasismi on. Sen jälkeen on ollut keskustelua, että miten kukin ministeriö torjuu rasismia. Petteri Orpo sanoi keskustelun käynty hyvässä hengessä.

Mielestäni tämä rasismikeskustelu syrjäyttää rehellisen keskustelun maahanmuuton haitoista. Maahanmuuttajien lapset eivät osaa virallisia kieliämme ja tämä on esillä jo jopa kolmannessa polvessa. Ainoat rasistit ovat kotoisin Vähä-Aasiasta ja Afrikasta, sillä muslimit vihaa Suomea ja suomalaisuutta sekä yhteiskuntaamme. Ukrainalaiset ja aamiaisialaiset sen sijaan kotiutuvat hyvin yhteiskuntaamme, vaikka kieli onkin hakusessa.

Taas oli yksi taksiraiskari Tampereella. Hän sai kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistuksen ja odottaa tuomion täyteenpanoa vapaalta jalalta. Ei oikein sovi minun oikeustajuuni. Se voi jatkaa taksin ajoa ja jatkaa raiskaamista.

Suomalaiset eivät ole rasisteja vaan ovat kyllästyneet muslimien perseilyyn. Ne tekevät väestömäärään nähden paljon rikoksia. Ne vaativat yhä enemmän oikeuksia, mutta mitään velvotteita niillä ei ole.

4 kommenttia:

  1. Vahvasti vaikuttaa siltä, ettei hallituskaan ota kouluttamistaan kovin vakavasti kun on typistänyt sen tunnin mittaiseen konsulttiluentoon.
    Saa nähdä tuleeko niitä kahta enempää.

    VastaaPoista
  2. Joo, ei pahaa sanottavaa ukrainalaisista pakolaisista. Tässä talossa jossa nykyisin asustelen on ukrainalaisia ja ovat kohteliaita kaikki. Jopa ihan pienet lapsetkin tervehtivät pihalla tai rapussa jos heitä tapaa. Eivätkä puhu huutamalla vaan ihan normaalilla äänenvoimakkudella. Toiset osaavat jo jokin verran suomea ja hyvin on juttuun tultu kieliongelmista huolimatta asiat on saatu selvitettyä.
    Onneksi täällä meidän kylällä ei ole ählypakoloisia juurikaan näkynyt.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Trafi rikkoo lakia kun myöntää rikollisille, jopa seksuaalirikollisille ammattiajolupia taksiajoon.

    VastaaPoista
  4. Rasismikoulutusta ministereille? Mikäs se sopivampaa. Ikään kuin vertaistason valtatietä sementoitaisiin.

    Yhteinen tunnustuksellisuus siis tarvitsee edelleen vahvistautumista, omissa liemissä lillumista. Jos tiedollisia arvoja tavoiteltaisiin -- siis "koulutusta" -- vallalla oleva mussuhumanistinen kulttuurirelativismi kaipaisi vastakohdakseen kulttuurirasismia.

    Jos "tietoa" tavoiteltaisiin, kannattaisi ensin pitää kymmenen tuhatta oppituntia siitä miten erityistä eurooppalaisella uudella ajalla syntynyt ja kehittynyt, visuaaliseen mieltämiseen ja "kartesiolaiseen paradigmaan" perustuva "tiedollinen" järki on. Ja selvittää miten erityisellä tavalla harhaista oman aikamme sokea individualismi ja sokea empatia ovat.

    Mutta meneehän ne päivät seurustellessakin. Mikäpä sen mukavampaa kuin puhua mukavia mukavien ihmisten kesken.

    VastaaPoista