Aiheittain

lauantai 30. marraskuuta 2019

Prologi Joulukalenteri 2019

Muistattehan Tonttulan kylän ja Tottu Tohvelon sekä Tonttu Kotitontun ja kylän koko väen. Vuosi on taas vierähtänyt erilaisia toimia tehden. Tonttu Tohvelo ja Tonttu Kutterin puru ovat ohjastaneet tanskalaista Alf Sølvskoæg:tä veistämään erilaisia kelloja, joista hän on kovin kiinnostunut.

Juuso Jäkälä ja Kalle Kaarna, nuo pienet vintiöt, ovat edelleen innolla opiskelleet tuntemaan sieniä Tonttu Sammalrikon opastuksella. Sanni Sammalrikko ja Riku Rohtoyrtti ovat tutkineet kasveja, joista saa rohdoksia kylän vaivoihin. Tonttu Sammalrikko kun on kylän terveydenhoitaja ja luottaa luontaisiin yritteihin.

Koko Tonttulan väki on luonnollisesti osallistunut niin kylvö kuin sadonkorjuutöihin. Tonttulan Vihanneksen johtaja Tonttu Juureva on hyvin tyytyväinen kesän satoon, niin kasvimailla kuin kasvihuoneisessa ja kellareihin on varastoitu suuret määrät kasviksia ja vihanneksia.

Erilaisissa pajoissa on vuoden aikana valmistettu jo paljon erilaisia lahjoja, mutta vielä niitä puuttuu ja varsinkin, kun kirjeet Korvatunturille eivät vielä ole saapuneet. Täten joulukuusta tulee kiireinen.

Huomenna pääsette taas seuraamaan Tonttulan tapahtumia, sillä silloin avautuu joulukalenterin ensimmäinen luukku.

2 kommenttia:

  1. Jännitys tiivistyy. Ilmassa on suuren kalenterijuhlan tuntua.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Qroquius Kad!

    Juu taas on se aika vuodesta, vaikka sisälläni oli täysi tyhjyys vielä viimekuussa.

    VastaaPoista