Pisan pisteet

Mediassa velloo keskustelu syistä ja synnyistä syvistä uuden Pisa testin jäljiltä. Naapuri Ruotsi tyrmistyi omien koululaistensa heikosta osaamisesta. Minulle testitulokset eivät tulleet yllätyksenä, sillä olenhan jo useissa kirjoituksissa käsitellyt tietojen ja taitojen hallintaa. Katsoin myös nuo julkitulleet testikysymykset matematiikan osalta ja ne osoittautuivat yllättävän yksinkertaisiksi. Miksi sijoituksemme romahti?

Peruskoulu ja purkki ruoka, kaiken pahan alku ja juuri. Aloittakaamme peruskoulusta, joka hienoista ajatuksistaan huolimatta muuttui tasaiseksi. Peruskoulun perusperiaatteena on se, että kaikilla on saman kokoiset aivot ja siihen se sitten jääkin. Se mitkä osiot ovat aktiivisia on jo toinen juttu. On tunnettua, että on ihmisiä, jotka ovat lukutoukkia ja niitä, joita teoreettisen opetuksen sijaan kiinnostavat käytännön asiat.

Nuorison syyksi on tietysti helppo kaikki laittaa ja näin on tapahtunut kautta aikojen. Lapsen ja nuoren oppimisen kannalta on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää kotona tapahtunut opetus. On vanhempia, jotka ovat sitä mieltä, että opetusta antaa koulu eikä heidän tarvitse opettajaksi ryhtyä. Tämä näkyi jo minun lapsuudessa eli oli meitä, jotka kouluun mennessä osasivat hieman lukea, kirjoittaa ja laskea sekä toisessa ääripäässä ne jotka eivät tunteneet edes kaikkia kirjaimia, numeroista puhumattakaan.

Kyky ratkaista ongelmia ja käsitteiden hallinta tulee jo kotoa. Tosin sillä edellytyksellä, että vanhemmat niitä läpi käyvät. Ei pieni lapsi aivoton ole, vaan hänen aivonsa tekevät koko ajan työtä ja jos pienille aivoille tarjotaan purtavaa, se kehittyy. Käänteisesti sama on aikuisten aivojen kanssa eli torju dementiaa ja käytä aivojasi. Lapsen kehityksen huomioon ottaen on asioita käytävä alkuun yksinkertaisemmin ja kehityksen edetessä laajemmin.

Otan yllä esitetyn kohdalta yksinkertaisen esimerkin. Pieniä lapsia varoitetaan patterista, hellasta, kiukaasta tai uunista, että se on kuuma ja "poppaa". En tiedä, onko suvussamme käytetty tapa kidutusta, mutta meillä on konkretisoitu asia siten, että aikuinen on etsinyt kohdan, joka tuntuu aikuisen käteen melko lämmin ja lapsen käsi laitettu samaan kohtaan ja samalla kerrottu, että "poppaa". Lapsen parkkiintumattomaan käteen tällainen on polttavan kuuma ja käsi vedetään heti pois. Muisti jälki jää ja myöhemmin on kerrottu miksi pinta kuumenee. Taas on syntynyt uusi jälki ja tästä loistavana esimerkkinä veljenpojan toteamus kauppareissun jälkeen: "Ei koske autoon, se poppaa, tuli tossa ja savu tosta.". Pieni poika osoitti auton moottoritilaa ja osoitti sen jälkeen pakoputkea. Hyvin ajateltu.

Maailma on muuttunut ja tiedon etsintä on paljon helpompaa. KVK on vaihtunut KVG. Ammoin, jos tarvitsit tietoa menit kirjastoon ja kirjaston kaikki tietävältä tädiltä kysyit aihealuetta ja hän opasti sinut oikean kirjaryhmän luokse ja jos oli oikein tietävä täti, niin kertoi jopa kirjat, mistä tieto löytyy. Internetin hakukoneet, sanakirjat, ym. ovat nopeita ja tietoa löytyy helposti, mutta osaavatko vanhemmat ja opettajat opettaa, ettei siellä kaikki ole luotettavaa tietoa. Moni nuori pitää Wikipediassa julkaistua tietoa faktana, vaikka artikkelissa ei ole viitettä mihinkään. Siellä on useita artikkeleita, jotka on hieman mutu-tuntumalta laadittuja. Tieteellistä näyttöä ei ole. Lisäksi annettu hakusana saattaa johtaa ei toivotuille sivuille ja tästä esimerkkinä uudelleen meidän kokemuksemme eli keskustelun yhteydessä ryhdyimme muistelemaan tuon ammoisen Canterburyn arkkipiispan toimia ja nettiin. Kaksi ensimmäistä linkkiä johti asialliseen tietoon, mutta kolmas (esitiedot samat kuin kahdessa ensimmäisessä) johti suoraan pornosivulle, jossa aktia suoritti nainen ja koira.

On olemassa opettajia ja opettajia. Tämä on aina ollut tiedossa ja minunkin kouluaikana oli näitä, jotka innostivat, keskustelivat, ohjasivat, jne. ja voitte arvata, että tunnilla ei ollut häiriköintiä. Sitten oli niitä, joiden opetuksesta ei tullut mitään ja sitten niitä, jotka opettajina aineessa olivat loistavia, mutta sosiaaliset taidot heikot. Tapasimme kansalaiskoulun kolmannen luokan oppilaiden kanssa, kun koulun loppumisesta oli kulunut kaksi vuosikymmentä. Kuulumisten ohella muistelimme menneitä ja puhuimme opettajistamme. Kaikki paikalla olleet muistelivat hyvällä matematiikan ja yhteiskuntaopin opettajaamme sekä uutta englanninkielen opettajaamme. Rehtori oli kaikkien kiukun aihe. Minulle tuli yllätyksenä, että kaksikymmentä vuotta myöhemmin inhoa herätti myös tuo aiemmin mainitsemani suomenkielen lehtori. Minulle hänestä oli tullut puolijumala, jonka opetus avasi minulle aivan uuden maailman. Syynä on kai ne aivojen aktiiviset alueet?

Matematiikkaa vai laskentoa otsikolla kirjoitin jo aiemmin ja juuri matematiikassa pisteemme romahti rajusti. Juuri matematiikka edellyttää loogista ajattelua ja usein myös keskittymistä. Onko helppo jättää tämä osio koulun vastuulle? Jos vanhemmille matematiikka on ollut vaikea osa-alue niin on helppo peitellä osaamattomuuttaan ja todeta, että koulussa tuo opetetaan. Sisareni oli viisas aikuinen ja myönsi omien taitojensa vajavuuden ja ohjasi lapsensa minun luokseni, joka meistä oli näppärin numeroiden pyörittäjä. Yhdessä käytiin läpi vaikeat laskutoimitukset ja pyrin ohjaamaan siten, että lapset itse oivalsivat. Koulukirjan pohjalta myös tein heille lisätehtäviä, jotta saivat uusia harjoitteita. Tosin vähennyslaskua en opettanut, sillä aivoni eivät toimi sen suhteen lainkaan. Perinteisen laskukaavan mukaan sain aina eri tuloksen, mutta jos laskin ne yhtälönä, niin vastaus oli oikein. Opettajani sanoi minulle suoraan, että kympin olisin matematiikasta ansainnut, mutta tuo vähennyslasku, joten saat ysin.

Lukutaitommekin on rapistunut. Moni nuori kertoo mediassa, ettei ikänä ole lukenut yhtään kirjaa. Lukeminen vaatii myös keskittymistä, mutta nykyinen hektinen aikakausi ei sitä tarjoa. Kielemme on myös köyhtynyt, joten nuorten on vaikea tulkita kielikuvia ja sanontoja. Toki tässä kohtaa on otettava huomioon myös nämä maahanmuuttajat, joiden suomenkielen taito on jäänyt astelle "hyva sumi". Tämä on johtanut siihen, että osa kouluista jää pisteissä kauas toisista. Minä en koskaan opettanut sisarusten lapsille lukemista, sillä aivojeni takia en pysty lukemaan ääneen. Toki luin heille satuja, kun pienempiä olivat, sillä he eivät tekstiä tunteneet ja osin sen luin ulkomuistista. Sama tilanne oli aivojen suhteen mummollani, jolle rippikoulupappi kohteliaasti sanoi: "Ulkoluku on hyvä, mutta sisäluku on heikko ja heikkona pysyy.".

Aasian maat nousevat auringon tavoin tutkimuksessa. Asenne siellä kouluun on etuoikeus parempaan elämään, mutta myös se, että siellä maahanmuuttajat kuuluvat samaan kielisukuun, joten oppiminen on siinä suhteessa helpompaa. Ruotsin tilanne on heikompi kuin meillä, mutta siellä on paljon enemmän maahanmuuttajia, joiden ruotsinkielen taito on nollatasoa. Maahanmuuttajien jengiytyminen ja opintojen lopettaminen kesken on monessa maassa jo arkipäivää ja tulee olemaan myös meillä Suomessa.

Aina on ollut nuorissa myös pintaliitäjiä ja pilvenpiirtäjiä. Osa kokee myöhäisherännäisyyden oppimisessa, mutta osalle oppiminen jää pintakiilloksi eli ulkoa opetellaan koetta varten, mutta sisäistäminen jää. Tänä päivänä on myös nuoria, jolle tärkeämpää on tykkäämiset sosiaalisessa mediassa ja siellä näkyminen. Valitettavasti CV:n ykkösantia ei ole youtube-videot, facebook ystävien määrä ja pelien pistekertymät.

Laskentoa vai matematiikkaa

Media jaksaa yllättää, sillä tänään oli suurena huolenaiheena se, että peruskoulun jälkeen tulevat oppilaitokset joutuvat antamaan tukiopetusta matematiikassa. Monille aloille ei löydy enää asiantuntevia työntekijöitä, sillä koulutuksiin hakeutuvat opiskelijat eivät hallitse perustaitoja. Opinahjot ovat siis joutuneet järjestämään kursseja alkeisopetuksesta, että opiskelijat saavuttavat sen tason, jotta varsinainen opetus voisi alkaa.

Ennen oli kansa- ja kansalaiskoulu tai vaihtoehtoisesti kansa- ja oppikoulu. Tämän katsottiin asettavan lapset eriarvoiseen asemaan. Ensin mainitun koulutuspohjan valitsivat yleensä ne, jotka eivät olleet lukumiehiä, vaan kädentaitajia. Kansalaiskoulussa kädentaitotunteja olikin runsaasti. Oppikouluun hakeutuivat lukumiehet ja oppikoulun kuusivuotisen jakson päättyessä he joko jatkoivat lukiolinjalla tai suuntasivat muihin opinahjoihin. Kansalaiskoulussa, teoria aineissa, menestynyt oppilas saattoi lyhyellä kaavalla suoritetuilla lisäopinnoilla, jopa tenttimällä, päästä suorittamaan oppikoulun oppimäärän ja päästä jatkamaan lukioon. Lapsi saattoi siis olla myöhäisherännäinen.

Peruskoulu, yhdeksän luokkaa, kaikille samanlainen opetus. Tarkoitus oli saattaa kaikki samalle viivalle perustaitojen kanssa. Ei enää erottelua lukumiehien ja kädentaitoisten välillä. Valitettavasti peruskoulusta on tullut purkillinen Pilttiä. Vaatimustaso oppiaineissa vaikuttaa olevan peruskoulun alkuvaiheen tasokursseista se suppea. Mediassa on ollut puhetta, matematiikan lisäksi, oppilaista, jotka säälivitosin pääsevät rämpimään peruskoulun läpi. On oppilaita, jotka eivät osaa lukea tai kirjoittaa lainkaan. Muista oppiaineista puhumattakaan.

Itse olen aina ollut numeerinen ihminen, jo lapsena. Pelit ja leikit, joissa käytettiin numeroita, olivat minulle helppoja, kuten veljellenikin. Sisareni (puolitoista vuotta nuorempi) hallitsi numerot heikosti ja kansakoulua käydessään, opetin hänelle isot luvut. Paljonko on nollia tuhannessa, sadassa tuhannessa, miljoonassa ja miten ne kirjoitetaan. Sisareni ei kuitenkaan osannut auttaa lapsiaan näiden isojen lukujen käsittelyssä, kun heidän vuoronsa tuli. Sisareni hallitsi ne mielessään, mutta ei osannut tuoda tietoa ulos. Hän ohjasi lapsensa luokseni ja kävimme ne läpi. Nuorin heistä kiinnostui tällöin niiden jakamisesta ja kertomisesta, vaikka koulussa tällöin oli noita laskutoimituksia vasta harjoiteltu ykkösillä. Kerroin hänelle, että niitä lukuja käsitellään näin. Lapsi pohti hetken ja suoritti jakolaskun, jossa jakajana oli tuhatluku ja jaettavana satatuhatluku, joiden numerot hän kirjoitti paperille lonkalta. Kysyipä vielä, että miten lasketaan, jos siinä on pilkku kuten kauppakuitissa. Kerroin ja lapsi suoritti laskutoimituksen summittaisilla luvuilla, paljonko rahaa jäi ostosten jälkeen. Kysyn nyt teiltä, hyvät vanhemmat, vakavan kysymyksen. Kun lapsi kiinnostuu numeroista ja kirjaimista, oletteko lapsen rinnalla ja kerrotte tietonne lapsen kehitysasteen huomioiden vai odotatteko, että koulussa oppivat? Jos ette itse taida, uskallatteko pyytää avuksi (sisareni tavoin) setiä, tätiä, kummeja, isovanhempia tai ystäviänne?

Kansalaiskoulussa minulle oli matematiikassa vaikein osa-alue geometria ja turhauduin tunneilla, kun se ei avannut oviaan minulle. Kysyin sitten kerran opettajaltani, että mihin tarvitsen geometriaa, sillä en aio ryhtyä matematiikan opettajaksi. Hän vastasi minulle: ”Ajattele, että hankit itsellesi kodin ja ryhdyt sitä kalustamaan. Sinun tarvitsee tällöin miettiä huoneita, missä ovat ikkunat ja ovet sekä sitä minkä kokoisen pöydän, vuoteen, kirjahyllyn tai hellan sinne voit sijoittaa. Sekin on kaikki geometriaa”. Hän näillä sanoilla avasi ovet minulle ja tajusin käyttäneeni geometrian osa-alueita koko lapsuuteni. Kotipihan jaoin osiin, sektoreihin (no, se nyt kuuluu lähinnä ympyröihin, mutta kuitenkin), jotka haravoidessa pihaa, laskin mielessäni, kuinka laajan alan olin puhdistanut ja paljonko oli vielä jäljellä. Olin lisäksi aina miettinyt, montako kynää voin uuteen penaaliin laitta, että sinne mahtuu myös viivoitin, pyyhekumi ja teroitin.

Onko syy matematiikan heikkoon hallintaan opetuksessa? Osaako opettaja havainnollistaa asiaa lapselle käytännön esimerkein, kuten oma opettajani teki. Tappaako peruskoulu lapsen luovan ajattelun? Perustuuko opetus peruskoulussa muinaiseen intti käskyyn: Mene ja tee tuo ja palaa uudestaan käskynjakoon? Onko lapsille, joilla matematiikka on hallussa tai oivalluksin esille tulevana, tarjottava mahdollisuus opiskella ja oivaltaa lisää? Kouluun olisi kenties perustettava matematiikka kerho? Ennen muinoin oli olemassa apukoulu, johon sijoitettiin ne oppilaat, jotka eivät menestyneet normaaliopetuksessa. He saivat opetusta suppealla tavalla ja suurin osa heistä saavutti perustiedot, joiden avulla he selvisivät ammattikoulusta ja saivat itselleen ammatin. Onko kaiken syynä se, että jokaisella on samat edellytykset kaikkeen (kuten tekstissäni Opetusministeriö on huolissaan)? Nykyisin oppiaineissa edetään keskitason mukaan. Lukumiehet ja kädentaitajat jäävät väliinputoajiksi. Kiusaajia koulussa ovat molemmat.

Tämä ei ole laskentoa vaan matematiikkaa, mutta elämän matematiikkaa. Laske oma päiväsi, hyvä vai huono.

Elon matematiikan mukaan yksi plus yksi on aina kaksi. Elämän matematiikassa kuitenkin yksi plus yksi on aina vähintään kolme kokonaislukua, riippuen käytössä olevien parametrien määrästä ja niiden suhteesta toisiinsa.