Aiheittain

keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Rikkinäinen sote

Vuoden alusta aloittivat hyvinvointialueet ja kaikki ei ole mennyt putkeen. Yleisönosastossa on ollut työntekijöiden kirjoituksia pieleen menneistä asioista ja ne on julkaistu poikkeuksellisesti nimimerkillä. Muutoinkin yleisönosastolla on paljon asiakkaisen kirjoituksia huonoista kokemuksista. Tänään oli aamun aviisissa, että hyvinvointialueellani on jonossa useakertaisesti ihmisiä jonossa psykiatriseen hoitoon kuin muualla suomessa.

Aloitetaan tuosta tietotekniikasta. Henkilökunta on kertonut kuinka vaikeaa ja sekavaa on kirjautua järjestelmään. Hyvinvointialueen sivut eivät toimineet kansalaisille eikä niihin saatu päivitettyä muuttuneita puhelinnumeroita. Omalääkärini kertoi myös, että tietotekniikka välillä toimii ja välillä ei. Tätä kokonaisuutta on ratkottu koko alkuvuosi ja myönsivät sentään, että työ tietotekniikan kanssa jäi vähän kesken. Paljonko rahaa on tähänkin järjestelmään syydetty, mutta toimivaa ratkaisua ei saatu aikaiseksi.

Palkkasotku koskee myös omaa hyvinvointialuettani. Helsingissä se on saanut jo täysin farssin piirteet. Osalle ei ole tullut palkkaa ollenkaan, toisille vain osa ja kolmas ryhmä on saanut liikaa. Myös koronakorvaukset ovat puhuttaneet henkilökuntaa. Yhdessä kaupungissa ne ehdittiin maksamaan myös perusterveydenhuollon päivystyksen työntekijöille ja seuraavasta tilistä ne otettiin pois. Hyvinvointialue vain pahoittelee tapahtunutta väärinkäsitystä.

Takaisinsoittopalvelu ei toimi. Ainakin, mikäli on uskomista yleisönosastoon. Puhelua takaisinpäin saa odottaa päiviä ja puhelin pitäisi olla mukana myös vessassa ja kaupassa pitäisi pystyä henkilökohtaiset asiansa selvittämään. Ei kuulosta kovin toimivalta järjestelmältä.

Lääkäriin ei edelleenkään pääse kiireettömissä vaivoissa ajoissa ja se ruuhkauttaa päivystykset. Päivystyksen ruuhkista on ollut monta artikkelia eri medioissa. Varsinkin sitä ruuhkauttavat vanhuspotilaat, joiden paikka olisi hoitokoti, mutta ne paikat ovat kiven alla. Yksi hyvinvointialue kertoi rahapulassa sulkevansa paikkoja. Monet vanhankotirakennukset ovat tyhjillään ja sinne hoitoapulaisia töihin, jotta jokainen saa puhdasta vaatetta ja vaipaa ylleen ja jokapäiväisen ruuan. Miksi tätä ei hyödynnetä. Muistisairaita etsitään lähes päivittäin nettiuutisissa.

Rahaa ovat alueet vailla. Yksi hallitusneuvottelija sanoi syyksi kuntien alibudjetoinnin. Itse uskon syyksi johtajien palkkaamisen. Yksi hoitaja kirjoitti yleisönosastossa, kuinka on perustettu erilaisia johtajan paikkoja ja kukaan heistä ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Samainen hoitaja kertoi myös, ettei vikailmoituskaan ole enää yksinkertainen soitto talkkarille, vaan siihen pitää täyttää lomake ja osata se kohdistaa oikealle henkilölle.

Edellinen hallitus loi rikkinäisen soten ja alibudjetoi niiden rahantarpeen. Nyt henkilökunta äänestää jaloillaan ja lähtee pois. Korjaussarjaa tarvitaan pikapuoliin. Alkuun pitäisi purkaa kallis hallintohimmeli ja todella alkaa kuunnella henkilökuntaa, joka tietää miten sitä työtä tehdään.

1 kommentti:

  1. Henkilökuntaa lähtee pois, mutta mistä?
    Suorittavalta tasolta tietysti.

    Maakuntalehden yleisönosastolla muuan lukija protestoi täkäläisen sote-alueen kahdeksantasoista organisaatiota, ja katsoi pärjättävän hyvin neljälläkin organisaatioportaalla.
    Mutta minne sitten menisivät ne tuhannet yhteiskuntataiteiden jakkupukumaisterit, joita varten koko sotesirkus pystyyn pantiin?

    VastaaPoista