Aiheittain

keskiviikko 22. lokakuuta 2025

Saamaton EU

Eilisessä aamun aviisissa oli osuva pääkirjoitus EU:n saamattomuudesta. Suora lainaus lehdestä: "Odotukset eivät nytkään nouse korkeiksi, kun EU:n huippukokous lähestyy torstaina. Syntyy jonkinlaisia lausuntoja Gasan tilanteesta ja Ukrainan tukemisesta, mutta konkretiaan asti yltävät yksimieliset päätökset ovat toiveunta."

EU:ssa saadaa toisarvosia päätöksiä aikaiseksi, kuten esimerkiksi pullonkorkkidirektiivi. Kuitenkin monissa tärkeissä päätöksissa ei edistytä lainkaan. Venäjältä takavarikoituja varoja ei ole saatu käyttöön Ukrainan hyväksi. Jarruna toimii Belgia, joilla on suurin osa varoista ja ne pelkäävät Venäjän sankitoita. Unkari ja Slovenia ovat olleet yhteneväisen päätöksen rotanrannankiiskinä lähes koko ajan.

EU:n budjetti on myös vielä vaiheessa ja venäläisestä energiasta luovutaan vasta parin vuoden kuluttua. Sekään päätös ei ollut yksimielinen. Venäjä ei halua rauhaa ja Putin vitkuttaa neuvotteluja ja aina sopivan tilanteen tultua pommittaa Ukrainaa. Trump haluaisi rauhan ja himoitsee sitä toiveenaan Nobelin rauhanpalkinto. Putin sai eskalaation varjolla Trumpin lupaamat ohjukset sopimatta ja Trump perääntyi niiden antamisesta.

EU on turha, byrokraattinen laitos, joka täytyisi pian lakkauttaa. Meille se myytiin talousliittona, joka olisi tarjonnut halvempaa ruokaa, alkoholia ja autoja. Mikään näistä poliitikkojen mainoaspuheista ei pitänyt paikkaansa. Mepit ovat sekalaista seurakuntaa ja Etelä-Euroopan maa ajavat omaan taskuun rahaa ideologiaa. Elvytyspaketti tuli Suomelle kalliiksi.

Eurosta ei ollut hyötyä, kuin paljon matkaaville. Ruotsi, Norja ja Tanska tekivät oikein, kun pitivät oman valuutan. Ruotssissa muun muassa talous porskuttaa, kun Suomi polkee paikallaan. Bruttokansantuote on pysynyt paikoillaan jo pitkän aikaa eikä talouskavua ole ollut kahdeksaantoista vuoteen. Eu ja euro oli vikatikkejä maaltamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti