Nuori murhaaja

Nuorten tekemät vakavat väkivaltarikokset ovat olleet julkisuudessa nyt muutamia kertoja. Viimeisin tapahtui perhekodissa, jossa nuoret pojat surmasivat työntekijän. Miksi?

Onko lasten oikeudet viety jo liian pitkälle? On tavallista, että nuori sanoo tekosen tehtyään, että et voi tehdä minulle mitään, sillä olen alle viisitoista. He tietävät oikeutensa todella tarkasti, mutta velvollisuuksia heillä ei mielestään ole tai niistä on perinjuurin hämärä käsitys.

Lasten suojelussa on perin juurin ristiriitainen tilanne. Vanhempien oikeus lapseensa säilyy vaikka kaltoin kohtelu on päivittäistä (muistammehan Erikan traagisesti päättyneen elämän liekin). Lapsi ja nuori voi terrorisoida perheen elämää vuosia, mutta apua saa huonosti ja tilanne on lopulta sellainen, että lapsi/nuori on liukunut jo normaalin yhteiskunnan ulkopuolelle rikoksineen, rötöksineen ja kemikaaleineen.

Kun tällainen nuori sitten sijoitetaan, niin sopeutumattomuus yhteiskuntaan suuntautuu henkilökuntaan. Tapauksia on kuultu paljon, mutta valitettavasti uutiskynnyksen ylittää vain murha. Sama ilmiö on lasareetti maailmassa, sillä väkivaltaa esiintyy paljon, mutta oikeuteen ne eivät päädy.

Oikeasti ihmettelen tätä tilannetta, sillä jos lyöt toista nokkaan torilla, niin olet syyllistynyt pahoinpitelyyn, mutta jos tinttaat laitoksessa, niin tintattu ei ole ymmärtänyt potilaan/asiakkaan käyttätymisen syitä ja johtoporras kertoo tintatulle ammatitaidon päivittämisestä. Jos tintattu haluaa oikeutta, niin joudut sitä hakemaan yksin, sillä työnantajan mielestä kyseessä on vain normaaliin potilaaseen tai asiakkaaseen liittyvä kohtaaminen, jossa työntekijä ei ole ammattitaitoisesti osannut suhtautua haasteelliseen tilanteeseen.

Lastensuojelupaikkojen kokemuksia minulla ei ole, mutta keskusteluja heidän kanssaan senkin edestä ja tilanne ei poikkea lasareettimaailmasta lainkaan. Täten ei hämmästytä lainkaan Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtajan Hanna Heinosen vähättelevä kommentti, sillä se on toisinto lasareettimaailmasta. Meillä kun oli tapana puhua epätyötapaturmasta, sillä eihän tapahtuma ollut mikään työtapaturma, sillä olemmehan kutsumusammatissa ja silloin ei voi olla työtapaturmaa, sillä olemme kutsumuksesta ja Jumalan armosta valinneet ammatin, jossa pyytettömästi autamme kärsiviä lähimmäisiämme.

Kun näitä nuorten tekemiä tapauksia ajattelee, niin päädyn jälleen rakastamiini aivoihin ja niiden toimintaan. Aivokuori kehittyy kahteen kymmeneen kuuteen ikävuoteen asti (keskiarvio) ja etenkin otsa lohkon osalta, joka säätelee käyttäytymistämme. Täten lapsen ja nuoren impulsiivinen käyttäytyminen on normaalia. Usein ajatellaan, että kaikki käyttäytymisen tavat ovat opittuja, mutta näin ei todellisuudessa ole. Geenipaletissa saamme paljon muutakin kuin isin nenän, äidin suun, mummon kädet, vaarin korvat, ja sekalaisen kokoelman perinnöllisiä sairauksia, jne.

Tästä esimerkkinä taas kerron, jo aikasemminkin kirjoittamani tapauksen. Kansalainen nousi kyytiin ja kertoi määränpään. Matkan aikana soi puhelin ja kansalainen keskusteli ex-puolisonsa kanssa nuorukaisen tekosista (pahoinpiteli kumppaninsa ja hajotti asunnon). Puhelimesta kuulin kovaäänisen sanonnan, jossa ex-puoliso ei ymmärtänyt tuollaista käytöstä asioiden käsittelyssä. Kansalainen muistutti, että isoisänsä käyttäytyi samalla tavalla. Puhelun päätyttyä kansalainen ihmetteli, että mistä nuori on tuon tavan oppinut, sillä isoisä oli kuollut jo paljon ennen nuoren syntymään ja kukaan muu suvusta ei tuolla tavalla ongelmia ratkonut.

Mietin vakavasti sitä, että pitäisikö sijoitettaville nuorille tehdä riski analyysi, kuten vangeille, ennen sijoitusta ja karsia sieltä pois ne, joiden sijoittuminen yhteisöön on huonoa ja mahdollisuudet tulevaisuudessa elää normien mukaan heikot. Täten olisi paremmat mahdollisuudet heille, joilla on eväitä ratkoa elämän lankasykeröä nätiksi villa paidaksi. Tämä siksi, että on tunnettua, että joukossa tyhmyys tiivistyy.

Osanottoni surmatun työntekijän läheisille ja työtovereille.