Aiheittain

torstai 3. marraskuuta 2011

Huolimatonta viranomaistyötä

Olen tässä jonkin vuoden ajatellut viranomaistyötä, joka pohjautuu lakiin eli palotarkastus asuinrakennuksissa ja havainnut sen työn tason laskeneen kuin lehmän häntä. Lähinnä se muistuttaa jo lainvastaista hännän typistystä.

Pelastustoimilaki (561/1999)  ja sen § 33 ja 34 kertovat selkeästi mitä ja miten. Muistelen lapsuuttani, jossa palotarkastus suoritettiin jotakuinkin 1970-luvun puolen välin tietämillä kotonani. Isä ja äiti olivat molemmat töissä, kun saapuivat nuo tumman sinisiin pukeutuneet kaksi herraa. Olimme kauniina päivänä pihan hiekkakasalla leikkimässä ja pelästyimme, sillä kiertävät saarnamiehet pelottivat meitä. Vanhempi herra kertoi olevansa palopäällikkö ja nuorempi palomies. Hän kertoi, että heidän tulisi suorittaa kotinne palotarkastus ja kertoi, että he katsoisivat uunit, hellat ja kiukaan, lisäksi he kertoivat, että vanhemmillemme on tiedoitettu tarkastuspäivistä, mutta vuorotyön vuoksi he eivät siten olleet paikalla. Silloin muistimme, että isä oli sanonut palopäällikön tulevan tekemään tarkastusta. Veljeni lisäksi kertoi, että meillä on saunassa pata. Palopäällikkö sanoi: "että katsotaan patakin". Hän kertoi, että teidän kotona on nuohous hoidettu säännöllisesti ja se on hyvä asia, ettei tule hormipaloa.

Menimme kaikki sisälle keittiöön ja kotipuhelin soi, sisareni vastasi puhelimeen ja siellä oli isä, joka kertoi, että muistattehan palotarkastuksen tulosta ja heidät pitää käyttää jokaisessa huoneessa ja varastossa. Sisareni kertoi, että he ovat tulleet jo ja antoi puhelimen luurin palopäällikölle. Luuri kiersi vielä minun ja veljeni kautta ja saimme samat toimintaohjeet. Katsottiin keittiö ja sen hella, olohuone ja vieraskamari ja sen uunit. Nousimme yläkertaan ja menimme vanhempien kamariin, jossa tarkastettiin uuni. Siellä oli lukittu kaappi ja palopäällikkö kysyi, että mitä siellä on. Kerroimme, että siellä on isin pyssyt ja patruunat. Palopäällikkö totesi, että on hyvä, että se on lukossa. Yläkerran ensimmäinen huone oli meidän valtakuntaa ja palopäällikkö totesi, että täältä on tulisija poistettu. Kerroimme, että siinä oli ollut hella, mutta se oli huono ja purettu pois. Kiitos tarkastajilta tuli myös tästä. Lastenhuoneen katossa oli luukku palovintille, kerroimme, että siellä on kauheasti sahanpurua. Nostivat luukun ylös ja totesivat, että sinne pääsy on esteetön. Taas pisteet vanhemmilleni.

Siirryimme taas ulos ja he katsoivat, että nuohoustikkaat katolle ovat tukevat, hyvin kiinnitetty ja hyvässä kunnossa. Jatkoimme ulkorakennukseen. Sauna ja sen kiuas ja pata hyvässä kunnossa. Ulkohuussi ja varastot siistit. Viereisessä isän verstaassa herätti kysymystä jälleen lukittu kaappi. Veljeni kertoi, että siellä on isin porakone ja moottorisaha ja bensaa siihen ja maalia ja sinne ei lapset saa mennä. Kysyivät paljonko bensaa on ja kerroimme että sitä on tämän kokoinen kannu (käsin tehty leveyden, syvyyden ja korkeuden arviointi). Molemmilta tarkastajilta tuli yhteen ääneen, että siinä on isi tehnyt aivan oikein, sillä ne eivät ole lasten leluja.

Kiitosta sai myös siitä, että pihatie on avoin ja tarvittavaa sammutusvettä voidaan saada pihakaivosta. Tarkastukseen kului aikaa noin 55 minuuttia.

No, mistäkin sitten tuli aikuisia ja muutimme omillemme. Ostin itselleni vanhan omakotitalon. Ensimmäisessä palotarkastuksessa tehtiin puolet siitä, mitä tuossa edellisessä. Toisen kerran suoritettu palotarkastus olikin sitten jo omaa luokkaansa eli palolaitoksen edustaja taivalsi kymmenen askelta autoltaan pihan suuntaan ja totesi, että talon numero näkyy ja tikkaat katolle on. Onko talossa palovaroittimet? On, sanoin ja niihin vaihdetaan säännöllisesti patterit, sisätiloissa hän ei käynyt. Tämä palotarkastus oli minulle järkytys. Aikaa siihen meni noin 5 minuuttia asiakirjan täyttöineen. Lain mukaan tarkastusväli on 5 vuotta ja olen asunut tässä viimeisen tarkastuksen kohdalla 11 vuotta.

Palotarkastusta säätelevän lain 35§ pykälä kertoo, että palotarkastuksen suorittaja on päästettävä kaikkiin tarkastettaviin tiloihin. Entä, jos sitä ei kiinnosta puolen punaisen puupennin vertaa ko. tilat? Tälle, palotarkastusta tekevälle tyypille tuli oikein muikea ilme, kun kerroin paljonko alueella on erilaisia polttoaineita ja kemikaaleja ja sitten se tomppeli kehtasi kysyä, että mitä niillä on virkaa. Ne olivat vapaa rajan ulkopuolella. Hei haloo! Fosforihappo ja suolahappo, bensiini, ksyleeni, tärpätti ja paukkupullot maalia, voiteluöljyä, ym. kemikaaleja sekä hitsauksen suojakaasupullo. Ja kaveria eivät ne hetkauttaneet. Kehtasi vielä kysyä, että onko niillä jotain merkitystä. Kysyisin kyllä kaverin ammattitaitoa.
Mediassa on aika-ajoin esillä palotilanteita, jossa alkusyy on jokin kemikaali ja tätä palo- ja pelastuslaitoksen tomppelia ei edes kiinnostanut mikään muu kuin talon numero näkyy (tosin työssäni olen nähnyt paljon taloja, joissa numero on tarkoitettu metsän oraville tai jäniksille, mutta muille se jääkin jo pahasti piiloon eli ei kiinnosta montaakaan palotarkastajaa), taisi olla epäpalomies.

Eihän sillä ole merkitystä, että varastossa on isoisoisoisän aikaiset tykinkuulat Kustaan sodasta, mutta sillä on merkitystä, jos siellä samassa tilassa  on isoisän kantodynamiitit. Juu, Panu säilyy isältä pojalle, mutta jos niitä erilaisia maalipurkkeja on sadan vuoden ajalta ja puolet niistä vuotaa ja vanhimmat valkoiset lyijypohjaisia, tilanne on jo aivan erilainen. Palotilanteessa on palo- ja pelastuslaitoksen tärkeää tietää kodin kemikaaliarsenaali, jo heidän oman turvallisuutensa vuoksi. Vaikka se olisikin vapaa rajan alittava, sillä kuumentuessaan osa saa aikaan ikäviä ilmiöitä. Viisi vaivaista minuuttia riittää tänä päivänä palotarkastukseen ja riittävää on vain se, että talossa käy joku palolaitoksen edustaja. No lakisääteinen autokatsastus on oma lukunsa, mutta eipä juuri se poikkea palotarkastuksesta. Pärstäkertoimella ja katsastustyypin automaulla pääsee melkoisia rysiä läpi ja on jo päässyt kauan. Nyt muut viranomaistoimitukset, lakisääteisinä seuraavat sitä. Ensin on ulkoistettu nuohous ja nyt palotarkastus ja taso sen kun alenee.

Miten nykyisin voidaan lainvoimin vaatia kansalaisia suorittamaan tai huolehtimaan velvoitteista, jos viranomaistyön taso jää kurkistukseksi. Olisi palotarkastajien syytä käydä uudelleen kemian tunnit. On turha medialle hehkuttaa, kuinka sammutitte vaikean palon omakotitalossa, jos sen kemikaaliarsenaali muistuttaa Finnish Chemicals Oy:n varastoa ja suurin osa ajalta vaarivainaan varastoa.  Jos kiinteistössä syttyy tulipalo ja palomiehillä ei ole tietoa, niin asukas/taloyhtiökö sen maksaa ja sammuttajien vammat tai pahempaa myös. Mihin verovarat menee? Vai pitäisikö kysyä, että onko työnjohto taitamaton ja piittaamaton, kun saavat sen korkeimman palkkaluokan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti