Aiheittain

lauantai 21. toukokuuta 2022

Todella suvaitsevaista

Olen tässä muutamia päiviä pohtinyt Ylen Jälkiviisaiden elämää ja se vaikuttaa todella epäilyttävältä. Tulihan julki sekin, että Elokapina on hyvä ja Convoy paha ja siitä tehty video pistettiin esityskieltoon. Nyt sitten ohjelmasta nosti kytkintä Maryan Abdulkarim, joka perusteli lähtöään Timo Soinin tulolla ohjelmaan. Tämä vain siksi, että Maryan ei suvaitse Soinin tekemisiä.

 Maryan Abdulkarim:n mukaan hänen läsnäolonsa julistaisi, että on ok, että perussuomalaiset ovat tehneet rasismista ja naisvihasta arkipäiväisyyttä. Lisäksi kyseinen mimmi on ollut perustamassa feminististä puoluetta ja Rasmusta. Molemmat ovat mielestäni aika lailla mielenterveyskuntoutujien kokoontumisareenoita. On sen verran järjen vastaista kirjoittelua kummallakin kanavalla.

Miksi ei voida keskustella erilaisista mielipiteistä. Se, että Maryam ei ole samaa mieltä kuin Timo ja päättää vetäytyä takavasemmalle siitä syystä on mielestäni lähinnä eräänsorttista wokettamista ja kuplassa elämistä. Erilainen mielipide kun voi puhkaista kuplan ja siitä seuraa henkinen pipi ja sehän on jo vahingollista mielenterveydelle.

Muutoinkin tuo Jälkiviisaat ohjelma on ollut melko puolueellista hymistelyä. Kunnollista väittelyä ei ole saatu aikaan, vaan kommentoidaan saman henkisesti kyseessä olevaa asiaa. Saataisiinko ohjelmaan jatkossa jotain keskustelua, se on kiva nähdä.

1 kommentti: