Suomi 100 vuotta osa XIV

Suomen synttäreihin on enää 139 päivää, joten on syytä panna vauhtia vuosiin. Pikku-Maija aloitti koulutiensä kansakoulussa. Jo vuonna 1921 oli tullut laki, että jokaisen lapsen olisi käytävä kuusi vuotta kansakoulua. Ensimmäisellä luokalla opeteltiin lukemista, kirjoittamista, matematiikkaa, uskontoa ja käsitöitä. Pikku-Maijan aloittaessa koulun, ei vielä ollut nykymuotoista kouluruokailua, joten jokainen toi eväät kouluun. Kouluruoka käsitti usein puuroa tai keittoa. Leipä ja maito oli tuotava mukana, sillä niitä ei tarjottu. Pahin katastrofi mikä pientä koululaista saattoi uhata oli lasisen maitopullon rikkoutuminen.

Vuosi vuodelta muuttuivat opetettavat aineet. Tuli maantietoa ja historiaa, mutta Pikku-Maija tykkäsi kovasti kirjoittamisesta ja voi sitä riemun päivää, kun pääsi kirjoittamaan oikealla mustekynällä. Alkuun oli kirjaimia harjoiteltu vihkoon, jossa oli viivastot ja työvälineenä perinteinen lyijykynä. Kolmannella luokalla aloitettiin käyttämään kosmuskynää, jota myös köyhän miehen mustekynäksi sanottiin. Ulkonäöllisesti se näytti lyijykynältä, mutta kun kärkeä kostutti veteen, se muistutti erehdyttävästi mustekynää ja sitä ei pyyhekumilla pois saanut. Tämä vaati jo kirjoittamisen osaamista. Oikean mustekynän käyttö vaati totuttelua, sillä terä sai koskea paperiin kevyesti tai seurauksena oli ruma tahra paperissa ja se tiesi huonoa numeroa kokeessa tai ainekirjoituksessa.

Aineita oli kiva kirjoittaa, sillä tällöin sai kirjoittaa pitkästi ja mielikuvituskin saattoi päästä laukkaan.

Pikku-Maija siirtyi kansakoulusta oppikouluun ja koulumatka pidentyi huimasti, sillä se sijatsi kuntakeskuksessa ja kotitilalta matkaa kertyi parikymmentä kilometriä. Keväällä ja syksyllä sen saattoi hurauttaa polkupyörällä, mutta talvella oli bussikyyti tarpeen. Talvipakkasilla oli syytä pukeutua lämpimästi, sillä sen aikaiset bussit olivat melko vetoisia välinetä.

Oppiaineita tuli lisää ja vaatimus taso nousi, sillä valmensihan oppikoulu lukiota varten, mutta tätä ei Pikku-Maija ajatellut. Oppikoulun jälkeen Pikku-Maija työskenteli kyläkaupassa ja autteli kotitilalla. Kyläkauppa oli tuohon maailman aikaan melkoinen sekatavarkauppa, josta sai ruoka tarvikkeita, koneen osia, aina timpurin kynästä valjaiden osiin asti.

Kun vaadittu ikä tuli täyteen, niin ei enää Pikku-Maija ollut enää pieni vaan nuori nainen. Hän oli päättänyt kouluttautua sairaanhoitajaksi. Oltiin siirrytty 1950-luvulle ja Suomen rakenne alkoi muuttua. Kaupunkiin tuli yhä useampi, sillä teollisuus kasvoi kohisten ja pien tilalla ei riittänyt koko lapsikatraalle työtä.

Maija aloitti kolmen vuoden vaativat opinnot. Teoriaopinnot olivat vaativia ja jokainen asia piti oppia ulkoa. Koulutukseen kuuluivat harjoittelujaksot sairaalassa, mutta vielä tuohon aikaan oppilas oli osastoilla ja toimipisteissä palkatonta työvoimaa ja ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat lähinnä siivoojia vieläkin, vaikka koulutusta oli muutettu nykyaikaisempaan, sillä vanhat jäärät hoitajat pitivät yhä tiukasti kiinni vanhasta.

Kolme vuotta tiukkaa opiskelua vieraalla paikkakunnalla oli nuorelle Maijalle kokemus ja oppilastovereista tuli hyviä ystäviä. Toukokuinen valmistujaispäivä oli täynnä iloa rankan opiskelun päättymisestä, mutta pullollaan suurta surua, sillä tiivis ryhmä hajoaisi tuon päivän jälkeen ympäri Suomea. Maija oli jo hakenut kesäpaikkaa itselleen ja pääsi Kellokosken sairaalaan. Tämä työ sai hänet päättämään erikoistumisalansa.