Aiheittain

keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Ruotsin tiellä?

Nyt on ollut mediassa juttua Helsingin ja Espoon lähiöiden maahanmuuttajajengien tappeluista, ampumisista ja puukotuksista. Jutturypääseen kuuluu yhden jengijohtajan osalta myös lapsen raiskauksia. Nyt ovat pääroolia näytelleet kaksi gengiä, jotka kisaavat sosiaalisessa mediassa gansta räpillä, joissa ihannoidaan gansterielämää, rikoksia, yhteiskuntavastaisuutta ja ilkutaa toisilleen.

Poliisi on pidättänyt tai vanginnut useita jengien jäseniä ja kaikki vaivaa puhumattomuus. Poliisille ei haluta kertoa mitään. Mieleeni tulee myös tulkkien tarve, sillä toisenpolven maahanmuuttajienkin kielitaito on hyvin heikkoa. Jengit ovat muodostuneet maahantulijoiden ensimmäisestä ja toisesta polvesta. Poliisin tietojen mukaan näitä samantyyppisiä jengejä on kymmenkunta.

Jengit tehtailevat myös muita rikoksia, kuin iskuja toisiinsa. On omaisuusrikoksia ja huumerikoksia. Aseina on veitsiä ja ampuma-aseita. Onpa päätekijöillä myös tilillään ryöstö, jossa on viety huumeet, rahat ja vaateet.

Oulussa on taas paljastunut maahantulijoiden tekemät lapsen raiskaukset, joiden uhrina on kaksi alaikäistä lasta. Oulussahan takavuosina tehtiin nauruja aiheuttanut video, jossa tiputanssityyliin opetettiin että pimppini on omani. Ei ole ainakaan vaikuttanut mitään, sillä uusia tapauksia on ollut tuon videon jälkeenkin.

Näyttää siltä, että olemme hyvällä matkalla Ruotsin tiellä. Siellähän gangsta räppäri gengit tappavat toisiaan ja siinä sivussa muitakin.

3 kommenttia:

  1. Kaikki tuo perseily pitää kostaa lyhentämättömänä ja korkojen kanssa vihreille stalinisteille ja heidän perheilleen.

    Se on oikeutta.
    Kaikki muut vaihtoehdot ja lässyttely on rasistista vihaa Suomalaislapsia kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskas ajattelit mennä kostamaan? Sama tyhjänlänkytys jatkuu vuodesta toiseen.

      Poista
  2. Tätä on haluttu. Tätä on saatu.
    Ja saadaan jatkossakin.

    VastaaPoista