Aiheittain

torstai 4. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025 Neljäs luukku

Tonttu Tohvelo ja Minni olivat heränneet aikaisin ja matkasivat kaamosaamuna ratapihalle. Valtteri Vaara ja Simeon Sinivuori olivat jo paikalla ja olivat virittäneet veturin pesään jo valkeat. Minni meni junan keittiöön yhdessä Millisentti Mitan kanssa. He keittivät puuroa ja suuren pannullisen kahvia.

Hetken päästä paikalle saapuivat Anniina ja Aukustiina Manteli, jotka junassa tekivät ruokaa ja leipomuksia. Nyt koko tonttujen joukko siirtyi ravintolavaunuun syömään puuroa ja nauttimaan kahvista. Puut olivat pojat latoneet jo vaunun täydeltä. Tuli pöhisi hiljalleen veturin pesässä, näin päästäisiin liikkeelle puolilta päivin.

Suopayrtin perhe oli edellisenä päivänä siivonnut junan ja tuulettanut petivaattet. Nyt oli kaikki kunnossa junan lähtöön. Valtteri Vaara ja Simeon Sinivuori lähtivät nukkumaan, sillä heillä oli yövuoro veturin hoitajajina. 

Puolipäivä lähestyi ja rautatieasemalle kertyi tonttuja. Paikalle saapui myös kunnanjohtaja Tonttu Tuikitärkeä, joka piti puheen. Puhe oli rönsyilevää ja Tontturouva Tuikitärkeä taas rauhoitteli ukkoaan. Kello oli tasan kaksitoista kun juna lähti puksuttamaan kohti Lappeenrantaa. Sieltä tulisi kyytiin Leka Muurikivi perheineen.

Kun juna oli lähtenyt, niin tontut palasivat pajoilleen. Paljon oli vielä lahjoja tehtäväksi ja varsinkin Tonttu Tekstiili hoputti jo väkeään töihin. Tekla Tekstiili oli jo valmis, sillä pehmoleluja tarvitaan vielä paljon lisää.

Kuka vielä tulee kyytiin ja saadonko pehmulelut valmiiksi? Se selviää kun aukenee viides luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti