Aiheittain

maanantai 24. syyskuuta 2018

Aktiivimälli kakkonen

Nyt ollaan runnomassa läpi aktiivimälli kakkosta, joka on johtamassa siihen, että työttömän pitää hakea paikkoja aktiivisesti. Työministeri Jari Lindström (sininen uuvatti) puolustelee sitä kovin ja uskoo, että omatoimisen työnhaun malli tuo positiivisia muutoksia nykytilanteeseen. Hänen sanojaan lainaten. Itse uskon tämän johtavan hakemusralliin, jolloin reitit hakuihin tukkeutuvat.

Lainataan hieman: "Ministeri pitää päivitetyn mallin etuna etenkin sitä, että ensimmäisestä hakuvelvoitteen laiminlyönnistä seuraa muistutus ja vasta sen jälkeen asteittain pidentyvä työttömyysturvan menetys. Lindström kuvaa mallia luottamusloikaksi eli työnhakijalla on vastuu ja vapaus hakea kuukauden aikana sellaisia työpaikkoja, joita hänen on realistista saada."

Realistinen on se, jota epäilen paljon ja siksi, että työttömyyskortissossa on paljon työkyvyttömiä, jotka ovat pudonneet työttömyysturvan piiriin sairauspäivärahakauden päätyttyä. Ennen mälli kakkosta olisi Jarin pitänyt pyytää tai teettää selvitys siitä, kuinka paljon työttömissä on näitä vajaakuntoisia, jotka eivät a)kykene työhön lainkaan ja b) joiden työkyky on alentunut ja vaikeus tehdä koulutuksen mukaista työtä.

Realistinen työpaikka vaatii yleensä koulutusta ja jos työkyky ei siihen riitä, niin eläminen käy vaikeaksi. Ihmettelen, että miksi maahantulijoilla ei ole aktiivimälliä kotoutumisen, kielen, tapojen, kulttuurin ja työllistymisen suhteen. Heille ei yksikään ole esittänyt aktiivimälliä, ainoa mikä kuuluu on loputon hiljaisuus. Hiestä saamme kuulla lähinnä rikostilastojen kautta ja virallisen median välittämien "onnellisten" tapausten esimerkkeinä, joiden toden peräisyyttä epäilen ja pahasti.

Lainataan hieman: "Ero nykyiseen on merkittävä, koska nykyisin työttömän on oltava jatkuvasti valmis hakemaan juuri sitä työpaikkaa, jota TE-toimisto tarjoaa." Jesses, tarjoaa hyvinkin ja mitä itse olen seurannut, niin tarjoajat ovat niitä, joilla ovi käy tiuhaan eli ns. huono työpaikka. Lisäksi on tarjolla runsaasti puhelinmyyntityötä, mutta kuinka monella riittää moraali ja etiikka moiseen. Ei minulla ainakaan moraali ja etiikka riitä moiseen ihmisten kusettamiseen. Sanoihan jo äijävainaa, että verottajaa ja pankkia voi kusettaa, mutta muita ei (toimituksen huomautus; äijä on nimitys isoisälle Karjalassa ja arvonimeen sai oikeuden vasta ensimmäisen lapsenlapsen synnyttyä).

Sitten lainataan vielä kerran: "Lisäksi työnhakuvelvollisuus perustuisi työllistymissuunnitelmaan, jossa työnhakijalle kerrottaisiin yksiselitteisesti, mitä hänen tulee tehdä, mihin mennessä ja mihin asiasta ilmoitetaan. Suunnitelman toteuttamisesta ilmoittaminen ei ole uusi juttu, näin toimitaan jo nykyisin." Vaan eipä toimi käytännöntasolla. Moni TE-toimiston asiakas on tämän todennut ja sanktioita on seurannut, kun ilmoitus ei ole mennyt läpi tietoverkon ongelmien vuoksi. Aikoja ei saa, jotta voisi selvittää asiansa. Puhelinpalvelut ovat käytössä, mutta kukaan ei vastaa. TE-toimisto on samanlainen instanssi kuin Kela, jossa tiedot eivät siirry osastolta toiselle. Tämä on ihmetyttänyt minua kovin, että tunnistus vaaditaan hetun myötä, mutta virkailijalla ei ole hajuakaan, mitä toisen osaston kanssa on puhuttu.

Lainaus taasen: "Lindström korostaa, ettei työttömällä työnhakijalla olisi hakuvelvoitetta ennen kuin yksilölliset edellytykset hakea työtä ja työllistyä on arvioitu. Malli ei ministerin mukaan vaikuta millään tavalla siihen, ketä pidetään työttömänä työnhakijana." Hienoa, ja nyt olisi mielenkiintoista tietää, että kuka arvion tekee. Toivon, ettei työryhmään kuulu ainakaan asiantuntijoita, jotka työskentelevät pimennossa, kuten vakuutuslääkärit.

3 kommenttia:

  1. No ei siihen arviointiin tulee yksityiset yhtiöt joiden työntekijöitä saati omistajia ei kukaan tiedä.

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa maahantunkeutujilla on nimenomaan aktiivimalli kotoutumisen suhteen. Ei kylläkään niin, että olisivat vastuussa suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin integroitumisestaan, vaan siten, ettei suomalaista työtöntä kurittava aktivimalli koske heitä:
    he kun ovat jo sen edellyttämien toimien piirissä!
    Halleluja!

    Aktiivimallit ovat edelleen hieman vaikeasti perusteltavissa tilanteessa, jossa työttömiä työnhakijoita on seitsemän kertaa enemmän kun avoimia työpaikkoja.

    Työpaikatkin saattavat olla sellaisia, joista päästään nälvimään etteivät ne "kelpaa" suomalaisille. Niinpä maahanmuuttaja ajaa bussia ja siivoaa pääkaupunkiseudulla.

    Kyllä se kajaanilainen työtön Lauri Linja-autoilija oikein mielellään ajaisi dösää Stadissa samoin kuin lieksalainen työtön Seija Siivooja siivoaisi siellä...jos pystyisivät muuttamaan sinne ja ennen kaikkea asumaan siellä bussikuskin ja siivojan palkoillaan.

    Bismillah Bussikuski voi ajaa dösää ja Sahra Siivooja siivota, koska heidän pääkaupunkiseudulla asumisensa on suomalaisen veronmaksajan subventoimaa.

    Minkä asian tietävät oikein hyvin "työhaluttomista" suomalaisista nälvivät, mutta eivät voisi vähempää välittää.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Antero Leikas ja Qroquius Kad!

    Antero Leikas: Epäilemättä ainakin vielä sekavampi laitos kuin TE-toimisto ja Kela.

    Qroquius Kad: Noinhan se taitaa mennä. Ja juuri luin listaa niistä ammateista, joista on ylitarjontaa. Ne ovat juuri niitä ammatteja, jotka on katoavaa, kuten pankkivirkailija.

    VastaaPoista