Tuossa taannoin serkkuni muisti, että meillä on rakennettu teltta kotona. Hieman oli serkkulle kerrottavaa. Hänen isänsä muisti tämän osittain, mutta tunnetusti vuosien vieriessä asia muuttaa muotoaan.
Elettiin siis vuotta 1969 tai 1970. Itse olin silloin pieni, mutta nyt olen joutunut muistelemaan mennyttä, sattuneesta syystä.
Meille oli ostettu vuonna 1968 teltta, jonka seinät on oranssi ja katto sininen ja lattia harmaa. Isi ja äiti päättivät tehdä siihen etuteltan, jonka me lapset ristimme syömäläksi. Itse makuuteltta pystytettiin olohuoneeseen. Sen narut olivat kiinni kirjahyllyssä, nojatuolissa ja kaappitelevisiossa.
Isi otti mittoja pääteltasta ja niiden pohjalta äiti leikkasi sinistä kangasta, jotka hän ompeli tuon pienen kolmion keittiön pöydän ääressä. Mittausten jälkeen isi meni autotalliin ja tuli sieltä syömälän runkojen kanssa.
Syömälään äiti ompeli myös ikkunan, joka oli jotain paksua, kirkasta muovia. Ikkunassa pitää tietenkin olla verhot, joten nekin äiti ompeli ja myös pimennysverhon, joka muotoutui ikkunaa varten leikatusta aukosta.
Yhdessä isi ja äiti kiinnittivät hakaset, joilla syömälä liitettiin päätelttaan. Koko komeus koottiin vielä ja sen jälkeen se purettiin. Syömälän rungot laitettiin teltan runkojen joukkoon ja samaan pussiin. Pääteltta käärittiin runkopussin ympärille ja omaan pussiinsa. Syömälälle oli äiti ommellut oman pussin. Ompelipa äiti vielä vedenpitävän pussin makuupusseille.
Meillä oli myös leiripöytä, jonka sisään sai jakkarat kaikille. Pöytä sijoitettiin ikkunan eteen ja pääteltan vapautuneeseen tukinaruun solmittiin roskapussi. Syömälässä ei ollut lattiaa. Vanhempamme opettivat, että telttapaikan alue on siivottava lähdön yhteydessä ja siistiksi se jäi. Lattiaton syömälä säästi siistimisen ja siihen äiti totesi, että varisseet leivänmurut jää lintusille.
Kesäloma matkoja teimme teltalla paljon ja siihen aikaan myytiin leirintäalueilla paikkakuntien viirejä ja näitä isi ja äiti ostivat. Ne kiinnitettiin teltan peräseinään ompelein ja ne muodostivat Suomen kartan. Etuteltan eli syömälään kiinnitettiin myöhemmin Suomen lippu, sillä isi osallistui ryhmänjohtajien maailman laajuiseen tapahtumaan.
Erään kerran saavuimme leirintäalueelle ja vettä satoi kaatamalla. Täten kangasteltan pystyttäminen vaati omat toimensa. Kattotelineen, vedenkestävässä pussissa oli päällimmäisenä telttamuovi. Isi otti esille taitavasti taitellun muovin ja me lapset puimme autossa uimapuvut, ulos ja avasimme taitavasti pakatun muovin. Sen alle isi sitten vyörytti teltan ja kasasi rungot. Isi myös oli autossa vaihtanut uimahousut jalkaansa. Äiti istui autossa ja sateenvarjon alla hänet saatettiin muovin alle. Isi ojensi ruodot ja äiti asetti ne paikoilleen. Näin saatiin teltta pystytettyä. Isi sitten ojensi muut tarvikkeet ja syömälässä kuivasimme itsemme.
Ehkä nykyisin tämä tulkitaan vaaralliseksi, mutta tuolla kertaa isi käynnisti syömälässä kaasukeittimen, jonka olimme nimenneet Primus Ulagaksi. Tähän oli syynä yksi mäkihyppääjä. Keittimellä tehtiin sitten lämmin hernesoppa ja sateessa kastunut kroppa lämpeni.
Sitten olikin kiva mennä makuupussin lämpöön ja uinahtaa. Mihinkä hienoon paikkaan huomenna pääsee, jos ei sada?
Teksti ei tule haudan takaa, vaikka nimi sinne viittaakin eikä se haudanvakavaa ole myöskään. Korkeintaan kaapin takaa tai sen sisältä, mutta ihka elävästä maailmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti