Olipa taas karua luettavaa päivän lehti. Rutiini leikkaus ja halvaantuminen. Neuvottiin kaikenlaisia ja voin vakuuttaa ettei siitä ole mitään apua. Olen sinun (nimi muutettu) puolestasi surullinen. Potilasvahinkolautakunnassa on "valelääkäreitä", jotka tulkitsevat anatomiaa ihan oman ajatuskäsityksensä mukaan. Näkemättä potilasta ei oikeasti voi sanoa vamman astetta. Paperilla tehtynä olen törmännyt tähänkin: "Polvi ei ole kantava nivel": ilmoitti vakuutusyhtiön ylilääkäri.
Lehden mukaan pitäisi keskustella operaation tehneen lääkärin kanssa. Kuinka keskustelet, jos lekuri on vaan joku vuokra tapaus. Pitäisi tehdä kirjallinen kysely hoitoyksikölle. Nykyisin se on kopio lääketieteen oppikirjasta, jossa kuvataan standardi tapaus, jossa kaikki vaadittava on tehty. Potilasvahinkolautakunta on samanlainen instanssi kuin vakuutusyhtiöiden instanssi. Muinainen sanonta, että vakuutusyhtiö korvaa kaiken, paitsi vahingon sattuessa. Potilasasiamies on sairaalan palkkalistoilla, joten puolueettomuus herättää hieman epäilyjä. Pienemmissä yksiköissä se on usein joku esimiestason edustaja.
Tässä esimerkiksi puolisoni tapaturma. Hän liukastui kevättalven liukkailla ja rojahti oikean olkavartensa päälle. Vein puolisoni arvauskeskukseen, jossa oli päivystävänä lääkärinä, joku kielitaidoton olento ja pätevä, joka oli kotimaassaan tehnyt vuosia töitä. Ns. pätevä lääkäri sitten muka pani olkapään paikoilleen. Ei kuvannut ja vika jatkui. Kaksi päivää katselin kiukkuista puolisoani, joka valitti kipua. Havaitsin, että olkavarsi on lyhyt (mittasin sen ja tulos oli 4,5 cm) ja soitin arvauskeskukseen, jossa sattui olemaan ammattitaioista väkeä eli vanhaa kaartia. Lähetteen saatuani ajoin sitten tuhatta ja sataa yliopistolliseen, jossa todettiin, että olkanivel on jossain lapaluun alareunan tienoilla. Pistivät sen lopulta nukutuksessa paikoilleen ja ihmettelivät suuresti, ettei meidän arvauskeskuksessa oltu otettu kuvaa tuolloin ja siten varmistuttu, että nivel on paikoillaan. Potilasvahinkolautakunnan mukaan ei mitään virhettä ollut tapahtunut, vaan hoito oli asianmukaista. Keskustelussa hoitoyksikön ja potilasasiamiehen kanssa oli yksi tyhjän kanssa, sillä vastaajana on yksi ja sama henkilö eli arvauskeskuksen ylihoitaja ja ensiavun ylempi esimies.
Sitten omakohtainen kokemukseni, josta jo kerroin tuossa tekstissäni valelääkäreistä. Olin leikkauksessa ja sain verenmyrkytyksen ja pahan. Onneksi ei marsua. Ei hoitovirhettä, sillä verenmyrkytys ilman haavatulehdusta on normaali. Tein kyselyn kirjallisena hoitaville yksiköille. Osastot vastasivat ympäripyöreät lausuntonsa, mutta ensiapu ei koskaan tapahtuneesta. Ainoa vastaus oli ensiavun osastonhoitajalta, joka pahoitteli, ettei vessassa ollut pyyhkeitä eikä pesulappuja, valitellen remontin aiheuttamaa haittaa. Koskaan tuo kielitaidoton lääkäri ja moduuliani hoitanut mieshoitaja eivät vastanneet, mm. siihen, miksi suonensisäinen antibiootti keskeytettiin. Potilasvahinkolautakunta oli jälleen sitä mieltä, ettei virhettä ole tapahtunut.
Eivät vastanneet, nyt puolisollani on olkapää, joka ei aina toimi ja minulla pumppu, joka pelaa omaa tahtiaan, sillä jäi tuon verenmyrkytyksen jälkeen pari rytmihäiriötä ja lievä muistihäiriö.
Kumpikaan emme saaneet korvausta hoitovirheestä tai potilasvahingosta, joka oli ilmeinen. Puolisollani on edelleen vioittunut olkapää ja minulla sydän. Jouduimme itse maksamaan koko hoitokierroksen eli arvauskeskuksen päivystysmaksun, yliopistollisen erikoislääkäri- ja sairaalamaksut. Mitä teemme tuollaisella insatsilla, joka ei aja asiaamme puolueettomasti. Itse katsoisin, että virhe on tapahtunut molempien kohdalla ja kohtuullinen korvaus olisi ollut edes myöntää tapahtunut.
Onko hoitohenkilökunnan vaikea vastata enää virheistään? Ovatko jo eriytyneet ammatissaan liian erikoiseksi, jotta voisivat kokonaisvaltaisesti katsoa tilannetta? Olen itse epäillyt syyksi sitä, että tavallisilla vastaanotoilla riehuvat sekakäyttäjät, kamanistit ja psyykesairaat, jotka vaativat pilleriä vaivaan ja vapinaan, vaativat henkilökunnan olemaan varpaillaan. Uhkaavat, lyövät, jne., että reseptinsä saavat. Lisäksi ovat nämä kaikkitietävät omaiset, jotka vaativat sitä sun tätä. Eräs esimerkki tähän. Omaiset vaativat erilaisia tutkimuksia ja hoitoja, että vanhus pääsisi viettämään toivomansa 100-vuotisjuhlat ja vanhus itse kysyi: "Mitä pahaa minä olen tehnyt, että Jumala on minut tänne hyljännyt": Onko hoitohenkilökunnan helpompi ja turvallisempi paeta kirjatiedon taakse kuin sanoa suoraan ei tai kyllä?
Aina kun vedotaan kirjaoppiin, niin unohtuu yksilöllisyys. Nyt kysyn teiltä viisaat, miksi:
- Yksi ottaa päänsärkyynsä usein puolikkaan 400 mg:sta Buranasta ja on tillin tallin joka kerran ja toinen saa ensimmäistä kertaa elämässään päivystyksessä 800 mg:sen Buranan ja on virkeä kuin peippo.
- Yksi kiiruhtaa vastaanotolle heti kolhun saatuaan, kertoen kovasta kivusta ja toinen menee vastaanotolle viikon kolhun jälkeen, omaisten painostuksesta (kun olet nilkuttanut viikon jo) ja lääkäri toteaa, kuten eräässä tapauksessa: "Olet sitten viikon kävellyt murtuneella pohjeluulla".
- Yhdelle nousee kuume 37,0 - 37,2 ºC ja kansalainen makaa sängyssä ja voi pahoin. Toisella nousee kuume 39,0 - 40,0 ºC ja hän tekee täyden työpäivän.
- Yksi, nukutuksen jälkeen, on aivan pihalla ja voi pahoin. Toinen tahtoo heräämisestä tunnin kuluttua ruokaa.
Onko terveyden- ja sairaanhoidossa pallo todella hukassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti