Ilahduin suunnattomasti lukiessani aamun aviisia. Aiheena
olivat lukemattomat kodin ja työpaikan laitteet, jotka piipittää tavalla tai
toisella. Äänillä on tarkoitus kiinnittää käyttäjän huomio laitteen
ongelmatilanteisiin. Osa piippauksista on täysin hyödyttömiä. Nykyisin piippaa
joka puolella ja yleensä useammin kuin kerran ja luvattoman usein ääni on hyvin
voimakas.
Yksi esimerkki turhasta piippauksesta löytyi artikkelista
eli mikroaaltouuni sanoo ping kun ateria on valmis. Pakastimestani ottamani
Sveitsin pihvi ei merkkiäänen jälkeen välttämättä ole valmis syötäväksi, jos
ohjelmavalitsin on jäänyt pakasteen sulatusohjelmalle. Tämä merkkiääni on
hyödyllinen vain näkövammaiselle.
Hyödyllinen on palovaroittimen piipitys, mutta kun se piru
piipittää myös muulle. Muutama päivä sitten keitin mehumaijalla kevään
ensiantimia ja terävä, loputon ulvonta oli seurauksena olohuoneessa. Ei siis
auttanut muu kuin irrottaa paristo. Saunatuvalta sen joutui poistamaan, sillä
jo padanveden kuumentaminen sai sen ulvomaa. Tuotekehitys on jäänyt hieman
puutteelliseksi oletan, vaikka tuo pakollinen onkin.
Toistuvat piipitykset ovat normaaleja nykyisissä autoissa ja
niitä on joka lähtöön. Peruutustutkan merkkiääni on hyvä, mutta kun pöllyävä
lumi tai rapa kun sen tukkii, niin viserrys on loputon ja se on pois
kytkettävä, sillä eihän sitä kuuntele Erkkikään. Oman työautoni (ranskalainen,
olen syytön sen valintaan) olen nimennyt Edith Piaf:ksi, koska sen viserrys on
loputon. Kesärenkailla, jossa on kevytmetallivanteet, saan kuulla kolme rumaa
piippausta ja auton messukenttä ilmoittaa ettei minulla ole renkaita
(magneettinen monitorointi). Erilaiset merkkiäänet on myös siihen, että onko
etu- vai takaovi auki tai konepelti ja takaluukku auki. Vielä hirveämpi on meteli,
jos ajoneuvoa siirtää puoli autonmittaa ovi auki. Tunnustan myös rehellisesti,
etten aina käytä vilkkua (ts. silloin kun en muita liikkujia näe kuin rusakon),
sillä se vilkun ääni muistuttaa lähinnä äänensä juonutta könninkelloa.
Huollossa osa äänistä saatiin hieman hiljaisemmaksi, mutta vain vähän.
Työautostani onneksi on turvavyön hälytin kytketty pois, joka työautolleni
sallitaan (liikennevalistuksen jakaminen aamuyön tunteina ei ole optio). Ajoin
joskus työautona Volvoa ja sen turvavyön hälytin ulvoi loputtomasti ja
nousevalla äänellä. Luojan kiitos se kytkettiin pois.
En tiedä näistä nykyisistä älypuhelimista, mutta perinteinen
tietokone on siitä ihanteellinen, että saat valita äänenlajin ja minkälaiseen
asiaan haluat merkkiäänen. Jotkut tykkäävät, että kuuluu ping kun olet saanut
sähköpostia. Hieman saattaa ruveta rasittamaan, kun ping tulee joka lähtöön.
Olet painanut väärää nappulaa, tallennetaanko varmasti, osta nyt hyvä ihminen
uusi mustepatruuna, jne. Onneksi perinteissä tietokoneessa voit valita
vaihtoehdon, että ääniä ei ole lainkaan. Meidän huushollissa on aina ollut yksi
ensimmäisiä toimenpiteitä asennuksen jälkeen eli rasti ruutuun "Tapa äänet".
Professori Kaisa Väänänen-Vainio-Mattila sanoi kuitenkin
hienosti: "Jos ääniä on kovin paljon, ne menettävät tehokkuutensa ja
alkavat jopa ärsyttämään.". Itse inhoan kaikkia piipittäviä, visertäviä
laitteita ja tämä on luonnollista, sillä entisessä ammatissa, vanhalla puolella
soittokellojen ääni kytkettiin iltaisin pois klo 19 - 07 väliseksi ajaksi,
mutta uudella puolella ei sitä voinut tehdä. Järjestelmä oli automaattinen ja
yöksi katkesivat vain huone- ja käytävä äänet. Kanslioiden ja taukotilan
laitteiden äänet jäivät ja samalle tasolle kuin päiväaikana ja ääni oli kova ja
korkea. Yöaikana kilisivät myös ensiavun ovi- ja soittokellot. Päiväaikana oli
muuta hälyä niin paljon, että soittokellojen ääni vaimeni hälyyn. Huomasin
olevani yövuoron jälkeen levoton, keskittymiskyvytön ja rauhaton, kuten moni
kollegakin. Väsytti, mutta saattoi mennä pari kolme tuntia siihen, että
rauhoittui sen verran, että unenpäästä pääsi kiinni. Lopulta tein
taskuvihkollani tilastollisen laskennan tukkimiehen kirjanpitoa tehden.
Yhdeksän tunnin aikana tuli tilulililii 167 kertaa eli Elon lyhyen matematiikan
mukaan noin joka kolmas minuutti.
Yhden asian professori kuitenkin unohti lääketieteen
laitoksen professorilta kysyä eli kuulon väsymisestä eli ensiaskel kuulon
vaurioitumiseen. Jatkuva korkea ääni aiheuttaa siis sen, että kuulo väsyy
ääneen ja tällaiset rekisteriäänet työpäivän jälkeen ovat hukassa. Oletko
huomannut, että puolisosi, työtoverisi, tms. on sinulle sanonut ärtyisästi
työvuoron edetessä tai jälkeen, että älä huuda. Hämmästyneenä jäät
tuijottamaan, että en minä mitään huuda. Korkeat, kovat äänet ovat näet
kadonneet rekisteristä ja innoissasi, jos jotain selität, niin äänen korkeus
nousee ja huudat, koska kuulosi ei enää käsittele korkeaa rekisteriä. Myöhemmin
kuulon väsyminen johtaa kuulokynnyksen kapenemiseen ja lopulliseen
kuulovaurioon, vaikka desibelimäärä ei edellytä kuulosuojainten käyttöä.
Professori lienee kokenut ja tutkinut ääniä. Artikkelissa
mainittiin, että äänien säätöön pitäisi olla mahdollisuus. Työautossani on
rokkikone hyvin hiljaisella ja kuulen silti biisit hyvin. Osa asiakkaista kysyy,
miksi minulla ei ole radio päällä ja toinen osa sanoo jo alkutahdeista, mikä
biisi on kyseessä. Kuulokynnys on myös yksilöllinen. Ajoneuvoissa sinä et voi
vaikuttaa ääniin ja huoltokin vain vähän äänen voimakkuuteen. "Tapa
äänet" toimintoa ei monessakaan laiteessa ole ja jos ymmärrät hieman
ajoneuvotekniikasta ja kytket jonkun toiminnon pois, niin messukenttä tasan
varmasti ilmoittaa, että ei siihen yhteyttä saa ja seurauksena uusi viserrys.
Kun merkkiääniä on joka lähtöön, niin jos ne eivät
totaalisesti ärsytä, niin niihin lakataan kiinnittämästä huomiota. Nykyisin
kuorma-autoissa ja busseissa on peruutuksen merkkiääni, mutta luvattoman moni
silti kävelee, pyöräilee ja ajaa peruuttavan, piipittävän ajoneuvon taitse.
Saman kohtalon ovat kokeneet merkkivalot eli suojateiden yhteydessä vilkkuu
keltaista ja sinistä. Moni ei enää varo työkonetta (tosin toisilla majakka
palaa koko työvuoron, ei silloin kun työkoneella olisi tarkoitus varoittaa
poikkeavasta ja vaaraa aiheuttavasta toiminnosta) sekä hälytysajoneuvoista.
Herää kysymys siitä, että voidaanko 99 % äänistä poistaa?
Valinnan vapaus, kyllä minä tiedän, että suuntavilkku on päällä, mutta äänestä
huolimatta monella se jää vilkkumaan ja usein siihen suuntaan, johon ei olla
edes menossa. Lyhyt merkkiääni olisi mielestäni optio eli piippaa vain kerran.
Juu olen kuullut sen ja toimin, mutta kun viserrys on loputon, jaksanko enää
välittää tai jopa kytken pois moisen.
Hälytysääni on usein ensiarvoisen tärkeä, mutta jos
viserrystä ja piipitystä on liikaa, niin moniko enää välittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti