Nyt on saatu aikaan lähes hallituskriisi al-Holin isislasten pelastusoperaatiosta ja hallituksen toimet ei suju yhtään paremmin kuin edelliselläkään hallituksella eli valmiitä, toimintakuntoisia päätöksiä ei saada aikaan. Pääministeri Sanna Marin ei ole ottanut kantaa mitenkään ja ohjaa media kyselemään ulkoministeri Pekka Haavistolta, joka ei oikein meinaa sanaa suustaan antaa ja vakuuttelee vaan, ettei mitään operaatioita ole tehty vaan kaikki on harjottelua. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni on ottanut kantaa, että lapset voivat tulla, mutta äidit ei.
al-Holia vartioivat kurdit ja se paikka ei ole mikään pakolaisleiri vaan vankileiri. Eivätkä nämä äidit ole todellakaan mitään puhtaita pulmusia vaan jihadisteja, joilla on vahva aatemaailma. Kun heitä on haastateltu, niin minkäänlaista katumusta eivät ole osoittaneet. Kuitenkin Syyrian hallinto on sitä mieltä, ettei lapsia eroteta äideistään ja piste eli pelkkä lapsin siirto ei tule onnistumaan ja kuinka kauan kurdit viitsivät paimentaa vankeja muiden maiden osalta.
Myöskään ei ole poissuljettua, että tulijat eivät tuo tarttuvia tauteja mukannan, sillä onhan tunnettua, että ovat kovin rokotekielteisiä siinä yhteiskunnassa. Lisäksi äideistä osa ei ole suomalaisia vaan oleskeluluvalla maasamme. Työllistymään nämä naiset eivät koskaan tule ja merkittävin syy siihen on se, ettei räteistä olla luopumassa Suomeen tulonkaan jälkeen. Lapset lienevät jo niin aivopestyjä isis-ideologiaan, että he ovat jo avun ulkopuolella ja varsinkin jos saavat elää äitiensä kanssa.
Supo on arvioinut äidit suuren turvallisuusriskin henkilöiksi. Tanskassa islamistien terrorihyökkäys pysäytettiin valmisteluvaiheessa. Mitä nämä naiset keksivät ja varmasti verkostoituvat ja maassamme olevien jihadistien kanssa. Kuten hyvin tunnettua on, niin käännynnäiset ovat kaikkein pahimpia kiihkoilijoita ja tämä varmasti näkyy turvattomuutena yhteiskunnassamme.
Hallituksen pitäsi tehdä selkeä päätös, mitä näille isis-porukoiden suhteen tehdään. Haavisto on vatkutellut asian käsittelyä ensiviikon välikysymykseen asti. Mediatietojen mukaan ensimmäisen lastin pitäisi saapua ensi viikolla, minkä Haavisto on kiistänyt. Eri viranomaiset pitivät kuitenkin tällä viikolla jo harjoituksen saapujien tarkastamiseksi. Tietojen mukaan tulijat on myös jo jyvitetty eri sosiaali- ja terveydenhuoltosektoreille, joten tulijoista puhuminen kuulostaa nyt lausutuilta sanoiltaa harhaanjohtamiselta ja sieltä on oikeasti lasti tulossa. Mitä tekee nyt huulipunahallitus?