Aiheittain

torstai 24. helmikuuta 2022

Sota alkoi

Venäjän presidentti Putin on jatkanut uhkailuaan ja tehnyt päätöksen, jolla tunnustaa itsenäisyyden Donetskin ja Luhanskin alueille. Tosin hän ei sanonut, minkä rajan mukaan mennää eli senkö, mikä on separatistien hallussa vain koko läänin rajojen mukaan. Ilmeisesti jälkimmäisen mukaan, sillä tänä aamuna Venäjän sotilaat ovat ylittäneet Ukrainan rajat monesta kohtaa. 

Venäjä piti sotaharjoitukset yhdessä Valko-Venäjän kanssa, mutta jätti maahan sotaharjoituksiin osallistuneet joukot. Nyt nämä joukot ovat tunkeutuneet Ukrainaan. Samoin vallatulta Krimin niemimaalta on tullut joukkoja. Ukrainalla on siis puolustettavana kolmen rintaman sota maataan kohti.

Eu ei ole saanut mitään aikaiseksi rauhan rintamalle pyrittäessä. Tosin Putin on tyrmännyt kaikki lännen ehdotukset. Mitkään sopimukset eivät näytä koskevan Venäjää ja Putinia. EU:n pakotteet ovat liian lieviä. Venäjä pitää eristää taloudellisesti täysin Euroopasta.

Saas nähdä, kuinka tässä käy. Itseä vähän epäilyttää, että Putinin tarkoitus on tehdä Ukrainasta Venäjän etupiiri ja saada maahan Venäjämyönteinen hallinto. Tässä on tapeltu vasta muutama tuntia, joten on arvoitus, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

2 kommenttia:

  1. Putinilla on alkanut vippaamaan päästä. Oma kansa kurjistuu mutta silti lähettää nuoret miehet tappelemaan "natseja" vastaan.
    Se kääpiö ei välitä kuin itsestään.
    Saas nähdä kun muutaman vuoden päästä savu on laskeutunut lähettääkö kääpiö häätämään natsit myös Suomesta,pahoin pelkään näin käyvän.
    Samaan aikaan hallituksemme triplailee mielikuvutukseen perustuvan nato-option kanssa.
    Nyt olisi se oikea aika hakea jäsenyyttä. Putlerin joukoista 80 prosenttia jahtaa natseja Ukrainassa joten sieltä ei olisi mitään uhkaa.
    Ukrainan savotta kestänee jälkipyykkeineen sen pari vuotta ja sinä aikana hoplaa olemme jäseniä.

    VastaaPoista
  2. Yksi ja toinenkin kysyy, mitä tsaari Vladimir IV Suurin tällä oikein kuvittelee voivansa saavuttaa?
    Pahin vaihtoehto on, että Vladi on todellakin sairastunut psykoosiin, ja käy omasta mielestään tosissaan II maailmansodan loppua uusiksi Ukrainassa.

    Melkein yhtä huono vaihtoehto on, että tsaari on saanut kuulla kuolevansa haimasyöpään max. kahdessa kuukaudessa, ja haluaa jäädä historiaan Stalinin ja Hitlerin rinnalle yltävänä tuhonkylväjänä.

    Ylensäkin me länkkärit teemme virheen yrittäessämme ymmärtää ryssän ajattelua omasta näkövinkkeliustämme, koska ryssä ei ajattele kuin me länkkärit.
    He ovat e-ri-lai-sia.

    VastaaPoista