Aiheittain

torstai 12. huhtikuuta 2018

Riihessä puitua

Hallituksen pölväilyistä saa lukea päivittäin, mutta nyt kehitysriihessä oli jo hieman asiaakin, mutta epäilen, että syynä tähän 367 päivän päästä koittavat YT-neuvottelut Arkadianmäen pellesirkuksen seuraavista esiintyjistä.

Työntekoon tuli hieman muutoksia ja antaa työnantajalle aseen irtisanoa helpommin työntekijä ja mielestäni tämä on hyvin kaksi piippuinen juttu. Tämä kuitenkin koskee vain pienyrityksiä, joille väärä rekrytointi voi olla kohtalokas. Epäilen kuitenkin, että tätä tullaan käyttämään voiteena henkilökemian hiertämiin rakkoihin ja pikkujoulujen jälkeiseen laastarointiin. Lisäksi tämä päätös asettaa työntekijät eriarvoiseen asemaan ja hallitus on pidentänyt koeaikaa kuudeksi kuukaudeksi, joten pitäisi siinä ajassa vähä-älyisemmänkin työnantajan tajuta, ettei tyypistä ole esitettyyn työhön.

Rikoksista tulisi saada kovempia rangaistuksia, on pitkään ollut kansalaisten mielipide. Lainaan nyt suoraan riihessä puitua: "Pakettiin kuuluu lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten kiristäminen, rikosten uusijoiden rangaistusten kiristäminen ensikertalaisuussäännöstä muuttamalla, ehdollisen vankeuden tiukentaminen oheisseuraamuksella, väkivaltarikosvankien riskiarvion lisäämistä vapauttamisessa ja sakon muuntorangaistuksen palauttaminen." Ensimmäisenä on tuo lapsiin kohdistunut seksuaalirikollisuus, mutta siinä kiristys kohdistui väärään päähän eli enimmäisrangaistuksiin, kun itse olisin korottanut myös alinta mahdollista tuomiota. Listan ainoa valopilkku on muuntorangaistuksen paluu. Kaupat ovat olleet helisemässä näpistäjien ja varkaiden aikaansaanoksista ja moni kauppias kuvaakin nykyistä tilannetta varsin synkin sanakääntein.

Päivärahat nousevat uutisointiin laajasti, mutta lainaus kertoo todellisuuden: "Pienimpiä äitiys-, isyys-, vanhempain- ja sairauspäivärahoja korotetaan nyt yli 80 eurolla kuukaudessa." Toisin sanoen tämä tarkoittaa sitä, että verojen älkeen ei enää olisi alle viidensadan euron päivärahoja/kk. Tässä toki täytyy saajan muistaa muuttaa veroprosentti, sillä tuistaan Kela vetää muuten 25 % veroina takaisin. Tämä ei kyllä poista eriarvoisuutta ja köyhyyttä, vaikka pääpuijat sitä kovin hehkuttivatkin.

Koulutuksen eriarvoisuuden poistaminen on kuulemma kärkihankkeita, mutta ruon riihen tulos asiassa jäi lähinnä lehmän henkäyksen tasolle, joten siitä ei riemua aikaiseksi saada. Saman kohtalon koki aktiivimalli, siinä luetellut "edut" eivät koske kaikkia työttömyyspäivärahaa saavia, sillä työttömyyspäivärahaa saavat myös työkyvyttömät, jotka eivät ole saaneet työkyvyttömyyseläkettä ja muutoksen haku aiheeseen vie helposti pari, kolme vuotta eli heiltä viedään se aktiviteettiosuus pois. Kela voisi perustaa heille ihan oman järjestelmän, jotta myös työttömien määrä olisi todellinen.

Katsotaan, miten nämä käytännössä toteutuvat, sillä kaikkihan (siis melkein) sen tietävät, että useissa tapauksissa teoria ja käytäntö ovat kotoisin ihan eri planeetoilta.

8 kommenttia:

  1. Mutta eipä kiristetty "vääristä" mielipiteistä langetettavia tuomioita.

    VastaaPoista
  2. Meidän aikuisten pitäisi pitää nassikoista huolta, siinä mielessä ei tuo hallituksen esitys paranna tilannetta millään tavalla.
    Pelkkää länkytystä. Ketähän ne mahtaa suojella?
    Itse jo isoisä ja tuplaten kesällä kun kuulemma on tilauksessa pojanpojan lisäksi pikku prinsessa.
    En ehkä vielä myy pois tuota winchesterin defendiriä. Yksi menee patruunapesään ja 9 putkeen.
    Saattaa olla liioiteltua mutta pikku kutina on, että jos hallituksen povaama 350000 uutta matua tulee niin se pumppuhaulikko on ihan soiva peli pitämään jengi ulkona.

    VastaaPoista
  3. Jotenkin tulee nykyään aina kun nykyinen orkesteri musiikillisesti kuuron kapellimestarin johtamana tulee esiin uusien hienojen ja kiitettyjen päätösten ja lakien tiimoilla sellainen mielikuva, että taas apinaa koijataan. Pianhan tuo selviää. Veikkaan lapsiin kohdistuvien rikosten rangaistusasteikon sävyjen erottuvan valkoisesta mustaan ilman mustan eri värisävyjä.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Anonyymi, joppos 123 ja Veijo Hoikka!

    Anonyymi: Ei, eikä ole tarvekaan, sillä mielestäni ei ole vääriä mielipiteitä, on vain erilaisia mielipiteitä.

    joppos 123: Onneksi olkoon prinsessasta. Tuollainen määrä merkitsee rumaa piikkiä rikostilastoihin, sillä heidän tekemät rikokset ovat nousseet tulijoiden lisääntyessä vuosi vuodelta.

    Veijo Hoikka: Pahoin pelkään, että oikeuslaitos tukeutuu päätöksissään tulevaisuudessa matalampaan rangaistusasteikkoon ja korotukset jäävät käyttämättä.

    VastaaPoista
  5. Nämä kriminaalipoliittiset ns. kovennukset olivat luonnollisesti silkkaa kosmetiikkaa. Olisihan rangaistusasteikossa nytkin varaa langettaa esim. törkeästä raiskauksesta 10 vuotta ja määrätä se suoritettavaksi pakkolaitostuomiona, joka poistaisi vangilta lomaoikeuden sekä ensikertalaisuus- ym. lyhennykset; tosin jopa pakkolaitosvanki voidaan vapauttaa istuttuaan 5/6 tuomiostaan.
    Onhan sekin sentään jotain verrattuna esnikertalaisen automaattiseen tuomion puolittamiseen ja moninkertaisen rikoksenuusijankin käytännössä automaattiseen 2/3 lyhentämiseen, vaikka käytös vankilassa olisi ollut millaista. - Ensikertalaiseksikin tullaan maassamme uudestaan jo kolmen vuoden kuluttua edellisen tuomion päättymisestä!

    Vaan eipä rangaistusasteikon alarajankaan korottaminen vallitsevassa oikeusilmapiirissä paljoa auttaisi:
    jos törkeän raiskauksen minimi korotettaisiin nykyisestä yhdestä vuodesta viiteen, ei maassamme tehtäisi sen jälkeen kelpo demlatuomareidemme näkemyksen mukaan enää lainkaan törkeitä raiskauksia.

    Mikä pahempaa, jos kaikki lapsiin kohdistetut seksuaalirikokset sanktioitaisiin ehdottoman vankeuden hintaisiksi, saattaisivat lapsiin kohdistetut seksuaalirikokset loppua Suomesta totaalisesti!
    Näyttö ei koskaan riittäisi tuomioon, ja onhan meillä jo ennakkotapaus, ettei 10-vuotiaan lapsen raiskaus ollutkaan raiskaus, koska lapsi ei tapellut voitollisesti aikuista maahantunkeutuja-arabiraiskaajaansa vastaan. Siitä mallia tulevaisuuteen...

    Eikä se sakon muuntorangaistuskaan tosiasiallisesti palannut: sitähän voidaan soveltaa vasta seitsemännen(!) rikoksen jälkeen.
    Todellisuudessa mikään ei siis muuttunut kriminaalipolitiikassamme, tai oikeastaan paheni: hallitus voi nyt hymistellä tekopyhästi muka tehneensä asioihin parannuksia.

    Koska työttömiin kohdistettavat rankaisutoimenpiteet sen sijaan kiristyivät, joku saattaisi alkaa pohtia kyynisesti olikos tämä kenties hallituksen neuvo talousahdingossaan kärvisteleville vähäosaisille:
    voithan aina alkaa vaikka varastaa, eikä niistä isommistakaan kupruista niin kovin paljon seuraa...?

    VastaaPoista
  6. Tervehdys Qroquius Kad!

    Oikein jo odotin kyynistä kommenttiasi. Itse epäilin aiheen totuutta jo tekstini alussa, sillä ne oli liian sievästi esitetty. Olen samaa mieltä, että seksuaaliros lasta kohtaan on aina vankeuden hintainen ja muuntorangaistus pitäisi mielestäni tiputtaa kolmeen. Moni muukin on epäillyt irtisanomisia pienissä firmoissa tapahtuvaksi vain pärstäkertoimeen perustuen. Itse epäilen yleisesti esitettyjen ideoiden vesittyvän ja uskon, että riihen avautuminen oli vain vaalikampanjan aloitus.

    VastaaPoista
  7. Jotenkin on sellainen kutina, että muuntorangaistus tulee tarkoituksenmukaisissa tapauksissa muunnettavaksi vankeusrangaistuksesta sakkorangaistukseen, joka maksetaan taikaseinästä nyhdetyllä rahalla...

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Veijo Hoikka!

    Hyvinkin mahdollista. Itse epäilen tuon riipen puinteja vain vaalitempaukseksi, jotka tulevat vesittymään siinä missä muutkin.

    Lainaan Rinteen hyvin muotoiltua lausetta: "Paras asia kehysriihessä olikin se, että se oli kaikissa tapauksissa tämän hallituksen viimeinen kehysriihi." Vaikka uskonkin tämän olevan vain vaalitouhun kirvoittamaa.

    VastaaPoista