Eipäs tähystellä

Viime vuonna julkaistiin tutkimus polven nivelkierukan repeämän kirurgista hoitoa koskien ja muutama päivä sitten sitä käsiteltiin liki kokosivuisena uutisena aamun aviisissa.

Tutkimuksen tekijöinä ovat dosentti Teppo Järvinen Helsingin yliopistosta ja yliopistollisesta sairaalasta sekä ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Raine Sihvonen Tampereen Hatanpään sairaalasta. Heidän selvittelyihinsä kuuluu myös ahtaan olkapään kirurgisen hoidon hyöty.

Tutkimuksessa jaettiin hoidettavat kahteen ryhmään. Tutkittavia oli 146 ja ikähaitari 35 - 65 vuotta. Arpomalla valittiin, tehdäänkö oikea toimenpide vai näyteltiinkö. Tutkittavilla oli sekä traumaperäinen että rappeumaperäinen nivelkierukan repeämä. Kummassakin ryhmässä oli vuoden kuluttua tyytyväisiä "toimenpiteeseen" hieman yli yhdeksänkymmentä prosenttia. Tutkimuksen pohjalta voitiin siten todeta, että operatiivisesta hoidosta ei ole hyötyä.

Tutkimustyötä tarvitaan, jotta löytyisi uusia hoitomuotoja. Itse operaationa tähystysleikkaus oli jo tullessaan huima edistysaskel. Aiemmin oli avattava laajalta operoitava alue, esim. vatsan alueen toimenpiteet, jolloin myös haavatulehdukset olivat yleisiä. Tähystysoperaatiossa tehdään kaksi sentinmittaista aukkoa.

Moneen tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin on usein vain oikea liikunta ja niihin on saatavissa ohjausta. Usein liikkeet ovat tappavan tylsiä ja niitä kaikkia ei voi tehdä TV:tä katsellen. Tällaiset liikkeet jäävät helposti tekemättä, kun vaiva alkaa helpottaa ja pian taas kolottaa. Usein vuorotyö tulee esteeksi ryhmiin, jossa tappavan tylsiä liikkeitä voi tehdä vertaistensa kanssa jutellen. Joillekin tulee eteen vaivansa kanssa se tilanne, että liikunnalla ja fysioterapialla ei vaivaa voida helpottaa ja silloin tarvitaan muita hoitokeinoja. Pakkotilanteessa ollaan silloin kun vaiva aiheuttaa tuntopuutoksia, ym. vakavampia oireita.

Monelle on vaivan vuoksi mahdotonta saada työn luonnetta muutettua, jotta vaiva ei jatkuvasti haittaisi. Erityisesti se on ongelmallista nuorille aikuisille ja keski-ikäisille ja luvattoman usein kuntoutusta tarjotaan vasta, kun mittariin on kertynyt 50 vuotta. Itse olen tämän todennut eli ei tarjonnut apuaan sen paremmin Kela kuin Kevakaan.

Kun kahden edellisen kappaleen ongelmat kohtaavat, niin seurauksena on sairauslomat, jotka pidentyvät pidentymistään ja edessä on sairauseläke. Jonkin artikkelin mukaan tästä muodostuu noin puolenmiljoonan euron kulut. Tutkijoiden mukaan, suora siteeraus: Tästä leikkauksesta on tullut yleisin tuki- ja liikuntaelinkirurginen leikkaustoimenpide, ja itse asiassa kaihileikkauksen jälkeen yleisin kirurginen toimenpide lähes kaikissa länsimaissa. Suomessa kierukan osapoistoja tehdään vuosittain lähes 12 000 ja USA:ssa noin miljoona, Sihvonen kertoo.

Yhden nivelkierukkaleikkauksen hinta on Suomessa noin 2 000 euroa, ja sen jälkeen potilas saa noin kolmen viikon sairausloman, jonka hinnaksi lasketaan noin 7 500 euroa. Vuositasolla näihin leikkauksiin liittyvät kustannukset ovat Suomessa pitkälti yli 100 miljoonaa euroa.". Niinpä, raha ratkaisee.

Entä ihmisen elämänlaatu? Eräässä kirjassa oli isän kertoma vitsi: "Särkysenä menin nukkumaan ja Särkysenä heräsin.". Monen tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavan kohtalona on tuo vitsi, ainoa vaan, että siltä säryltä et saa nukuttua tai se herättää säännöllisin väliajoin. Tätä jatkuu vuosi toisensa jälkeen, menee kymmenen vuotta ja kahdenkymmenen vuoden rajapyykki jo häämöttää. Pöydällä särkylääkelajit lisääntyvät, ensin on yksi, sitten toinen ja kolmaskin purkki ja seuraava askel on psyykelääke, jotta vituttaisi vähemmän kun särkee ja liikuntarajoitteet laajenevat. Kyllä henkistä puoltakin tuo syö. Liikunnallisista harrasteista on luovuttava pikku hiljaa, työhön tulee rajoitteita, jne.

Usein työikäinen saa vielä diagnoosiksi "Ei tehdä mitään" -diagnoosin eli tyypillisesti oire eli kipu ja sillä et saa mitään muuta kuin tuon purkkiarsenaalin pöydällesi. Totta, kaikkia ei kirurgin puukko auta, mutta usein pieni operaatio voi estää pitkän sairausloman ja lyhyellä ajalla toipumisen työkuntoon.

Tutkijoiden olisi hieman myös pitänyt miettiä, miten lyhentää. FIDELITY (Finnish Degenerative Meniscal Lesion Study). Minua tuo lyhenne huvitti, sillä Fidelity sanana tarkoittaa tarkkuutta (itara), uskollisuus (kenelle), toistokyky (liian usein tehty yksinkertainen toimenpide, joka ei henkiä pelasta). Vai miten tuo meni?

Hieman nyt mietityttää noiden lekureiden ja median yhteistyö. On hyvä, että asioista kerrotaan, mutta nyt tuntuu patarumpujen pauke ja torvien töräyttely jo hieman liian kovalta. Tuli ihan rikollinen olo, että sairastuin nivelrikkoon kaksvitosena ja nyt kymmenen vuoden kipuilun ja parin vuoden tuntopuutosten jälkeen tuhlasin yhteiskunnan rahaa ja olkapäätäni avarrettiin kirurgisesti. Kyllä nyt hävettää.

Seniorit liikenteessä

Aamun aviisissa oli kirjoitus otsikolla: "Laajennettu lääkärintarkastus paljastaa sairaat ikäkuljettajat.". Otin hieman kierroksia lukiessani tuon kirjoituksen, sillä moni seniorikuljettaja on tunnon tarkka. Lisäksi terveystarkastuksista on poistunut näkökyvyn tarkastaminen siviiliautoilijoilta, mutta ammattikuljettajilla ne yhä ovat. Ilmeisesti mm. ikänäkö ei vaivaa kuin ammatikseen autoilevia.

Ikääntyminen kohtelee meitä eritavoin ja se on yksilöllistä. Toisille esimerkiksi hämärässä ajo muodostuu ongelmaksi ja toisille kirkas päivänpaiste. Muistisairaudet artikkelissa muistettiin ottaa esille, mutta esimerkiksi Alzheimerin tautiin sairastutaan myös työikäisenä ja ensioireet tulevat jo noin neljäkymmentävuotiaana.

Sairas voi olla jo nuorena. Viherpunasokeus on jo vauvasta alkaen. Väsymys vaivaa kaiken ikäisiä, samoin kuin mielenterveyden häiriöt. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat yleisiä iästä riippumatta. Tiesitkö, että kakkostyypin diabetesta sairastavat ovat jo kymmenvuotiaita ja tietämättään. Monia sairauksia sairastetaan tietämättä, sillä ne eivät aiheuta oireita. Voit sairastaa korkeaa verenpainetautia tai sokeritautia vuosia ilman, että sinulla ei klassisia taudin oireita ole.

Artikkelissa otettiin esille erilaisia rajoittavia sairauksia ja ensimmäisenä mainittiin kipu tai jäykkyys. Tässä kohtaa otettiin esille ilmeisesti vain niska- hartiaseudun vaivat. Kipu, missä tahansa, vaikuttaa ajokykyyn. Se on yksi hailea onko se jalassa (artikkelin mukaan jalan siirto kaasulle tai jarrulle ja kytkimen painaminen), käsissä (artikkelin mukaan ratin kääntäminen, myös heikkous sen mukaan), selkäkipu. Kun kivusta tulee hallitseva, niin se vaikeuttaa kaikkia toimintoja ja kipu ei katso ikää. Luvattoman usein nuori kipuilija jää ilman hoitoa.

Toimittaja Kari Pitkänen teki yhden yleistyksen, joka ei minua ilahduttanut. Hän mainitsi: "Tiesitkö, että 60-64-vuotiaiden ikäryhmästä löytyy lähes 80 000 psyykelääkkeiden käyttäjää?". Monelle pieni annos psyykelääkettä on kipulääkitys tai sen tehostaja. Tätä hän ei tiennyt, että kroonisen kivunhoitoon tämä on yleistä ja psyykkiseen vaikutukseen käytetyillä annoksilla ei ole merkitystä, iästä riippumatta.

Jossain oli maininta seniori kuskeista, että ajokyky on heikentynyt, ettet arvaa enää lähettää lapsiasi mummon tai vaarin kyydissä. Onko arviosi tässä kohtaa oikea? Oletko jo itse pelännyt?

Järkyttynyt mielentila näkyy useasti otsikoissa: "Suoralla tieosuudella henkilöauto on ajautunut vastaantulevien kaistalle ja törmännyt "rekkaan". Henkilöautoa kuljettanut nuori/nuorehko mies menehtyi välittömästi. Autossa ei ollut muita matkustajia. "Rekan" kuljettaja ei loukkaantunut.". Ei ole testiä, jolla nämä saadaan pois tieliikenteestä.

Artikkeli oli siinä hyvä, että se kertoi kansalle lainmuutoksesta. Kunnossa kaiken ikää ei todellakaan tarkoita sitä, että pystyisimme kaiken ikää toimimaan tai vaihtoehtoisesti toimimme koko iän. Artikkelissa viitattiin myös siihen, että muistiongelmat aiheuttavat liikennemerkkien välittämien viestien perille menoa. Onkohan näin? Vähän aikaa sitten nuori poika mopoautollaan tuli minua vastaan, yksisuuntaisella kadulla ja vastakarvaan. Käsi- ja äänimerkit olivat omaa luokkaansa ja minä olin väärässä hänen mukaansa. Moni nuori ei tunne liikennemerkkejä.

Ajokortti on monelle itsestään selvyys ja sen menettäminen on katastrofi. Moniko pystyy sairauden kohdatessa myöntämään, että ajokyky on mennyt? Se ei katso ikää, kansalaisuutta, tms. Mutta onko se seniori ratissa noin paha, jos kunto riittää tai vajaakuntoinen ajoa auttavien välineiden avulla?