Aiheittain

tiistai 11. lokakuuta 2022

Demarilainen unelma

Eilisessä aamun aviisissa oli mielenkiintoinen kirjoitus yleisönosastossa. Sen kirjoittaja on demarikansanedustaja Jukka Gustafsson. Siinä hän kertoo, kuinka demokratiaa nakertaa mato ja se mato on oikeistopopulismi. Mielestäni vasemmisto on ääripäässään yhtä vaarallinen, ellei vielä vaarallisempi. Hän myös muistelee osallistumistaan vuonna 1968 mielenosoitukseen Neuvostoliiton ja Varsovan joukkojen hyökättyä Prahaan. Siinä hänen mukaan ihmiskasvoinen sosialismi, joksi maan demokratiakehitystä kutsuttiin, tukahdutettiin. Hän myös kaipaa maalittamiseen kunnon rankaisuja. Tosin maalittamislaki on sananvapauden tukahduttamista, sillä se koskee vain tiettyjä ihmisryhmiä.

Lopuksi hän heittää todella hervotonta eli meinasi kahvit mennä pitkin lehteä, joten lainaan suoraan: "Voimaannun aina, kun palaan ruotsalaisen sosiaalidemokratian luomaan kansakoti-ideologiaan, josta kehittyi pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Se on puutteineenkin puolustamisen ja kehittämisen arvoinen innovaatio - myös rauhan turvaajana.". Kyllä ruotslainen kansankoti on jo menneen talven lumia. Ampuma-asein tapettuja taitaa tänä vuonna olevan jo 51 kappaletta

Eikä Suomikaan ole mikään demokraattinen ihmemaa enää. Matuja on liikaa ja ne ovat muodostaneet väkivaltaisia jengejä. Matujen tekemät nöyryytysryöstöt ovat lähes kopioita Ruotsista, vaikka siellä niiden määrä on huomattavasti suurempi. Venäjän rajaa ei saatu ajoissa kiinni. Sananvapaus on uhrattu woketuksen alttarille ja syyte vihapuheesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan heilahtaa liian helposti. Hallituksemme on velkaantunut huomattavasti viimeisten vuosien aikana. Sosiaali- ja terveyspalvelut sakkaa koko maassa. Yli miljardi on silti antaa kehitysapuun ja sen päämäärättömiin ideoihin, kuten tupakkilakko kirgiisialaisille. Ympäristöhumppa on lähtenyt todella laukalle. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

1 kommentti:

  1. Mikä sanomalehti, niin voisin itsekin tämän pläjäyksen lukea.

    VastaaPoista