Aiheittain

maanantai 10. huhtikuuta 2023

Hallitusneuvottelut

Nyt olen tervehtynyt sen verran, että jaksan tännekin tulla, mutta asiaan.

Vaalit ovat tukevasti takana ja kolme suurinta puoluetta on prosentin osan päässä toisitaan. Keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto taas saivat aikaiseksi kunnollisen tappion ja usean paikan menetyksen. Nyt on ollut mediassa paljon parkua vähäisestä vaalimenestyksestä. On syytetty taktista äänestämistä, sanoman kirkkaudettomuudesta, sloganin herättelemättömyyttä, jne. Sanna Marin heitti pyyhkeen kehään, kun ei päässyt takaisin pääministeriksi.

Nyt on sitten vuorossa hallitusneuvottelut, joista on povattu vaikeita. Onhan ennen vaaleja jo puolueet ilmoittaneet, etteivät tee yhteistyötä tietyssä porukassa. Keskusta ilmoitti jo, että sen paikka on oppositiossa. Saas nähdä, kääntyykö kelkka. Vaalien niukka voittaja, kokoomus, lähtee nyt tekemään hallitustunnusteluja.

Yhdeksi vaihtoehdoksi on esitetty kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostamaa hallitusta, jossa vahvistuksena olisi kristilliset ja ruotsalaiset. Kokoomuksen ja perussuomalaisten vaalipuheissa kyllä eroavaisuudet ovat melkoiset eli melkoisia kompromisseja joudutaan tekemään, jos nämä kaksi liittoutuvat.

Toisena vaihtoehtona on sinipunaa luvassa eli kokoomus ja sdp. Tällä kokoonpanolla ei kyllä taloutta saada parannettua, sillä sen verran vasemmalla sdp on liukunut ja kaikille kaikkea kivaa pitäisi edelleen saada. Vielä hurjemmaksi sekoilu menee, jos julkisuudessa väläytetty vaihtoehto toteutuu eli vihreät on mukana hallituksessa. Silloin on kokoomus avaruudellisessa kusessa.

Kolmantena vaihtoehtona on esitetty kokoomuksen, perussuomalaisten ja sosiaalidemokraattien yhteistyötä. Tämän toimivuutta epäilen pahoin. Sanoihan Sanna tyttönen, ettei puolue tee yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Tämä kolmikko tarvitsee sdp:ltä melkoista takinkääntöä, sillä sekä kokoomus että perussuomalaiset ovat talouden rankan tasapainottamisen kannalla ja sdp ilmoitti jo vaalipuheissa, että mistään ei leikata.

Hallitusneuvotteluista tulee siten Petteri Orpolle kova paikka. Pääsiäisen jälkeen pitäisi lähettää kysymykset puoluille, vaikka onhan jo alustavia keskusteluja käyty kabineteissa. Voi olla kevät pitkällä ennen kuin maassa on hallitus. Lisäksi hallituksella on kova työ tasapainottaa talous. Marinin hallituksen aikaan otettiin hallitsemattomasti velkaa ja korkojen nousun myötä on velkojen korkojen osuus noussut. Sotealueet haluaisi myös lisää rahaa, sillä monen hyvinvointialueen budjetti on negatiivinen. Myös moni muu haluaa lisää rahaa eikä vähiten kansanedustajat ja tulevat ministerit, sillä heidän pakkojen korotuksesta on jo päätös tehty. Hoitajien palkkoja ei vieläkään ole saatu kuntoon ja perustelu on se, ettei rahaa ole. Edustajille sitä tuntuu löytyvän.

Sitten pitäisi myös tulevan eduskunnan päättää valiokuntien jäsenistä ja puheenjohtajista. Tästäkin on tulossa mielenkiintoinen paletti, sillä moni puolue teki kirvelevän tappion vaaleissa ja heitä tuskin näkee puheenjohtajina, ellei sitten säälipaikkoja jaeta. Riippuen hallituksen kokoonpanosta, tulee myös mielenkiintoista ministeripestien jaosta. Tämä tietysti riippuu siitä, saako Petteri hallituksen muodostettua. Tämäkään asia ei ole kirkossa kuulutettu.

Sanna tyttönen ilmoitti olevansa jatkossa pelkkä kansanedustaja. En usko pestin pitkäikäisyyteen, sillä onhan hän olevinaan valovoimainen tähti suuremmille areenoille. Mediassa on jo spekuloitu aiheella, että minne Sanna päätyy, kun pääministerin pesti meni sivu suun. Ilmoittihan hän myös luopuvansa puolueen puheenjohtajuudestakin. Taisi kolmas sija vaaleissa ottaa koville.

Perussuomalaisten Riikka Purra tuntui parantavan tahtiaan vaaliväittelyitten edetessä. Purran esittämä EU-ero on Petterille kyllä punainen vaate, sillä niin paljon kallellaan hän on Brysseliin päin. Myös maahanmuutosta tulee kovat keskustelut. Enkä usko, että Riikka helpolla antaa periksi.

Kaikeksi onneksi pari muslimiedustajaa putosi. Toinen julkaisi videon, jossa muslimilapsia pakkosiepataan ja toinen vaati islamilaista pankkia Suomeen. Nämä eivät ole integroituneet mitenkään maahamme ja onneksi eivät saaneet enää mandaattia edustaa kansaa.

Elämme nyt mielenkiintoisia aikoja ja muutamien viikkojen sisällä näemme, miten tulee käymään. Kun hallitus on sitten saatu, niin alkaa hallitusohjelman laatiminen ja siitäkin tulee hyvin mielenkiintoinen prosedyyri, kunhan selviää, ketkä hallituksen muodostavat.

2 kommenttia:

  1. Sinipuna on valitettavan todennäköinen vaihtoehto.
    Mikäli se toteutuu, saapa näkyä malttaasiko Manna Sariini olla käskyttämättä Petturi Urpoa antamaan hänelle valtionvarasgangsterin salkku, tuo pääkanisterin jälkeen painavin.
    Ja jos niin kävisi, kumpi mahtaisikaan olla sellaisessa hallituksessa se todellinen Pää-äMmä, Urpo vai Sariini?

    VastaaPoista
  2. Tässä taannoin ennustin, että moni ns. johtaja joutuu lähtemään canossan matkalle ennen vaaleja antamiensa uhoilujen takia. No, sanna kerkisi ekana. Ja hutimaisa toinen. Eikä anamajakaan kauas jää.
    Jotenkin vaikuttaa ettei Riikan kovinkaan paljoa tarvitse peruutella sanomisiaan.
    No, se jää nähtäväksi, että kuinka paljon petteri ja kokomustat on löysäämään "ns. ehdottomista" rajoistaan. Toivoakseni vuoristoneuvossiipi lukee "lakia" petterille.
    Huru-ukko

    VastaaPoista