Otsikon aihe oli aamun aviisissa pari päivää sitten.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mielestä työterveyden pitäisi
keskittyä perustehtäväänsä eli sairauksien ehkäisyyn ja työkyvyn ylläpitoon.
"Valtaosa työterveyshuollon ajasta kuluu nykyään
sairauksien hoitoon", perustelee tutkimusprofessori Markku Pekurinen
THL:stä ja työterveyslaitoksen johtaja Jorma Mäkitalo on samaa mieltä.
Suora lainaus lehden sivulta: "Tätä nykyä
työterveyshuollossa käytetystä ajasta ja kustannuksista reilusti yli 60
prosenttia kuluu sairaanhoitoon. Jos mukaan lasketaan terveystarkastukset,
sairaanhoitoa on noin 90 prosenttia.".
Artikkelissa pohdittiin syitä, miksi ylläkirjoitettuun on
tultu. Syynä Mäkitalo pitää sitä, että perusterveydenhuolto ei toimi ja sitä
kautta työterveydestä on tullut varaventtiili, koska se takaa nopean pääsyn
lääkärin tai terveydenhoitajan vastaanotolle. Tämä on toki totta, mutta hän ei
joko tiedä tai on unohtanut sen, että useat työnantajat edellyttävät
työntekijän käyttävän vain työterveyden palveluita. Muistan hyvin itse tuon yli
20-vuotisen urani kunnalla ja siellä oli ohjeistus, että ensisijainen
vastaanotto on työterveys. Vain äkillisissä tapauksissa sai käyttää ensiapua,
jos työterveys ei ollut avoinna. Terveyskeskuksen aluevastaanotto oli sallittu
vain äitiysneuvolan osalta.
Siinä mielessä Mäkitalo on mietteissään oikeassa eli hoidon
hajaantuminen useille eri tahoille. Erilaisissa medioissa on ollut paljon
puhetta hoidon pirstaleisuudesta ja sen tyypillisenä ilmiönä on se, että suurin
osa vastaanottoajasta menee sairaushistorian kertomiseen ja varsinaisen vaivan
käsittely jää minimiin. Tietojen siirto ei usein ole mahdollista nykyisen
tietoteknisen aikakauden aikana. Joten palaan takaisin tuohon kunnalliseen aikaani,
sillä kun oli käytössä vanhat paperiset sairauskertomukset, niin ne olivat
samat työterveydessä, äitiysneuvolassa, ehkäisyneuvolassa, fysioterapiassa ja
osastoilla. Näin hoitavalla olivat tiedossa kaikki tarpeellinen. Kun
siirryttiin tietokoneaikaan, niin työterveys ei päässyt käsiksi ensiapukäynnin
tietoihin eikä ensiavussa tiedetty mitään, mitä oli työterveydessä tehty. Tästä
seurasi se (kerron nyt omalta kohdalta), että peruslääkityksessä oli tehty jo
muutama vuosi takaperin lääkemuutos ja koska ensiapuun olin kipupotilaana
joutunut, niin minulle tarjottiin vanhaa kipulääkettä, jota ei tuon uuden
kipulääkkeen kanssa saa missään tapauksessa käyttää. Onni onnettomuudessa oli
se, että olin hoitaja ja tunsin minulle tuodun lääkkeen ja pystyin kertomaan hoitajalle
muutoksista. Mitä olisi tapahtunut, jos olisinkin ollut tavallinen telluksen
tallaaja ja kyvytön kertomaan?
Artikkelissa haastateltiin työterveyslääkärin vastaanotolle
tullutta asiakasta ja hän kiteytti yhden tärkeän asian sanomalla:
"lääkärikin on tuttu.". Kun ajattelee itseänsä ja ihmisiä, jotka ovat
kertoneet siitä, kuinka edessä on aina uusi naama, niin ensimmäisenä esiin
nousee pelko. Saanko apua ja minkälaista, miten tuo uusi tekee tuon
toimenpiteen (päällimmäiseksi nousee kipu), otetaanko vakavasti, jne. Mitä
enemmän ihmisen hoitoon osallistuu väkeä, niin sen suuremmaksi kasvaa virheiden
määrä. Kun on edessä aina uusi lääkäri, jolle joudut selittämään juurta jaksaen
kaikki, niin muistuuko kaikki olennainen heti mieleen. Entä lääkäri, jolle
jokainen naama on outo, kykeneekö hän sisäistämään saamansa informaatiotulvan?
Tuttu lääkäri, terveydenhoitaja, fysioterapeutti, jne. on ensisijaisen tärkeä
asia ihmiselle, sillä sairaus koskettaa ja luottamus on jo puoli hoitoa.
Työterveyshuoltolaki määrittelee työterveyden olevan
ehkäisevää terveydenhoitoa ja sen tavoitteina ovat terveellinen ja turvallinen
työympäristö ja hyvin toimiva työyhteisö. Lisäksi sen keskeinen tehtävä on
työhön liittyvien sairauksien ehkäisy sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen
ja edistäminen.
Jäin oikeasti miettimään tuota lausetta, jota tekstin alkuun
siteerasin: " Jos mukaan lasketaan terveystarkastukset, sairaanhoitoa on
noin 90 prosenttia.". Eikö terveystarkastukset ole juuri työ- ja
toimintakyvyn ylläpitämistä. Perusterve aikuinen ei juuri lääkäriä tai
terveydenhoitajaa tarvitse. Yleensä, jos siellä käydään on syynä hirmuinen
flunssa tai tapaturma (työssä tai vapaa-ajalla). Itse pidän terveystarkastuksia
tärkeinä, sillä sen pohjalta ylläpidetään tuota työ- ja toimintakykyä. Jotta
asia olisi yksinkertaisempi hahmottaa, niin otan malliesimerkiksi oman isäni ja
joudun oikeasti kysymään, että miksi terveystarkastukset aloitetaan vasta kun
mittarissa on neljä kymppiä. Isäni työpaikassa ne aloitettiin vasta kun tuo
neljä kymppiä tuli täyteen. Kaava oli samanlainen kuin kunnalla muinoin eli
ennen terveystarkastusta täytettiin kaavakkeita liittyen työhyvinvointiin, työ-
ja toimintakykyyn, liikuntaan ja ruokailutottumuksiin. Nämä käytiin läpi
työterveyshoitajan vastaanotolla. Seuraavana oli vuorossa työfysioterapeutti,
joka teki kuntotarkastuksen. Työterveyshoitajalla oli oikeus määrätä
perusverikokeet. Jos joku osa-alue aiheutti toimia, niin paluu uudelleen
terveydenhoitajan tai työfysioterapeutin ohjantaan tai seurantaan ja tarpeen
vaatiessa työterveyslääkärin vastaanotolle. Isällä paljastui perusverikokeiden
yhteydessä erittäin korkea verensokeri ja mietimme kuinka kauan se on ollut
korkealla, sillä isäni oli iso mies ja ahkera tekemään, hikosi ja joi runsaasti
vettä. Tämä oli jatkunut jo kauan. Lääkärikin epäili, että sokeri on
mahdollisesti ollut korkealla jo vuosia. Sokeritaudin liitännäisoireet tulivat
nopeasti ja isäni joutui työkyvyttömyys eläkkeelle hieman yli viisikymppisenä.
Periytyvät sairaudet vievät lukemattomia työvuosia, jos niitä ei havaita
ajoissa ja niiden hoito/kuntoutus viipyy. Tästä syystä pidän
terveystarkastuksia työterveyden yhtenä tärkeimmistä töistä.
Työterveydestä on tullut paikka, jossa hoidetaan
sairaudetkin. Haastateltu työterveyslääkäri kiteyttää asian hyvin: "Ei
perusterveydenhuollon ongelmia ja lääkäripulaa ratkota sillä, että
työterveydestä otetaan pois palveluita - ellei ratkaisu sitten ole se, että
kaikilla olisi asiat yhtä huonosti.". Perusterveydenhuollon suuri ongelma
on henkilöstön vaihtuvuus. Itse pidän tähän syynä mielenterveyslain muutosta,
sillä itse työskentelin perusterveydenhuollon vuodeosastolla ja muutamassa
vuodessa oli henkilöstö vaihtunut. Itse arvelen syynä olevan sen, että
suurimman osan paikoista vie katkaisuhoitoa tarvitsevat ja heidän kiertokulku
on loputonta rallia. Muistan kun ensiavusta tiedusteltiin potilaspaikkaa ja
kerrottiin, että kuka on tulossa, niin ensimmäinen kysymys oli montako
promillea tällä kertaa ja oliko HuPiKo puhdas ja jos ei niin mitä.
Perusterveydenhuollon resursseista kaappaavat suurimman osan tämä potilasryhmä,
jotka jopa väkivallalla vaativat pilleriä vaivaan ja vapinaan. Enää ei aikaa
jäänyt muille ja osastolla he vaativat kaiken huomion itselleen. Jos tämä
porukka saataisiin pois rasittamasta perusterveydenhuoltoa, niin aikaa jäisi
myös pienten perussairauksien hoitoon.
Perusterveydenhuollossa on myös tapahtunut ammattikunnan
poisto eli konekirjoittajat, jotka lääkärin sanelun mukaan tekivät kirjaukset.
Tänä päivänä lääkäri tekee tämän itse ja olen usein nähnyt kirjoitustavan eli
yhdeksän hakee ja yksi kirjoittaa. Tästä syystä aikaa kuluu turhaan työhön
paljon ja virheiden määrä on moninkertaistunut (sanon nyt tämän vain omasta
kokemuksesta ja kuultuna, sillä en kertojien sairauskertomuksia ole lukenut).
Perusterveydenhuollon lääkärin resurssit menevät myös peruslääkkeiden
uusintaan. Jos kyseessä on lääkkeet, jotka ovat menneet kansalaisella jo kauan,
niin miksi siihen lääkäri tarvitaan? Tehtävän voi hoitaa jokainen terveys- tai
sairaanhoitaja. Seuranta voisi olla heillä aivan hyvin ja ohjaavat lääkärille,
jos tulee jotain erityistä.
Palataanpa takaisin päin ja sairauden hoito siirretään
perusterveydenhuoltoon. Miten tieto perussairaudenhoidosta, joka saattaa
vaikuttaa työkykyyn siirretään työterveyteen? Tietosuojalaki estää usein
tiedonsiirron. Toki esillä on ollut valtakunnallinen, sähköinen
potilastietokanta, mutta tietosuojalain vuoksi sen laatiminen on ongelmainen.
Toiseksi mitä sinne siirretään? Jos ajattelen omia sairauskertomuksia ja
etenkin tuon yliopistosairaalan kohdalta, niin siirretäänkö sinne nuo kaikki
tarkastamatta. Olen tietoinen sinne kirjoituista ja ikäväkseni on todettava,
että siellä on asiavirheitä niin paljon, että Hanhi Emon tarinoissa on enemmän
faktaa. Tällaisen tietokannan laatiminen vaatisi ehdottomasti sen, että olisi
tuttu lääkäri ja terveydenhoitaja, jotka kävisivät asiakkaan/potilaan kanssa
tiedot yhdessä läpi. Toki tämä vaatisi henkilökunnalta hyvää osaamista ja
ammattisanojen unohtamista puhuessaan. Tavallisen telluksen tallaajan on myös
vaikea määritellä virheellistä tietoa. Onko se oikein määrätty vai ei ja tästä
otan esimerkiksi sanelun omalta kohdaltani: "Antibioottina Ciproxin 500 mg
kaksi kertaa päivässä kymmenen päivän ajaksi.", kuitenkin reseptiin oli
kirjoitettu tuo antibiootti vain viideksi vuorokaudeksi ja annosteltavaksi vain
kerran päivässä. Ero on huomattava.
Perusterveyden huoltoon et oikeasti saa aikaa päivän tai
parin päästä. Toki sillä edellytyksellä, että saat sinne edes yhteyden. Tämä
nyt saattaa mennä asiasta toiseen, mutta on kummallista, että lankapuhelin
aikana sait ihmisen kiinni nopeasti, mutta nykyisen kännykkäajan koittaessa et
tavoita enää ketään. Kun soitat perusterveydenhuoltoon, niin automaattivastaus
on "Olette soittanut X-alueen vastaanottoon. Ajanvaraus on arkisin klo 8
-10." tai "Ajanvaraus lääkärin vastaanotolle on maanantaista
torstaihin klo 8 - 11 ja perjantaisin klo 8 - 9.30, terveydenhoitajan
vastaanotolle ajanvaraus on maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 8 - 9 sekä
tiistaisin ja torstaisin klo 9 - 10." Luvattoman usein on automaatin
tekstinä: "Puhelin linjamme ovat nyt kaikki varattuja. Olkaa hyvä ja
pysykää linjalla. Palvelemme teitä mahdollisimman pian.". Viimeksi
mainittu on hyvin yleistä ja saat kuunnella MUXAKKIA eli epämääräinen
soittokappale, joka on tehty niin elektronisesti, että vähänkin sävelkorvaa
omaava kansalainen saa hermoromahduksen. Normaalisti tämä kestää vähintään puolituntia
ja säännöllisin väliajoin kuulet tekstin: "Palvelemme teitä mahdollisimman
pian.": ja MUXAKKI alkaa alusta ja aina sama kipale.
Terveyden ja hyvinvointilaitoksen sekä Työterveyslaitos
haluavat sairastavat pois työterveyden niskoilta. Eivätkö he ymmärrä sitä, että
työ- ja toimintakyky myös sairauden sattuessa on taattava? Jos sairaudenhoito
otetaan pois työterveyshuollosta, niin meillä on yhä enemmän työikäisiä, jotka
eivät kykene enää työhönsä. Lisäksi sairauden hoito työtä tekevällä
työterveydessä kertoo paljon työterveyslain vaatimasta hyvin toimivasta
työyhteisöstä. Herrat Pekurinen ja Mäkitalo eivät tätä huomioi eli jos
työyhteisössä sairauslomien määrä kasvaa, on työyhteisössä jotain vialla, mutta
jos sairauslomia määräävät muut kuin työterveyslääkärit, seuranta viivästyy ja
lopulta on edessä iso kimppu piikilankaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti