Yksikin On Liikaa

Tänään klo 12 pysähtyvät raskasliikenne minuutiksi, muistamaan niitä uhreja, joita julkisuudessa ei ole eli ammattikuljettajat.

Luvattoman usein onnettomuusuutisissa on maininta: "Henkilöauto törmäsi rekan keulaan suoralla tieosuudella tuntemattomasta syystä. Henkilöauton kuljettaja kuoli välittömästi. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut". Tänä vuonna on jo tapahtunut 40 onnettomuutta, jossa ajoneuvo on ajanut päin raskasta kalustoa. Viimeisin niistä Rautavaaralla, jossa epätoivon suossa vaeltanut äiti, lapset kyydissään ajoi päin linja-autoa, kohtalokkain seurauksin.

On helppoa sääliä (em. tapauksessa) äitiä ja surra lasten kohtaloa sekä perheen isien surua. Näissä tragedioissa on myös uhrina loukkaantumaton raskaan kaluston kuljettaja. Kuten yksi tuttu, joka ei enää aja mielellään edes henkilöautoa.

Elämän kriiseihin osa ei löydä muuta ratkaisua kuin itsemurhan. Tästä kirjoitin huhtikuussa 2012, otsikolla Tappava parisuhde. Mietin vakavasti sitä, että miksi satutetaan syytöntä. Eikö kalliota päin ajaminen ajaisi saman asian, jos moinen autonratissa pitää tehdä. Mutta ei, sitä tullaan toisen työpaikalle tappamaan itsensä toisen työvälineillä.

Kiitos Jere Köpsi sinulle, että olet nostanut asian esille. Toivon, että mahdollisimman moni pysähtyy minuutiksi.

Sytytän virtuaalisen kynttilän teille, jotka ovat joutuneet sivullisiksi uhreiksi.

Matkakertomus rekkaretkeltä 6. päivä

Heräsimme seitsemältä Tanskan aikaa. Aamu oli upean aurinkoinen. Nautimme autoaamiaisen ja laitoimme hytin ajokuntoon. Lähdimme kohti Kastrupin lentokenttää, joka sijaitsee aivan Kööpenhaminan kupeessa. Matka sujui jouhevasti, sillä liikennettä oli vähän. Tullimuodollisuudet hoituivat nopeasti ja sieltä siirryttiin läheiseen parkkiin odottamaan, että joku tulee kärryn hakemaan ja purkamaan.

Taisivat tanskalaiset olla ruotsalaisten puolella tuon lätkämatsin suhteen eli jälleen kuudentunnin odottaminen. Puolisoni epäili kylläkin jotain työtaistelua, sillä meidän kuorma oli Tanskan sisäinen ja se saattaisi selittää eilisen lastauspaikan vaihdoksen. Moinen odottelu tosin kävi käämien päälle, sillä Scanian aivojen takia jouduimme lojumaan jo puolitoista vuorokautta. Keittelimme kahvit ja sen aikana tulivat lastaustiedot, joka oli illalla ja purkukohde Helsinki.

Tanskan ajojärjestelyn sähläykset, etenkin osoitteiden osalta ja täällä purkamisen odottelu saivat aikaan onnellisuuden tunteen, että pääsemme Tanskasta pois. Olivat pistäneet vielä viereisen marketin kiinni, joten jäimme ilman halpaa olutta. Että osaavatkin olla ilkeitä meille. Päivän ainoa ilon pilkku oli ilahtunut tanskalaiskuski, sillä heidän liikkeelle lähtiessä havaitsin apumiehen tossun tipahtavan ja pysäytin heidät ja annoin tossun. Tähän selityksenä, että kuljettajat ja apumiehet jättävät ulkokengät ylärappuselle, ettei hyttiin kulkeudu likaa ja kuraa.

Lopulta pääsimme lastaamaan ja se tuntui kestävän ikuisuuden. Päätimme mennä nukkumaan ja se on tasan varmaa, että kun teet jotain muuta niin homma on valmis alta aikayksikön. Olimme juuri päässee uneen, kun koputtivat ikkunaan, että valmista on. Siirryimme toiseen terminaaliin, josta saataisiin rahtikirjat. Yllättäen jouduimme jälleenodottamaan eli kesti lähes tunnin saada ne pahuksen kupongit. Taisivat käydä ensin katkomassa papyruskaislat ja sitten vääntää rahtikirjat niistä.

Kun kaikki oli valmista, käänsimme nokan kohti Malmö:tä. Tähyilimme yöpaikkaa, sillä meille selvisi, että laivamme lähtee vasta sunnuntaiaamuna. Tunnin ajettuamme, löysimme rahtiparkin. Olimme väsyneitä, sillä pulisemiseen oli mennyt enemmän aikaa kuin nukkumiseen.