Aiheittain

tiistai 10. elokuuta 2021

Älä aja päälle 2021

 Nyt ovat taas koulut aloittamssa toimintaa ja mediassa on päällä Älä aja päälle. koululaiset kampanja. Eka ja tokaluokkalaisista ei ole huolta, sillä vanhempien opit ovat vielä tuoreessa mustissa. Siitä ylemmät luoka pitävät itseään kuolemattomina, sillä yhä useamman kädessä on kännykkä ja luurit korvilla. Näin liikenne jää havaitsematta.

Myös ylempien asteiden nuorten näkee poukkoilevan tien ylitse sieltä täältä vaikka suojatie olisi lähettyvillä. Tämä tartuu myös pienempii koululaisiin.

Kyllä autoilijoiden käytöksessä olisi parantamisen varaa. Tuossa yhtenä päivänä auto pusähtyi läheisen suojatien eteen, jota olin ylittämässä. Kuitenkin vastasuunnasta auto pörhälsi suojatie ylitse pysähtymättä.

Ei suojatie ole turvallisuuden tae, vaan pitää katsoa kumpaankin suuntaa, että kulku on esteetön. Ei auto pysähdy ketkessä vaikka nopeus olisi alhanen.

Turvallista matkaa kaikklle.

5 kommenttia:

  1. Tarvittaisiin vaihteksi kampanja "Älä kävele alle". Ei pelkästään autoilijalle kuulu vastuu, kyllä vastuu kuuluu myös jalankulkijalle itselleenkin. Jopa lapselle. Lapsi tajuaa, ettei laiturilta voi astua veteen noin vain.

    Erikoisesti olisi syytä kertoa, ettei alueilla joita ei ole jalankulkuun ole tarkoitettu saa toikkaroida ihan miten vaan. Esimerkisi ruutuun / ruudusta peruuttavan auton takaa juokseminen ei ole hyvä idea. Sama koskee pyöräilyä ja potkulautailua. Parkkihallissa skeittailu on vaarallista ja ihan syystä kiellettyä, tämmöisenkin voisikertoa.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  2. Eikös sitä ennen muinoin ohjeistettu tien ylityksestä näin, että katso ensinvasemmalle sitten katso oikealla ja vielä kerranvasemmalle. Muistaakseni. Nykyisin näkee paljon kulkijoita, ihan ikään riippumayya ettei katsota kumpaankaan suuntaan. Ölyhärpäke kädessä ja luurit korvilla kuljetaan kuin zombit tajuamatta ympäristöstä mitään. Ja sama auton ratissa.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Tottapa lapsia on valistettava, ojennettava ja muistutettava turvallisesta liikennekäyttäytymisestä ja toistettava se säännöllisin väliajoin sekä aina tarpeen tullen.

    Ongelma piilee vain siinä, että lasten keskittymiskyky, havaintokyky ja harkintakyky eivät ole aikuisen tasolla. Siksi he ovatkin vajaavaltaisia ja aikuisten holhottavia.

    Lapsilta ei siis voi odottaa samanlaista valistuksen perillemenoa ja sen noudattamista kuin aikuisilta, ja siksi heitä on varottava erityisesti. – Nenä älyhärpäkkeessä kulkeville aikuisoletetuille sen sijaan on suotavaa huudattaa torvea pitkään ja hartaasti noin niin kuin alkajaisiksi.
    Muitakin huomionkiinnitysmnenetelmiä on suotavaa kehittää ja soveltaa.

    Heidänkään päälle ei silti saa ajaa.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Pyssymies ja Huru-ukko!

    Pyssymies. Hyvä kampanja tuostakin syntyisi, mutta luulen, että kevyt liikenne on jo opetettu oikeuksiinsa liian hyvin. Velvollisuuksista viis.

    Huru-ukko: Näinhän se ennen oli, mutta nykyisin ei tunneta kuin oikeudet. Älyhärpäke on turhan monella kourassa nykyisin.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Qroquius Kad!

    Aivan asiaa, mutta joskus sitä vaan hermostuu älyhärpäkkeeseen tujoittaviin jalankulkijana.

    VastaaPoista