Aiheittain

perjantai 26. toukokuuta 2023

Maahanmuuttokeskustelu

Maahanmuuttokeskustelua ei Suomessa juuri ole. On vain puolesta ja vastaan väittelyä. Tosiasia on kuitenkin se, että maahamme on tullut liikaa väkeä mm. Irakista, Syyriasta, Afganistaniasta ja Somaliasta. Nämä ovat pääsääntöisesti luku- ja kirjoitustaidottomia. Syntymäaikakin on monelta täysin tietämättä. Kieltä he eivät opi ja syyllistyvät erilaisiin rikoksiin luvattoman usein. Ruotsin mallin mukaan pääkaupunkiseudulle on jo syntynyt mamujen jengejä.Lisäksi suurin osa saa tulonsa Kelasta.

Eilen luin aamun aviisin pääkirjoituksen ja osa kahvista purskahti lehdelle. Siinä kirjoittajalla oli varmaan vahva perussuomlaisten kammo. Siinä vedottiin kaikkiin klassillisiin teemoihin. Syntyvyys ei nouse omasta takaa. Mamut sen kun lisääntyvät kuin kaniinit (toimituksen huom). Sitten vedottiin työvoimapulaan. Mielestäni pitäisi työllistää suomalaiset työttömät ensin, esim. kouluttamalla. Lisäksi mamuilla ei ole minkään sortin ammattikoulutusta, joten heistä ei ole kuin matalapalkka-aloille. Sitten pääkirjoituksen kirjoittaja veti pohjat eli teollisuutemme alkuajat, joita ei oli syntynyt ilman maahanmuuttoa. Kehtasi mainita Finlaysonin, Nottbeckin ja Rauchin. Mitä tekemistä näillä eurooppalaisialla on samalla viivalla lähi-idän ja afrikkalaisten kanssa. Ne eurooppalaiset tulivat ideoineen kehtittämään teollisuutta ja työskentelemään, eivät Kelan rahoilla elämään.

Tänne pääsee helposti töihin, jos niitä osaa ja haluaa tehdä. Manut eivät osaa eikä halua. Toisen polven mamut vaan tekevät rikoksia ja kuuntelevat gangstaräppiä ja vastustavat viraomaisia. Näistä tulisi mielestäni päästä eroon. Palautuksille tehokas toiminta. Toisen polven matut osaavat jo vanhempiensa kotikielen, joten se ei tuota ongelmia. Lisäksi pitäisi saada loputon valituskierre poikki. Onko ennätys nyt 13. valitus vireillä, vai onko jo hepulla lisää kerrytettynä. Mielestäni yksi kerta riittää valittaa.

Hallitusneuvotteluissa rkp pistää kovasti hanttiin maahanmuuton rajoittamisesta. Blogisti Pauli Vaahtera teki ansiokkaan työn ja laski, että matut kustantaa vuodessa reilut kolme miljardia euroa ja hän laski luvut jo ennen ukrainalaisten tuloa. Muistaakseni aika pian vuoden 2015 invaasion jälkeen. Valtiohallinto on luvannut selvittää luvut, mutta siitä ei ole vuosiin hiiskaustakaan kuulunut.

Nyt olisi aika viritellä kunnollinen keskustelu siitä, mitä maahanmuutolle tehdään. Ruokapaikkoja on perustettu ja halvalla myyty ja kun on konkka edessä, niin vahtuu serkku tai veli puikkoihin. Juuri hiljan on ollut myös mediassa näitä tapauksia, jotka täyttävät ihmiskaupan määreen. Onko oikein, että Välimerellä partioi "venetaksit", jotka kuskaavat matuja rantaan. Mitä jos Turkki päättääkin avata rajansa. Tanskassa asiantilaan jo kyllästyttiin ja ruvettiin toimiin. Onko oikein, ettei Suomessa ole vieläkään saatu rikolliseksi tyttöjen silpomista. Miksi matut käyvät lomilla kotimaissaan, josta ovat paenneet sotaa ja vainoa. Eikö maa siten ole turvallinen palata. Turvapaikalle päättymisvuosi, esim. kolme vuotta. Kysymyksiä on paljon, mutta vastauksia vähän.

3 kommenttia:

  1. Petteri Orpo sanoi Pauli Vahteran laskelman jälkeen että:"Luku on väärä." Sanoin silloin ja sanon nyt, Petteri kun kerran tiedät:"Kerro oikea luku." Viisi vuotta olen odottanut, mutta kyllä se sieltä tulee.

    VastaaPoista
  2. Kommentoisin tosin että huutelu tässä maassa ei ole puolesta tai vastaan, vaan puolesta ja puolesta. Omasta mielestäni on aivan yhtä vahingollista, jos Suomi täytetään vaikkapa norjalaisilla tai espanialaisilla töntekijöillä, kuin jos se täytetään somaleilla tai afganistanilaisilla sosiaalipummeilla.
    On omaan jalkaan ampumista puhua "haittamaahanmuutosta", koska kaikki maahanmuutto on haitallista, koska me olemme pieni vähemmistökansa Euroopan reunalla, jonka täytyy osata suojella itseään vahvemmilta ulkomaalaisilta vaikutteilta, samoin kuin vahvemmilta ulkomaalaisilta taloudellisilta ja poliittisilta toimijoilta, muuten meidän kohtalomme on sama kuin sukulaiskansojemme kohtalo on ollut Venäjällä. Kaikki heistä ovat näivettyneet ja monet ovat jo kuolleet kokonaan pois.
    Ehkä tämä on tosin kohtalo, jonka suomalaiset haluavat itselleen, siltä se ikävä kyllä näyttää. Saahan sitä nyt toki tehdä virheitäkin tässä elämässä, mutta tämä virhe on niin paha että meidän koko olemassaolomme on vaakalaudalla, eikä sitä ole mahdollista korjata enään tietyn pisteen jälkeen.
    RKP:stä vielä sen verran että jos me eläisimme terveessä yhteiskunnassa, niin tuota puoluetta pitäisi kohdella sillä tavalla kuin muut puolueet tällä hetkellä kohtelevat perussuomalaisia. Sen pitäisi olla kuin spitaalinen ja ikuisessa poliittisessa paitsiossa. Ainoa syy, miksi sillä on sellainen asema, kuin sillä on on se että se on entisten siirtomaaisäntien ääni. Siinä on sitä todellista rakenteellista rasismia, mitä suvaitsevaisto niin rakastaa.

    VastaaPoista
  3. Juurihan tässä pidettiin vaalit, ja niissä neljä viidestä äänestäjästä ilmoitti kannattavansa nykymenoa.
    Niin että kaipa tämä kaikki on siis oikein ja Kansan Tahto.

    VastaaPoista