Aiheittain

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Viherpiipertämisen seuraukset

Olin ajatellut, että en käsittelisi lainkaan Tampereen Särkänniemen delfiineitä, mutta sen aiheuttama mediaähky sai minut oikeasti pahalle päälle.

Ensin viherpiiperöiset alkoivat mekastaan delfinaarion luvista. Ollakko sirkus vai eikö olla, siinäpä kysymys. Mekastamisen seurauksena katsojat vähenivät ja delfinaario alkoi tuottaa tappiota. Sitten tehtiin päätös delfinaarion lopettamista ja seuraava vääntö alkoi delfiinien sijoituspaikasta. Aiemmin vääntöä on syntynyt kuolleiden pikkudelfiinien vuoksi vaikka luonnossa vain osa selviää.

Delfinaarion hoitajat olivat hyvin työhönsä sitoutuneita ja huolehtivat heistä hyvin. Delfiini on luontaisesti leikkisä valaiden lahkoon kuuluva nisäkäs, joten temppuilu on heille arkipäivää myös luonnossa. Pikku vinkeistä delfiini osaa suorittaa temppuja, sillä se on varsin älykäs luontokappale.

Moni muistaa elokuvaan Free Willy eli Keiko valaan tarinan. Elokuvassa siitä oli tehty lähes inhimillinen olento ja lopulta Keiko vapautettiin. Hän ei enää selvinnyt luonnossa vaan menehtyi aliravitsemukseen. Ja kaikki vain ihmisten sympatian vuoksi.

Delfiinit siirettiin lentokentälle yöllä ja hiljaisuuden turvin. Miten olisivat delfiinit regaoineet armottomaan älämölyyn ja mahdollisesti muihin väkivallan tekoihin? Teini-ikäinen Eevertti polski enemmän, mutta kuka teini ei kapinoi. Kun tunnemme viherpiirtäjien toimintatavat, niin sillä olisi varmaan tapahtunut jotain ilkeää ja delfiiniparat ovat suojatta, sillä ne eivät osaa antaa kuonoon pahoinpitelijälleen.

No, seuraavana oli vuorossa uutispimento, jota kaikki kritisoivat. Ymmärrän hyvin Miika Seppälää, ettei hän halunnut paikalle viherpiiperöitä kiusaamaan delfiinejä. Mediakeskustelussa on tuotu myös esille delfiinien lopetus, mutta sitä ei kukaan halunnut. Viherpiiperöille myös paikat olivat väärät ja delfiinit olisi pitänyt palauttaa luontoon, joten lue uudelleen kappale kolme. Lopetus oli nostattanut myös myrskyn, sillä fiksuille eläimille ei sellaista voi tehdä. Mitä sitten? Ihmisen pyyntö eutanasiasta?

Seuraavana viikonloppuna on Särkänniemen päätöskauden juhlallisuudet. Esiintyjiä, ilotulitusta ja muuta hupia. Esiintyjyjinä piti olla Lauri Tähkä, Erin, Happoradio ja Jonne Aaron. Näistä vain Jonne Aaron oli ammattilainen ja päätti, että hän suorittaa työtilauksensa. Muut sitten peruivat osallistumisensa ja jättivät lipun lunastaneiden keskuudessa suuren pettymyksen. Moniko jää tulematta tai vaatii rahat takaisin? Jos olisin lipun lunastanut, niin vaatisin rahani takaisin, sillä huvipuisto ei peruutusten vuoksi pysty tarjoamaan palveluitaan lupaustensa mukaan ja syynä on artistien peruuntumiset. Vai onko tämä niitä odottamattomia syitä?

Siiten ei voi todeta kuin: https://www.youtube.com/watch?v=epa6p82PXq0

2 kommenttia:

  1. Tähän aiheeseen liittyy Suomen Kuvalehden toimittajan Aurora Rämön kolumni, josta käy ilmi, että Rämö luulee delfiiniä kalaksi. Meinasin pudota tuolilta, kun luin tämän. Toimittajilta ei kaiketi nykyisin vaadita minkäänlaista yleissivistystä. Suomen Kuvalehti ole ennen korkeatasoinen kulttuurilehti, mutta nykyisin sen toimittajaksi pätevöidytään sontimalla housuihinsa bussissa ja kirjoittamalla siitä artikkeli Ylioppilaslehteen.

    Toinen professori

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Toinen professori!

    Toimittajat ja viherpiipertäjät tuntuvat olevan hyvin samalla tasolla. Merimiehet jo tiesivät ammoisista ajoin, että delfiini ja valas ovat nisäkkäitä, mutta mene ja kerro se nykyajan "tietäjille".

    VastaaPoista