Aiheittain

keskiviikko 25. joulukuuta 2024

Joulukalenteri 2024 Viimeinen luukku

Tonttu Tohvelo oli saapunut kotiin puolilta öin. Minnin Mortteli oli Tonttu Tohvelon soitosta laittanut saunan lämpiämään. Minni oli laittanut pienelle tulelle myös glögin lämpiämään. Minni kattoi pöydän, oli kinkkusiivua, laatikoita, suolakalaa, munia, keitettyjä perunoita ja punaviinikastiketta.

Tonttu Tohvelo ja Minni Mortteli nauttivat ensin glögimukilliset ja Tonttu Tohvelo kertoi lahjojen jaosta. Iloisita perheistä. Oli erilaisia perheitä, jopa niitä, jotka jouluruuat olivat saaneet ruokajakelusta. Oli myös yksinäisyyttä, mutta lahjan saanti ilahdutti kaikkia.

Sitten he saunoivat pitkän kaavan mukaan. Enää ei ollut kiirettä mihinkään. Tonttu Tohvelo myönsi, että päivä oli pitkä ja uuvuttava, mutta saunan lämpö helli mukavasti reessä jäykistyneitä niveliä. He ottivat useammat löylyt ja vilvoittelivat välissä ja nauttivat lämmintä glögiä.

Sitten oli jouluaterian vuoro. He söivät hitaasti nautiskellen ja kello oli aamulla jo viisi, kun he viimein menivät nukkumaan.

tiistai 24. joulukuuta 2024

Joulukalenteri 2024 Kahdeskymmenes neljäs luukku

Tonttu Tohvelo heräsi kahdeksalta ja ryhtyi syömään Pukin Muorin keittämää riisipuuroa, joka oli hitaasti haudutettu ja siksi maistui herkulliselta. Kun hän sai syötyä, niin pukeutui juhlapukuun. Yhdeltätoista he lähtivät liikkeelle, kun kohteena oli kotimaa. Tonttu Tohvelo alkoi lahjojen jaon Kankaanpäästä ja sitten Merikarvian kautta Poriin. Päivästä tulisi pitkä.

Minni Mortteli viritteli soihtuja pihalle ja lämmitti saunan padan. Hän vei liiteristä puita saunan kiuasta varten. He saunoisivat sitten kun Tonttu Tohvelo tulisi lahjojen jaosta. Minni odotti kovin tarinoita perheistä, joihin lahjoja vietiin. Minni myös valmisteli jouluyön ateriaa.

Miten sujui lahjojen jako? Se selviää, kun aukenee kahdeskymmenes viides luukku.

Toivotan kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista joulua.

maanantai 23. joulukuuta 2024

Joulukalenteri 2024 Kahdeskymmenes kolmas luukku

Tonttu Tohvelo oli ollut koko aamupaivan lastaamassa Austraaliaan lähtevää lentokonetta. Se lähtisi jo puolilta päivin, että aattona olisi perillä. Kello viiteentoista oli kaikki lahjat pakattu kuljetusvälineisiin. Tontut saunoivat varhain vanhassa savusaunassa, jota oltiin lämmitetty aamusta alkaen. Päivälliseksi tarjoiltiin poron paistia ja keitettyjä perunoita sekä paistiliemeen tehtyä kastiketta. Pukin Muori oli myös apulaisineen tehnyt erilaisia voileipiä illan napostelua varten.

Minnin Mortteli luki kirjaa ja samalla kuunteli levyltä joululauluja. Iltasella hän soitti isälleen Tonttu Morttelille ja toivotti hyvät joulut.

TES:n tontut olivat seuranneet perheitä, jotka olivat hakeneet ruokakassit. Suurimmalla osalla ne tulivat tarpeeseen ja niistä sai monen päivän aterian ja jouluksi vähän juhlan tynkää. Oli myös perheitä, jotka olivat hakeneet ruokakassin, mutta rahat olivat menneet alkoholiin ja niissä perheissä ei vietty rauhallista joulua.

Miten sujuu lahjojen jako? Se selviää kun aukenee kahdeskymmenes neljäs luukku.

sunnuntai 22. joulukuuta 2024

Joulukalenteri 2024 Kahdeskymmenes toinen luukku

Tonttu Tohvelo oli herännyt aikaisin Korvatunturilla. Hän söi Pukin Muorin pitkään hauduttamaa kaurapuuroa voisilmällä ja maidolla. Tänään oli vuorossa oman reen pakkaaminen lahjoilla. Reki oli suuri ja sen täyttämiseen meni koko päivä.

Tonttulassa Minni Mortteli oli jo alkanut koristelemaan Tonttu Tohvelon kotikoloa. Iltapäivällä hän lähti monen muun kyläläisen kanssa metsään, kuusta hakemaan. Minni löysi sopivan. Siinä oli pohjoisen puolelle kasvaneet lyhyet oksat ja etelän puolelle pidemmät. Kuusi oli myös sopivan tuuhea. Toomas Suopunki sahasi Minnin valitseman kuusen ja laittoi sen ahkioonsa, kuten monta muutakin kuusta. Minni pystytti kuusen olohuoneen nurkaan ja koristeli sen.

Ruuan jakelijat olivat tulleet myös aikaisin varastoilleen ja huomasivat, että kassien määrä oli lisääntynyt. Kukaan ei kertonut ottaneensa vastaan uusia kasseja ja se hämmästytti jakajia kovin. Nuori avustusvapaaehtoinen Olli sanoi osuvasti: "Se on joulun taikaa.". Puoliltapäivin alkoi kassien jako ja tällä kertaa ei kukaan jäänyt ilman kassia. Tästä olivat jakelijat kiitollisia tuntemattomalle lahjoittajalle, mutta miten he olivat päässeet lukittuun varastoon. Sitä ihmeteltiin ääneen ja hiljaa mielessä.

Toivatko kassit iloa? Se selviää, kun aukenee kahdeskymmenes kolmas luukku.

lauantai 21. joulukuuta 2024

Joulukalenteri 2024 Kahdeskymmenes ensimmäinen luukku

Tonttu Tohvelo ja Minni Mortteli heräsivät aikaisin, sillä tänään Tonttu Tohvelo matkaa Korvatunturille. Kolme seuraavaa päivää lastataan lahjoja lentokoneisiin, helikoptereihin ja rekiin. He söivät eilistä riisipuuroa ja luumusoppaa, sillä aikaa ei liiemmälti jäänyt. Tonttu Tohvelo vain silmäili läpi Tonttulan sanomat. Seitsemältä kaamosaamuna ovelle koputettiin. Se oli Toomas Suopunki Pekka poronsa kanssa. Ahkioon pakattiin reppu ja vaatepussi. Niin oli Tonttu Tohvelo valmis lähtemään. Minni lupasi koristella kotikolon sillä välin.

Aamulla aikaisin herättiin myös Ahkiolan kylässä. Jo kuudelta lähtivät kuorma-autot kohti ruuan jakelupisteitä. Osa kuljetuksista oli vasta perillä aamuyön tunteina. Tontut jättivät kunkin keskuksen kylmätiloihin kymmeniä tai parisataa pussia. TES:läiset seuraavat kassien jakoa ja raportoivat tonttuneuvostolle ja Korvatunturille.

Miten käy kassien? Se selviää, kun aukenee kahdeskymmenes toinen luukku.

perjantai 20. joulukuuta 2024

Joulukalenteri 2024 Kahdeskymmenes luukku

Tonttu Tohvelo ja Minni Mortteli nauttivat aamiaiseksi riisipuuroa ja luumusoppaa. Tonttu Tohvelo luki Tonttulan sanomia ja kertoi Minnille lahjojen jaosta, johon hän osallistuu tänä jouluna. Aamiaisastiat tiskattuaan Tonttu Tohvelo haki kaapista pukupussin, jossa oli hänen juhla-asunsa. Hän tutki puvun ja tallukkaat huolellisesti eikä havainnut vaurioita. Hän vei ne ulos tuulettumaan ja ryhtyi kiillottamaan solkeaan.

Ahkiolan kylässä oli täysi tohina päällä. Siellä pussitettiin tuhansia ruokakasseja. Valmiit kassit vietiin kuljetusautoihin. Tonttu Vauhtisuksi oli pyytänyt viittä nuorta tonttua avukseen laskemaan kasseja. Niitä tuli yhteensä seitsemän tuhatta. Kyllä näillä apua saadaan, tuumi Tonttu Vauhtisuksi.

Onnistuuko vienti ja mitä tapahtuu Korvatunturilla? Se selviää, kun aukenee kahdeskymmenes ensimmäinen luukku.

torstai 19. joulukuuta 2024

Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku

Tonttulassa oli lahjatalkoot alkaneet jo aikaisin aamulla. Lahjoja oli paketoitavana runsaasti ja koko Tonttulan kynnelle kykenevä väki oli talkoissa. Eilisen uurastuksen paketit oli Ahkiolan kuljetus jo vienyt Korvatunturille. Nyt alkoi uusien laatikoiden täyttö. Tonttu Manteli oli järjestänyt sivupöydälle erilaisia leikkeleitä, voita ja leipiä. Kahvia, teetä ja mehua oli  myös tarjolla. Lounaalla tarjottiin puuroateria ja päivälliseksi poronkäristystä puolukkahillolla ja keitetyillä perunoilla.

Ahkiolan kuljetus oli ilmoittanut takarajaksi kello 18.00, jolloin kuljetuslaatikot noudettaisiin. Minni Mortteli oli oppinut nopeasti homman jujun ja paketoi näppärästi lahjan kuin lahjan.

Ahkiolan kylässä, Tonttu Vauhtisuksi laski kirjoistaan yhteen ruokatarvikkeiden määriä. Illalla hän arvioi määriä ja päätyi viiteen tuhanteen ruokakassiin. Hän arveli, että saattaa tulla enemmänkin, sillä hän myönsi, että oli seonnut laskuissa, kun kuljetuksia oli kerralla tullut monta.

Montako kassia tulee? Se selviää, kun aukenee kahdeskymmenes luukku.